Dez Johnston oli DJ ja portsari, joka veti 7 grammaa kokaiinia 10 minuutissa – nyt hän voittaa nuoria Jeesukselle

Nousen portaat Lauttasaaren kirkon toisessa kerroksessa olevaan tilaan, josta kuuluu naurua. Kirkolle katetun runsaan kahvipöydän ääreen on kokoontunut Alfa-kurssien järjestäjiä tapaamaan nuorille suunnattua Alfa-toimintaa Euroopassa, Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa johtavaa Dez Johnstonia.

Suurikokoisen miehen olemuksesta voi lukea, että takana on elämää, jossa on monenlaisia vaiheita, kenties yhtä värikkäitä kuin käsivarsia koristavat tatuoinnitkin.

Kun aloitamme haastattelun, ensimmäistä kertaansa Suomessa vieraileva Johnston lupaa yrittää puhua ymmärrettävästi. Ja pysyä poissa Skotlannin ylämaiden aksentista, jonka tosin arvelee olevan lähempänä suomea kuin englantia.

Suomeen Johnston saapui paitsi tapaamaan Alfa-kurssien vetäjiä, myös puhumaan Helsingissä syksyllä 2023 ensimmäistä kertaa järjestetyssä, nuorille aikuisille suunnatussa Revive Conference -tapahtumassa.

Veti toistenkin huumeet

Teini-ikäisenä Dez Johnstonin haave oli olla DJ-supertähti. Soittaa musiikkia suurille yleisöille yökerhoissa ja festivaaleilla. Johnstonin mukaan alakulttuuriin kuului runsas alkoholinkäyttö, huumeet ja kova juhliminen. Ei mennyt kauaa, kun viikonloppu ei enää riittänyt ja nuorella Dezillä oli juhlia viikon jokaiselle illalle.

– Olin tilanteessa, jossa en voinut lopettaa, vaikka muut lopettivat juhlimisen lauantai-iltana.

Jatkuvia juhlia ylläpidettiin kemikaalien avulla, ja Johnstonin elämässä ohjat otti kokaiini.

– Käytin kokaiinia päivittäin, ja lopulta en enää pystynyt tekemään tiskijukan töitä.

Keskittymiskyky ja hienomotoriset taidot kärsivät jatkuvasta päihteiden käytöstä, joten Johnstonin oli ansaittava elantonsa muulla tavoin.

Päivisin hän työskenteli kaupassa ja iltaisin järjestyksenvalvojana. Turvallisuusalan töissä Johnston pääsi säännöllisesti tekemään ihmisille tarkastuksia, joiden yhteydessä hän takavarikoi heidän hallussaan mahdollisesti olevat huumeet – ja laittoi ne omiin taskuihinsa.

Ovimiesten kulttuuri oli hyvin maskuliininen, Johnston toimi pääportsarina. Englanniksi termi on bouncer, ja sillä on monissa korvissa kova, jopa kolkko kaiku.

– Mitä aggressiivisempi ja väkivaltaisempi olet, sitä enemmän sinua arvostetaan.

Kun seuraavana aamuna heräsin, huomasin, etten enää himoinnut kokaiinia, vaikka se oli hallinnut minua niin kauan kuin muistin.

Jokin kuitenkin vaivasi pinnan alla, sillä väkivalta, huumeet ja pinnallisuus eivät tuottaneet Johnstonille syvää tyydytystä.

– Olin muuttumassa ihmiseksi, josta en itse pitänyt. Minusta tuli yhä väkivaltaisempi, ja otin yhä suurempia annoksia paetakseni itseäni.

Lopulta Johnston päätyi ottamaan yliannoksen kokaiinia.

– En pyrkinyt tarkoituksella riistämään omaa henkeäni, halusin vain ottaa enemmän huumeita kuin kukaan muu. Eräänä iltana vedin seitsemän grammaa kokaiinia kymmenessä minuutissa, ja sain massiivisen sydänkohtauksen. Näin miten sydämeni hakkasi rinnassani, enkä pystynyt toimimaan. Sillä hetkellä rukoilin hätärukouksen. Huusin vain, että haluan elää enkä kuolla.

Tuosta hetkestä on nyt noin 18 vuotta.

– Kun seuraavana aamuna heräsin, huomasin, etten enää himoinnut kokaiinia, vaikka se oli hallinnut minua niin kauan kuin muistin.

Koko sinä päivänä Johnstonin ei tehnyt mieli kokaiinia.

– Ajattelin, että ahaa, nyt olen voittanut riippuvuuteni. En ajatellut, että kokaiinista irti pääseminen olisi johtunut rukouksesta, vaan siitä, että olin mahtavin ihminen, joka milloinkaan on elänyt. Olin voittanut huumeriippuvuuden yhdessä yössä!

Nykyisin Dez Johnston johtaa Alfa-toimintaa Euroopassa, Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa.

Erityisiä kohtaamisia

Seuraavien kolmen vuoden aikana Johnston kiinnitti huomiota siihen, että tapasi jatkuvasti ihmisiä, jotka kertoivat olevansa kristittyjä. Hän piti sitä kummallisena, koska työskenteli yhä yökerhon ovimiehenä.

