KIRJOITTAJA

Mikko Kurenlahti

mikko.kurenlahti@sana.fi

KUVAT

istockphoto ja Uzi Varon / Kirjapaja

Jaa artikkeli

Aika ja ilmiöt | 04.10.2023 |

”Mitä Jeesus tekisi, jos edessä olisi oikein tehotuotettuja karitsoja?” – ympäristöteologi Panu Pihkala haastaa kirkkoa keskustelemaan eläinten arvosta

Ihmisen suhde elonkirjon muihin jäseniin on noussut yhä keskeisemmäksi eettiseksi ja yhteiskunnalliseksi kysymykseksi. ”Tässä ajassa olisi tärkeä arvostaa niitä, jotka nostavat esille monimutkaisia ja kivuliaita yhteiskunnallisia kysymyksiä. Ratkaisu ei ole se, että yritetään olla hiljaa ja ohitetaan vaikeat kysymykset”, sanoo Panu Pihkala.

Eläinteologiasta on alettu keskustella aiempaa enemmän esimerkiksi Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Mutta mistä eläinteologiassa on kyse, ja mitä annettavaa teologisella ajattelulla on ihmisen ja muiden eläinten välisten suhteiden tarkasteluun ekokriisin keskellä?

Ympäristöteologian dosentti Panu Pihkala avaa eläinteologian käsitteenä tarkoittavan laajasti ajatellen kaikkea eläimiin liittyvää teologista pohdintaa. Alaa kuitenkin sävyttävät erityisesti eläineettiset kysymykset sekä ihmisen suhteesta muihin eläimiin että siitä, miten ihminen muita lajeja tiettynä ajanjaksona kohtelee.

– Teologisista kirjoista piirtyy eläinteemaan soveltaen klassisia opillisia kysymyksiä kuten, onko eläimellä sielu tai voiko eläin tehdä syntiä. Kiinnostuksena ovat tällöin olleet ihmisen ja muiden eläinten väliset erot ja samankaltaisuudet, Pihkala sanoo.

– Kansan syviä rivejä puhututtaneet kysymykset ovat kuitenkin jo pitkään olleet osaltaan erilaisia, kuten klassinen huoli siitä, pääseekö Musti taivaaseen. Tämä kertoo ihmisillä olevan henkilökohtaisesti läheisiä tunnesiteitä ja suhteita yli lajirajojen.

 

Minkä verran esimerkiksi työhevonen voi kokea eettisesti hyväksyttävissä määrin tuskaa työskennellessään ihmiselle, tai mikä on laboratorioeläimen tilanne eläinkokeisiin liittyen?
– Panu Pihkala

 

Erityisesti eläinteologiaa alana ovat Pihkalan mukaan päätyneet kehittämään henkilöt, jotka ovat suhtautuneet eri tavoin empaattisesti eläinten kokemusmaailmoihin ja ajaneet eläinten oikeuksia. Tärkeitä ovat olleet esimerkiksi kysymykset elävän olennon itseisarvosta ja ihmisen suhtautumisesta toisen kokemaan kipuun ja kärsimykseen.

– Eläinfilosofisessa pohdinnassa on keskeiseksi noussut ajatus elämän itseisarvosta eli siitä, että jokin on arvokas itsessään. Esimerkiksi metsän voidaan väittää olevan arvokas riippumatta siitä, mitä kaikkea ihminen voi metsällä tehdä. Samalla tavalla eläimellä voidaan nähdä olevan arvo, joka ei riipu ihmisen eduksi kääntyvästä hyötyarvosta, Pihkala selittää.

– Kipuun ja kärsimykseen liittyvät kysymykset ovat puolestaan eri yhteyksissä näyttäytyneet hieman erilaisina. Minkä verran esimerkiksi työhevonen voi kokea eettisesti hyväksyttävissä määrin tuskaa työskennellessään ihmiselle, tai mikä on laboratorioeläimen tilanne eläinkokeisiin liittyen? Tai miten suhtaudutaan puhtaasti lihankasvatukseen jalostetun eläimen kokemukseen?

Kansan syviä rivejä ovat puhututtaneet kysymykset kuten: Pääseekö Musti taivaaseen? –Tämä kertoo ihmisillä olevan henkilökohtaisesti läheisiä tunnesiteitä ja suhteita yli lajirajojen, Pihkala avaa.

 

Yli sadan vuoden historia

Nykyajassa eläinteologian, kuten myös laajemmin eläineettisen keskustelun, keskiöön on noussut tehotuotannon kritiikki.

