”Kiina kumartaa syvään, kävelee sisään ja ryhtyy johtamaan näitä organisaatioita” – Kirkon Ulkomaanavun entinen johtaja arvostelee kehitysapuleikkauksia

Viime aikoina massiiviset kehitysyhteistyön leikkaukset ovat olleet osa globaalia trendiä. Suomen hallituksen kevään 2025 kehysriihessä päätettiin kehitysyhteistyöstä leikata jo kolmannen kerran kuluvan hallituskauden aikana. Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on puolestaan vakaasti ajanut alas avustusmaailman suurimman toimijan, kehitysyhteistyövirasto USAID:n työtä.

Käytännössä länsimaisten avustusjärjestöjen toiminnan heikentyminen tarkoittaa miljoonien ihmishenkien vaarantumista, hädänalaisten ja vaikeassa asemassa olevien ahdingon syvenemistä sekä rauhan, ihmisoikeuksien ja demokratian toteutumisen eteen tehtävän työn vaikeutumista ympäri maailmaa. Esimerkiksi Suomalaiset kehitysjärjestöt – Fingo huomauttaa nyt tehtävien päätösten merkitsevän samalla tuen vähentämistä eri toimijoiden keskenään jakamille käsityksille sääntöperustaisesta järjestelmästä.

Samoilla linjoilla on avustustyön pitkän linjan ammattilainen, eläkepäiviään viettävä Kirkon ulkomaanavun entinen toiminnanjohtaja Jouni Hemberg.

– Auttamisen maailman tuhoaminen voi tapahtua ihan hetkessä, mutta sen rakentaminen takaisin kestää pitkään – vuosia, hän avaa nyt nähtävän kansainvälisen avun murroksen pitkäaikaisvaikutuksia.

Hemberg kertoo, että esimerkiksi Yhdysvalloissa USAID:n toimintaa on rakennettu määrätietoisesti jo 60-luvulta eteenpäin alun perin presidentti John F. Kennedyn aloitteesta. Vuosien varrella kehitysyhteistyöviraston työllä on ollut elintärkeä vaikutus esimerkiksi miljoonille Afrikan maiden ihmisille. Presidentti Trumpin pyrkimykset lakkauttaa virasto on nyt käytännössä pysäyttänyt USAID:n työn.

– Trumpin hallinto löi toiminnan kahdessa viikossa polvilleen. En usko, että tätä pystytään lähivuosien aikana rakentamaan takaisin samalle tasolle. Nopeasti rikottavaa on vaikeampi palauttaa, Hemberg ajattelee.

”Meidänkin täällä Suomessa kannattaa pitää mielessä, että auttamalla nyt voimme olla joskus myös itse avun kohteena. Valitettavasti tällä hetkellä edessä on ehkä tilanteita, missä auttajaa ei tule”, Jouni Hemberg pohtii.

Pyyteetöntä auttamista ja lähimmäisenrakkautta

Jouni Hembergillä on itsellä taustallaan yli 30 vuoden työkokemus kansainvälisen avun tehtävistä niin Yhdistyneiden Kansakuntien kuin isojen kansainvälisten järjestöjen palveluksessa. Työnantajiin lukeutuvat muun muassa Punainen risti, Pelastakaa lapset, Unicef ja YK:n kehitysohjelma UNDP.

Eläkkeelle hän siirtyi syksyllä 2022 työskenneltyään työuransa viimeiset 14 vuotta uskopohjaisen avustusjärjestö Kirkon ulkomaanavun palveluksessa. Kaksi vuotta myöhemmin ilmestyi omaelämäkerta Kolme kiloa maissia. Elämäntyöni kriisien ja katastrofien keskellä (Docendo 2024).

Kirjassaan Hemberg myös kertoo, että alun perin työ uskopohjaisessa avustusjärjestössä, jossa motivaatio auttamistyöhön nousi uskonnosta, herätti hänessä kysymyksiä.

