”Jokaisesta ihmisestä pitää löytää oma innostuksen kohde ja näky”, sanoo Kansan Raamattuseuran tuore toiminnanjohtaja Kalle Virta, 46.

Hengellisen näyn ja innon löytymiseen asti pitää painaa kaasua. Silloin työhön tulee valtava imu. Kun näky on löytynyt, johtajan tehtävä on pitää huolta työntekijöidensä jaksamisesta ja polkea välillä myös jarrua, toteaa Kansan Raamattuseuran (KRS) toiminnanjohtajana huhtikuussa aloittanut pastori Kalle Virta, 46.

Hän on saanut paljon harjoitusta sopivaan vauhdinjakoon työskenneltyään viimeiset 13 vuotta KRS:n varatoiminnanjohtajana.

– Minä olen ollut kaasu ja Ressu on ollut jarru, joten vauhti on pysynyt sopivana. Me olemme persooniltamme hyvin erilaisia. Hän on rauhallinen ja analyyttinen ja minä olen paljon nopearytmisempi.

Yhteisöllä on ollut vaikeitakin aikoja, mutta koko ajan on ollut olo, että menemme samaan suuntaan.
– Kalle Virta

Näin Virta luonnehtii liki 20-vuotta kestänyttä yhteistyötä edeltäjänsä Ulla ”Ressu” Saunaluoman kanssa.

– Toinen antoi keskeneräisen idean ja toinen palautti sen vähän parannettuna. Pallottelimme ajatuksia eestaas. Luotimme, ettei kritiikki ole pahantahtoista, vaan perustuu yhteiseen haluun kehittää asioita.

Virta myöntää, etteivät menneet vuodet olleet kaikilta osin helppoja.

– Yhteisöllä on ollut vaikeitakin aikoja, mutta koko ajan on ollut olo, että menemme samaan suuntaan.

Musiikki on tärkeä osa Kalle Virran elämää.

Julistus elämän hauraudesta

”Et voisi elää, ilman sitä, mistä kasvat ja hengität, mistä itsesi piirteet piirrät ja tarinasi uurteet kaiverrat? Et – sillä kaikessa siinä olet sinä, missä elämäsi onni lyö kättä tuskalle, missä surusi uurtaa ilostasi kyyneleensä ja kyynelten suola ruokkii maan, johon juuresi kaivat”, Kalle Virta kirjoittaa runokirjassaan Olet ajaton (2024).

Hän katsoo, että kristillinen julistustyö tapahtuu aina ihmisen oman persoonan ja elämänhistorian kautta.

– Meidän yhteisössämme työhön lähdetään elämän todellisuuden näkökulmasta, siitä, mitä julistaja on itse kokenut.

Mistä johtajan oma julistus nousee?

Kalle Virralla on käsitys siitä, miksi hänestä kasvoi alkujaan kiltti miellyttäjä. Hän oli kaksivuotias, kun isoveli Jani hukkui.

– Se loi meidän perheeseen oman tunnelmansa. Vanhimpana lapsena minusta tuli vastuunkantajatyyppi hyvin varhaisessa vaiheessa.

Alakoulun alussa vanhemmat erosivat, mistä Kalle on kiitollinen.

Edesmennyt isä oli kärsimätön ja rauhaton sielu, johon poika tutustui oikeastaan vasta teini-ikäisenä.

– Äitini kertoi joskus kritisoineensa isää. Olin sanonut ”mutta se on miun isi”. Äiti päätti, ettei enää hauku isääni, Virta sanoo ja muisto kirvoittaa kyyneleet.

Elämän hauraus ja vaikeus tulivat tutuiksi. Elämä ei mene aina niin kuin toivoisi.

– Varmaan oma tekijänsä kasvussani oli, että silloin tällöin kotona tapahtui asioita, joissa minun piti ottaa vastuullista roolia vanhempana veljenä.

Edesmennyt isä oli kärsimätön ja rauhaton sielu, johon poika tutustui oikeastaan vasta teini-ikäisenä.

– Kesämökin saunan terassi oli ainoa paikka, missä isä rauhoittui ja pystyi sanoittamaan jotain omasta elämästään, myös kivuistaan.

Isällä oli eri vaiheissa tyttöystäviä, joista viimeisin kertoi isän kuoleman jälkeen, että tämä oli käynyt naapurin rouvan luona.

