”Nuori nainen räjähti väärästä kysymyksestäni” – eläkkeelle jäänyt oppilaitospappi Marita Hakala oppi urallaan, että raivostuminen vastaanotolla oli hyvä merkki

Nuorten hälyntäyteinen maailma kaikessa monimuotoisuudessaan on tullut pastori Marita Hakalalle tutuksi 40-vuotisen työuran aikana. Nuoret kaipaavat lepopaikkaa ja apua yksinäisyyteen. Papin katse etsii niitä, jotka tarvitsevat eniten tukea.

Tampereen seurakuntien oppilaitospapin työstä maaliskuussa eläkkeelle jäävä Hakala on nähnyt, kuinka merkitykselliseksi nuoret kokevat kirkon tarjoaman tuen surun hetkellä. Silloin ei papilla saa olla kiire. Kun kuolema leikkaa elämän ensimmäisen kerran läheltä, se viiltää syvälle. Ikivanhojen rukousten ja virsien sanoituksissa kiteytyy Hakalan mielestä paras lohdutus. Kynttilässäkin pitää ehdottomasti olla aito liekki, kun nuoret viettävät liikenneonnettomuudessa kuolleen koulukaverinsa muistohetkeä. Vain elävä liekki lohduttaa ja luo toivoa.

– Rippikoulussa pitäisi näitä tilanteita varten opetella virsi 600 eli Hyvyyden voima, jotta se olisi nuorille tuttu. Toinen hyvä laulu on Ota hänet vastaan, siinä on pysäyttävää mystiikkaa, Hakala miettii.

Hänen mukaansa surun ilmaisemisen tavat ovat nuorelle tärkeitä riippumatta siitä, onko tämä uskossa vai ei. Se tuli selväksi liikenneonnettomuudessa kuolleen nuoren koulussa.

– Päivystin surupöydän luona kolmen päivän ajan. Siinä kävi jatkuvasti uusia nuoria muistelemassa koulukaveriaan. Parin kuukauden päästä pidimme luokkatovereille vielä muistohetken. Epäilin, tuleeko sinne enää ketään, kun tapahtunutta oli jo käsitelty. Mutta kaikki tulivat, Hakala sanoo.

Nuoren suru on tärkeää nähdä ja käsitellä, jotta se ei patoutuisi ja purkautuisi myöhemmin erilaisina pahan olon oireina, kuten masennuksena. Niinkin Hakala on nähnyt käyvän.

Tärkeintä on luottamuksen syntyminen

Marita Hakala on ohjannut kuutisenkymmentä rippikoulua ja kohdannut niissä noin 1 700 nuorta. Eripituisia keskustelujaksoja hän on käynyt satojen nuorten ja nuorten aikuisten kanssa. Papille on avautunut nuorten monimuotoinen maailma, hauras ja voimakas yhtä aikaa.

Valtaosa nuorista pärjää elämässä hyvin, mutta Hakalan mukaan kipukohtia voi olla kenellä tahansa, myös menestyjillä. Useimmat pääsevät vaikeuksien yli ystäviensä ja muun verkostonsa avulla. Mutta yksinäisiä on paljon. Monet kokevat, etteivät he ole yhtä tärkeitä, arvokkaita ja lahjakkaita kuin toiset. Itsetuhoisuus ei ole harvinaista.

– Jokainen nuori on oma yksilönsä, olkoon hänellä mikä tahansa diagnoosi: adhd, asperger tai neuroepätyypillisen jokin aste. Hän on ainutlaatuinen ja hänellä on vahvat puolensa. On hienoa, kun ne tulevat esiin, Hakala sanoo.

Älypuhelimet ja sosiaalinen media ovat muuttaneet teinien elämän niin hektiseksi, että monet eivät osaa mennä nukkumaan ajoissa eivätkä jaksa herätä aamulla kouluun. Kavereiden kanssa viestitellään yömyöhään tai katsellaan elokuvia. Vuorokausirytmi on monilla sekaisin ja väsymyskuorma suuri. Sosiaalisessa mediassa lyödään kovaa. Yksinäisyys ja uniongelmat kärjistävät ahdistusta.

