Ilman pelkoa

Pastori, koulutusjohtaja Lea Kujanpäältä on vastikään ilmestynyt kirja henkimaailman kohtaamisesta. Kirjan nimi on Ettei tarvitse pelätä, ja sen on kustantanut Karas-sana. Kirja syntyi täyttämään tyhjiötä.

– Aiheesta ei ole juurikaan olemassa kirjoitettua materiaalia luterilaisen kirkon piirissä. Ehkä se auttaa jotakuta, joka pohtii henkimaailmaan liittyviä kysymyksiä. Kirjan pääsanoma on, että Jeesuksessa olemme turvassa, eikä meidän tarvitse pelätä mitään, Kujanpää valottaa opuksen lähtökohtaa.

Kirjan kirjoittamisen taustalla on omakohtainen kokemus siitä, että ihmiset ovat tarvinneet apua henkivaltojen kohtaamisen vuoksi.

– Seurakuntapastorina luokseni alkoi jostain syystä tulla ihmisiä, joilla oli ongelmia henkivaltojen kanssa. En tiedä, miksi juuri minun puheilleni. Heidän kodeissaan saattoi olla outoja ilmiöitä, joille ei löytynyt selitystä tai heidän elämässään oli muuta sellaista, jonka he tulkitsivat henkivaltoihin liittyväksi. Ihmisten hätä sai minut etsimään tietoa. Lopulta kirjoitin näistä asioista kirjan.

Kujanpään mukaan henkimaailmaan suhtaudutaan melko usein niin, että joko sen olemassaolo kielletään kokonaan tai sitten henkiä nähdään turhankin herkästi siellä, missä niitä ei ole.

– Kumpikaan äärilaita ei ole hyvä, mutta mielestäni on tärkeää, että ihminen uskaltaisi tarvittaessa puhua asiasta, hän sanoo.

Kujanpään mielestä olennaista on, että ihminen tulee kohdatuksi ja autetuksi hädässään.

Ei vieras ilmiö

Henkimaailman läsnäolo ei ole luterilaisuudelle täysin vieras ilmiö, ja vielä 1800-luvun loppupuolella eksorkismi eli pahojen henkien ulosajaminen oli osa kastekaavaa. Viime aikoina siitä ei kuitenkaan ole paljon puhuttu tai kirjoitettu. Raamatussa asiasta puhutaan, ja esimerkiksi Jeesus ajaa ihmisistä pahoja henkiä.

Katolisen kirkon piirissä asia on toisin, ja jokaisessa hiippakunnassa tulee olla eksorsisti eli pappi, joka on kouluttautunut henkien karkottamiseen. Ortodoksisessa kirkossa pahojen henkien karkotus on puolestaan yhä osa kasteen kaavaa.

Käytännön rukoustyössä Kujanpään työparina toimii teologian tohtori, rovasti Eero Junkkaala, jonka mukaan henkivaltojen olemassaolo otetaan todesta varsinkin länsimaiden ulkopuolella.

–  Raamatussa henkivaltojen olemassaolo on täysin ilmeinen ja selvä asia. Samoin suuressa osassa kristikuntaa niiden todellisuus otetaan huomioon. Herää kysymys, olemmeko länsimaissa hukanneet tämän asian vai olemmeko jotenkin viisaampia näissä. Toisaalta kyllä länsimaisten ihmisten elämää seuratessa henkivaltojen olemassaolo näyttää aika selvältä. Ei paha ja pahuuden läsnäolo ole mihinkään kadonnut. Ihmiset voivat olla näiden asioiden kanssa todella solmussa. Se, mitä olemme hukanneet, on tapa käsitellä näitä asioita, hän sanoo.

Junkkaalan mukaan samat tahot, jotka aiheuttavat ongelmia henkivaltojen kanssa, eivät pysty poistamaan niitä.

– Monet tahot tarjoavat houkuttelevilta näyttäviä asioita, kuten valoa ja rakkautta, mutta ne vievätkin kauas Jumalasta. Kun ihmiset uppoutuvat niihin, osa heistä voi sotkeutua todella pahasti, ja jos he haluavat päästä niistä irti, se voikin olla äärimmäisen vaikeaa, Kujanpää vahvistaa.

Äärimmäisen harvinaista

Henkivaltojen kanssa ei jouduta ongelmiin sattumalta, vaan se vaatii sitä, että ihminen itse avaa niille oven. Taustalla on usein okkultismia.

– Ovea ei periaatteessa voi avata vahingossa, mutta kaikilla ei ole esimerkiksi sellaista käsitystä, että vaikkapa noituuden harjoittaminen olisi väärin. Jos on tietämätön okkultismin tai uushenkisyyden vaaroista, niitä on voitu mennä kokeilemaan uteliaisuudesta, Kujanpää sanoo.

Kujanpää ja Junkkaala korostavat myös, että kyse on äärimmäisen harvinaisesta ilmiöstä. Vaikka kristitty epäilisi olevansa henkivaltojen kiusaama, useimmiten kyse on asiasta, jolle on luonnollinen selitys.