– Aiemmin tekemäni avustustyö nojasi vahvasti humanitaarisen oikeuden ja humanitaaristen periaatteiden noudattamiseen. Tältä pohjalta lähdin opiskelemaan uskopohjaisuuden merkitystä ja aika nopeasti totesin näiden olevan yksi yhteen ilman ristiriitoja, hän muistelee.

Itseään Hemberg kuvailee tavanomaisen kotiuskonnollisen kasvatuksen saaneena tapakristittynä, joka kansainvälistä diakoniaa tekevän järjestön yhteydessä alkoi ensimmäistä kertaa vakavasti pohtimaan sekulaarin ja uskopohjaisen avustustyön eroja ja yhtäläisyyksiä.

Haastattelussa Hemberg puhuu usein pyyteettömän auttamisen ideologiasta, jonka kokee olleen ratkaisevasti motivoiva tekijä omalle elämäntyölleen avustustyön maailmassa. Hän ajattelee kyse olevan pohjimmiltaan samasta asiasta, josta kristillinen traditio puhuu esimerkiksi laupiaan samarialaisen raamatunkertomuksessa ilmenevänä lähimmäisenrakkautena.

– Se on sitä, että pystyy auttamaan lähimmäistään riippumatta siitä, mitä tämä ajattelee poliittisesti tai jopa uskonnollisesti. Ihmistä autetaan tulipa hän mistä taustasta tahansa, Hemberg selventää.

Yhtä lailla hän asettaa yhtäläisyysmerkit kansainvälisen auttamistyön ja kansainvälisen diakonian välille. Samalla Hemberg korostaa uskopohjaisuuden olevan monesti auttamistyössä selvä vahvuus sekulaareihin järjestöihin verrattuna.

– Monissa hyvin köyhissä tai konfliktialttiissa maissa ainoita toimivia organisaatioita ovat uskonnolliset yhteisöt, kuten kirkot. Uskopohjaisilla järjestöillä on näissä yhteyksissä paremmat mahdollisuudet tehdä yhteistyötä ruohonjuuritasolla kuin monilla muilla toimijoilla.

Uskopohjaisuus saattaa myös vaikuttaa positiivisesti järjestön luotettavuuteen.

– Sekulaarien avustusjärjestöjen voi olla vaikea selittää omaa ideologiaansa paikalliselle väestölle. Sen sijaan ihmisten on usein helpompi ymmärtää uskopohjaisen järjestön motivaatiota auttamistyöhön, olipa kyse mistä uskosta tahansa, Hemberg kertoo.

Häviääkö länsimainen avustusmaailma?

Taaksepäin katsottuna Jouni Hemberg kokee päässeensä viimeisinä työvuosinaan suhteellisen helpolla. Avustustoiminta oli nykytilanteeseen verrattuna korkeassa kurssissa. Omaelämäkertaa kirjoittaessa hän tiesi, että huonompaan suuntaan ollaan menossa, mutta silti nyt nähtävän muutoksen kokonaisvaltaisuus yllätti.

– Oli vaikea kuvitella, että näin nopeasti mennään niin totaalisesti taaksepäin. Jo pelkästään kansainväliseen ja kotimaiseen avustamiseen käytetyt resurssit ovat ottaneet takapakkia aivan mielettömästi. Samalla maailman konfliktit ja katastrofit pahenevat entisestään ja näitä tulee jatkuvasti lisää. Mitä sitten tehdään, kun auttajia ei enää ole riittävästi, niin se on iso kysymys, Hemberg pohtii.

Hemberg näkee konkreettisena uhkana jopa koko länsimaiseen arvopohjaan perustuvan avustusmaailman häviämisen. Hän varoittaa, että kehitysavun alasajolla tehdään koko ajan tilaa sille autoritääriselle ja totalitaariselle kehitykselle, joka muutenkin tuntuu tässä ajassa valtaavan yhä enemmän alaa maailmassa. Erityisesti Kiinalla ja Venäjällä on länsimaihin verrattuna hyvin erilainen tyyli tehdä yhteistyötä esimerkiksi globaalin etelän maiden kanssa.

