Näkökulma: Holokaustin kieltämisen kriminalisoiva laki saattaa vahvistaa antisemitismiä

Hallitus on luonnostellut lainuudistuksen, joka tekee kansainvälisten tuomioistuinten juridisesti toteamien joukkotuhontojen kiistämisestä rangaistavaa. Hallitus ja media puhuvat lainuudistuksesta nimenomaan holokaustin kieltämisen kriminalisointina.

Lainuudistuksen taustalla on EU:n tärkeimmän lainsäätäjän eli Euroopan unionin neuvoston yhteinen puitesopimus vuodelta 2008. Siinä EU:n jäsenmaita velvoitetaan säätämään rangaistavaksi kansainvälisen rikostuomioistuimen perussäännössä määriteltyjen joukkotuhonnan, ihmisyyttä vastaan kohdistuvien rikosten ja sotarikosten julkinen puolustelu, kieltäminen tai vakava vähätteleminen. Nämä ovat tärkeitä sanamuotoja, joihin palaan.

Huomattavaa on, että näissä vastauksissa kyselyyn osallistuneet eivät varsinaisesti kiistäneet holokaustin historiallisuutta, mutta he selvästi vähättelivät sen merkitystä ja väittivät, että sitä käytetään hyväksi.

EU:n tavoitteena on tämänkaltaisen lainsäädännön avulla torjua rasismia, antisemitismiä ja muukalaisvihaa.

Vaikka julkisuudessa puhutaan juuri holokaustin kieltämisen kriminalisoimisesta, itse lakitekstiluonnos kuten mainittu EU-maiden puitesopimuskaan ei erikseen mainitse yhtäkään joukkotuhontaa nimeltä.

Lainuudistus on jo nyt herättänyt kritiikkiä, jonka mukaan sen rangaistuasteikko on joko liian lievä, tai päinvastoin sen katsotaan rajoittavan sananvapautta.

Oma kysymykseni kuuluu, torjuisiko laki todella antisemitismiä.

Holokaustin pehmeä ja kova kieltäminen

Pintapuolisesti kysymys minkä tahansa joukkotuhonnan kieltämisestä voi tuntua helpolta. Joko sen myöntää tai kieltää, eikä asia ole sen monimutkaisempi. Asiaan tulee kuitenkin sävyjä, kun sitä tarkastellaan lähemmin.

Uutiskanava CNN toteutti vuonna 2018 laajan antisemitismikyselyn, jossa mitattiin eurooppalaisten juutalaisvihamielisiä asenteita. Kyselyssä mitattiin kansalaisten suhdetta erilaisiin antisemitististiin väitteisiin, kuten että juutalaiset pyrkivät poliittisesti hyötymään holokaustista. Tätä mieltä oli kolmasosa vastaajista.

Huomattavaa on, että näissä vastauksissa kyselyyn osallistuneet eivät varsinaisesti kiistäneet holokaustin historiallisuutta, mutta he selvästi vähättelivät sen merkitystä.

Yhdysvaltalainen holokaustin historiaan erikoistunut professori Deborah Lipstadt erottaa toisistaan holokaustin kovan ja pehmeän kieltämisen. Kova kieltäminen tarkoittaa holokaustin historian suoraa kieltämistä ja räikeää vääristelemistä tavalla, joka on helppo tunnistaa ja sen vuoksi myös helppo torjua.

Tutkijat ovat tarkkoja siinä, että kovakaan Israeliin kohdistuva perusteltu kritiikki ei ole antisemitismiä, mutta raja menee siinä, kun Israeliin liitetään samoja klassisen antisemitismin stereotypioita, joiden avulla juutalaisia historian eri vuosisatoina on eristetty, toiseutettu, syrjitty ja murhattu.

Yhdysvaltain tunnetuin uusnatsi ja Ku Klux Klanin entisenä johtohahmona tunnettu David Duke on tyyppiesimerkki henkilöstä, joka syyttää juutalaisia salaliioista ja kieltää holokaustin.

Vaikeampaa on Lipstadtin mukaan tunnistaa ja torjua enemmän tai vähemmän salonkikelpoiseen ilmaisuun puettua holokaustin pehmeää kieltämistä. Tällä Lipstadt viittaa juuri erilaisiin holokaustin vähättelyn muotoihin ja siihen, että joku tuskastuu, kun ”taas” puhutaan holokaustista. Yksi tällainen vähättelyn muoto syntyy väitteestä, jonka mukaan Israel tekee palestiinalaisille sen, mitä natsit juutalaisille.

Antisemitismitutkimuksessa natsivertausta pidetään juutalaisvihan muotona siksi, että siinä juutalaisvaltiosta muodostetaan ehdottoman pahuuden symboli. Tutkijat ovat tarkkoja siinä, että kovakaan Israeliin kohdistuva perusteltu kritiikki ei ole antisemitismiä, mutta raja menee siinä, kun Israeliin liitetään samoja klassisen antisemitismin stereotypioita, joiden avulla juutalaisia historian eri vuosisatoina on eristetty, toiseutettu, syrjitty ja murhattu. Natsivertaus ilmentää holokaustin pehmeää kieltämistä siksi, että siinä vähätellään Hitlerin Saksan suorittaman juutalaisten joukkotuhonnan laajuutta, suunnitelmallisuutta ja sen pohjana olevaa juutalaisvihaa.

Mielenosoittajat amerikkalaisessa Columbuksen kaupungissa vertasivat Israelia natsi-Saksaan lokakuussa 2023. Kuva: Wikipedia.