– Kun puhuin ihmisille ja kysyin, mistä he olivat tulossa, he kertoivat, että olivat tulossa jumalanpalveluksesta tai raamattupiiristä, mikä vaikutti minusta tosi omituiselta!

Myös katusaarnaajat pysäyttivät Johnstonin useaan kertaan kadulla tai linja-autossa ja aloittivat keskustelun hänen kanssaan. Jopa muut ihmiset panivat merkille, että Johnston veti kristittyjä puoleensa.

Eräänä päivänä kaupassa työskennellessään Johnston haastatteli työnhakijaa, Fionaa, joka kertoi, ettei voi tehdä töitä sunnuntaisin. Vastauksen perusteella Johnston arveli tämän olevan kristitty. Oletus paljastui oikeaksi. Hakija sai paikan, sillä kaupassa ajateltiin, ettei hän ainakaan varastaisi mitään.

– Kyselin häneltä kaikenlaisia kysymyksiä ja lopulta pyysin häntä treffeille, mutta hän kieltäytyi.

Nainen kertoi syyksi sen, ettei Johnston ollut kristitty.

– Kun näin, miten paljon kristinusko vaikutti hänen elämäänsä, enkä ymmärtänyt miksi, päätin osoittaa, että hän oli väärässä ja aloin lukea Raamattua.

Vastasin, että en aio tulla teidän kristitylle aivopesukurssillenne.

Tuossa vaiheessa Johnston oli käynyt elämänsä aikana vain kerran kirkossa, sukulaisensa kastetilaisuudessa.

– Asetin jalkani penkin alla olevan metalliputken päälle, koska luulin sitä jalkatueksi. Mutta se olikin lämmityspatteri, ja kenkieni pohjat sulivat. Olin siis kirjaimellisesti se tyyppi, joka syttyi kirkossa tuleen, Johnston nauraa.

Kokemukset kirkosta olivat siis huonot. Hän kuitenkin tarttui Raamattuun ja alkoi lukea sitä alusta alkaen.

– Kaikki tuhannet katutappelut, se, että minua oli puukotettu, sydänkohtaus, kaikki tämä oli johtanut minut tiettyyn pisteeseen. Ajattelin, että elämässä täytyy olla enemmän kuin vain se, että halusin nopeamman auton tai suuremman television.

Johnston kysyi itseltään, onko hänestä tulossa kristitty. Hän pyysi töistä tuttua Fionaa viemään hänet kirkkoon, ja he menivät Vineyard-seurakunnan tilaisuuteen Glasgow’ssa. Tilaisuuden päätyttyä Johnston meni pastorin puheille ja alkoi pommittaa kysymyksillä. Pastori keskeytti hänet ja kysyi, onko Johnston koskaan käynyt Alfa-kurssilla.

– Vastasin, että en aio tulla teidän kristitylle aivopesukurssillenne.

Pastori vastasi siihen, että kurssilla on tarjolla illallinen.

– Sanoitko, tiistaina? Johnston kertoo nauraen vastanneensa.

Dez Johnstonin mukaan alkukirkollinen jakaminen olisi tänäkin päivänä parasta mainosta kirkoille.

Yliluonnollinen kokemus

Johnston oli vaikuttunut siitä vieraanvaraisuudesta, jolla hänet otettiin vastaan.

– Olin kamala ihminen. Tein toisille hirveitä asioita. Vaikka en enää käyttänyt kokaiinia, poltin marihuanaa ja join paljon. Työskentelin portsarina. En ymmärtänyt, miksi nämä ihmiset välittivät niin paljon jostakusta, joka oli juuri kävellyt ovesta sisään.

Asiat alkoivat kuitenkin loksahdella kohdilleen, sillä Alfa-kurssilla Johnston sai vastauksia siihen valtavaan kysymystulvaan, joka hänen sisällään oli.

Eräänä päivänä yksi kurssin vetäjistä käveli hänen luokseen ja kysyi, saisiko rukoilla hänen puolestaan.

Mutta en lyönytkään häntä, vaan suustani tulivat sanat: ”Etkö ymmärrä, että Jumalalla on sinunkin elämääsi varten uskomaton suunnitelma?” Ihmettelin, mitä oikein sanoin, mutta jatkoin kuitenkin: ”Olet rakastettu ja Luojan kuva!”

– Ajattelin, että toki, minulla ei ole mitään hävittävää.

Vetäjä laittoi kätensä Johnstonin olkapäälle ja rukoili, että Jumala tekisi itsensä tiettäväksi tavalla, jonka vain tämä ihminen voi tietää. Sitten hän nosti kätensä ja käveli pois.

– Minulla oli vuosien ajan ollut selässäni luomisen hetkeä kuvaava tatuointi. Kuvassa oli Jumalan lisäksi Adamin sijasta levysoitin. Sillä hetkellä tunsin jonkun koskettavan selkääni. Kukaan siinä huoneessa ei tiennyt, että minulla oli se tatuointi selässäni. Tatuoinnista tiesin vain minä ja sen tehnyt tatuointiartisti. Se oli yliluonnollinen kokemus. Sillä hetkellä kaikki muuttui ja myönsin, että Jumalan täytyy olla todellinen.

