”Tajusimme heti, että hän puhui alhaalta ja nöyrästi” – näin alkoi Kansan Raamattuseuran historia 80 vuotta sitten

Kansan Raamattuseura syntyi 80 vuotta sitten, kesällä 1945. Menneitä vuosikymmeniä voidaan katsoa ainakin kahdella eri tavalla. Voimme etsiä pitkiä linjoja, laajoja kulkuja osana suomalaisen kristillisyyden historiaa. Toisaalta historia voidaan nähdä – ja myös ymmärtää – pieninä, toisiaan seuraavina palasina, joista kokonaisuus syntyy. Se syntyy hetkistä, joskus syntyessään jopa mitättömän tuntuisista.

Tällä kerralla haluan katsoa Kansan Raamattuseuraa ja sen vaiheita jälkimmäisestä näkökulmasta. Vuosien ja vuosikymmenten keskeltä löytyy joukko sellaisia yksittäisiä päivämääriä, jotka sekä loivat aivan uutta että muuttivat tapahtumien kulkua. Ne ovat olleet päiviä, joihin järjestön historian ydin on tiivistynyt.

20.7. 1945 – Se syntyi

Perjantaina, heinäkuun 20. päivänä 1945 kuusi miestä oli sopinut tapaamisesta aamupäivälle Helsingin keskustassa. Tarkoituksena oli vihdoin viimein saattaa päätökseen prosessi, joka oli alkanut lähes kaksi vuotta aikaisemmin. Nämä miehet olivat päättäneet perustaa Kansan Raamattuseura ry:n.

Kaksi heistä oli hankkeen keskeisimpiä vaikuttajia, kirjallisuusmiehiä molemmat: entinen WSOY:n kirjallinen johtaja, myöhemmin kouluneuvos Yrjö Karilas sekä vastikään, pari vuotta aikaisemmin kristillisen kustannusliikkeen perustanut toimittaja ja kirjailija Ensio Lehtonen. Muut neljä olivat kolme helsinkiläistä pappia Jaakko Railonkoski, Paavo Kiuru ja Erkki Airas sekä lakimies Pentti Kuoppamäki.

Tapahtumien kulku oli alkanut jo syksyllä 1943. Helsingin Johanneksen kirkossa oli pidetty useiden viikkojen ajan evankelioimiskokouksia kolmesti viikossa, maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Puhujaksi oli saatu suomenruotsalainen evankelista Frank Mangs, joka oli jo tuota ennen hankkinut mainetta niin Ruotsissa kuin Norjassakin.

”Tuomenoksa romutti omat yrityksemme ja osamaksumme heti alkuun.”

Tilaisuuksien sisältö oli yksinkertainen. Ensin laulettiin jokin hengellinen laulu ja lausuttiin alkurukous. Sitten oli Mangsin ruotsin kielellä pitämä puhe, joka tulkattiin suomeksi. Ja lopuksi esitettiin pyyntö halukkaille rukoilla Jeesus kuulijan omaan elämään.

Frank Mangsin tiivis, erilaisten tilaisuuksien kausi Suomessa kesti kaikkiaan kahdeksan kuukautta, päättyen keväällä 1944. Noina kuukausina syntyi hengellistä herätystä. Syntyi myös tarve jatkaa kokoustoimintaa.  Lopulta erilaisten ja erilaisilla kokonpanoilla koolla olleiden tapaamisten seurauksena keväällä 1945 päädyttiin oman, erillisen järjestön perustamiseen.

Noihin aikoihin tällaisissa asioissa oltiin tiiviissä yhteistyössä myös luterilaisen kirkon piispojen kanssa. Arkkipiispa Aleksi Lehtonen seurasi asioiden kehittymistä tiiviisti, antoi viimeksi myös hyväksymisensä uuden järjestön nimelle. Kansan Raamattuseuran johtokunnan puheenjohtajaksi kutsuttiin Helsingin silloinen piispa Eelis Gulin. Ja syntymäpäiväksi päätettiin heinäkuun 20. päivä 1945.