– Mietin, mitähän se tarkoitti. Selvisi, että rouva oli ollut uskova. Isä oli pyytänyt kertomaan minulle, että hän tietää, minne menee kuoleman jälkeen.

Järkipäätös vapautti häpeästä

Kalle Virta kasvoi seurakunnan yhteydessä. Hän lauloi lapsi- ja nuorisokuorossa ja toimi teini-iässä pyhäkoulun apuopettajana. Talvirippikoulu oli käänteentekevä kokemus.

– Paikalla olivat kylän kovikset ja Kalle. Kukaan ei halunnut olla kiltin pojan kanssa samassa huoneessa, joten olin yksin.

Pappi lauloi oppituntien lopuksi laulun, jossa toistui ajatus, ettei ole merkitystä sillä, mitä ihminen tekee, vaan sillä että Jumala rakastaa.

– Se osui kiltin nuoren miehen sieluuni. Laverilla yksin maatessani tein järkipäätöksen ilman mitään tunnetta. Päätin, että uskossa on jotain sellaista, mitä haluan seurata.

Varhaiskypsä nuorukainen ei enää piitannut muiden miellyttämisestä, vaan kulki omia polkujaan. Hän osti yläasteella nahkasalkun ja baretin, mikä oli Joutsenossa epäilemättä iso itsenäistymisen merkki.

Päätös vapautti häpeästä. Kalle koki anteeksiantamuksen koskevan itseään kokonaisvaltaisesti, synkimpiä salaisuuksia myöten.

Varhaiskypsä nuorukainen ei enää piitannut muiden miellyttämisestä, vaan kulki omia polkujaan. Hän osti yläasteella nahkasalkun ja baretin, mikä oli Joutsenossa epäilemättä iso itsenäistymisen merkki.

Luottamusoppilas oli aktiivinen oppilaskunnassa, esiintyi laulajana, lausui runoja ja piti puheita.

– Olin varmaan vähän outo, mutta olin löytänyt oman tieni, enkä kauheasti välittänyt, jos joku yritti irvailla. Vahva hengellinen vapautuminen antoi turvan.

– Meidän on suostuminen työyhteisössä siihen, että olemme kaikki keskeneräisiä. On nähtävä inhimillisen kasvun ja anteeksipyytämisen paikat, Kalle Virta toteaa.

Matto pois kirkasotsaisen alta

Joutsenon seurakuntanuoria veti pastori Pirkko Piikkilä, joka kokosi ympärilleen ison nuorisojengin.

– Piikkis pystyi puhuttelemaan koulun pihalla kovimman kundin ja kilteimmän tytön ja tavoittamaan molempien maailman. Se oli kiehtovaa seurattavaa mutta myös karua, koska hän veti monta kertaa maton altani.

– Hän varmaan katsoi, että minusta oli riski tulla turhan kirkasotsainen nuori mies. Piikkis osoitti kyllä välittämistäkin sopivissa kohdissa.

Seurakunnan porukassa oli helppo olla, ryhmä tarjosi tuen. Sanna-vaimo löytyi samasta ystäväjoukosta.

Puhuessani saatan liikuttua kyyneliin.
– Kalle Virta

Teologisen tiedekunnan ovet eivät avautuneet ensimmäisillä hakukerroilla. Virta opiskeli ensin diakoniksi ja työskenteli yli neljä vuotta Kansan Raamattuseuran nuorisodiakonina.

– Minulla oli kriisivaihe, jolloin Jumala ei tuntunut puhuvan yhtään mitään, eikä minulla ollut mitään sanottavaa. Mietin, miten voin olla hengellinen työntekijä.

Työtoverit kertoivat, että heillä oli ollut samanlaisia kokemuksia.

– Meidän on suostuminen työyhteisössä siihen, että olemme kaikki keskeneräisiä. On nähtävä inhimillisen kasvun ja anteeksipyytämisen paikat.

Vahva ja herkkä johtaja

Toiminnanjohtaja arvioi, että hänessä on sitkeyttä, vahvuutta ja johtamisen vaatimaa määrätietoisuutta sekä äärimmäistä herkkyyttä.

– Puhuessani saatan liikuttua kyyneliin. Se ei ole paha asia, kunhan tämä puoli ei ota liikaa tilaa.

Heikkoutenaan hän pitää joskus liian vauhdikasta työrytmiä.