Nuorille on tarjolla verkossa useita keskusteluapua tarjoavia kanavia. Marita Hakala on halunnut antaa aikansa kasvokkaiseen kohtaamiseen. Kahdenkeskisiä keskusteluja on käyty hänen kanssaan niin kauan, kuin nuori on toivonut. Tärkeintä on yhteyden ja luottamuksen syntyminen.

– Ilon hetki on aina se, kun nuori oivaltaa syyn esimerkiksi toistuvaan ongelmakäyttäytymiseensä ja oivalluksesta seuraa muutos.

Tunteiden näyttäminen on terve merkki

Silloin tällöin Hakala on saanut kokea työnsä erityisen merkitykselliseksi. Hän kertoo nuoresta, joka ei pystynyt luottamaan keneenkään, koska alkoholistiäiti oli aina pettänyt hänet. Kaikki tytön seurustelusuhteet katkesivat.

– Juttelin hänen kanssaan parin lukukauden ajan lähes viikoittain. Hänen valmistumisjuhlassaan puhuin seurakunnan puolesta. Tämä nuori tuli lopuksi halaamaan minua. Tajusin, että olin ollut hänen turvallinen aikuisensa, jota hän olisi aina tarvinnut.

Joskus Hakalan työhuoneesta Tampereen seudun ammattioppilaitoksessa on kuulunut raivokasta huutoa.

– Nuori nainen räjähti väärästä kysymyksestäni ja antoi tulla täysillä. Hän oli käynyt luonani juttelemassa pitkään, ja oli tullut selväksi, että hänen ongelmansa oli uhriutuminen. Hän ei osannut puolustautua, ja häntä oli aina käytetty hyväksi.

Ensin pappi tyrmistyi mutta tajusi sitten, että raivostuminen olikin hyvä merkki. Nuori oli löytänyt voimansa.

– Pyysin anteeksi, ja sitten puhuimme oikeista asioista.

Marita ja Kari Hakala rakensivat omakotitalonsa osin vanhoista hirsistä Roineen järvimaisemiin Kangasalan Saarikyliin parikymmentä vuotta sitten. Avioeron jälkeen ja lasten muutettua omilleen Marita on asunut ja huolehtinut talosta yksin kymmenisen vuotta.

”Suren, kun nuori ei löydä yhtään syytä jatkaa elämäänsä”

Kun nuorella on iso kriisi päällä, on tärkeää, että hän saa apua pian. Hakala tietää, että nuoret elävät hetkessä. Tarvittaessa Hakala ohjasi vaikeassa tilanteessa olevan nuoren toisen ammattiauttajan kuten psykoterapeutin luo. Koska psykoterapiaan pääseminen oli usein hidasta, nuori tarvitsi akuuttia keskustelua oppilaitospapin kanssa.

– Terapian etenemistä auttaa, jos nuori on jo saanut valmiuksia keskusteluun jossain muualla, Hakala sanoo.

Työurallaan Marita Hakala sai ammatillisia valmiuksia nuorten auttamiseen paitsi kokemuksen, myös kirkon sielunhoidon, kriisiavun, surutyön ja työnohjauksen koulutuksissa. Moni nuori puolestaan löysi tiensä Hakalan luokse koulun tai oppilaitoksen terveydenhoitajan, kuraattorin tai opettajan vinkistä. Nämä tiesivät, että papille voi puhua kaikista asioista, ei vain hengellisistä.

Hakalan huoneessa on käsitelty muun muassa päihdeperheen nuoren haasteita, mielenterveyden ongelmia, syömishäiriöitä, raiskauksia ja itsetuhoisuutta. Kriisiauttamisen koulutuksen käynyt pappi ei pelkää mitään. Tarvittaessa hän on ottanut vastaan puheluita myöhään illallakin, kun jotakuta on ahdistanut. Iltarukouksissa hän on muistanut nuorten suruja.

– Usein opiskelijat jättävät keskusteluita väliin, tai yhteyttä ei vain yrityksistä huolimatta synny. Suren, kun kuulen ongelmien jatkuvan ja nuoren elämän valuvan hukkaan. Suren, kun nuori ei löydä yhtään syytä jatkaa elämäänsä.

