KIRJOITTAJA

Mikko Kurenlahti

mikko.kurenlahti@sana.fi

KUVAT

Jani Laukkanen

Jaa artikkeli

Aika ja ilmiöt | 28.08.2023 | 16/2023

Päihderiippuvuutta tulisi käsitellä sairautena eikä rikoksena, sanoo vanhempi konstaapeli Heikki Mäkiprosi

Vanhempi konstaapeli Heikki Mäkiprosi kohtaa yhteiskunnan marginaaleissa ”isoja tragedioita ja taakkoja”. Hän toivoisi yhteiskunnan muuttavan suhtautumistaan päihde- ja riippuvuussairaisiin ihmisiin.

Helsingin poliisilaitoksen valvonta- ja ennalta estävässä toiminnossa työskentelevä vanhempi konstaapeli Heikki Mäkiprosi elää työnsä puolesta kahden maailman välissä. Pääkaupunkiseudun kaduilla hän kohtaa erityisen haavoittuvassa asemassa eläviä päihde- ja riippuvuussairaita ihmisiä, joille elämisen lähtökohdat, olosuhteet ja ympäristö ovat hyvin erilaisia verrattuna vallitsevaan ajatukseen normaalista elämästä.

– Ollaan sellaisella alueella, että poliisin pitäisi pystyä turvaamaan jossain määrin väkivallatonta elämistä, jotta elinympäristö olisi turvallinen. Tästä huolimatta aggressiivisuus ja väkivalta ovat kaduilla täysin normaali kommunikointitapa: kuka uskaltaa käyttää ääntään eniten, tai vaikka uhkailemalla hallita muita ihmisiä, jotka pelkäävät jäävänsä kiinni päihteiden käyttöannoksesta, Mäkiprosi kertoo.

 

Toisissa tämä aiheuttaa vihaa, toisissa surua, toiset ahdistuvat, toiset vetäytyvät.

 

Ohikulkijoille kadun elämä saattaa ymmärrettävästi näyttää pelottavalta.

– Jos tällainen tilanne on vaikka oman naapuruston puistossa tai kadulla, niin ymmärrän hyvin, että se herättää kysymään, mitä tälle voidaan tehdä. Toisissa tämä aiheuttaa vihaa, toisissa surua, toiset ahdistuvat, toiset vetäytyvät. Osa muuttaa pois, ja toiset kohdistavat ongelmaksi kokemiinsa ihmisiin vihaa kysyen, että ettekö te voisi toimia toisin.

Ongelmana Mäkiprosi näkee päihdehuollon resurssien riittämättömyyden.

– Se kannattelevuus, mistä luodaan parempia vaihtoehtoja näille ihmisille, joihin kohdistetaan kontrollia, niin siihen ei tunnu riittävän resursseja.

Heikkki Mäkiprosin mukana ihminen ei hae turvaa poliisista, jos tätä joudutaan pelkäämään.

Kasvava ongelma

Suomessa huumekuolemat ovat olleet radikaalisti kasvussa viimeiset 5–10 vuotta. Pääosin kyse on tapaturmaisesti loppunsa kohtaavista ihmisistä. Mäkiprosi kertoo, että alle 25-vuotias nuori saattaa kuolla kaksi kertaa todennäköisemmin tapaturmaisesti huumeisiin kuin liikenneonnettomuudessa.

Huumekuolemien kasvukäyrän kääntäminen alaspäin on Mäkiprosille työn tärkeimpiä tavoitteita, mutta tiellä ovat esimerkiksi huumausaineisiin liitetyt ennakkoluulot ja pelot.

– Laittomia päihteitä käyttävä ihminen leimataan nopeasti rikolliseksi. Esimerkiksi kaduilla elävän ihmisen riippuvuus alkaa helposti näkyä ulospäin. Tavarat saattavat olla muovipussissa, eikä olla kovin siistejä. Ihmiset liittävät riippuvuussairauden ulospäin näkyvän osuuden vaikka huumeisiin, ja huumeet siihen, että tämä on pahaa ja rikollista, Mäkiprosi avaa.