Minulle oli hirmu tärkeää katsoa menneisyyttäni peiliin ja sanoittaa, mikä oli ollut lapsuudessani tärkeää ja mitä vaille olin jäänyt.
– Kalle Virta

– Olen visionäärinen ihminen ja kykenen nopeisiin toimiin. Yritän muistaa, että täytyy astua aina kaksi tai kolme askelta paikallaan, että muu joukko ehtii mukaan.

Vauhdikkuudessaan Virta tunnistaa piirteitä isästään. Hän oivalsi tämän KRS:n koulutuksessa, jossa pohdittiin, mitä kultakin oli jäänyt puuttumaan omassa lapsuudessa ja nuoruudessa.

– Minulle oli hirmu tärkeää katsoa menneisyyttäni peiliin ja sanoittaa, mikä oli ollut lapsuudessani tärkeää ja mitä vaille olin jäänyt.

– Jumala katsoo meitä sellaisin silmin, ettei hän tuomitse eikä vaadi, Kalle Virta sanoo.

Heikoimmat kohdat koskettavat

Kansan Raamattuseurassa työtä tehdään monesti omien haavojen kautta. Ne haavat voivat olla Jumalan valtakunnan työssä vahvuus.

– Minäkin kävin pitkän polun kiltistä Kallesta eteenpäin ennen kuin löysin vapauden ja riippumattomuuden siitä, mitä muut ajattelevat minusta.

Haavoista tulee kaikkein koskettavimpia ja puhuttelevimpia silloin, kun puhutaan armosta.

– Ne ovat niitä kohtia, joiden kautta kuulijat pystyvät samaistumaan julistukseen. Haavoista tunnistetaan jotain aitoa.

”Sinä näytit minulle elämän. Sen, mitä on taipua katkeamatta, mitä on olla sitkeä heikkona. Mitä on olla rikki, ja ottaa haavoistansa voima”, Virta kirjoittaa.

Jumala katsoo meitä sellaisin silmin, ettei hän tuomitse eikä vaadi.
– Kalle Virta

Kari Tikan Armolaulun ja Erkki Lemisen Ristin juurella -kappaleen kaltaiset klassikot ovat kulkeneet pitkään mukana KRS:n työssä. Virta jatkaa perinnettä.

– Armolaulu lähtee liikkeelle Paavalin kivusta. Omassa elämässä on asioita, joita ei pysty muuttamaan, vaikka kuinka pyytäisi ja rukoilisi. Jumalan vastaus on, että armossa on sinulle kylliksi.

Lemisen lempeä julistus eli yhä Oronmyllyn leiri- ja kurssikeskuksessa Parikkalassa, jonne Virta päätyi 16-vuotiaana.

– Viehätyin Orolla elämän ymmärtämisen teologiaan ja armolliseen ilmapiiriin. Siellä toistettiin ajatusta, ettei ole olemassa mahdottomia tapauksia.

Oronmyllyn opetus tarttui: Muulla ei ole merkitystä kuin armolla, koska kaikessa muussa me epäonnistumme.

– Jumala katsoo meitä sellaisin silmin, ettei hän tuomitse eikä vaadi.

– Olen visionäärinen ihminen ja kykenen nopeisiin toimiin. Yritän muistaa, että täytyy astua aina kaksi tai kolme askelta paikallaan, että muu joukko ehtii mukaan, Kalle Virta sanoo.

Laulu on tunteen kieli

Evankelistana, raamatunopettajana ja kouluttajana Kalle Virta rytmittää ja syventää puheitaan lauluilla.

– Puhe ja laulu pelaavat kivasti yhteen. Laulu on tunteen kieli. Se avaa jonkin kanavan, mihin puhe ei pysty. Esimerkiksi Maan korvessa avaa kaikilla nostalgiakanavan ja vie jonnekin syvälle.

Virta on kehittänyt itseään klassisena laulajana ammattilaistasolle Jorma Elorinteen, Heikki Keinosen, Timo Honkosen ja Jaakko Ryhäsen oppilaana.

Hänen intohimonaan on toimia solistina kirkkoteoksissa ja passiodraamoissa, kuten Händelin Messias-oratorio tai Faurén ja Mozartin requiemit.

Olen kiinnostunut yhdistämään tyyppejä, jotka puhuvat tämän ajan ihmisille tärkeistä kysymyksistä, ja joilla on jonkinlainen linkitys hengellisyyteen.
– Kalle Virta

Tavoitteena on saada kirkkoon ihmisiä, jotka kuluttavat harvoin kirkon penkkiä.

