Ortodoksikirkkoon liittynyt Janne Kataja: ”Jeesus muistuttaa, että meidän pitää uskaltaa haastaa vallitsevia käsityksiä ja toimintamalleja”

Riihimäen keskustassa asustavan Janne Katajan koti on iloisen värikäs, persoonallisia yksityiskohtia, taidetta ja erilaisia esineitä boheemiin tyyliin pursuava puutalo.

Isäntä on jo aamukahdeksalta hämmästyttävän hyväntuulinen, energinen ja vauhdikas. Valmis vastaanottamaan vahvalla intensiteetillä ja takki auki taas tämänkin päivän haasteet.

Vain kampaus vaatii pientä asettelua kuvausta varten.

Tammikuussa ilmestynyt, Janne Sarjan kirjoittama elämäkerta Loppuunmyyty – Janne Kataja (Tammi) antaa sympaattisen kuvan kohteestaan ja laajentaa viihdetaiteilijan julkikuvaa.

Vakavaakin draamaa taiten tehnyt näyttelijä on profiloitunut koomikkona ja juontajana, jolla on terhakkaan torikauppiaan tai risteilyisännän vastaansanomatonta karismaa.

Työn alla on useita television viihdeohjelmia, draamaa, komediaa ja näytelmiä.

– Rakkain rooli on aina se, mikä on päällä. Tartun niihin töihin, joista innostun, ja minähän innostun, koska voin valita ja tehdä juuri sitä, mitä haluan! Kataja sanoo.

 

Konkurssi on raaka paikka

Janne Kataja on välitön, helposti uusiin tilanteisiin ja ihmiskohtaamisiin heittäytyvä ikiliikkuja. Syntynyt viihdyttämään.

Hän alkoi käydä kauppaa, näytellä, laulaa ja pitää puheita jo pikkupoikana. Koulukiusatuksi joutuminenkaan ei hiljentänyt aloittelevaa monialayrittäjää ja esiintyjää.

Ihmiset uupuvat ja palavat loppuun paljon vähemmästäkin työmäärästä kuin mitä Riihimäen renessanssihahmo tekee. Vasta oman yrityksen viimevuotisen vararikon aiheuttamat unettomat yöt olivat käydä yli voimien.

– Ennen Hihhihhiin konkurssia minulla oli liikaa turbulenssia. Se oli niin raaka paikka. Hyvin stressaava aika jatkuu totta kai vieläkin.

Pahimman pyörityksen keskellä kaveri neuvoi häntä menemään terapiaan, mutta Kataja ehti vain kolmeen etäistuntoon. Kun hän oli luetellut kaiken, mitä työkseen tekee, terapeutti oli hetken hiljaa.

– ”Oletko tosissasi, sulla on monen ihmisen työmäärä päällekkäin”, hän sanoi.

Kova työtahti on tuttua lapsesta lähtien.

– En ole uupunut, koska kaikki hankkeeni ovat mielekkäitä ja mukavia.

Sprintteristä maratoonariksi

Vuonna 1998 perustettu, viihdekeikkoja alkuun myynyt Katajan ja Aku Hirviniemen firma laajeni monelle alalle: tapahtuma- ja elokuvatuotantoihin, radioon ja televisioon, kiinteistöbisnekseen ja lelukauppoihin. Osakkaita oli kahdeksan.

Tähänastisen elämäntyönsä taloudelliset hedelmät menettänyt mies uskalsi tehdä yrittäjänä rohkeita ratkaisuja, joista syntyi pitkään hienoja tuloksia.

– Mutta silloin, kun kaikki ei ole mennyt kuin Strömsössä, on tapahtunut haastaviakin juttuja.

 

Tyttäreni kysyivät, meneekö meiltä koti alta ja kiusaavatko kaverit koulussa, enkä minä tiennyt vastausta.

 

Konkurssin myrskynsilmässä oli hetken hurja tunne.

– Tyttäreni kysyivät, meneekö meiltä koti alta ja kiusaavatko kaverit koulussa, enkä minä tiennyt vastausta.

