KIRJOITTAJA

Juhani Huttunen

KUVAT

Jani Laukkanen

Jaa artikkeli

Aika ja ilmiöt | 19.02.2024 | 4/2024

Dogmatiikan professori Olli-Pekka Vainio ei kutsu itseään kristityksi: ”Se tuntuisi falskilta”

Jos kristillinen sanoma muotoiltaisiin poliittiseksi yhteiskuntaohjelmaksi, lopputuloksena olisi dogmatiikan professori Olli-Pekka Vainion mielestä Neuvostoliiton kaltainen totalitaristinen ilmiantoyhteiskunta. Vainio on Sanan uusi kolumnisti.

Osoitteen Fabianinkatu 33 siniharmaita ovia vedetään ja työnnetään auki joka päivä tuhansia kertoja.

Ollaan Helsingin yliopiston päärakennuksen laajennetun, vuonna 1937 valmistuneen ”uuden puolen” rappusilla. Ovista sisään ja oikealle, niin päästään opiskelijaravintolan edullisten lounaiden äärelle. Vielä sotien jälkeen yliopiston ovista ei ollut asiaa sisään ilman kravattia, mutta sitten tuli uusi risupartojen ja hippien sukupolvi, joka ei enää piitannut säännöistä.

Noina vuosikymmeninä Helsingin yliopiston dogmatiikan professorina toimi Osmo Tiililä. Elettiin yhtenäiskulttuurin kulta-aikaa. Melkein kaikki kuuluivat Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon, ja sunnuntaisin kaupat olivat kiinni. Tiililä oli järkyttynyt ajan hengestä. Hänen mielestään kirkko oli latistunut virastoksi, joka oli hylännyt apostolisen uskon ja korvannut sen yhteiskunnallisella sanomalla. Syksyllä 1962 Tiililä erosi kirkosta.

 

Keskiajankin messut olivat itse asiassa hyvin kaoottisia kokoontumisia, joissa kansa kirkonpenkissä kiroili ja piereskeli.
– Olli-Pekka Vainio

 

Korona-aikana yliopiston päärakennus remontoitiin melkein 90 miljoonalla eurolla. Siinä yhteydessä teologinen tiedekunta sai itselleen uuden kodin neljännestä kerroksesta. Siellä elektronisesti lukittujen lasiovien takana jököttää tutkijoita akvaariokammioissaan.

Sinisellä kokolattiamatolla hiippailee sukkasillaan teologisen tiedekunnan tuore dogmatiikan professori Olli-Pekka Vainio. Aika kauas on tultu niistä ajoista, kun kampuksella piti käyttää kravattia.

Vainio aloittaa Sanan uutena kolumnistina. Tässä jutussa häneltä on tarkoitus kysyä, miten kristinusko on muuttanut yhteiskuntia. Pitäisikö kirkolla on vahvempi poliittinen rooli? Heti alkuun käy selväksi, että osmotiililämäinen huolipuhe maallistumisesta ei ainakaan tee professoriin vaikutusta.

– En tiedä, olivatko entisajan ihmiset todellisuudessa sen uskonnollisempia kuin nykyäänkään, Vainio aprikoi.

– Keskiajankin messut olivat itse asiassa hyvin kaoottisia kokoontumisia, joissa kansa kirkonpenkissä kiroili ja piereskeli.

Kun teologinen tiedekunta muutti Helsingin yliopiston päärakennukseen, muuttokuorman mukana kulki tutkijoiden tiloja vuosikausia sulostuttanut diskopallo, johon professorit usein olivat lyöneet päänsä.

 

Helsinki–Princeton–Oxford–Helsinki

Olli-Pekka Vainio syntyi ja kävi koulut Mikkelissä. Äidinpuolen suku viljeli maata. Vainio ei koskaan tavannut isäänsä, joka ehti kuolla ennen pojan syntymää. Sen sijaan muistoissa elää vahvana isänsisä, lääketieteen professori, joka puhui kahtakymmentä kieltä ja muisteli usein sota-aikaa lääkintämajurina.

Kouluikäisenä Vainio harrasti judoa ja karatea.

– Lopetin, kun minulta puuttui luontaista aggressiivisuutta, jota laji vaatii. Kurinalaisuutta siinä kyllä oppi, Vainio sanoo.