– Pahinta on ollut kuulla nuoren päättäneen päivänsä, juuri kun olen luullut, että nyt hänellä menee paremmin. Yhtä nuorta yritin tukea viitisen vuotta. Sitten hän päätti päivänsä. Näissä tapauksissa olen kokenut valtavaa epäonnistumista.

Uskoa ei pidä tuputtaa

Rippikoulu on Marita Hakalalle sydämen asia.

– Oman kokemukseni perusteella tiedän, kuinka tärkeä vaihe rippikoulu voi olla. Sain sieltä elinikäisiä hyviä ystäviä.

Hän on halunnut tutustua jokaiseen rippikoululaiseensa ja pyytänyt näitä kertomaan elämästään kirjeessä ennen rippikoulua. Näin hän on pystynyt puhuttelemaan nuoria rippikoulun aikana yksilöllisesti. Se on tärkeää erityisesti yksinäisyydestä kärsivien kannalta. Jotkut kirjeistä ovat olleet monisivuisia ja kirjoittajalleenkin hyvin merkityksellisen tuntuisia.

Hakalalle elämä on kokonaisvaltaista. Hän ei tuputa uskoa, vaan keskustelu etenee aina nuoren ehdoilla.

– Armon, toivon, anteeksiantamisen ja -saamisen, valon ja rakkauden voi välittää monella tavalla. Hengellisistä asioista puhutaan syvällisesti erityisesti yksityisrippikouluissa. Niitä olen pitänyt yhdestä kahteen kertaan vuodessa.

– Myös surukeskusteluissa Jumala, usko tai rukoileminen tulee usein puheeksi. Saatan pyytää lupaa rukoilemiseen, jos se tuntuu tilanteessa luontevalta.

Marita Hakalan tunnelmallinen koti on tullut tutuksi monille hänen omien nuortensa ystäville. Juhannuksena on hirsitaloon joskus majoittunut jopa parikymmentä nuorta.

Nuorten omat rukoukset puhuttelevat

Nuorten pappi toivoo, että kirkko voisi olla nuorille lepopaikka paineista, joita ympäristö heille syöttää tauotta. Kirkossa ei tarvitse tuottaa mitään. Hakalan mukaan nuoret tulevat messuunkin, jos se toteutuu heidän elämäntilanteelleen sopivalla tavalla ja jos he saavat olla rennosti ikäistensä joukossa. Oma yhteisö on nuorille tärkeintä.

– Nuorten pitää saada mennä ja tulla vapaasti. Olennaista ei ole istua ryhdikkäänä kirkon penkissä.

Rukoukset pitää sanoittaa nuorten kielellä ja heitä koskettavista aiheista. Nuorten itse luomat rukoukset ovat kauniita.

– Niissä rukoillaan aina luonnon puolesta. Eläimet, lajien katoaminen sekä veden ja ilman puhtaus mainitaan usein. Huoli ilmastonmuutoksesta näkyy rukouksissa.

Kirkossa nuorille on tilaa ja mahdollisuus pohtia syvällisiä ja kipeitä asioita ja löytää niihin uusia näkökulmia. Hakala muistuttaa, että kirkon työntekijät on koulutettu kohtaamaan kysymyksiä ja hätää.

– Jos elämässä kaikki muu pettää, seurakunnan turvaverkko pitää. Siellä voi turvallisesti hakea uutta suuntaa.

Marita Hakalan oma usko heräsi teininä mystisen kokemuksen kautta. Hän oli osan rippikoulusta sairaalassa tutkimuksissa ja suoritti riparin loppuun yksityisopetuksessa toisen nuoren kanssa.

– Kun pappi selitti meille Raamattua, tunsin voimakkaasti pyhän läsnäolon. Uskoni on siitä lähtien ollut mystiikkavoittoinen enkä ehkä sen vuoksi ole koskaan epäillyt Jumalan olemassaoloa.

– Tuo Myrskylän pappi piti huikeita saarnoja änkytyksestään huolimatta. Hän piti meille muutamalle nuorelle englanninkielistä raamattupiiriä. Itse olimme keksineet pitää koulussa välitunnilla rukouspiiriä.