– Jos heille pystyy tarjoamaan tunneliikahduksen pyhässä tilassa, voi pieni liikahdus tapahtua myös Jumalan puoleen.

Virta laittoi taannoin terapeutti Tommy Hellstenin ja muusikko Tommi Kaleniuksen yhteiselle kirkkokiertueelle ja järjesti Gospel Gentlemen -kiertueen Petri Laaksoselle, Jaakko Löytylle ja Pekka Simojoelle.

Kesällä Sanan Suvipäivillä voimansa yhdistävät popkantelisti Ida Elina ja psykoterapeutti Maaret Kallio.

– Olen kiinnostunut yhdistämään tyyppejä, jotka puhuvat tämän ajan ihmisille tärkeistä kysymyksistä, ja joilla on jonkinlainen linkitys hengellisyyteen.

Kalle Virran mukaan Kansan Raamattuseurassa työhön lähdetään elämän todellisuuden näkökulmasta, siitä, mitä julistaja on itse kokenut.

Et estä Jumalaa armahtamasta

KRS on kohta 80 vuotta keskittynyt Kristuksesta kertomiseen – kirkollisen kiistelyn sijasta.

Paavali kehottaa kilpailemaan toinen toistensa kunnioittamisessa silloinkin, kun ollaan eri mieltä. Kirkossa on nähtävä ne ydinasiat, jotka yhdistävät meitä ja tekevät meistä kristittyjä, tuore toiminnanjohtaja linjaa.

– Lopulta meille ei jää kuin armo ja Jeesus. Elämän syvimpäänkin pimeyteen syttyy valo. Se antaa toivon, joka kestää kuolemankin yli, Virta sanoo.

Kalle Virta vakuuttaa, ettei elämässä ole mitään, mikä estäisi Jumalaa armahtamasta, koska Jeesus on kuollut kaikkien syntisten puolesta.

Moni luulee, ettei Jumala voi hyväksyä häntä. Jokin synti on niin suuri, ettei sitä Jeesuskaan voi antaa anteeksi.

Kalle Virta vakuuttaa, ettei elämässä ole mitään, mikä estäisi Jumalaa armahtamasta, koska Jeesus on kuollut kaikkien syntisten puolesta.

– Jos armo pysyy edes jotenkin elämässäsi mukana, silloin olet saanut hyvän elämän, koska siitä kumpuaa niin paljon hyvää sekä itsellesi että läheisillesi.

Evankeliointi on yhä ydinkutsumus

Kirkolliskokous on antanut Kirkkohallitukselle tehtäväksi kehittää evankelioimistyötä seurakunnissa. Evankeliointi on ollut aina Kansan Raamattuseuran leipälajeja, joten järjestö on vahvasti mukana tässä työssä.

– Meidän täytyy kyetä kertomaan uskon ydinasia selkeämmin. On rakennettava entistä kutsuvampia tilaisuuksia, jonne kaikenlaiset ihmiset kokevat olevansa tervetulleita.

Seurakunnan työn kovasta ytimestä – uskon annista elämälle – on viestittävä myös digitaalisesti.

– Tämä kaikki on Kansan Raamattuseuran ydinkutsumusta, jonka toteuttamiseen meillä on paljon osaamista.

KRS toimii ihmisten kotiseurakuntien sisäänheittäjänä.

– Olen itsekin saanut hengellisen elämäni alun, toivon ja sisäisen vapauden omasta kotiseurakunnastani. Olen siitä kiitollisuuden velassa. Siksi olen aina palvellut seurakuntia.

Järjestön taloustilanne on alati haasteellinen, mutta jostain rahaa siunaantuu. Julistajien ja kouluttajien kautta tulee uusia tukijoita, jotka näkevät työn merkitykselliseksi.

– Meidän täytyy tehdä taloudellisesti järkeviä ratkaisuja, mutta lopulta Jumala kustantaa oman työnsä. Löytyy ihmisiä, jotka antavat oman roponsa tai aikaansa.

KRS:n talouspäällikkö ilmaisi raha-asian puhuttelevasti: ”Jos meillä olisi valtava rahasäkki, mistä aina ammentaisimme, kysyisimmekö, mikä on Jumalan tahto, tai olisimmeko kiitollisia siitä hyvästä, mitä tapahtuu?”

– Me olemme hyviä näkemään, mitä itse saimme aikaan, mutta olemme huonoja näkemään, mitä Jumala saa aikaan elämässämme.