 

Hengissä pysyminen on lähes absoluuttinen mittari siitä, ettei riippuvuussairaiden osalta yhteiskunnallinen asema ole lähelläkään yhdenvertaista kohtelua.

 

Seurauksena on, että apua ei uskalleta hakea ajoissa ja poliisiin ei oman taustan vuoksi oteta yhteyttä.

– Ihminen ei lähde hakemaan turvaa poliisista, jos joutuu pelkäämään, että käyttöannos viedään pois tai hänet laitetaan putkaan. Ja loppujen lopuksi mikään ei muutu.

Samoja pelkoja saatetaan kaduilla käyttää päihderiippuvaista vastaan.

– Uhkailemalla voidaan hallita ihmisiä. Kun ajatus on, että: ”Jos poliisi tulee tähän ja jään tästä kiinni, niin minulle käy huonosti”, niin toinen voi käyttää tätä asemaa hyväksi: ”Voin tehdä sinulle mitä vain, kun et uskalla soittaa poliisia”, Mäkiprosi harmittelee.

Heikki Mäkiprosi kokee päihdehuollon päätösten perustuvan liian harvoin tutkittuun tietoon.

 

Rikos ja rangaistus

Mäkiprosi pohtii, mitä päihteiden käytön kriminalisoimisella on lopulta saavutettu ja miten yhteiskunta voitaisiin tältä osin rakentaa paremmin toimivaksi. Vertailukohteeksi hän nostaa sen, mitä voidaan tehdä ihmisen saadessa sydänkohtauksen.

– Pystytään kaikenlaiseen ensihoitoon ja lääkäri tulee paikalle tarvittaessa vaikka helikopterilla. Tähän on panostettu yhteiskunnan toimesta hyvin paljon. Vastaava panostus on mielestäni jäänyt tekemättä päihdesairauksien kohdalla. Onko syynä se, että toiminta on rikollista ja ylipäätään ihmisten ei haluta tekevän näin, hän kysyy.

Ihmisen henki ja terveys ovat korkeimpia suojeltavia oikeushyviä, mutta huumeisiin liittyvän työn vaikuttavuutta on poliisissa totuttu mittaamaan rikosten ja takavarikoitujen aineiden määrissä tai päihteiden arvossa katukaupassa. Näiden mittareiden rinnalle Mäkiprosi toivoisi tavoitteeksi päihderiippuvaisten selviytymisen.

– Hengissä pysyminen on lähes absoluuttinen mittari siitä, ettei riippuvuussairaiden osalta yhteiskunnallinen asema ole lähelläkään yhdenvertaista kohtelua, hän pohtii.

 

Sieltä on saatettu löytää se sen hetken selviytymiskeino, jos taustalla on vaikka koulukiusaamista tai vakavaa sairastamista.

 

Mäkiprosia ihmetyttää välillä eteen tuleva ajatus siitä, että joku ei olisi ansainnut hoitoa tai edustaisi ihmisryhmää, johon on ”turha panostaa”.

– Sosiaali- ja terveyshuollon palveluissa saatetaan ajatella, että ”tämä potilas on huumeidenkäyttäjä”, ja tällä on omat vaikutuksensa.

Vaihtoehtona nykytilanteelle Mäkiprosi näkee sen, että päihderiippuvuutta kohdeltaisiin ensisijaisemmin sairautena, johon on olemassa hoitoa ja tukea.

– On erittäin hankala ymmärtää, että tämän tehottoman ja kärsimystä tuottavan systeemisen vaikutuksen muutoshaluttomuutta perustellaan toteamalla huumeiden käyttämisen olevan rikos, Mäkiprosi ihmettelee.

Hetken aikaa onnellinen

Yleisimmäksi ja harhaanjohtavaksi ajatukseksi Mäkiprosi nimeää sen, että päihteiden käytön aloittamisessa olisi kyse omasta valinnasta, ja jokainen olisi itse vastuussa siitä, mitä tekee. Kokemusasiantuntijoiden jakamat kokemukset tekevät häneen yhä vaikutuksen.

