KIRJOITTAJA

Olli-Pekka Vainio

KUVAT

Jani Laukkanen

Jaa artikkeli

Kolumni | 19.02.2024 | 4/2024

Vainio | Hobitteja ja hiekkamatoja

Katolisen J.R.R. Tolkienin Taru Sormusten Herrasta ja ateisti Frank Herbertin Dyyni ovat kaksi 1900-luvun kirjallisuuden mestariteosta. Tolkienin Keski-maa sijoittuu vaihtoehtoiseen todellisuuteen historian alkuhämärissä. Dyyni puolestaan kertoo ihmiskunnan avaruusvaelluksesta kaukana tulevaisuudessamme. Molemmat tarinat ovat omalla tavallaan hengästyttävän upeita, ja monista eroistaan huolimatta niiden kuvaus maailmasta on yllättävän samankaltainen.

Tolkienin sankarit ovat tylsän tavallisia. Hobitit leppoisella olemassaolollaan ilmentävät englantilaisen tuppukylän hiljaista eksistenssiä. He haluavat vain olla rauhassa, mutta heidät pakotetaan seikkailuun ja suurtekoihin.

 

Näillä mittareilla Darth Vader on Pauliin verrattuna säälittävä näpertelijä.

 

Dyyni sen sijaan unohtaa tavalliset ihmiset ja keskittyy vallanpitäjiin tai sellaisiksi haluaviin. Jokainen Dyynin hahmo on moraalisesti ambivalentti eikä kukaan ole täysin hyvä. Herbert kuvaa langennutta maailmaa sellaisena kuin se on. Tolkien kuvaa langennutta maailmaa sellaisena kuin se parhaimmillaan voisi olla.

Herbert rakentaa sankarinsa Paul Atreidesin juonikkaasti. Alussa lukija houkutellaan uskomaan, että hän on Luke Skywalkerin kaltainen viaton nuori, joka joutuu käymään läpi klassisen ”sankarin matkan” noustessaan suuruuteen. Mutta pian Paulin syvästi inhimillinen luonto paljastuu. Hän hyödyntää salamyhkäisen Bene Gesserit -sääntökunnan kieroa uskonnollista manipulaatiota ja nousee sen avulla messiaaksi ja fremen-kansan johtajaksi.

Fremenien avulla hän surmaa 61 miljardia ihmistä, tuhoaa kokonaan 90 planeettaa ja turmelee 500 maailmaa pyhässä sodassaan. Näillä mittareilla Darth Vader on Pauliin verrattuna säälittävä näpertelijä. Herää kysymys, mikä lopulta erottaa Atreidesin suvun heidän verivihollisistaan Harkonneneista? Ehkä se, että Paul ei ole tieten tahtoen julma. Hän on vain supervoimilla varustettu utilitaristinen Forrest Gump, joka ajautuu mahdottomien valintojen eteen.

 

Hän vannoo tahtoneensa vain hyvää mutta tiedostaa saaneensa aikaan myös paljon pahaa. Tähän poika vastaa kyynisesti, että juuri näin suuret pahuudet tapahtuvat, hyvistä aikeista.

 

Myöhemmissä romaaneissa Paul pakenee aavikolle ja ryhtyy oraakkelimaiseksi saarnamieheksi. Siellä hän käy dialogia Shai-Hulud-hiekkamadon kanssa itsensä risteyttäneen poikansa Leto II:n kanssa. Hän vannoo tahtoneensa vain hyvää mutta tiedostaa saaneensa aikaan myös paljon pahaa. Tähän poika vastaa kyynisesti, että juuri näin suuret pahuudet tapahtuvat, hyvistä aikeista. Lopulta Leto II:sta tulee Sauronin kaltainen kaikkinäkevä tyranni. Galaksiin koittaa kuitenkin rauha, kun kaikkien polvet taipuvat matojumalan edessä.

Myös Keski-maa käy läpi säännöllisiä lankeemuksen syklejä, joissa paha voitetaan hetkellisesti. Paha kuitenkin herää henkiin aina, kun joku yrittää saavuttaa jotain hyvää tekemällä jotain pahaa. Sekä Tolkien että Herbert kertovat maailmanparantajista, pienistä ihmisistä, joilla on suuret ideat. Heistä, jotka haluavat vain rikkoa muutaman munan paistaakseen omeletin. Omeletin, jonka he lopulta syövät yksin, mutta jonka tuoksua kuolevaisen on mahdoton vastustaa.

Kokeile kuukausi eurolla

Tutustu Sanan digitilaukseen 1 € / 1 kk. Se on helppoa ja turvallista, voit perua tilauksen milloin hyvänsä.

Jaa artikkeli