KIRJOITTAJA

Danielle Miettinen

KUVAT

Esko Jämsä

Jaa artikkeli

Lähetyssanomista eläkkeelle jäänyt Pirre Saario puhuu avoimesti lapsettomuudestaan: ”Uskalsin olla Jumalalle vihainen”

Pirre Saario on kirjoittanut koko elämänsä ajan päiväkirjaa. Paperille on talletettu monet unelmat. Eläkkeelle jäätyään hän on ehtinyt selailla tuhansia tunteella kirjoitettuja sivuja. Haave puolisosta ja kansainvälisestä elämästä toteutui. Toive lapsesta ei.

Olohuoneen nurkassa nököttää kaksi suurta kassillista päiväkirjoja, yhteensä viitisenkymmentä. On leveitä, kapeita ja kanttisia, ohuita ja paksuja. Monien suojaksi on taiteltu iloisia papereita. Pirre Saario nostaa punaisesta kassista yhden vanhimmista, kukkakääreellä verhoillun ruutuvihon. Esiin avautuu kohtia, joissa 12-vuotias on kommentoinut…

Hyvä lukija

 

Sana-lehti tekee tärkeää ja merkityksellistä kristillistä journalismia, joka tuo toivoa monelle ihmiselle. Meidän ajassamme Sanan merkitys ainoastaan kasvaa.

Sinä voit osaltasi mahdollistaa laadukkaan kristillisen journalismin myös tulevaisuudessa.

Tilaa Sana.

Ole siunattu!

Ilkka Enkenberg

Ilkka Enkenberg

Päätoimittaja

Jaa artikkeli