– Vasta vanhemmalla iällä tajusin, että minulle sopiva laji olisi ollut voimanosto. Siinä olisi voinut tulla hyväksi, jos olisi alkanut treenata ajoissa. Nyt rouvan kanssa treenataan crossfittiä vähän höntsämielessä.

Teologiseen päästyään Vainio luki ahkerasti. 27-vuotiaana hänestä tuli Helsingin yliopiston kaikkien aikojen nuorin systemaattisen teologian osastolla väitellyt tohtori. Aiheena oli luterilaisen vanhurskauttamisopin kehittyminen Lutherin jälkeen. Vainio on kirjoittanut 22 kirjaa ja 163 akateemista artikkelia. Hän on ollut vierailevana tutkijana Princetonin ja Oxfordin yliopistoissa.

 

Nyt tilanne on kääntymässä päälaelleen, sillä kun länsimaat maallistuvat, ennusteiden mukaan melkein puolet maailman kristityistä asuu tulevaisuuden Afrikassa.

 

Ulkomailla teologikollegat usein ylistävät Vainiolle pohjoismaista hyvinvointivaltiota, jossa luterilainen eetos on vahva. Tämä on poliittista teologiaa tutkineelle professorille mieluisa aihe, koska siinä väistämättä pohditaan kysymystä, miten uskoa eletään todeksi niin yksilönä, yhteisönä kuin yhteiskuntana.

– Olen koettanut muistuttaa kollegoitani siitä, että täällä pohjoismaissa olemme pieniä kansoja, joilla on paljon yhteenkuuluvuutta lisääviä yhteisiä tekijöitä. Yhtenäiskulttuurin aikana kaikki olivat luterilaisia, kaikki kuuluivat samaan sosiaaliluokkaan ja kaikki olivat jotakin kautta jotakin sukua toisilleen, Vainio sanoo.

Vainion mukaan eri yhteiskuntajärjestelmät ovat syntyneet aina niin omanlaisessaan ympäristössä, että niitä on sen vuoksi vaikea siirtää toisenlaisiin olosuhteisiin.

– Yhdysvalloissa yhteenkuuluvuuden tunne ei ole perustunut yhtenäiskulttuuriin vaan hyvin erilaisista kulttuureista tulevien ihmisten yhdessä jakamaan filosofiaan siitä, mitä on amerikkalaisuus ja amerikkalainen unelma. Tällöin Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus tai perustuslain lisäykset ovat sitä liimaa, joka pitää amerikkalaiset yhtenäisenä. Sellaiseen ympäristöön pohjoismaisen hyvinvointivaltion juurruttaminen olisi vaikeaa.

– Jos uskonnollinen, sydämen asenteita koskeva puhe ulotetaan valtiovaltaan ja politiikkaan, ja jos valtiovalta alkaa käyttää papillisen avaintenvallan koneistoa, seuraukset ovat todennäköisesti hirvittävät, Olli-Pekka Vainio sanoo.

 

Vasemmisto ja oikeisto lukevat Raamattua liian kapeasti

Kun Helsingin yliopiston päärakennusta laajennettiin 1930-luvulla, kristinusko oli valkoisen valloittajan uskonto. Afrikassa kristittyjä oli vain pieni murto-osa. Nyt tilanne on kääntymässä päälaelleen, sillä kun länsimaat maallistuvat, ennusteiden mukaan melkein puolet maailman kristityistä asuu tulevaisuuden Afrikassa.

Karttapalloa pyöriteltäessä voi olla mielekästä kysyä, lisääkö kristinusko jotenkin oikeudenmukaisuutta tai hyvinvointia. Korreloiko kristinuskon levinneisyys kansalaisten perusoikeuksien toteutumisen kanssa? Arvostetun amerikkalaisen Freedom House -ajatushautomon taulukoinnissa kärkisijoja perusoikeuksien toteutumisen suhteen pitävät luterilainen kolmikko Suomi, Ruotsi ja Norja. Vaikein tilanne on Lähi-idässä sekä erityisesti maissa, joissa vainotaan kristittyjä.

Mutta Afrikassakin on kiinnostavia poikkeuksia, kuten Namibia, jonka väestöstä 97 prosenttia on kristittyjä. Freedom Housen indeksissä Namibia painii melkein samassa sarjassa kuin monet EU-maat. Olisiko kirkon evankeliumi siis turvallinen lähtökohta yhteiskuntapolitiikalle?