– Myös Suomessa eläinten kasvatus on viimeisen sadan vuoden aikana mennyt huomattavissa määrin tähän suuntaan. Lisäksi 1900-luvulla lisääntyivät eläinkokeet. Julkisessa keskustelussa myös turkistarhaus tuli näkyväksi viimeistään 1980–1990-luvuilta eteenpäin, Pihkala pohtii nykyajan eläinteologisen keskustelun pääteemoja.

Hän kuitenkin huomauttaa, että suomalaisen eläinteologian historialliset juuret eivät suinkaan ole tehotuotannon kysymyksissä, vaan yli sadan vuoden takaisessa maaseutuyhteiskunnassa, jossa esimerkiksi metsästys ja kalastus olivat monen kokemusmaailmassa huomattavasti nykyistä arkisempi osa elämää.

 

Unohdettu osa historiaa on se, että suomalaisessa eläintensuojeluliikkeessä oli jo tuolloin aktiivisesti mukana kristittyjä ja pastoreitakin.
– Panu Pihkala

 

Muiden tutkimusaiheiden yhteydessä Pihkala huomasi, että jo 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun orastavassa suomalaisessa eläintensuojeluliikkeessä oli mukana pohdintaa kristinuskosta ja teologisista kysymyksistä.

– Unohdettu osa historiaa on se, että suomalaisessa eläintensuojeluliikkeessä oli jo tuolloin aktiivisesti mukana kristittyjä ja pastoreitakin. Tämän myötä eläineettisen pohdinnan yhteyteen sijoittui yli sata vuotta sitten myös teologista pohdintaa, Pihkala kertoo.

Tuona aikana eläinsuojelulliset kysymykset tarkoittivat erityisesti sitä, miten hevosia, koiria, nautoja ja muita ihmistä lähellä olevia kotieläimiä kohdeltiin.

– Eläimet, jotka on aiemmin koettu kaikista läheisimmiksi, ovat perinteisissä maaseutuyhteiskunnissa voineet olla vaikka se lehmä, jota on paljon lypsetty tai uskollinen työhevoskumppani, Pihkala sanoo.

Jos Jumala on luonut kaiken ja luodun maailman vahva moninaisuus ja erilaisuus eri luomiskappaleissa on osa luomistahtoa, niin kaikella tällä on itsessään jonkinlaista arvoa, toteaa Panu Pihkala. Kuva: Uzi Varon / Kirjapaja.

 

Raamatulliset perusteet

Pohdinta vei jo sata vuotta taaksepäin ihmiset hyvin samojen peruskysymysten äärelle, joita nykyajan eläinteologiassakin kysytään. Näitä ovat esimerkiksi se, mitä Raamattu sanoo ihmisen ja eläimen suhteista tai miltä kristittyjen ja kirkkojen oma toiminta näyttäytyy tämän uuden pohdinnan valossa.

– Esimerkiksi kysymys toisen elävän olennon itseisarvosta on kristinuskoon soveltaen tarkoittanut sitä, että eläimellä on nähty olevan oikeuksia jo luotuisuutensa perusteella. Jos Jumala on luonut kaiken ja luodun maailman vahva moninaisuus ja erilaisuus eri luomiskappaleissa on osa luomistahtoa, niin kaikella tällä on itsessään jonkinlaista arvoa, Pihkala toteaa.

 

Myötätuntoinen ja välittävä suhtautuminen on keskeinen kristillinen ominaispiirre tässä keskustelussa.
– Panu Pihkala

 

Hän kertoo Vanhassa testamentissa olevan kohtia, jotka kertovat Jumalalla olevan omia suhteita muihin luontokappaleisiin täysin ilman ihmisen osallisuutta. Tätä huomiota on käytetty argumenttina eläimen omasta jumalasuhteesta nousevan arvon perustelemiseksi. Profeetta- ja viisauskirjallisuudesta nousee esille myös eläimiä sekä laajemmin kaikkea luotua koskettava oikeudenmukaisuuden eetos, joka korostaa myötätuntoisen huolenpidon edustavan Jumalan tahdon mukaista hyvää ja kunnioittavaa elämää. Näihin lukeutuu muun muassa Sananlaskut 12:10: ”Kunnon ihminen muistaa karjansa tarpeet, jumalaton ei sääliä tunne”.

– Myötätuntoinen ja välittävä suhtautuminen on keskeinen kristillinen ominaispiirre tässä keskustelussa. Paljon on korostettu kehotusta olla sen tyyppinen kuin Kristus oli, Pihkala kiteyttää.

Osa on ajatellut, että esimerkiksi eläinten runsas esiintyminen Jeesuksen vertauksissa ilmentää vähintään sitä, että eläimillä oli Jeesukselle väliä, vaikka mitään erityisiä eläimiin liittyviä oppeja ei Uudessa testamentissa ilmaistakaan.

