Korhola | Salaisuuden kantajat

Minulla ei ole ollut koskaan sellaista eläinystävää, joka tuntisi minut ja ilahtuisi kotiintulostani. Välillä olen kaivannut sitä tunnetta – saisipa olla jollekulle vilpitön ilonaihe päivästä toiseen. Isoon lapsuudenperheeseemme lemmikkejä ei mahtunut, ja omassa perheessäni lasten allergiat rajoittivat eläinten ottamista. Akvaariokaloja kyllä hankittiin, ja pieniä gerbiilejä, mutta eihän niiden sielunelämästä pääse perille, että tykkäävätkö minusta. Gerbiilimme siis tuskin huomasi minut, mutta minuun tuo pieni nappisilmä jätti kerran lähtemättömän jäljen. Olimme hankkineet pari aavikkorottaa häkkiin häntäänsä rummuttamaan, ja lapset olivat uusista kavereista…