– Kristityn on turha alkaa pelätä, että jos hän on joskus sekaantunut johonkin okkultistiseen, hänessä olisi nyt pahoja henkiä. Ei se mene sillä tavoin. Meitä suojaavat kaste, ehtoollinen, rukous ja kristittyjen yhteys. Kaikille, jotka ovat kosketuksessa henkimaailman ilmiöihin, ei tule niistä samanlaisia ongelmia, Junkkaala muistuttaa.

Raamatussa kielletään noituus ja yhteyden ottaminen vainajahenkiin. Mikä on nykyvastine näille?

– Jumalan sana kieltää ihmistä ottamasta yhteyttä esimerkiksi vainajahenkiin tai harjoittamasta ennustamista tai noituutta. Nykytermit saattavat olla hieman toisenlaisia. ”Vainajahenki” kuulostaa turhan raflaavalta. Nykyisin saatetaan puhua esimerkiksi erilaisista energioista, korkeamman tason hengistä tai vaikkapa valkoisesta magiasta. Mutta vaikka ne puettaisiin hyvyyden kaapuun, niiden lähde ei ole Jeesus, Kujanpää mainitsee.

Kujanpää on koonnut kirjaansa varten kirkon työntekijöiden kokemuksia. Haastateltavia on ollut yhteensä 14, ja he edustavat eri työaloja. Hänen mukaansa ihmisten oli helppo kertoa kokemuksistaan.

– Jos ihminen kokee, että hänen on turvallista kertoa kokemuksistaan ilman, että häntä pidetään aivan kajahtaneena, hän on huojentunut. Kaikki kirjaa varten haastatellut kirkon työntekijät tiesivät, miltä tuntuu, kun ei uskalla puhua, Kujanpää valottaa.

Hänen mukaansa henkimaailman asioihin liittyy usein samankaltaisuuksia, minkä vuoksi niistä on helppo puhua sellaiselle, joka tietää niistä jotakin.

– Silloin puhuja kokee tulevansa ymmärretyksi. Hän ei olekaan ainoa, joka on joutunut olemaan ymmällään selittämättömän edessä.

Oman seurakunnan kautta

Kun ihminen kokee olevansa henkivaltojen ahdistama, ensimmäinen askel on ottaa yhteyttä oman seurakunnan pappiin tai diakoniin. Usein auttaa jo kodinsiunaus ja ehtoollismessuun osallistuminen. Ihmisen puolesta voidaan myös rukoilla.

– Joskus tarvitaan kuitenkin hieman enemmän apua. Silloin on hyvä kääntyä niiden kirkon työntekijöiden puoleen, joilla on tästä asiasta kokemusta ja asiantuntemusta, Junkkaala sanoo.

Apua tarvitsevat tulevat Kujanpään ja Junkkaalan juttusille oman pappinsa lähettämänä. Kun Kujanpää ja Junkkaala kohtaavat ihmisen, joka kokee joutuneensa henkimaailman kanssa tekemisiin, he ottavat ensin huomioon mahdolliset mielenterveyden haasteet.

– Korostamme ja rohkaisemme mielenterveyden asiantuntijoiden puoleen kääntymiseen. Tämä on aina lähtökohta. Toisaalta mielenterveyspalveluissa ei käsitellä hengellisiä kysymyksiä, eivätkä kaikki koe saavansa sieltä apua kaikkiin ongelmiinsa. Toisten puolesta rukoileminen on tärkeää, ja luterilaisen uskonkäsityksen mukaan rukous ja terapia eivät sulje toisiaan pois. Parhaimmillaan molemmat tukevat ihmisen hyvinvointia, Kujanpää huomauttaa.

On tärkeää, että otetaan myös huomioon se vaihtoehto, että huoli henkimaailman läsnäolosta voi olla perusteltu.

– Kaikkien apua tarvitsevien ongelmat otetaan vakavasti. Jos ihminen itse haluaa, voimme myös pitää rukoushetken, jossa kysymys henkimaailman todellisuudesta otetaan vakavasti, Junkkaala sanoo.

Mikäli vaikuttaa siltä, että Kujanpään ja Junkkaalan puheille ohjattu ihminen on tekemisissä tuntemattomien voimien kanssa, he järjestävät tälle rukoushetken kirkossa.

Joskus saattaa ilmetä yliluonnollisia asioita, jotka loppuvat, kun käskemme Jeesuksen nimessä.

– Rukoushetkessä etenemme tietyn järjestyksen mukaan. Ne ovat hiljaisia, rauhallisia ja levollisia hetkiä. Rukoilemme ja luemme Raamattua. Tarvittaessa voimme myös käskeä pahoja henkiä jättämään ihmisen rauhaan. Joskus saattaa ilmetä yliluonnollisia asioita, jotka loppuvat, kun käskemme Jeesuksen nimessä. Jeesus on se, joka tässä tekee työtä, ja häntä pahat henget pelkäävät. Usein päätämme rukoushetken ehtoollisen viettoon, Junkkaala kertoo tilanteen etenemisestä.

