Raamattu ja minän valta: Menköön minun valtakuntani

Richard Rohr kertoo olevansa vakuuttunut, että evankeliumin ytimessä on kehotus itsestä luopumiseen. Kristuksen seuraajan rukoillessa: ”Tapahtukoon Sinun tahtosi”, haastaa pyyntö ihmistä päästämään irti omasta tahdostaan hallita maailman ja elämänsä tapahtumia – Sinun tahtosi, ei minun. Luukkaan Jeesus puolestaan toteaa: ”Joka yrittää turvata elämänsä, kadottaa sen, mutta joka sen kadottaa, on pelastava sen omakseen”.

Käytännössä kaikki maailman uskonnolliset traditiot opettavat irti päästämisen merkityksestä. Ihmisen sisäisessä maailmassa on nähty olevan jotakin, mikä kahlitsee olemistamme. Usein ongelma löytyy siitä, missä määrin samaistumme alati muuttuviin ajatuksiin, tunteisiin, elämänkokemuksiin ja mielenliikkeisiin todeten suurella varmuudella: ”Tätä minä olen”.

Sisäinen ääni

Jos pysähdyt itsesi äärelle, voit huomata keskustelevasi ajatuksissasi jatkuvasti. ”Onpa kylmä! No, kohta olen jo kotona. Sanoinkohan tänään töissä jotakin väärin, varmaan vahingossa loukkasin jotakuta. Voi ei, ensi kerralla en kyllä pääse mukaan tällaiseen työprojektiin, ja pitikö muuten tänään käydä vielä kaupassa? Uunivihanneksia ei olekaan ollut hetkeen. Illalla pitää lähteä lenkille! Olikohan joku soittanut?” Sisäinen selostaja jatkaa keskeytyksettä apinamielen hyppiessä ajatuksesta ja tunteesta toiseen.

Samalla ääni on usein korostetun huolestunut monista asioista, jotka tuntuvat uhkaavan itseä. Se arvioi, moittii, vertailee ja pelkää. Se myös luo toiveita, tavoitteita ja päämääriä yhä uusista haluamisen ja hamuamisen kohteista, jotka voisivat paremmin turvata itsen jatkumisen sekä märehtii menneitä vastoinkäymisiä ja ahdistuu kuvitelluista tulevaisuuden haasteista.

Ääni punoo huomiomme aina oman itsemme ympärille – minun tahtoni, ei Sinun.

Lopulta kyse on suojamekanismista, jolla ihminen yrittää – Jeesuksen varoituksen vastaisesti – turvata elämänsä. Sisäinen kertoja ei niinkään kohtaa todellisuutta tässä ja nyt tai elä elämää sellaisena kuin se on, vaan pyrkii ottamaan ajatusten avulla maailman haltuunsa, tekemään kaikesta osan itseä ja kertomaan tarinoita siitä, miten asioiden pitäisi olla. Lähtökohtaisesti ääni punoo huomiomme aina oman itsemme ympärille – minun tahtoni, ei Sinun.

Metanoia – mielen muutos

Jos mielen sisällä on joku, joka puhuu, löytyy samasta tilasta myös joku, joka huomaa mielen puhuvan – on hiljaa ja kuuntelee. Tarkkailijan olemassaoloon havahtuminen on mahdollisuus oppia olemaan uskomatta kaikkea, mitä oma päänsisäinen äänemme keksii itse itselleen kertoa. Tällöin tarjoutuu mahdollisuus raivata omasta sisäisyydestä tilaa toisenlaisille äänille, harjoitella näkemään maailma ja elämän todellisuus uusin silmin, uusista näkökulmista. Voisiko tästä olla osaltaan kyse siinä kääntymyksessä, josta Uudessa testamentissa käytetään käsitettä metanoia – kirjaimellisesti käännettynä ”mielen muutos”?

Richard Rohr tulkitsee, ettei Jeesuksen julistama Jumalan valtakunta ole jotakin, minkä todellisuudesta ihminen pääsee osalliseksi vasta biologisen kuolemansa jälkeen. Hän ei ajattele kyseessä olevan paikka, vaan olemisen tila – uudenlainen elämisen mahdollisuus, joka on jo täällä, ”teidän keskellänne” tai ”sisäisesti teissä”, kuten Luukas kirjoittaa.

C. S. Lewis ajatteli helvetin oven olevan lukittu sisältä päin, ihmisen pitäen itse itsensä kiinni omassa kärsimyksessään. Voidaanko Jumalan valtakunnan porttien tulkita lähtevän avautumaan, jos irrotamme puristusotetta siitä, mikä pitää meitä kahlittuna omaan itseemme – mielen jatkuviin pyrkimyksiin hallita ja kontrolloida maailmaa? Pyytäessämme: ”Tulkoon Sinun valtakuntasi”, olemmeko ylipäätään valmiita jatkamaan lausetta: ”ja menköön minun valtakuntani”, päästäen irti itsestämme ja omasta tahdostamme?

Sana avautuu: Raamattu ja minän valta 1/4