Velkoja riittää ehkä 15—20 vuodeksi, vielä on vaikea sanoa.

Aiemmin yrittäjällä oli aina mielessään suunnitelma ja seuraava peliliike, mutta yhtäkkiä joku toinen veteli naruja konkurssipesässä. Katajaan iski uhkaava epätoivon tunne.

– Edessä on nyt pitkän matkan juoksua. Ongelmia ei voi ratkaista nopeasti, vaikka olen nopeiden ratkaisujen tyyppi.

 

Vahingonilo on viheliäisin ilo

Oletko jo vitsaillut keikoilla konkurssista?

– Myönnettäköön, ettei minusta tunnu vielä luontevalta ja hauskalta heittää siitä huumoria. Teen sen silti, koska tapanani on reagoida nopeasti asioihin.

 

Vitsailu omista asioistani on sekä tapani käsitellä ongelmia että tyylini tehdä komiikkaa

 

Kun takavuosina kävi ilmi, että Katajan perhe oli ostanut onnettoman hometalon, mikä tuli kalliiksi, koomikko reagoi samaan tapaan.

– Jo ensimmäisellä keikalla kerroin hometalostani nihilistiseen sävyyn. Vitsailu omista asioistani on sekä tapani käsitellä ongelmia että tyylini tehdä komiikkaa, Kataja sanoo.

Vuosikymmenten ahkeran työn nollanneen ja pahasti pakkaselle panneen konkurssin keskeneräisyys risoo mieltä.

– Rehellisyyden nimissä se ei vielä tunnu aiheelta, jonka päällä olisin vilpittömästi. Mutta en pääse eteenpäin, ellen uskalla kohdata huumorilla tätäkin asiaa.

Kertoessaan konkurssistaan Kataja itki moneen otteeseen ääni särkyen, mutta kokosi joka kerta urhoollisesti itsensä ja jatkoi eteenpäin.

Kuulija ei voi olla tuntematta myötätuntoa epäonnensoturia kohtaan. Jotkut kanssaihmiset tekivät tosin poikkeuksen.

Hihhihhii perustettiin tuottamaan iloa ihmisille, mutta muuankin herrasmies kommentoi konkurssia mielestään vitsikkäästi: ”Hahhahhaa.”

– Hienoa, että yrityksemme saattoi sentään tuottaa vielä edes vahingoniloa, Kataja kuittaa.

Toiveikkuus toteuttaa itseään

Vaikeuksistaan huolimatta Janne Kataja suhtautuu yhä positiivisesti elämään ja sen avaamiin uusiin mahdollisuuksiin.

Hän ajattelee, että kun asioihin suhtautuu myönteisesti, ne alkavat näyttäytyä sellaisina ennemmin tai myöhemmin.

– Me löydämme edestämme sen, mitä eteemme maalaamme.

Toivorikas asenne tuottaa itseään toteuttavia ennusteita. Jos taas ihminen hermostuu aamulla ensimmäiseksi säästä, hän huomaa illalla, että päivä oli tosiaan harmaa.

– Aurinkolomakohteessa voin valittaa, että sää on tänään pilvinen ja päivä pilalla. Silloin saattaa jäädä huomaamatta monta hienoa mahdollisuutta, hän sanoo.

On siis turha murehtia, miten huonosti asiat ovat.

– Pilvisenä päivänä ei tarvitse mennä lotraamaan rannalle aurinkorasvojen kanssa, vaan voin mennä taidemuseoon tai ajaa hyvillä mielin vuoristoon, koska kaunis rantapäivä ei mene pilalle.

 

 

Pikku-Papin uskoa ei pilkata

Vauhtiveikon pinnan alla on myös uskontoja intohimoisesti tutkinut totuuden etsijä.

MTV:n Uskoisitko? -dokumenttisarjassa Kataja vierailee skientologien, Jehovan todistajien, nykynoitien ja Urantia-liikkeen parissa. Lähestymistyyli – osin erittäin ongelmallisiin yhteisöihin – on lempeä.