Joskus asioiden ratkaisemiseksi tarvitaan useampia rukoushetkiä. Avun tarvitsijaa ohjataan myös seurakunnan yhteyteen sekä kannustetaan etsimään tukea terveydenhuollon piiristä.

Kujanpää ja Junkkaala ovat pohtineet työtään myös hengellisen väkivallan kannalta. Heidän mukaansa ylilyönnit ovat hengellistä väkivaltaa, kun taas alilyönnit ovat hengellistä heitteille jättöä.

– Kaikki toiminta pitää voida alistaa arvioinnille. Nämä ovat niin herkkiä asioita, että näissä voidaan toimia taitamattomasti. Jokaisen avuntarvitsijan kanssa edetään hänen omassa tahdissaan. Häntä ei pakoteta mihinkään eikä syyllistetä mistään, Kujanpää kertoo.

– Hengellistä väkivaltaa voi ehkä nähdä siinä, kun he ovat hakeutuneet sellaisten tahojen puoleen, joille ovat usein menettäneet paljon rahaa ja joiden kautta he ovat joutuneet valtaviin ongelmiin. Me viemme heidän asiansa Jeesuksen eteen ja pyydämme Jeesusta auttamaan heitä, hän jatkaa.

Rukoushetkissä on lisäksi läsnä kaksi vapaaehtoista rukoilijaa. Junkkaala korostaa, että rukoushetkien järjestämisestä on keskusteltu useiden Suomen evankelisluterilaisen kirkon piispojen kanssa. Ne ovat siis piispojen valvonnassa.

Ei pelota

Monen mielestä henkimaailman asiat saattavat olla etäisiä ja pelottavia, eikä niistä ehkä edes haluaisi tietää mitään. Kun Kujanpäältä ja Junkkaalalta kysyy, pelottiko heitä, kun he joutuivat kohtaamaan tällaisia ilmiöitä, vastaus on ytimekäs: Ei.

– Nämä ovat asioita, jotka jossain määrin ylittävät järjen päätelmät. Hämmennys lienee oikea sana. Toisaalta koko ajan on kysymys vain siitä, että Jumalan sanalla ja rukouksella autetaan ihmisiä, jotka tarvitsevat apua. On koskettavaa huomata, että Jumalan sana ja rukous todella toimivat. Jeesus tulee entistä rakkaammaksi, Junkkaala pohtii.

Kujanpään mukaan henkimaailman kohtaaminen on silti raskasta.

– Siinä täytyy sietää epämääräisyyttä ja yllätyksiä, ja siinä täytyy luottaa täysin Jeesuksen aikatauluun. Yksin niihin tilanteisiin ei pidä mennä. Onneksi on esirukoilijoita, sillä ilman heidän tukeaan emme jaksaisi.

Kaiken takana on kuitenkin Jeesus.

– Jos tekisimme tätä omassa voimassamme tai omalla mitättömällä uskollamme, olisimme jo tuhoutuneet. Tässä testataan Jumalan sanan paikkansa pitävyys, ja olemme nähneet aivan konkreettisesti, että Jumala on uskollinen sille, mitä hän on luvannut. Jeesus on meidän kilpemme ja suojamme kaikkea pahaa vastaan, Kujanpää summaa.

 

 

Vähällä huomiolla

Tampereen piispa Matti Revon mukaan henkivallat otetaan todesta luterilaisen kirkon piirissä, mutta niistä puhutaan vähän.

– Pahuuden vallat ovat olemassa, eikä kyse ole vain yksittäisten ihmisten pahasta tahdosta tai vääristä ja itsekkäistä valinnoista, vaan siitä, että koko ihmiskuntaa sitovat synti ja kuolema, ja paholainen pyrkii jatkuvasti estämään uskoa Jumalan Kaikkivaltiuteen. Kristillinen usko kuitenkin on luottamusta siihen, että Kristus on voittanut kaikki turmion vallat. Siksi huomio tulee kiinnittää hyvyyden voimaan pahuuden sijasta.

Hän myös muistuttaa kasteen voimasta.

– Luterilaisessa kirkossa uskotaan Jumalan vapauttavan ihmisen pahoista hengistä kasteessa, vaikka tästä ehkä harvoin puhutaan, Repo sanoo.

Niissä harvoissa tapauksissa, kun pappi on kysynyt häneltä ohjeita henkimaailman kanssa tekemisiin joutuneen kohtaamiseen, hän on antanut ohjeet, joissa tulevat esiin pitkälti samat elementit kuin Kujanpään kirjassa Ettei tarvitse pelätä.

– Rukoushetkissä on ollut kysymys ihmisten sielunhoidollisesta kohtaamisesta ja peloissaan olevien rohkaisemisesta Jumalan sanalla. Niissä on luettu psalmeja ja muita Raamatun kappaleita, laulettu virsiä, lausuttu uskontunnustus, rukoiltu Isä meidän ja Herran siunaus.

Repo painottaa myös sitä, että ihmisten mahdolliset mielenterveydelliset haasteet otetaan vakavasti. Sen lisäksi heille voi tarjota hengellistä tukea rukouksen ja raamatunluvun muodossa.