– Toiminta perustuu ihan toisenlaisiin periaatteisiin kuin se kehitysyhteistyö ja humanitaarinen apu, mitä Eurooppa ja Pohjois-Amerikka ovat tehneet esimerkiksi Afrikan kanssa. Kiinalla ja Venäjällä on hyvin itsekkäitä periaatteita, jotka liittyvät paljon materiaan – oli kyse sitten mineraaleista tai muista luonnonvaroista, poliittisesta vallasta tai vaikka satamien omistamisesta, Hemberg sanoo.

Hän pelkää, että isossa kuvassa koko yhteistyön fokus voi muuttua totaalisesti tarkoittaen esimerkiksi globaalin köyhyyden vähenemisen katkaisua ja YK:n asettamien kehitystavoitteiden hylkäämistä.

– Jos pyyteettömään apuun perustuva länsimainen avustustyö loppuu, maailma voi muuttua yksittäisen afrikkalaisen ihmisen näkökulmasta huonommaksi ja toivo vähenee aika paljon. Koko kuva on tämän jälkeen hyvin toisenlainen, Hemberg huokaisee.

Samalla hän korostaa muutoksen tarkoittavan myös sitä, että esimerkiksi Afrikan maat ja iso osa Aasian maita eivät luota samalla tavalla Euroopan ja Pohjois-Amerikan valtioihin, joita ei nähdä enää kumppaneina.

– Nyt kun USA vetäytyy pois kansainvälisistä järjestöistä, niin esimerkiksi Kiina kumartaa syvään, kävelee sisään ja ryhtyy johtamaan näitä organisaatioita haluamaansa suuntaan omilla ihmisoikeuskäsityksillään, Hemberg harmittelee

”Pyyteetön auttaminen oli jotakin niin hienoa, että se kerta kaikkiaan motivoi mukaan”, Hemberg kertoo pohtiessaan, miksi juuri avustustoiminnasta muodostui hänen elämäntyönsä.

Säännöt murenevat

Hemberg allekirjoittaa väitteet siitä, että sääntöpohjainen maailmanjärjestys on murenemassa.

– Yhdessä sopiminen ja yhdessä tekeminen ovat jääneet huomattavasti taka-alalle. Tämä näkyy esimerkiksi YK:n kansainvälisen merkityksen heikkenemisenä tai huonontumisena, hän murehtii.

Murenemassa ovat Hembergin näkökulmasta myös sodan säännöt. Hän kokee, että asiat, joita eri osapuolet ovat aiemmin noudattaneet suhteellisen hyvin, ovat tältäkin osin yhtäkkiä täysin romuttuneet.

– Sodan säännöissä kantava ajatus on ollut siviilien suojelu. Nyt aika moni sodan osapuoli on joko totaalisesti unohtanut nämä säännöt tai ei halua tietää mitään niiden olemassaolosta. Vaikka valtiot ovat allekirjoittaneet sopimukset, näitä rikotaan päivittäin – olipa kyseessä sitten Ukraina, Gaza, Sudan tai mikä vaan konflikti. On aika järkyttävää nähdä, miten on päässyt käymään, hän kertoo.

Samaa kehitystä Hemberg näkee myös kotirintamalla.

– Olen todella huolissani militarisoitumisen merkeistä Suomessakin. Pelkäämme maailmalta tulevia kaikuja ja lähdemme samaan myös itse mukaan, hän harmittelee.

Yhtenä esimerkkinä Hemberg mainitsee huhtikuussa 2025 ilmoitetun päätöksen Suomen vetäytymisestä Ottawan miinakieltosopimuksesta.