Frank Mangsin syksyn 1943 kokousten jälkeen pidettiin useita kokouksia, joissa pohdittiin syntyneen herätyksen jatkoa.

26.7. 1950 – Sanomisen tapa löytyi

Kesäkuussa 1950 oli Savonlinnassa pidetty Kansan Raamattuseuran kesäjuhlat, silloin vielä nimellä Sanan hiljaiset kesäpäivät. Kuun loppupuolella järjestön työntekijöitä kokoontui omaan kokoukseensa Tampereelle, hotelli Hospitz Emmauksen tiloihin. Toiminnanjohtaja Mauri Tiilikainen oli kutsunut kokoukseen mukaan myös Amerikasta Suomeen kesävieraaksi tulleen ystävänsä, pastori Niilo Tuomenoksan.

Tuossa kokouksessa oli myös mukana silloin 28-vuotias matkasaarnaaja, evankelista, sodan käynyt ja uskoon tullut Erkki Leminen.  Tuon kokouksen syvää merkitystä hän kuvasi kuunneltuaan Tuomenoksaa:

”Ja kun hän sitten alkoi pitää meille raamattutuntia, tajusimme heti, että hän puhui alhaalta ja nöyrästi. Kuitenkin hänellä oli samalla sellainen ote asiaansa, että kuunneltava oli. Kristus ja ristin teko tuntuivat olevan uskomisen asian ainoa todellinen tekijä ja ydin. Tuomenoksa romutti omat yrityksemme ja osamaksumme heti alkuun.”

Joku on todennut, että ilman tuota heinäkuun 26. päivää 1950 emme tietäisi, missä Kansan Raamattuseura julistuksensa kanssa olisi.

”Me, jotka olimme sotkeutuneet sentään aika lailla omiinkin yrityksiimme näissä pelastuskysymyksissä, haukoimme hieman henkeä. Joidenkin mieleen taisi nousta pieni epäilyksen ja arvostelun poikanenkin: onko tämä totta, voiko pelastus olla sittenkin noin täysin Jumalan teko ja pelkkä lahja.”

Tämä Niilo Tuomenoksan viitoittama linja on sittemmin ollut se perusvire, joka on ohjannut Kansan Raamattuseuran julistajien työtä. Erkki Leminen totesi vielä: ”Jos Kansan Raamattuseuralla on jotain erityispiirrettä julistuksessa, luulisin sen suuressa määrin johtuvan juuri Niilon opetuksesta. Saimme kuulla sellaista sanaa, joka korotti yksin Kristusta.”

Joku on todennut, että ilman tuota heinäkuun 26. päivää 1950 emme tietäisi, missä Kansan Raamattuseura julistuksensa kanssa olisi.

Vivamo lahjoitettiin vuonna 1952 Kansan Raamattuseuralle, ja Vivamosta tuli tärkeä rippikoulujen ja nuorten leirien pitopaikka, ja muutenkin vilkas toimintakeskus.

29.8. 1952 – Vivamo

Takana oli tiivis työviikko, mutta toiminnanjohtaja Mauri Tiilikainen jaksoi hoitaa perjantaina vielä yhden tehtävän. Hän oli matkalla Helsingistä Lohjalle, jossa sijaitsi silloin jo yli 40 vuotta toiminut hengellinen keskus Vivamo.

Sen pitäjät, sisarukset Karin ja Mary Ståhle, olivat jo ikääntyneitä ja etsivät toiminnalle mahdollista jatkajaa. Eri yhteyksien kautta tämä tieto kulki Tiilikaiselle, jota asia kiinnosti. Helsingistä, ja vain omasta toimistosta käsin, johdettua työtä tehneelle Kansan Raamattuseuralle tarjottiin paikkaa, jollaista sillä ei ollut ollut.

