KIRJOITTAJA

KUVAT

Anu Antikainen

Jaa artikkeli

Aika ja ilmiöt | 22.05.2023 | Lehden numerot

Ikivanha korianteri

Korianteria pidetään yhtenä maailman vanhimmista maustekasveista, ja sitä on käytetty myös lääkinnässä jo tuhansia vuosia sitten.

Jos keittiösi ikkunalaudalla tai kasvimaallasi kasvaa korianteri, voit ajatella liittyväsi yhteen ihmiskunnan pisimmistä ruokaperinteistä. Korianteri eli maustekorianteri (Coriandrum sativum) tunnetaan nimittäin jo yli kahdeksantuhannen vuoden takaa.

Korianteri on lähtöisin Välimeren seudulta eteläisestä Euroopasta sekä Aasian läntisistä osista. Israelissa Kuolleenmeren lähistöllä sijaitsevasta Nahal Hemarin luolasta löydetyt korianterin siemenet eli oikeastaan hedelmät lienevät vanhimpia säilyneitä. Luola on ajoitettu 6000-luvulle eKr.

Korianteria on löytynyt myös 1300-luvulla eKr. hallinneen Tutankhamonin haudasta sekä vuonna 79 tuhoutuneen Pompeijin raunioista.

Korianteri mainitaan egyptiläisessä Ebersin papyruksessa noin vuodelta 1550 eKr. sekä kreikkalaisen Hippokrateen teksteissä vuoden 400 eKr. tienoilla. Ensimmäisen kerran nimi Coriandrum esiintyy roomalaisen Plinius vanhemman kirjoituksissa. Nimi viittaa kasvin tuoksuun, joka muistuttaa luteen hajua.

Vanhassa testamentissa korianteri mainitaan israelilaisten erämaavaelluksen yhteydessä. Egyptistä paettuaan kansa sai Siinain niemimaalla syötäväkseen viiriäisiä sekä mannaa, jonka rakennetta verrataan korianterin siemeniin:

”Israelilaiset antoivat sille ruoalle nimeksi manna. Se muistutti korianterin siemeniä, mutta oli valkoista ja maistui hunajaleivältä.” (2. Moos. 16:31)

Toinen maininta kertoo mannan muistuttaneen korianterin siemeniä ja olleen samanväristä kuin suitsutuspihka (4. Moos. 11:7).

Korianteri on ollut vuosituhannesta toiseen suosittu mauste- ja lääkekasvi. Roomalaisten myötä korianteri kulkeutui Välimereltä muualle Eurooppaan, ja espanjalaiset veivät sen Etelä-Amerikkaan. Pohjolaan yrtti saapui benediktiinimunkkien mukana.

Kansanlääkinnässä korianteria on käytetty muun muassa kuumeen, vatsavaivojen ja lihaskramppien parantamiseen.

Useimmiten yksivuotisesta kasvista käytetään ruuanlaitossa tuoreita lehtiä ja kuivattuja siemeniä, mutta myös juuret ovat syötäviä. Korianteri on aromikas yrtti, jonka maku on voimakas ja hieman sitruksinen. Tosin osa ihmisistä pitää geneettisistä syistä korianterin makua ja tuoksua saippuamaisena.

Korianteri sopii moniin liha- ja kasvisruokiin. Sitä käytetään myös mausteseoksissa, kuten curryssa ja intialaisessa garam masalassa. Nykyään tuota Raamatussa mainittua kasvia tavataan eri maiden keittiöissä Meksikosta Kaukoitään saakka.

Kokeile kuukausi eurolla

Tutustu Sanan digitilaukseen 1 € / 1 kk. Se on helppoa ja turvallista, voit perua tilauksen milloin hyvänsä.

Jaa artikkeli