 

On lähes takuuvarma resepti, että jos jompikumpi näistä omii evankeliumin itselleen, siitä väistämättä seuraa jotakin kauheaa.
– Olli-Pekka Vainio

 

Olli-Pekka Vainio ei kiistä kristinuskon myönteisiä vaikutuksia historiassa, mutta hän varoittaa liian yksioikoisista johtopäätöksistä.

– Suomessakin sekä arvokonservatiivinen oikeisto ja arvoliberaali vasemmisto molemmat pyrkivät siihen, että evankeliumilla olisi poliittista vaikutusta. On lähes takuuvarma resepti, että jos jompikumpi näistä omii evankeliumin itselleen, siitä väistämättä seuraa jotakin kauheaa. Se johtuu siitä, että silloin historiaa ja Raamattua luetaan liian kapeasta näkökulmasta, Vainio sanoo.

– Historian ehkä äärimmäisin esimerkki on 1930-luvulla Saksan evankelisen kirkon piirissä syntynyt Deutsche Christen -liike, joka liittoutui Hitlerin kanssa. Tällä hetkellä Venäjän ortodoksinen kirkko antaa hyvin surullisen esimerkin evankeliumin politisoitumisesta, Vainio sanoo.

Anteeksiantaminen on Olli-Pekka Vainion mielestä niin vaikeaa, että edes kirkko ei meinaa osata sitä. – Mutta sitä kirkko on lähetetty maailmaan julistamaan, hän sanoo.

 

Sydämen asenteita ei voida säätää laissa

Alun perin Vainion kiinnostus poliittista teologiaa kohtaan heräsi hieman yllättävässä tilanteessa, kun hän tutki uskonnollisten lauseiden suhdetta järkeen. Kävi ilmi, että kristinuskossa itsessään piilee pieni totalitarismin vaara. Ensimmäisenä tästä saattaa tulla mieleen inkvisitiolaitos, mutta Vainio ei tarkoita sitä.

– Kysymyksessä on sellainen melko yleinenkin ajattelutapa, jonka mukaan järki ei voi tavoittaa uskon sisältöjä, ja siksi uskonasioista ei pitäisi ollenkaan tulkita rationaalisesti, Vainio sanoo.

– Tässä fideismiksi kutsutussa ajattelumallissa uskonlauseisiin voidaan suhtautua pelkästään luottamuksella. Juuri tämä on nimenomaan totalitarististen järjestelmien toimintamalli. Siinä kielletään kriittinen ajattelu ja uhrataan ideologian hyväksi järki.

Vainio ottaa esiin myös toisen näkökulman. Kyse on Jumalan käskyjen noudattamiseen liittyvä ei-toivottu sivutuote, joka syntyy siitä, kun ihmiset keskenään alkavat tuomita toisiaan. Tämä on jännittävä kohta, koska nyt päästään totalitaristisen dystopian pahaan ytimeen.

– Pohditaan esimerkkinä vaikka käskyä ”kunnioita isääsi ja äitiäsi”. Ihminenhän voi ulkoisesti esittää kunnioittavansa, jolloin siitä puuttuu sisäinen arvostuksen tunne. Tällöin se ei ole aitoa kunnioittamista, koska kristinusko vaatii ulkoisen käytöksen lisäksi myös oikeanlaista sydämen asennetta, Vainio havainnollistaa.

 

On tullut dogmatiikan professori Olli-Pekka Vainion aika vastata, miksi kirkko on olemassa.

 

Antiikissa asiasta väiteltiin julkisesti, kun roomalaiset syyttivät kristinuskoa moraalittomuudesta.

– Kirkkoisä Tertullianus esitti vastakysymyksen, kumpi on parempi, se, että kielletään murhaaminen vai se, että kielletään vihaaminen. Tertullianuksen vastaus oli, että vihaamisen kieltäminen on moraalisempaa, ja siksi kristinusko on moraalisesti ylevämpi kuin roomalainen järjestelmä. Tämä ylemmyys perustui siihen, että kristinusko ulottaa käskyt sydämen asenteisiin, Vainio sanoo.

