KIRJOITTAJA

Katja Kujanpää

KUVAT

Jaa artikkeli

Aitoa, alkuperäistä ja arvovaltaista

Esi-isien perinteet ja muinainen alkuperä olivat antiikin maailmassa itsestään selviä arvovallan lähteitä. Siksi varhaisille kristityillekin oli tärkeää ankkuroitua juutalaisten kirjoitusten kautta vanhaan traditioon.

Antiikin maailma erosi omastamme siinä, kuinka syvästi vanhoja perinteitä arvostettiin. Kreikkalais-roomalaisessa ajattelussa nykyhetki esitettiin toisinaan eräänlaisena rappion tilana. Kaikki muinainen oli lähempänä aikojen alkua ja siten alkuperäistä totuutta. Siksi sen ajateltiin olevan aidompaa ja arvokkaampaa. Kreikkalaiset olivat esimerkiksi vaikuttuneita siitä, kuinka kauas menneisyyteen egyptiläiset pystyivät johtamaan oman kulttuurinsa. Tämän vuoksi ajanlaskun vaihteessa kreikaksi kirjoittavat juutalaiset korostivat mielellään Mooseksen lain korkeaa ikää. Osa rohkeni esittää, että itse Platon sai viisautensa välikäsien kautta Moosekselta. Elihän Mooses vuosisatoja ennen Platonia! Kristityt kirjoittajat innostuivat…

Kokeile kuukausi eurolla

Tutustu Sanan digitilaukseen 1 € / 1 kk. Se on helppoa ja turvallista, voit perua tilauksen milloin hyvänsä.

Jaa artikkeli

0:00 0:00