KUVAT
Hyvä elämä | 23.11.2023 | 22/2023
Bloggari, somevaikuttaja ja markkinointipäällikkö Karoliina Pentikäisen mielestä omannäköinen joulu on täydellinen joulu. Hän haluaa muistaa ja muistuttaa, että joulun ajassa on taikaa, vaikka ympärillä olisi myös keskeneräisiä asioita.
Vanhemmuutta käsittelevästä Kolmistaan-blogista tuttu Karoliina Pentikäinen viettää jouluaaton yhdessä miehensä ja kolmen tyttärensä kanssa. Perhe ei halua suunnitella päivän kaikkia tapahtumia, varsinkaan aikataulua, tarkasti ennakkoon. Tärkeintä on, että ollaan yhdessä kotona Tampereen Pyynikillä.
– Niin kauan, kun olemme olleet perhe, olemme viettäneet jouluaaton sillä tavoin.
Jos aattona tehdään retki, se tehdään kodin lähistölle. Saatetaan käydä vaikka lähikahvilassa joulupuurolla, hän kertoo.
Joskus valmiin muotin sijaan kannattaa muovata taikina itselle sopivaan muotoon, muistutti hän kalenteritekstissä vuonna 2022.
Perheen aaton viettoon kuuluu myös joulukirkko. Yleensä mennään lähikirkkoon, joka on Aleksanterin kirkko kaupungin keskustassa. Joulua ei olisi ilman kristinuskoa, joten tunnelma on kirkossa erilainen kuin missään muualla, Pentikäinen kokee.
Aleksanterin kirkko on tullut läheiseksi elämän tärkeissä hetkissä viime vuosina. Se oli Karoliinan ja hänen miehensä vihkikirkko. Heidän kaksostyttärensä kastettiin siellä ja kastejuhlakin pidettiin kirkon kryptassa.
Karoliina Pentikäinen on karistanut joulunvietosta muiden odotukset. Hän haluaa keskittyä asioihin, jotka tuntuvat tärkeiltä itselle ja tekevät oman perheen onnelliseksi. Se, että omannäköistä joulua saa viettää hyvällä omatunnolla, oli Pentikäisen mielessä silloinkin, kun hän kirjoitti pääkaupunkiseudun seurakuntien joulukalenterin tekstit. Maan päällä rauha ihmisille, jotka elävät omannäköiset pyhät, kirjoitti hän yhdessä kalenteritekstissä vuonna 2021. Joskus valmiin muotin sijaan kannattaa muovata taikina itselle sopivaan muotoon, muistutti hän kalenteritekstissä vuonna 2022.
– Ahdistun ulkoisista odotuksista. Kun oivaltaa, että asioita voi tehdä omalla tavalla, kunhan ei tarkoituksenmukaisesti loukkaa ketään, joulukin tuntuu paljon kivemmalta ja rennommalta.
– Kaikkia läheisiä sukulaisia ei esimerkiksi tarvitse nähdä juuri joulun pyhinä. Sillä jos et ehdi kaikkea nyt, lähimmäisenrakkaus on ajankohtainen vielä tammikuussakin. Ensimmäistä joulupäivää on kiva viettää ystävien kesken, eivätkä sukulaisuussuhteet kärsi siitäkään, Pentikäinen sanoo.
Joulu on Pentikäiselle kristillinen juhla, mutta siihen kuuluu paljon muutakin. Joulu tuo valoa pimeään aikaan ja rytmittää vuotta mukavasti. Joulun odottaminen on erityisen kivaa. Hän aloitti jouluvalmistelut lokakuussa tilaamalla joulukuusen ja fiilistelemällä koristeita. Lapset tekivät ensimmäiset lahjatoivelistat.
– Tykkään joulusta tosi paljon etukäteen. On ihanaa laittaa kausivaloja ja katsoa joululeffoja. Haluan, että meillä on lasten kanssa tiettyjä perinteitä ennen joulua. Käymme joulutorilla ja näemme paljon ystäväperheitä, vierailut lisääntyvät. Tykkään lukea lapsille paljon joulukirjoja. Heillä on joulukalenterit ja joulusukat.
Kirkossa käynti kuuluu paitsi jouluaattoon, myös joulun odotukseen.
– Minusta on kiva päästä hoilottelemaan kauneimmat joululaulut.
Minun olisi vaikea viettää joulua, jos en tekisi jotain myös muiden kuin oman perheeni hyväksi.
– Karoliina Pentikäinen
Aleksanterin kirkossa järjestetään myös joulukonsertteja, joihin Pentikäinen tykkää osallistua. Lähikirkko on hänen mielestään kaunis paitsi tunnelmaltaan, myös arkkitehtuuriltaan. Yksi Karoliinan joulukuinen perinne on yhteinen päivä ystävän ja tämän poikien kanssa.