Kiinnostus uskonasioihin on varhaista perua. Esiintymisestä nauttinut pikkuvanha poika saarnasi lähipiirin lapsille taivaan valtakunnasta, lauloi hengellisiä lauluja ja puhui koskettavasti hautajaisissa.

– Jo ennen kouluikää ilmoitin, että minusta tulee pappi, ja pyysin vanhempia viemään minua sunnuntaikirkkoon. Meidän perusluterilaisessa perheessä ei ollut kirkossa käymisen kulttuuria, mutta he suostuivat.

 

Pappeuteni ja hengellisyyteni oli ainoa aihe, johon suhtauduin niin tosikkomaisesti.

 

Poika sai lempinimen Pikku-Pappi. Varhaiskypsä vitsiniekka ei sallinut, että uskosta vitsaillaan.

– Pappeuteni ja hengellisyyteni oli ainoa aihe, johon suhtauduin niin tosikkomaisesti. Loukkaannuin, kun isäni heitti, että ”tuleeko sinusta pastori Silli?” En sietänyt sellaista huumoria.

Teini-iässä Kataja alkoi vähän vältellä hengellisyydestä puhumista Riihimäen nuortenteatterin piireissä, koska pelkäsi muiden suhtautuvan uskonasioihin lähinnä humoristisesti. Asenne muuttui.

– Jumaluudesta, hengellisyydestä ja niiden ilmenemismuodoista saa enemmän irti, kun uskaltaa katsoa niitä myös pilkkeellä silmäkulmassa.

Elämykset ja ilo inspiroivat

Yksi Janne Katajan ”hyvä ystävä” – niitä riittää – on ortodoksikanttori.

– Hän sanoi aina, että heidän kirkkonsa on ilon kirkko, jossa korostetaan iloa ja ylösnousemusta.

Arvoliberaalia ja tasa-arvoa kaikessa kannattavaa taiteilijaa arveluttivat alkuun ortodoksien tietyt konservatiiviset ja vanhoilliset piirteet.

– Toisaalta ortodokseilla on ymmärtäväisyyttä, inhimillisyyttä ja täyteen ihmisyyteen kannustamista. Vaikka joitain asioita ei tunnusteta virallisesti, se tehdään rivien välissä.

 

Aistillisuus, elämysherkkyys ja ylipäänsä elämyksellisyys kiinnostivat minua.

 

Kataja kääntyi taannoin luterilaisesta ortodoksiksi.

– Aistillisuus, elämysherkkyys ja ylipäänsä elämyksellisyys kiinnostivat minua. Ikonit ovat kuin post-it -lappuja, jotka muistuttavat tärkeistä asioista. Ne ovat visuaaliselle ihmiselle sopivia ärsykkeitä.

Ikonin nähdessään Kataja haluaa aina selvittää, mistä kuvassa on kysymys, ja miksi kuvassa oleva ihminen on pyhä.

– Olen tutkimusmatkailija, joka ottaa selvää mielenkiintoisista ja puoleensavetävistä asioista. Muuten tylsistyn helposti. Täydellistä uskonyhteisöä ei ole olemassa, Kataja huomauttaa.

Mikään yhteisö ei määrittele häntä, vaan hän kokee oikeudekseen määritellä yhteisönsä. Hidastakin muutosta voi saada aikaan olemalla muutoksessa mukana, eikä huutelemalla sivussa.

Miltä entinen luterilainen kotikirkko näyttää?

– Hyvin kotoisalta ja suomalaiselta, minun makuuni vähän vaatimattomalta. Tämä ei ole moite tai kritiikki, vaan luterilaisen kirkon pyrkimyskin on olla karsittu ja selkeä. Siinä on paljon hyvää.

 

Ehdoton paasto ei hyväksi

Teemme haastattelun paaston ajan alla. Ison osan kirkkovuodesta paastoavat ortodoksit ovat tunnetusti paaston erityisasiantuntijoita, joskaan hoikkia ortodoksimunkkeja ja -pappeja ei paljon ole tiettävästi nähty.

Heittäytyykö tuore ortodoksi paastoamaan?

– Harkitsen asiaa. Olin joulun alla terveyspaastolla, koska halusin paremman olon. Siitä tuli hyvä fiilis ja painokin laski, mutta se on palannut loistavasti takaisin.