Meidän tulisi säilyttämisen sijasta keskittyä katsomaan tulevaisuuteen, Dez Johnston sanoo.

Ei nuorten pariin

Kokemuksen jälkeen Johnston luopui työstään ja päätti keskittyä kirkkoon. Hän piti niin kutsutun opetuslapsivuoden, jonka aikana muun muassa osallistui vapaaehtoistyöhön. Eräs siihen kuuluneista tehtävistä oli nuorisotyö köyhällä alueella sijainneella nuorisopisteellä.

– En tiennyt mitään. En halunnut tehdä sitä. Ajattelin, että jos teen hommani huonosti, minua ei kysytä uudelleen.

Eräänä päivänä ovesta asteli nuorukainen, joka kysyi suklaapatukan hintaa. Johnston vastasi, että se maksaa 50 pennyä.

– Näin hänen kävelevän bussipysäkille tien toisella puolelle ja hyökkäävän miehen kimppuun. En ollut vielä pitkään ollut kristitty, ja portsari sisälläni eli yhä.

Johnston harppoi tien yli ja tarrasi nuorukaiseen.

– Mutta en lyönytkään häntä, vaan suustani tulivat sanat: ”Etkö ymmärrä, että Jumalalla on sinunkin elämääsi varten uskomaton suunnitelma?” Ihmettelin, mitä oikein sanoin, mutta jatkoin kuitenkin: ”Olet rakastettu ja Luojan kuva!”

Hän hämmästeli itsekin, mistä sanat tulivat. Johnston kertoo nuorukaisen näyttäneen järkyttyneeltä, mikä ei ole ihme, jos suurikokoinen portsari pitelee kiinni ja huutaa päin naamaa selittäen jotakin rakkaudesta.

– Sen jälkeen olen vain halunnut ohjata nuoria tuntemaan Jeesuksen.

Haastatteluamme seuraavalla viikolla Johnston vihki juuri tämän nuoren miehen avioliittoon.

Meidän tulee pyrkiä takaisin alkukirkon tapaan elää, jakaa rukous ja ruoka. Me voimme saavuttaa jotakin siitä yhteisöllisyydestä. Kun kirkon ulkopuolella olevat näkevät keskinäisen rakkauden, se saattaa herättää mielenkiinnon.

Työ nuorten parissa on pitkäjänteistä. Johnston aloitti Alfan nuorisotyön kuuden nuoren ryhmällä 15 vuotta sitten yhdessä sittemmin vihityn vaimonsa Fionan kanssa. Nuorille tarjottiin ruokaa ja kristillistä opetusta, mutta vain yksi tuosta ryhmästä on nyt kristitty.

– Olemme silti 15 vuoden jälkeen yhteydessä kaikkiin heihin.

Johnston kertoo, että nuorten tavoittamiseen ei ole yhtä taikakeinoa.

– He janoavat aitoutta ja suoruutta. Esimerkiksi David Attenboroguh on puhunut samasta asiasta 60 vuotta. Meidän tulisi myös kirkossa olla johdonmukaisia.

Hänen mukaansa on myös tärkeää luoda tilanteita, joissa kokoonnutaan yhteisen pöydän ääreen jakamaan kokemuksia ja mielipiteitä. Johnston muistuttaa, että alkukirkko oli dynaaminen.

– Meidän tulee pyrkiä takaisin alkukirkon tapaan elää, jakaa rukous ja ruoka. Me voimme saavuttaa jotakin siitä yhteisöllisyydestä. Kun kirkon ulkopuolella olevat näkevät keskinäisen rakkauden, se saattaa herättää mielenkiinnon.

Kaiken ytimessä ovat Johnstonin mukaan paikalliset kirkot.

– Mutta niiden pysyminen relevantteina tarkoittaa sitä, että meidän tulisi tavoittaa nuoret. Meidän tulisi säilyttämisen sijasta keskittyä katsomaan tulevaisuuteen.

Tulevaisuuden suhteen hänellä on kunnianhimoinen tavoite.

– Oma visioni on, että vuoteen 2035 mennessä 5 miljoonaa nuorta kuulisi ilosanoman.

Mikä ihmeen Alfa?

Englannin anglikaanikirkon piirissä alun perin kehitettyjä Alfa-kursseja järjestetään ympäri maailmaa eri kirkkokuntien piirissä. Reilun kahden kuukauden mittaisen kurssin aikana ryhmä tapaa kerran viikossa ja keskustelee kullakin tapaamiskerralla jostakin elämään ja uskoon liittyvästä teemasta. Alfa-kurssin tapaamisissa on tarjolla ruokaa, alustus kulloisestakin teemasta ja ryhmäkeskustelu.

Dez Johnston vertaa Alfaa takin sovittamiseen.

– Pääset kokeilemaan, millaista on olla kristitty, millaista on rukoilla. Alfa on muuttanut monen ihmisen elämän. Minun tarinani on yksi monista.