Mitä uskonto tarkoittaa mielen toiminnoissa ja aivojen rakenteissa? Uskontopsykologi Teemu Pauha vastaa Olemisen ääniä -podcastissa

Uskontokriittisistä näkökulmista saatetaan väittää, ettei yksikään lapsi synny uskonnollisena olentona. Samalla uskonto värittyy helposti indoktrinaatioksi ja aivopesuksi.

Uskontopsykologi Teemu Pauhaa väite turhauttaa.

– Uskontopsykologian nykynäkemys on se, että ihmisellä on luonnostaan valmius uskonnollisiin uskomuksiin, kokemuksiin ja käyttäytymiseen, hän selittää.

Uskonnolla ei ole omaa erityistä psykologiaansa, vaan mielellisenä ilmiönä uskonnollisuus perustuu samoihin mielen perustoimintoihin kuin kaikki muukin.

Olemisen ääniä -podcastin vieraana Pauha avaa näkökulmia uskonnollisuuden olemukseen ja merkitykseen ihmisen mielen toiminnoissa ja aivojen rakenteissa. Hän on ollut mukana toimittamassa ja kirjoittamassa myös aihepiiriä avaavaa uutuuskirjaa Uskonto mielessä. Psykologisia näkökulmia uskonnollisuuteen ja henkisyyteen (Gaudeamus 2024).

Mutta mitä on uskontopsykologia?

– Uskontopsykologiassa sovelletaan psykologian teorioita, menetelmiä ja käsitteitä uskonnollisten ilmiöiden tutkimiseen. Uskontopsykologia ei tutki uskonnollisia totuusväittämiä, kuten onko Jumalaa olemassa vai ei, vaan mitä tapahtuu ihmisten mielessä, kun he uskovat Jumalaan tai tekevät jotakin muuta uskonnollista, Pauha avaa.

Luontaista toimintaa

Aiemmin on saatettu ajatella, että uskonnolla olisi mielessä erityinen paikkansa – jonkinlainen ”jumalamoduuli”, joka toisilla olisi aktiivisempi kuin toisilla, ja osalla mahdollisesti jopa puuttuva. Näin ei kuitenkaan nykytietämyksen valossa ole.

– Uskonnolla ei ole omaa erityistä psykologiaansa, vaan mielellisenä ilmiönä uskonnollisuus perustuu samoihin mielen perustoimintoihin kuin kaikki muukin, Pauha kertoo.

Hän korostaa, että ihmismielen tarkoitus ei lähtökohtaisesti ole tuottaa todenmukaista kuvaa maailmasta, vaan auttaa käsittämään maailma tavoilla, jotka edistävät selviytymistä. Mielen moninaiset valmiudet kokea uskonnollisuutta kulkevat usein käsi kädessä hengissä säilymistä palvelevien lajikehityksellisten taipumusten kanssa.

Se, miten tämä valmius yksilön elämässä lopulta valjastetaan – onko kyse uskonnollisuudesta vai jostakin muusta – riippuu puolestaan paljon kasvatuksesta.

Yhdeksi esimerkiksi Pauha nostaa sen, miten luontaista ihmiselle on tulkita ympäröivän maailman tapahtumat tietoisen toimijan aikaansaamiksi ilmiöiksi.

– Jos miettii esimerkiksi varhaista ihmistä kuljeskelemassa sademetsässä, on evolutiivisesti mielekästä olettaa, että jokin äkillinen rasahdus saattaa tulla petoeläimestä. Jos erehdymme luulemaan tuulta petoeläimeksi, on seurauksena vain säikähdys. Toisinpäin oletettuna seuraukset voivat sen sijaan olla hengenvaarallisia, Pauha selittää.

Samasta syystä ihmismielen oletusarvoinen odotus on edelleen se, että monitulkintaisen aistiärsykkeen takana saattaa olla tietoisen mielen toimintaa. Klassisena esimerkkinä Teemu Pauha mainitsee sen, miten yöllä herätessä tuolin päälle heitetty takki näyttäytyy alkuun monen silmissä tuolissa istuvana ihmisenä. Ihminen on virittynyt näkemään mahdollista toimijuutta ympärillään.

– Uskonnolla ei ole omaa erityistä psykologiaansa, vaan mielellisenä ilmiönä uskonnollisuus perustuu samoihin mielen perustoimintoihin kuin kaikki muukin, sanoo Teemu Pauha. Kuva: Joel Grandell.

Ihmisyyden syvyys

Pauha kertoo ihmismielellä olevan myös esimerkiksi luontainen oletus maailmasta oikeudenmukaisena paikkana, jossa paha ja hyvä saavat palkkansa. Tästä näkökulmasta uskomus siitä, että jokin suurempi voima maailmassa palkitsisi tai rankaisisi ihmisen tämän hyvien tai pahojen tekojen perusteella, on osa mielen luontaista taipumusta suhtautua ympäröivään todellisuuteen.

– Se, miten tämä valmius yksilön elämässä lopulta valjastetaan – onko kyse uskonnollisuudesta vai jostakin muusta – riippuu puolestaan paljon kasvatuksesta, Pauha toteaa.

Jos nämä valmiudet eivät kanavoidu institutionalisoituneiden uskontojen toimintaan, niin ne ilmenevät muissa yhteyksissä esimerkiksi organisoitumattomana henkisyytenä.

Uskonnollisuudeksi nimetyissä ajattelun ja kokemisen tavoissa Pauha näkee ylipäätään olevan kyse sellaisista ihmisyyden syvyysulottuvuuksista, jotka kytkeytyvät lajityypillisesti luontaisiin olemisen merkityksiin. Tästä syystä ihmisen valmius uskonnollisuuteen ei myöskään tule maailmasta mihinkään katoamaan.

– Jos nämä valmiudet eivät kanavoidu institutionalisoituneiden uskontojen toimintaan, niin ne ilmenevät muissa yhteyksissä esimerkiksi organisoitumattomana henkisyytenä, Pauha sanoo.

Selittyykö uskonto pois?

Uskontopsykologia ei ota kantaa siihen, onko uskonto totta vai ei. Mutta jos uskonto voidaan palauttaa ihmismielen toimintoihin, johtaako tämä uskonnon itsensä poisselittämiseen?

Pauha kertoo, että näkökulmia on monia. Uskontopsykologian kärkinimien joukosta löytyy yhtä lailla myös esimerkiksi tunnustavia kristittyjä.

– Useat avoimen teistiset uskontopsykologit ajattelevat tämän kaiken tarkoittavan sitä, että ihmismielelle on annettu luontainen taipumus havaita jumalallista ympäristössään.

Jos on olemassa jokin luojajumala, joka haluaa olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa, on mielekästä ajatella tällaisen Luojan muotoilleen ihmismielen kykeneväksi kokemaan yhteyttä itseensä, Pauha muotoilee.

Entä miten aivot käsittävät vuorovaikutuksen Jumalan kanssa? Tai mikä selittää uskon kuolemanjälkeiseen elämään? Kuuntele koko keskustelu Olemisen ääniä -podcastista.