Uskonnollisessa uskossa tämän tason puhe koskee aina ihmisen ja Jumalan välistä suhdetta – käytännössä sitä, miten Jumala armahtaa ihmisen. Kun pappi jumalanpalveluksessa julistaa synninpäästön, hän käyttää niin sanottua avaintenvaltaa, jonka Jeesus antoi Pietarille: ”Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.” (Mt. 16:19)

Olennaista on, että sydämen asenteiden tutkiminen ei kuulu ihmiselle vaan Jumalalle.

– Jos uskonnollinen, sydämen asenteita koskeva puhe ulotetaan valtiovaltaan ja politiikkaan, ja jos valtiovalta alkaa käyttää papillisen avaintenvallan koneistoa, seuraukset ovat todennäköisesti hirvittävät. Tämä on oikeastaan keskeinen syy siihen, miksi se, että kristillinen sanoma muotoiltaisiin poliittiseksi yhteiskuntaohjelmaksi, johtaisi todennäköisesti Neuvostoliiton kaltaiseen totalitarismiin, Vainio toteaa.

– Tuossa järjestelmässä selviytyminen perustui siihen, että kun ihmisten aitoa sitoutumista sosialismiin epäiltiin, oli kiire ilmiantaa muut, jotta ei itse tulisi ilmiannetuksi.

Vapaa-ajallaan Olli-Pekka Vainio kertoo tekevänsä kesämökillään metsätöitä, ja sen vuoksi hän jopa opiskeli ammattikorkeakoulussa metsänhoitajan tutkinnon.

 

”Kirkko on olemassa siksi, että täällä tehdään syntiä”

Haastattelun alussa viitattiin professori Osmo Tiililään. Hän oli patavanhoillisen hurskauden perikuva ja tässä jutussa sopiva vertailuhahmo, jonka avulla voidaan helposti nähdä, miten perusteellisesti maailma on muuttunut puolessa vuosisadassa.

Tiililä muistetaan iskulauseesta: ”Kirkko on olemassa sen tähden, että täällä kuollaan.” On tullut dogmatiikan professori Olli-Pekka Vainion aika vastata, miksi kirkko on olemassa. Kysymys on puoliksi vitsi, koska siinä toivotaan kuolematonta aforismia. Iskulauseita toivotaan myös käytännöllisistä syistä, koska niistä saadaan otsikko.

Vainio tarvitsee miettimisaikaa. Haastattelun jälkeen hän kirjoittaa:

– Kirkko on olemassa siksi, että täällä tehdään syntiä.

 

Paradoksaalisesti anteeksianto on yhtä aikaa ilmaista, mutta samalla siitä voidaan vaatia äärimmäinen hinta.
– Olli-Pekka Vainio

 

– Pahuus on universaalia, sitä on kaikkialla ja kaikissa kulttuureissa. Pahuus on meille luontaista, se tulee helposti. Anteeksiantaminen taas on vaikeaa eikä se tule helposti. Edes kirkko ei meinaa osata sitä. Mutta sitä kirkko on lähetetty maailmaan julistamaan (Mk. 16:15), Vainio kirjoittaa.

Hänen mukaansa vain syntien anteeksiantaminen voi pysäyttää väkivallan kierteen.

– Mutta tämä ei ole mikään helppo juttu. Kirkon pitäisi imitoida Kristusta, mutta miten Kristukselle kävi? Rooma teloitti hänet. Paradoksaalisesti anteeksianto on yhtä aikaa ilmaista, mutta samalla siitä voidaan vaatia äärimmäinen hinta.

Tämä kuulostaa niin vaativalta, että Vainio on varovainen kutsumaan edes itseään kristityksi.

– Se tuntuisi falskilta. Minä vain yritän tulla kristityksi, hän sanoo.

– Me emme tässä ajassa ymmärrä täysin edes sitä, mitä kaikkea uskontunnustus sisältää. Sen sisältöä ei voi todistaa absoluuttisen oikeaksi, vaikka uskoa siihen voidaan pitää rationaalisena. Mutta tähän järjen ja totuuden väliseen kuiluun kurkistaminen pyörryttää.

Kokeile kuukausi eurolla

Tutustu Sanan digitilaukseen 1 € / 1 kk. Se on helppoa ja turvallista, voit perua tilauksen milloin hyvänsä.

Jaa artikkeli