– Olemme monta vuotta viettäneet yhden joulukuun päivistä tehden jouluvalmisteluja lasten kanssa. Me on menty Helsinkiin tai he ovat tulleet meille. Olemme leiponeet pipareita ja kuunnelleet joulumusaa. Se on tosi kivaa, koska se on meistä itsestä lähtöisin.
Jouluajassa tärkeää on sekin, että ihmiset herkistyvät ajattelemaan toistensa auttamista.
– Joulu on hetki, jolloin kannattaakin miettiä, mitä voi antaa itseltä muille. Silloin ollaan yltäkylläisyydessä, mutta toisilla ei ole mitään. Minun olisi vaikea viettää joulua, jos en tekisi jotain myös muiden kuin oman perheeni hyväksi.
Sinä ja elämä saatte olla nyt yhtä keskeneräisiä kuin ennen jouluakin, Pentikäinen kirjoitti joulukalenteritekstiksi vuonna 2021. Uupumuksen koettuaan hän on harjoitellut hyväksymään, että keskeneräiset asiat kuuluvat elämään.
– Minussa on ollut perfektionistin luonnetta, joten minun on ollut vaikea jättää asioita kesken. Mutta ajatusmaailmani on muuttunut. Ajattelen, että maailma on koko ajan kesken, remontti on kesken tai kirppispussukka on eteisessä. Jos pyrkisin täydelliseen valmiuteen, en olisi onnellinen koskaan.
Pentikäisestä tuntuu, että keskeneräisyyden hyväksyminen on silti jouluna vaikeampaa kuin muulloin.
– Jouluna tulee helposti paine, että kotona pitää olla riidatonta, lapset eivät saa karjua, oma hermo ei saa olla kireänä ja kaikkea muuta. Että joulun pitäisi olla elokuvamainen.
Voi käydä niinkin, että Karoliina nousee jonakin aamuna viideltä ja tekee töitä ennen kuin muut heräävät.
Jos etsit täydellistä jouluntaikaa, lopeta. Rakkaus on jo tässä, Pentikäinen muistutti itseään ja muita kalenteritekstissä samana vuonna.
– Viime joulu oli täydellinen siinä mielessä, että se oli meidän näköinen joulu, hän sanoo.
Esikoistytär täyttää joulukuussa 13 ja kaksoset ovat 4-vuotiaita. Viime joulussa oli Karoliinan sanoin ”monta kerrosta”. Ensin oli pikkulasten into, lelut ja leikit.
– Kun olimme saaneet kaksoset nukkumaan, niin me isot, eli minä, mies ja esikoinen, pelasimme peliä ja söimme juustoja. Kukaan meistä ei ollut kännykällä. Vain puhelut tulivat perille, niin läsnäolo oli erilaista. Kun esikoinen meni nukkumaan, valvoimme ja pelasimme vielä miehen kanssa kahdestaan.
Työntekoa rakastava Pentikäinen ottaa joulun aikaan rennommin töissä, muttei ole varma, pitääkö varsinaisesti lomaa. Voi käydä niinkin, että Karoliina nousee jonakin aamuna viideltä ja tekee töitä ennen kuin muut heräävät.
– Kirjoittaminen oli ennen harrastus ja nyt se on työ. Siksi työ- ja vapaa-ajan raja ei ole selkeä.
Pentikäisen nykyiset työt ovat alkaneet Kolmistaan-blogista. Hän aloitti sen vuonna 2011, kun esikoinen oli syntynyt. Nykyään hän pitää blogia Anna-lehden verkkosivustolla. Perheen koko on muuttunut monta kertaa niiden vuosien aikana, kun Karoliina on kirjoittanut blogiaan. Alussa hänellä oli mies ja lapsi. Kun hän erosi esikoisensa isästä, hän eli vähän aikaa kaksin tyttärensä kanssa. Sitten hän meni uudestaan naimisiin ja perheeseen syntyi kaksostytöt. Blogin nimi on pysynyt samana kaikki nämä vuodet.
Muilla on mielipiteitä minusta ja valinnoistani. Jos itselläni ei olisi selkeää linjaa siitä, mitä haluan, joutuisin helposti tuuliajolle ja olisin onneton.
– Karoliina Pentikäinen
Pentikäisellä on yritys, jossa hän tekee myös kaupallisia yhteistöitä Instagramissa. Hän on kirjoittanut kaksi romaania ja aloittelee nyt tietokirjan kirjoittamista. Lisäksi hän on tamperelaisen sukkatehtaan, Sidosteen, markkinointipäällikkö.
– Ammatti, jossa olen koko ajan muiden arvostelun kohteena, on laittanut minut miettimään, mitä haluan. Muilla on mielipiteitä minusta ja valinnoistani. Jos itselläni ei olisi selkeää linjaa siitä, mitä haluan, joutuisin helposti tuuliajolle ja olisin onneton.