– Varsinkin tällaiset lapsuudessa ja nuoruudessa saadut ensimmäiset kokemukset jostakin laittomasta päihteestä tai vaikka alkoholista saattavat olla usein tosi rajuja ja pysäyttäviä. Sieltä on saatettu löytää se sen hetken selviytymiskeino, jos taustalla on vaikka koulukiusaamista tai vakavaa sairastamista.

Konkreettisia esimerkkejä muistellessa Mäkiprosin tunteet nousevat näkyvästi pintaan. Erään kokemusasiantuntijan tie päihderiippuvaiseksi liikuttaa miehen kyyneliin.

 

Usein on tosi vaikea miettiä, että missä kohtaa tämä ihminen on oikeastaan tehnyt jotakin väärin

 

– Hän oli pienenä lapsena ollut vakavasti sairas ja lääkäri oli kertonut olevan sellaiset 50–50-mahdollisuudet jäädä henkiin. Sairaus oli edennyt niin, että äiti oli joutunut häntä fyysisesti kantamaan paikasta toiseen. En tiedä, oliko hän silloin ehkä 4–6-vuotias. Tämä jätti kokemuksen siitä, että hän on äidilleen taakka, kun tämän täytyy häntä kantaa joka paikkaan.

– Myöhemmin eteen tuli vielä koulukiusaamista, ja oli sitten päädytty kokeilemaan alkoholia ensimmäisen kerran. Kyse oli ala-asteikäisestä lapsesta. Päihteet toivat hänelle mukanaan kokemuksen siitä, että hetken aikaa kaikki oli onnellista.

Nuorista puhuttaessa asiat muuttuvat helposti henkilökohtaisiksi, sillä Mäkiprosilla on itsellään kouluikäisiä lapsia.

– Se laittaa hyvinkin herkistymään, kun miettii sitä lapsen maailmaa ja tarjolla olevia vaihtoehtoja. Jos vaikka yläasteikäinen on saanut todella vaikeissa tilanteissa helpotusta päihteistä, niin on hankala häntä syyllistää kaksikymppisenä siitä, että hän on edelleen huumeidenkäyttäjä, eikä ole pystynyt tätä itse ratkaisemaan.

– Jos 30 vuoden päästä voin todeta, että olen säilyttänyt uteliaisuuden ihmisyyttä kohtaan, niin asiat ovat hyvin, Heikki Mäkiprosi sanoo.

 

Huonoja vaihtoehtoja

Mäkiprosi ei allekirjoita ajatusta siitä, että asioita tai ihmisiä voitaisiin tarkastella mustavalkoisesti hyvinä tai pahoina.

– Usein on tosi vaikea miettiä, että missä kohtaa tämä ihminen on oikeastaan tehnyt jotakin väärin, hän pohtii.

Poliisin työssä Mäkiprosia ohjaa ajatus, että ihminen pyrkii aina lähtökohtaisesti itselleen hyvään lopputulokseen, ”vaikka keinot saattavat olla sairaalloisen väärät”.  Väkivaltaan sortuva ei muuten vain halua tehdä toiselle pahaa, vaan kuvittelee saavuttavansa tällä jotakin.

– Esimerkiksi velkoja perittäessä väkivalta toista kohtaan ei ole kovin harvinaista. Jos velkomista haluaa välttää, on vaihtoehtoina joko näyttää olevansa itse tarpeeksi vaarallinen tai alistua rikoksen kohteeksi. Siinä ihminen on tosi huonojen vaihtoehtojen äärellä, Mäkiprosi kertoo.

– Ei se tee väkivallasta mitenkään oikeata, ja tämän käsittelyyn on omat prosessinsa, mutta jos tällöin tapahtuu pahoinpitely ja siitä tulee sakko, niin voisi kysyä: mitä me yhteiskuntana ajattelemme, että se sakko vaikuttaa tämän ihmisen käyttäytymiseen tai tähän tilanteeseen laajemmin?