Koskapa mikään ”ehdottomuus ja mustavalkoisuus ei ole ihmiselle hyväksi”, Kataja harkitsee kevennetyn paastoversion kokeilemista.

– Aina kannattaa pohtia vähän loivempia vaihtoehtoja. Äärimmäisyydet pelottavat uskonnossa, politiikassa ja missä tahansa.

Janne Kataja uskoo Jumalan olevan äärimmäisyyksien vaatimisen sijasta hyvin monenlaista ihmisyyttä kunnioittava ja huumorintajuinen.

– Jeesus muistuttaa, että meidän pitää uskaltaa haastaa vallitsevia käsityksiä ja toimintamalleja. Hän uskalsi herättää keskustelua ja provosoidakin kuin anarkistihippi.

Alkupamauksen takana Jumala

Korkein voima, joka on antanut Jumalan kuville huikeat aivot, ei ole järjen käyttämistä vastaan. Päinvastoin, Kataja katsoo.

– Yksi tieteilijä kysyi kerran, enkö usko alkuräjähdykseen. Totta kai uskon niin kauan kuin se on valistunein tieteellinen tietomme, mutta uskon, että sen takana on Jumala.

Oliko uskosta apua konkurssikriisissä?

– Ei niin paljon kuin voisi ajatella ja olisi lohduttavaa sanoa. Konkurssi oli niin konkreettinen asia ja tapahtui niin hektisen nopeasti.

Katsomus vaikuttaa toki kaiken pohjalla.

– Kristinuskon olennaisimpia ajatuksia ovat lähimmäisenrakkaus sekä armo itseä ja muita kohtaan, ja niitä on viime aikoina tarvittu.

Juuri nyt Katajalla on konkurssiin liittyen työstettävää etenkin anteeksiantamisen kanssa. Hän tuntee tulleensa vedätetyksi, mutta siitä kerrotaan myöhemmin.

– Pyyteettömän lähimmäisenrakkauden ja armollisuuden toteuttaminen on monissa elämäntilanteissa helkutin vaikeaa.

 

---

Karhu-Jalosen kalpea kopio

Janne Kataja ei ole sukunsa ainoa poikkeusyksilö, esiintyvä taiteilija ja erilainen nuori.

– Äidinisäni Veikko-pappa oli renessanssi-ihminen, hyvin positiivinen ja aikaansaava, ihmisiä rakastava ja itsekin rakastettava tyyppi, värikäs ja elämäniloinen. Minä olen vain kalpea kopio hänestä.

Veikko Jalonen, Riihimäen lasin työntekijä, hääräsi touhukkaasti näyttelijänä, nyrkkeilyseuran ja pientaloyhdistyksen puheenjohtajana, paikallispoliitikkona, tapahtumien juontajana, kalastusseuran aktiivina…

– Kun hän kuoli, se oli tosi kova paikka mummolle. Pappa oli samaan aikaan maailman paras aviomies mutta myös mahdottoman vilkas vilpertti, jolle syntyi lapsikin avioliiton ulkopuolella.

Yhdellä huppelissa tehdyllä pilkkireissulla pappa kohtasi karhun jäällä.

– Veikko hääti päättäväisyydellään ja rohkeudellaan karhun pois paljain käsin!

Pappa kertoi tapauksesta paikallislehdessä ja poseerasi pelottavasta välikohtauksesta kertoneessa jutussa jäällä siinä kohtaa, jossa sankariteko oli tapahtunut.

– Lehden lukenut pilkkikaveri tarkensi, että punssia ottanut pappa oli luullut isoa koiraa karhuksi. Siitä tuli yleinen vitsi, ja Veikkoa alettiin kutsua Karhu-Jaloseksi.

Joku olisi saattanut nolostua, mutta sosiaalisella pelisilmällä ja hurtilla huumorilla varustettu Veikko otti lempinimen käyttöönsä.

– Hän ei ollut kuitenkaan valehdellut, vaan oli vilpittömästi luullut kohdanneensa karhun.