Seurakuntien joulukalenteri oli omanlaisensa kirjoitusprojekti. Pentikäinen ei ollut ennen kirjoittanut yhtä lyhyitä tekstejä. Hän on tehnyt yhteistyötä kirkon kanssa myös sosiaalisen median kampanjoissa. Hän on muun muassa esitellyt kirkon Tampereen toimintaa Instagramissa.
– Ajattelen, että arkisuus ja helposti lähestyttävyys on tervetullutta hengellisyyteen.
Lapsuuden joulut tuntuvat melkein yhdeltä ja samalta joululta.
– Mielestäni joulu piti tehdä aina samalla tavalla. Jos äiti ehdotti, että mitä jos tänä vuonna ei olekaan lanttulaatikkoa, minä sanoin, että ei missään nimessä vaihdeta sitä muuhun. Olin paljon konservatiivisempi kuin nykyisin.
Pentikäinen on kotoisin Keski-Suomesta, Hankasalmelta.
– Meidän perhe on aina käynyt jouluaattokirkossa. Ehkä siitä tulee se, että mielestäni joulua ei voi viettää, jos ei aattona käy kirkossa. Kun olin kuorossa, lauloin myös aaton kirkossa, missä oli erityinen tunnelma.
Uskosta lapsille puhuessaan hän mainitsee joka kerta senkin, että lasten ei välttämättä tarvitse uskoa samalla tavalla kuin hän.
Kirkon jälkeen käytiin viemässä haudoille kynttilät. Sen jälkeen lähdettiin kotiin saunomaan.
Pentikäinen on aiemmin opiskellut Helsingin yliopistossa kotimaista kirjallisuutta ja työskennellyt kymmenen vuotta äidinkielen opettajana. Tampereelle hänet toi rakkaus. Nykyisin koti on sata vuotta vanhassa puutalossa, johon Pentikäiset muuttivat vuonna 2020. Taloyhtiö on yhteisöllinen ja pihapiiristä on löytynyt ystäviä. Suojaisalle sisäpihalle voi päästää pieniäkin lapsia leikkimään keskenään, ja yhteisestä saunasta saa varata joulusaunavuoron.
Kotona kodikkuutta tuovat natisevat lautalattiat ja vanhat huonekalut. Jouluksi esille otetaan kynttelikkö, jossa on Maria, Joosef ja Jeesus. Kaksostytöt kyselevät, keitä siinä on ja mitä siinä tapahtuu. Karoliina kertoo tarinan Jeesuksen syntymästä mielellään. Uskosta lapsille puhuessaan hän mainitsee joka kerta senkin, että lasten ei välttämättä tarvitse uskoa samalla tavalla kuin hän.
Pentikäinen on kristitty, muttei koskaan halua tuputtaa uskoaan kenellekään.
– Usko on henkilökohtainen asia, ketään ei voi pakottaa uskomaan. Voi pakottaa tekemään jotain juttuja, kuten rukoilemaan, mutta eihän niillä ole mitään merkitystä, jos toinen ei oikeasti usko samoin.
Kristinuskossa on kuitenkin tärkeitä arvoja, joita hän haluaisi siirtää lapsilleen. Tärkeimpiä ovat rehellisyys, toisten kunnioittaminen ja omantunnon kuuntelu. Kerran esikoinen osti kaverinsa kanssa banaanit. Kun ystävykset huomasivat, että vain toinen hedelmistä oli laskutettu kaupassa, he kävelivät takaisin.
– Se oli liikuttavaa, nämä jutut ovat parhaita. Ajattelen, että ne tulevat jokaisen omastatunnosta – kun vain kuuntelee itseään. Ajattelen, että itsensä kuunteleminen on Jumalan kuuntelemista, oikean kuuntelemista.
Karoliina Pentikäisen tulevaisuuden haaveista tärkein on, että kaikki perheenjäsenet pysyisivät terveinä.
Pentikäinen kokee olevansa nyt parhaassa mahdollisessa elämäntilanteessa.
– Vastoinkäymiset ovat vieneet eteenpäin. Jos uupumusta ei olisi tullut, olisin porskuttanut täydellä teholla. Kun jouduin pysähtymään, niin mietin ihan eri tavalla, mikä elämässä on tärkeää ja mihin haluan keskittyä.
Parasta hänen mielestään on rauhallinen arki. Se, kun saa lukea kaksosille iltasatua ja höpötellä esikoisen kanssa sängyllä ennen kuin hän menee nukkumaan.
Joulunvietto alkoi varhain, muttei veny pitkäksi. Kuusi viedään ulos tapaninpäivän iltana. Karoliina Pentikäisen tulevaisuuden haaveista tärkein on, että kaikki perheenjäsenet pysyisivät terveinä.
– Kaikki on nyt niin hyvin, etten osaa sanoa muuta. Ajattelen, että elämä on semmoinen seikkailu, että kyllä eteen tulee kaikenlaisia juttuja.
Tutustu Sanan digitilaukseen 1 € / 1 kk. Se on helppoa ja turvallista, voit perua tilauksen milloin hyvänsä.