Laki ei torju sitä antisemitismiä, josta juutalaiset eniten kärsivät

Suomessa kartoitettiin vuoden 2023 aikana juutalaisten kokemuksia antisemitismistä. Valtioneuvoston julkaiseman raportin mukaan erityisesti terroristijärjestö Hamasin suorittaman poikkeuksellisen raa’an hyökkäyksen jälkeen juutalaiset ovat kokeneet antisemitismin lisääntyvän.

Raportissa käy ilmi, että ylivoimainen enemmistö Suomen juutalaisista kokee, että antisemitismi tavalla tai toisella kietoutuu niihin puhetapoihin, joissa Israelia pidetään niin pahana, että sitä esimerkiksi verrataan natseihin. Vastaajista 77 prosenttia oli kohdannut sosiaalisessa mediassa ja internetin keskustelupalstoilla tällaisia natsivertauksia, ja netin ulkopuolellakin näitä vertauksia oli viimeisen vuoden aikana kohdannut lähes puolet kyselyyn osallistuneista. Yli puolet kertoi kohdanneensa tämän ilmiön toistuvasti, ja runsas viidesosa kertoi näkevänsä natsivertauksia ”koko ajan”.

Kyselyssä lähes yhdeksän kymmenestä (88 %) ilmoitti, että Israelin ja arabimaiden välinen konflikti vaikuttaa heidän turvallisuudentunteeseensa. Suomessa teetetyn kyselyn tulokset ovat hyvin samansuuntaiset kuin hiljattaisessa EU:n perusoikeusviraston raportissa, jossa yhdeksän kymmenestä vastaajasta oli kohdannut netissä juutalaisvihaa, ja kolme neljäsosaa kertoi antisemitismin vuoksi häivyttävänsä juutalaisen identiteetin tunnusmerkit.

Voi siis osoittautua, että holokaustin kieltämisen pehmeä muoto on juridisesti vaikea tunnistaa, koska voidaan vedota, että kyse on yhteiskuntakeskustelusta. Tässä tapauksessa lainuudistus ei torju vaan normalisoi sellaista puhetapaa, joka antisemitismin tutkimuksessa ja juutalaisten omassa kokemuksessa ymmärretään juutalaisvihaksi.

Olennaista on se, että juutalaisten kokeman turvattomuuden syynä ei eri raporttien mukaan ensisijaisesti ole äärioikeiston perinteinen antisemitismi eikä esimerkiksi Deborah Lipstadtin erottelun mukainen holokaustin kova kieltäminen. Sen sijaan holokaustin pehmeä kieltäminen esimerkiksi natsivertausten muodossa koetaan merkittäväksi turvallisuutta heikentäväksi antisemitismin ilmenemismuodoksi.

Joukkotuhontaa koskevassa lainuudistuksen tämänhetkisessä luonnostekstissä puhutaan ”vakavasta vähättelystä” tavalla, joka ”on omiaan yllyttämään väkivaltaan tai vihaan sekä häiritsemään yleistä järjestystä”. Mikäli tulevaisuuden laintulkinnassa holokaustin pehmeä kieltäminen tulkitaan lain tarkoittamaksi ”vakavaksi vähättelyksi”, antisemitismitapausten käsittely eri oikeusasteissa saattaa lisääntyä. Silloin lain voisi olettaa torjuvan antisemitismiä.

Oikeusministeriö itse korostaa, että ehdotetulla säännöksellä ”ei olisi tarkoitus rajoittaa asiallista keskustelua yhteiskunnallisesti merkityksellisistä asioista tai historiallisista tapahtumista tai niiden tulkinnasta”.

Saattaa osoittautua, että holokaustin kieltämisen pehmeä muoto on juridisesti vaikea tunnistaa, koska voidaan vedota siihen, että kyse on yhteiskuntakeskustelusta. Mikäli tämä on tilanne, lainuudistus ei torju vaan normalisoi sellaista puhetapaa, joka antisemitismin tutkimuksessa ja juutalaisten omassa kokemuksessa ymmärretään juutalaisvihaksi.

Historioitsija Deborah Lipstadt on holokaustin kieltämistä koskevien kysymysten spesialisti. Kuva: Wikipedia.

Lainuudistuksesta voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä

Tämän hetken maailmassa vain pieni osa valtioista on demokraattisia. Pidän tätä ilmastonmuutoksen ohella ihmiskunnan tämänhetkisenä kohtalonkysymyksenä.

Tämä on hälyttävää myös siksi, että YK:n elimissä päätöksenteon enemmistö määräytyy tasapuolisuusperiaatteen seurauksena valtioista, joissa on erittäin vakava demokratiavaje ja erittäin vaikea sananvapaustilanne.

Pidän globaalia kehitystä huolestuttavana, ja siksi koen tärkeäksi, että EU:ssa sananvapauden rajoitukset pidetään niin pieninä kuin mahdollista. En usko, että vihapuhetta voidaan koskaan kriminalisoida, koska ajan oloon sellainen laki voi kääntyä itse vihapuheen kriminalisoijia vastaan. Kaikkihan on kiinni tulkinnoista ja siitä, kenellä kulloinkin on valta määritellä rasismi, antisemitismi ja muukalaisviha, joita EU pyrkii torjumaan. Näiden äärimmäisen vahingollisten ilmiöiden torjuminen itsessään on jokaisen kansalaisen, viranomaisen ja lainsäätäjän moraalinen velvoite, jotta yksilöinä ja yhteiskuntana säilyttäisimme ihmisyytemme.

Rasistisen ja antisemitistisen vihapuheen syvin ongelma on siinä, että varsinainen viha on irrationaalista.  Lainsäädäntö puuttuu seurauksiin jälkikäteen, mutta itse vihaan voidaan puuttua parhaiten etukäteen, ja siihen ei pure juridiikka vaan kasvatus.