– Myötätuntoinen ja välittävä suhtautuminen on keskeinen kristillinen ominaispiirre tässä keskustelussa. Paljon on korostettu kehotusta olla sen tyyppinen kuin Kristus oli, Panu Pihkala kiteyttää.

 

Mitä Jeesus tekisi?

Mutta mitä ajatella esimerkiksi siitä, että Jeesus ilmeisesti söi ainakin kalaa?

Panu Pihkala ei näe, että raamatunkohtia voitaisiin suoraan käyttää lyömäaseina ilman kokonaisvaltaisempaa tulkintaa. Keskeistä on tarkentaa kysymystä siitä, minkälaisesta asiasta halutaan keskustella tai kiistellä. On totta, että raamatuntutkijoiden enemmistö ajattelee Jeesuksen syöneen ainakin jossain määrin eläimiä, mutta tältä pohjalta on vaikea argumentoida niitä eettisiä ongelmia, jotka liittyvät esimerkiksi nykyajan karitsojen tai kalojen kasvatukseen.

– Tässä tullaan hyvin erilaiseen tilanteeseen. Mitä esimerkiksi on kalastus Genesaretinjärven rannalla ja millaista tämä on norjalaisen lohen massiivisissa kasvatusaltaissa, Pihkala kysyy.

– Vanha herätyskristillinen lausahdus: ”Mitä Jeesus tekisi?”, on yksi tapa ajatella tätä. Mitä Jeesus tekisi ison lohenkasvatusaltaan vieressä? Sanoisiko hän siinäkin, että: ”Heittäkääpä tuonne verkkonne”? Tai mitä Jeesus tekisi, jos edessä olisi oikein tehotuotettuja karitsoja?

 

Siinä, miten eläimet elävät ja kasvavat, on suuria kulttuurisia ja ajanjaksoihin liittyviä eroja, jolloin tilanteiden ja kysymysten ei voida väittää olevan olemuksellisesti samoja eri ajanjaksoissa.
– Panu Pihkala

 

Pihkala kokee keskeiseksi kysymykseksi nousevan, onko tämänkaltainen ihmistoiminta hyväksyttävää Jeesukselle sellaisena kuin hänet tunnemme Raamatun perusteella vai piirtyykö esiin jonkinlaista empaattisuuden vaatimusta. Eläinteologian edustajat päätyvät usein jälkimmäiselle kannalle.

Tässä yhteydessä Pihkala näkee ongelmallisina myös väitteet lihansyönnin oletetusta ”luonnollisuudesta”.

– Filosofiassa koko käsite on hyvin vahvasti kritisoitu, koska näkemykset luonnollisuudesta voivat olla hyvin erilaisia ja aikaan sidottuja. Tässäkin tarvitaan tarkkuutta siinä, minkälainen eläinten syöminen on ollut kenelle ihmiselle luonnollista ja missä ajanjaksossa.

– Siinä, miten eläimet elävät ja kasvavat, on suuria kulttuurisia ja ajanjaksoihin liittyviä eroja, jolloin tilanteiden ja kysymysten ei voida väittää olevan olemuksellisesti samoja eri ajanjaksoissa, hän esittää.

Vaikea keskustelunaihe

Panu Pihkala pitäisi tärkeänä, että tarkempi keskustelu ihmisen ja muiden eläinten välisistä suhteista saisi enemmän jalansijaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Samalla hän ymmärtää, miksi keskustelu eläinten arvosta ja oikeuksista on niin arkaa, jännitteistä ja vaikeata. Pihkala ajattelee kysymysten kurottavan usein syvälle ihmisten tapakulttuuriin, sosiaalisiin yhteyksiin ja ylipäätään kulttuurisiin käytänteisiin. Näihin kajoaminen on aina ristiriitoja herättävää.

– Pitäisi pystyä tavallaan ulkopuolelta tarkastelemaan, miten minä olen tähän kaikkeen suhteessa ja millaiseen suhteeseen olen kasvanut, tai mihin minut on kasvatettu. Miten ympäröivä kulttuuri ja yhteiskunta vaikuttavat omaan suhtautumiseeni? Mutta helposti tämä kilpistyy arjen elämään liittyviin kysymyksiin kuten: ”Enkö minä äijäporukassa saisi enää syödä makkaraa?”, Pihkala harmittelee.

Psykososiaalista vaikeutta hän näkee olevan niin paljon, että nämä tekijät muodostuvat yleensä ensimmäiseksi haasteeksi ennen kuin edes päästään varsinaiseen filosofis-eettiseen keskusteluun niistä rakenteista, joihin lähes jokainen meistä on tavalla tai toisella osallinen.

