Kainulainen | Hengitysaukko ja helmiäispilvi

Kolaamme lunta Saimaan jäällä hiki hatussa. Välillä nousen kinoksen päälle tamppaamaan sitä sopivan tiiviiksi. Näin syntyy talkooporukalla norppaemoille kinoksia, joihin ne voivat kaivaa kuutilleen turvallisen pesäkolon.

Kulkiessamme jäällä norppa-asiantuntija osoitti meille norpan hengitysaukon kallionpoukamassa. Se toi mieleeni erään yhteistyökumppanin niiltä ajoilta, kun noissa samoissa maisemissa työskentelin Enonkosken luterilaisessa luostariyhteisössä. Tuo ystävä kuvaili, että osallistuminen luostarin hiljaisen rukouksen rytmiin oli hänen paineisessa elämässään kuin norpan hengitysaukko, siis elintärkeää.

Hengellisyys hengitysaukkona – siinäpä yksi ilmaus sille, mitä moni ikävöi. Luostariyhteisössä kävijöistä yksi ja toinen kertoi kaipaavansa vähemmän sanoja ja sananselityksiä, enemmän hiljaisuutta, kehollisuutta ja luontoyhteydestä kumpuavaa Jumalan läsnäolossa viipyilyä.

Mutta toisille sanoille ja jumalakäsityksille käy hullummin, ne kivettyvät eivätkä kykene enää välittämään merkityksiä. Hengitysaukko pääsee jäätymään.

Näitä koetimme tarjota, unohtamatta sitä, että perinteisesti kristillisessä mystiikan syvätraditiossa ajatellaan myös, että hiljaisessa rukouksessa ihminen johdatetaan toimintaan. Jumala johdattaa, joskus radikaaleihinkin kamppailuihin oikeudenmukaisuuden, rauhan ja luomakunnan eheyden puolesta.

Tarvitsemme myös aina uudenlaista kieltä ikivanhan traditiomme ydinsanoman ilmaisemiseen. Miksi? Eivätkö vanhat sanat riitä? Välillä riittävätkin, esimerkiksi psalmeista löytyy säkeitä, jotka ovat puhutelleet ihmisiä tuhansia vuosia ja koskettavat yhä.

Mutta toisille sanoille ja jumalakäsityksille käy hullummin, ne kivettyvät eivätkä kykene enää välittämään merkityksiä. Hengitysaukko pääsee jäätymään. Silloin on lupa ja oikeastaan velvollisuuskin murtaa tuota jäätä.

Kerran annoin nuorten ryhmälle tehtäväksi miettiä, millaisin käsittein he kuvaisivat kokemustaan Jumalasta. Eräs tyttö vastasi, että hänelle Jumala on Lämmittävä huopa, joka kietoo hänet suojaansa, kun on vaikeaa.

Pyhää Kolminaisuutta voi kuvata vaikkapa Luojana, Lunastajana ja Eläväksitekevänä Henkenä. Liturgian rukouksissa voi suosia sanaa Pyhä.

Jumalanpalveluksissakin tarvitaan rikasta jumalamielikuvien kirjoa. Jos käytetyt sanat ovat pelkästään Isä tai Taivaan isä, se kuulostaa monen nykyihmisen korvissa vieraannuttavalta, ja aivan turhaan. Jo Raamatusta löytyy runsas kuvasto, miten puhutella Jumalaa: hän on kallio, lähde, pelastaja, oikeudenmukainen tuomari, leipurinainen, Viisaus.

Runoilijat, kuten Anna-Maija Raittila, pääsevät virsissämme laajentamaan mielikuvia: Jumala on turvakätkömme tai ”ilma, jota hengitämme”. Jokainen kristitty voi kuulostella omaa kokemustaan ja luoda omia mielikuviaan, peilata niitä perinteen kuviin.

Perinteisillä sanoilla kuten Herra tai Kolminaisuus Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä on oma luovuttamaton paikkansa. Mutta tarjoutuu monia tilaisuuksia sanoa sama toisinkin. Pyhää Kolminaisuutta voi kuvata vaikkapa Luojana, Lunastajana ja Eläväksitekevänä Henkenä. Liturgian rukouksissa voi suosia sanaa Pyhä.

Jumala on Kauneus. Norpan hengitysaukko oli kiehtova. Keskitalven taivaan helmiäispilvi heijasti Taivaan valtakunnan kauneutta meidän harmaaseen maailmaamme.