Mäkiprosi työparinsa kanssa kyselemässä kansalaisen vointia.

 

Ihmisyyden pyhyys

Keväällä 2023 Heikki Mäkiprosi vastaanotti Diakonissalaitokselta kaikkien aikojen ensimmäisen Aurora-kumppanipalkinnon työstään haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten tukemiseksi.

Perusteluissa Mäkiprosia kuvailtiin innovatiiviseksi ja rohkeaksi ihmisarvoisen maailman puolestapuhujaksi. Edustaako ihmisyys Mäkiprosille jollain tavalla pyhää arvoa?

– Mielestäni tuo on tosi hyvä lähtökohta. Se on kauniisti sanottu ja tarpeeksi syvällä tasolla, että ihmisyys itsessään on pyhää. Se antaa vakavuutta siihen, miten itseensä ja toisiin ihmisiin on hyvä suhtautua. Ehkä se antaisi perspektiiviä tarkastella, että mitä me ihmisinä ollaan, oli se sitten oma itse tai joku toinen, Mäkiprosi ajattelee.

Hän muistuttaa, että ehkä 40 prosenttia työikäisestä väestöstä on kokeillut laittomia päihteitä, ja että sitä esiintyy kaikissa yhteiskuntaluokissa. Osalle tulee päihderiippuvuus ja osa heistä ei saa lähipiiristä tukea. Jos ihminen vielä menettää esimerkiksi työpaikkansa tai perhesuhteensa, niin kierre on aika pian valmis.

– Ei vaadi kuin liikenneonnettomuuden tai alttiuden johonkin mielenterveyden sairauteen, joka tulisi omalle lapselle, itselle tai kumppanille. Se vie tosi paljon turvaverkkoa pois. Kun tänä päivänä päihteitä on paljon saatavilla, niin sitä ei osaa sanoa, etteikö jonkinlainen päihderiippuvuus voisi osua omalle kohdalle tai lähipiiriin. Tämä pistää miettimään, että miten hyvin me yhteiskuntana pystytään tällaiseen tragediaan suhtautumaan, Mäkiprosi pohtii.

 

Näillä ihmisillä, jotka ovat kodittomia tai vaikka hyväksikäyttäjien tai kaverusten nurkissa, ei kuitenkaan itsellään ole tätä tilaa, missä olisi henkinen tai fyysinen turva.

 

Hän kehottaa näkemään, että päihderiippuvaisessa ihmisessä on paljon potentiaalia ja tahtoa osallisuuteen. Tätä pitäisi vaalia, mutta Mäkiprosi kokee ihmisen solidaarisuuden olevan usein rajallinen.

– Siinä kohtaa, kun ei koe oloaan turvalliseksi omassa kodissaan, niin aika moni alkaa miettiä, että kuinka voin säilyttää oman turvallisen tilani. Tällöin on vaikea edellyttää, että suhtaudutaan tosi ystävällisesti kaikkiin niihin, joiden kokee olevan oman turvattomuutensa syy, Mäkiprosi ajattelee.

– Näillä ihmisillä, jotka ovat kodittomia tai vaikka hyväksikäyttäjien tai kaverusten nurkissa, ei kuitenkaan itsellään ole tätä tilaa, missä olisi henkinen tai fyysinen turva, hän toteaa.

Mäkiprosi uskoo, että perusturvallisuuden luominen ja turvallisen tilan tarjoaminen kaikille, taustasta riippumatta, on yhteiselon perusedellytys.

– Jos äsken puhuttiin pyhyydestä, niin ei siihen sisälly se, että lähdetään valitsemaan, kuka ihminen on pyhä ja kuka ei. Sivistyksen ja arvojen mittari näkyy siinä, miten kohdellaan heikoimmassa asemassa olevia.

Kokeile kuukausi eurolla

Tutustu Sanan digitilaukseen 1 € / 1 kk. Se on helppoa ja turvallista, voit perua tilauksen milloin hyvänsä.

Jaa artikkeli