 

Jos rakenteellisesti tilanne olisi se, että maatalous olisi muutenkin vakaammalla pohjalla, eikä niin kriisiytynyttä ja stressaantunutta kuin tänä päivänä, niin voisi olla enemmän paukkuja tämänkaltaisten vaikeiden aiheiden käsittelyyn.
– Panu Pihkala

 

– Tästä syystä on paljon ympäristönsuojelusta vahvasti välittäviä ihmisiä, jotka eivät ole esimerkiksi syömiskysymyksiin halunneet eri syistä kajota.

Pihkala kokee aiheen käsittelyn olevan yleensä sitä vaikeampi, mitä enemmän tässä on itsellä pelissä. Hän pitää inhimillisesti erittäin ymmärrettävänä, että esimerkiksi eläintuotannon parissa aihe koetaan jopa loukkaavaksi.

– Jos rakenteellisesti tilanne olisi se, että maatalous olisi muutenkin vakaammalla pohjalla, eikä niin kriisiytynyttä ja stressaantunutta kuin tänä päivänä, niin voisi olla enemmän paukkuja tämänkaltaisten vaikeiden aiheiden käsittelyyn. Mutta jos muutenkin ollaan jaksamisen rajoilla, niin haastavuus entisestään korostuu, Pihkala pohtii.

– Mitä Jeesus tekisi ison lohenkasvatusaltaan vieressä? Sanoisiko hän siinäkin, että: ”Heittäkääpä tuonne verkkonne”? Panu Pihkala kysyy.

 

Yksi kohtalon kysymyksistä

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon suhteen eläinteologiaan Panu Pihkala näkee instituutiotasolla ”vahvasti määrittelemättömänä”. Ristiriitoja nostavia aiheita ei haluta ottaa puheeksi, jos seurakuntien jäsenmäärät ovat monin paikoin jo valmiiksi laskussa.

Samalla Pihkala muistuttaa, että luterilaisten kirkkojen eetokseen on kuitenkin kuulunut se, että käsitellään yhteiskunnallisia ja ihmisten elämiin vaikuttavia kysymyksiä sekä ollaan myös kiinnostuneita luomisen teologiasta.

– Tältä pohjalta tätä teemaa pitäisi voida käsitellä entistä pitkäjänteisemmin, Pihkala peräänkuuluttaa.

Hän pitää selvänä, että kirkon jäseninä on ihmisiä, jotka suhtautuvat monin eri tavoin eläimiin, mutta korostaa, että joukossa on myös kasvava joukko niitä, jotka pitävät eläineettisiä kysymyksiä hyvin merkittävinä.

 

Tästä näkökulmasta kyse on maapallon elinkelpoisuuden kysymyksestä, jonka ohittamiseen suomalaisella yhteiskunnalla, kirkolla tai laajemmin ihmiskunnalla ei enää ole varaa.

 

– Tämänkin vuoksi olisi tärkeätä, että myös kirkkoinstituutio käsittelisi tätä teemaa suoraan, vaikka itse asia on jäsenistön keskuudessa ristiriitainen.

Vaikeiden ja ristiriitoja herättävien kysymysten jatkuvan ohittamisen vaarana Pihkala näkee sen, että syvällisempi keskustelu ihmisen ja muiden eläinten välisistä suhteista tulee jatkuvasti hautautumaan muiden kysymysten alle.

Pihkala korostaa, että eläinkysymys ei tässä ajassa myöskään enää edusta perinteistä eettistä kysymystä. Kysymykset ihmisen ja muiden lajien välisistä suhteista ja näihin liittyvistä ongelmista kytkeytyvät monin tavoin ilmastonmuutoksen ja lajikadon kaltaisiin laajoihin kestävyyskriiseihin. Tästä näkökulmasta kyse on maapallon elinkelpoisuuden kysymyksestä, jonka ohittamiseen suomalaisella yhteiskunnalla, kirkolla tai laajemmin ihmiskunnalla ei enää ole varaa.

– Tässä ajassa olisi tärkeä arvostaa niitä, jotka nostavat esille monimutkaisia ja kivuliaita yhteiskunnallisia kysymyksiä. Ratkaisu ei ole se, että yritetään olla hiljaa ja ohitetaan vaikeat kysymykset. Käynnissä on jatkuvasti isoja muutosprosesseja, jotka vaikuttavat väestön arvoihin ja tapoihin, Pihkala summaa.

Kokeile kuukausi eurolla

Tutustu Sanan digitilaukseen 1 € / 1 kk. Se on helppoa ja turvallista, voit perua tilauksen milloin hyvänsä.

Jaa artikkeli