Aarteita Kuolleeltamereltä, osa 1: Kuollut ja elävä autiomaa

Mitä olisimmekaan menettäneet ilman sitä paimenpoikaa: Raamatun vanhimpia käsikirjoituksia, ennen näkemätöntä aineistoa Jeesuksen ajan juutalaisuudesta, uusia rukouksia, tarkkaa raamatuntulkintaa, huolellista käsityötä, harvinaisia kirjurimerkintöjä, elävää heprean kieltä. Qumranin tekstilöydöt sisältävät kaikkea tätä ja paljon muuta.

Alkuperäisestä löydöstä saamme kiittää Ta’amireh-heimon paimentolaisia, jotka tarinan mukaan löysivät ensimmäiset ja parhaimmin säilyneet kirjoituskääröt vuonna 1947. Paljon tuosta tarinasta on hämärän peitossa tai eksoottisten löytökertomusten värittämää.

Mutta katsotaan ensin vähän ympärillemme: mikä on Kuollutmeri?

Kuollutmerikään ei ole kokonaan kuollut

Kuollutmeri kuuluu syystä ainutlaatuisiin turistikohteisiin: tämä poikkeuksellinen luonnonmuodostelma on kuin kattilan pohja. Se sijaitsee yli 400 metriä merenpinnan alapuolella ja on niin suolainen, ettei siinä elä kaloja tai kasveja. Kelluttava suolavesi ja ihoa pehmittävä savi sopivat matkailuelämyksiä tarjoaville. Ympärillä kohoaa vaikuttava Juudean vuoristo. Kesän keskilämpötila Juudean autiomaassa lähenee 40 astetta.

Mutta miksi tällainen paikka kiinnosti muinaisia ihmisiä tai nykyajan paimentolaisia? Alue ei ole niin kuollut kuin voisi nimen perusteella luulla.

Talvella autiomaassa vallitsee suomalaisittain ihannesää, vähän reilu parikymmentä astetta.

Lähistöllä pystyttiin viljelemään taatelipalmuja, jotka sietivät myös jonkin verran suolaista vettä. Vedessä kellui tiettyinä aikoina bitumia, ja kreikaksi Kuollutmeri tunnettiin myös nimellä Asfalttijärvi.

Muutamat makeanvedenlähteet ovat turvanneet vedensaannin, ja talvella satanutta niukkaa vettä on voitu varastoida vesisäiliöihin. Sadevesien kovertamat uomat mahdollistivat maanviljelyn keskellä autiomaata, ja Jordanin hedelmällinen laakso on lähellä. Autiomaahan ja vuoriston luoliin on kautta aikojen paennut ihmisiä. Alue on myös aina ollut paimentolaisten käytössä: pienkarja löytää autiomaastakin jotain syötävää.

Parantavat kasvit tunnettiin jo antiikissa

Talvella autiomaassa vallitsee suomalaisittain ihannesää, vähän reilu parikymmentä astetta. Tämän ihanuuden ymmärsivät myös ne hasmonilaiset hallitsijat ja Herodes Suuri, jotka pitivät talvipalatsiaan Jerikossa. Muitakin palatseja ja linnoituksia nousi alueelle. Kauppa- ja kulkureitit kulkivat lähellä vesistöjä.

Monet antiikin ja keskiajan lähteet tuntevat Kuolleenmeren alueen sen parantavista kasveista ja ominaisuuksista. H

Luolissa oli parhaimmillaan niin kuivat olosuhteet, että jopa nahka tai papyrus säilyivät niissä tuhansia vuosia.

istorioitsija Pliniuksen mukaan balsami auttoi käärmeenmyrkytykseen, näkö- ja kuulovaivoihin, päänsärkyyn, kouristuksiin ja moneen muuhun.

Raamatussa Kuollutmeri tunnetaan hepreaksi nimellä Suolameri tai Siddiminlaakso (1. Moos. 14) tai Tasangon/Autiomaan (‘arava) meri (5. Moos. 3:17). Asfalttipiki mainitaan täälläkin: ”Siddiminlaakso oli täynnä kuoppia, joissa oli öljyistä seosta. Kun Sodoman ja Gomorran kuninkaat joukkoineen lähtivät pakoon, he putosivat näihin kuoppiin” (1. Moos. 14:10, VT2028).

Bitumisinetit auttoivat säilymisessä

Kuolleenmeren läheisyydessä on sekä luonnon muodostamia että ihmisvoimin tehtyjä luolia. Qumranin luoliksi nimitetään yhtätoista luolaa, joista löytyi käsikirjoituksia, mutta on huomattava, että alueella on kymmeniä tai satoja luolia. Jotkut näistä oli tehty asuttavaksi, ainakin lyhytaikaisesti.

Luolissa oli parhaimmillaan niin kuivat olosuhteet, että jopa nahka tai papyrus säilyivät niissä tuhansia vuosia. Qumranin löydöt ovat näistä kuuluisimpia mutta muistakin Kuolleenmeren lähellä olevista paikoista on tehty merkittäviä tekstilöytöjä: länsirannalta Nahal Heveristä, Murabba’atista, Masadalta, ja eteläisestä Maozasta. Kuolleenmeren kirjakääröt on siis oikeastaan laajempi käsite kuin Qumranin kääröt.

Parhaiten säilyneet Qumranin kääröt olivat saviruukuissa, jotka oli mahdollisesti sinetöity tai tiivistetty bitumilla. Tutkijoiden varhaiset muistiinpanot myös ehdottavat, että jotkut kääröt saattoivat olla kiedottu pellavakankaaseen, joka oli päällystetty bitumilla – ikään kuin palsamoitu.