– Tämäkin sopimus on yksi niistä säännöistä, joka on saatu yhdessä sovittua ja jonka kuitenkin yli 160 valtiota on allekirjoittanut. On tietenkin maita, kuten Venäjä ja Yhdysvallat, jotka eivät ole tässä mukana, mutta suurin osa maailman valtioista on sopimuksen Suomen ohella allekirjoittanut. Tuntuu aika hurjalta, että nyt vetäydymme tästä pois, hän sanoo.

Hemberg ei itse näe muuttuneessakaan turvallisuustilanteessa miinojen käyttöä millään tavalla välttämättömänä osana maanpuolustusta.

– Jalkaväkimiinojen käyttöhän on ikään kuin passiivista, ja nämä tappavat hyvin erottelemattomasti siviilejä ja sotilaita. Tai eivät välttämättä edes tapa, vaan useimmiten haavoittavat ja tekevät ihmisistä raajarikkoja.

”Esimerkiksi rauhanvälittäjillä olisi hyvä olla ymmärrystä uskontojen suhteen, sillä konfliktien ratkaisemisessa esimerkiksi uskonnollisilla johtajilla voi olla todella iso rooli ruohonjuuritasolla”, Jouni Hemberg ajattelee.

”Toivoa on!”

Vaikka historian sanotaan toistavan itseään, ei Jouni Hemberg koe itse pitkän uransa aikana nähneensä vastaavaa kehitystä kuin nyt.

– Taaksepäin katsottaessa on historiassa kuitenkin nähtävissä selvää aaltoliikettä. Jos esimerkiksi toinen maailmansota oli yksi aallonpohja, niin nyt ollaan selvästi menossa kohti toista. Tässä välillä on ollut nousu ja huippu, jolloin asiat liikkuivat paljon positiivisempaan suuntaan maailmanrauhan ja myös kansainvälisen yhteistyön näkökulmista, hän pohtii.

Hemberg toivoo, että edessä ei ole samanlaista aallonpohjaa kuin se, mikä nähtiin toisen maailmansodan aikana. Mitä hän ajattelee, että Suomen tulisi pienenä valtiona tehdä monin tavoin kriisiytyneessä maailmantilanteessa?

– Jos ajattelee näitä maailman isoja aaltoja, joissa me lastuna liikumme mukana, niin emmehän me pysty aaltojen suuntia kovin helposti kääntämään, hän toteaa.

– Mielestäni heti ensimmäisenä ei kuitenkaan tulisi lähteä purkamaan sitä demokraattista yhteisöä, jota olemme rakentaneet, tai niitä humanitaarisia periaatteita, joita on noudatettu ja joihin olemme aikaisemmin uskoneet. Ei pidä mennä holtittomasti aaltojen mukana, vaan meidän tulee myös yrittää muuttaa asioita ja pitää pää pystyssä, hän sanoittaa.

Vaikka Hemberg kokee tässä ajassa vaikeana nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, ei hän kuitenkaan koe oloaan toivottamaksi.

– Toivoa on! hän toteaa ja kertoo edelleen uskovansa ihmisen mahdollisuuksiin kääntää kehityksen suuntaa.

– Minä uskon tähän aaltoliikkeeseen ja siihen, että myös positiivisia asioita täytyy tapahtua. Jotain voidaan aina tehdä. Mutta se tarkoittaa sitä, että ihmisten pitää ymmärtää mistä on kysymys ja mitä on tapahtumassa. Meillä pitää olla halua siihen muutokseen kohti positiivista, Hemberg sanoittaa.

Oman toivonsa lähteen Hemberg jäljittää juuri ruohonjuuritasolla tehtyyn avustustyöhön, jossa on päässyt näkemään, miten maailman kehitykseen voidaan yhdessä vaikuttaa.

– Vielä se aallonpohja ylitetään. Mutta ylitetäänkö se nyt äkkiä ennen kuin tilanne menee todella pahaksi vai joudutaanko käymään siellä pohjamutia myöten, se on se kysymys.

Kuuntele Jouni Hembergin ajatuksia lisää tästä Sana-median tuottamasta Olemisen ääniä -podcast-jaksosta.