Tiilikainen koki välittömästi paikkaan tutustuttuaan, että Vivamo oli paikka “Jumalan tarkoitusperiä varten”. Asiasta vakuuttuneena hän jaksoi perustella asiaa myös vastaan hangoitteleville työtovereilleen. Olihan se yllättävää, että Helsingistä käsin toiminut järjestö siirtäisi toimintaansa Lohjalle, maaseudulle, josta löytyi vieläpä jokunen lehmäkin.

Eräänä talvisena iltana 1964 joukko teologian ylioppilaita kutsutti itsensä Mauri Tiilikaisen kotiin. He pyysivät, että saisivat tulevana kesänä lähteä kiertämään Suomea, pitää kokouksia, laulaa ja julistaa.

Nykyään Vivamo on valtakunnallisesti tunnettu loma- ja kurssikeskus. Sen rippikoululeirit ovat merkinneet tuhansille nuorille vahvaa tietä kristillisen uskon ytimeen. Lukuisat sielunhoidolliset viikonloput, siellä alkunsa alkanut kristillinen toipumistoiminta Krito sekä erilaiset Raamatun opetukseen keskittyneet tapahtumat ovat nekin merkinneet monille elämää muuttaneita kokemuksia.

Vivamo oli pään avaaja näissä leiri- ja kurssikeskuksissa.  Kansan Raamattuseuralla on ollut niitä yhteensä 11: Oronmylly Parikkalassa ja Kairosmaja Pyhätunturilla. Monet muistavat muitakin nimiä, kuten Pahtaja, Säynämö, Tervonsalmi, Juuhajärvi, Ristijärvi, Orisberg, Syväpuro ja Ristijärvi.

Tuo heinäkuinen matka työviikon päätteeksi Lohjalle johti tielle, jolla tällaiset keskukset ovat muodostaneet keskeisen osan Kansan Raamattuseuran työtä ja toimintaa.

Kansan Raamattuseura järjesti ensimmäiset gospel-musiikin festivaalit Suomessa keväällä vuonna 1971 Vanhalla ylioppilastalolla Helsingissä. Mukana oli 26 musiikkiryhmää ja väkeä yli 1500.

6.6. 1964 – Musiikin nimi on Logos

Kansan Raamattuseuran DNA:ssa soi musiikki. Ensimmäinen toiminnanjohtaja Mauri Tiilikainen hankki aikanaan toiminnalle taloudellista tukea pitämällä urkukonsertteja. Sanan ja sävelen kuoroleiri järjestettiin jo kesällä 1947. Varsinainen musiikin murtautuminen järjestön toiminnan keskiöön tapahtui kuitenkin 1960-luvun alkuvuosina.

Eräänä talvisena iltana 1964 joukko teologian ylioppilaita kutsutti itsensä Mauri Tiilikaisen kotiin. He pyysivät, että saisivat tulevana kesänä lähteä kiertämään Suomea, pitää kokouksia, laulaa ja julistaa. Omaan, tuttuun tyyliinsä Tiilikainen oli heti valmis hankkeeseen.

Lauantaina kesäkuun 6. päivän iltana 1964 ensimmäinen Logos-kvartetti astui vasta hankitun evankelioimisteltan lavalle. Siitä alkoi monien kvartettien, Logos-kuoron ja myöhemmin muiden ryhmien kuten pappistrio Liperien ansiokas taival. Ensimmäisessä kvartetissa lauloivat sen johtajana Matti Kolehmainen sekä Veli-Pekka Toiviainen, Ensio Klemi, Raimo Vänskä sekä Tapani Ulmanen.

Loka-marraskuun vaihteessa tuona vuonna pidettiin toisen maailmansodan jälkeen ensimmäinen maailmanlaaja evankelioimista käsittelevä kongressi.

Menestys oli niin suurta, että Tiilikainen lähetti tuon ajan kielellä markkinointikirjeen seurakuntaan eikä säästellyt sanojaan: ”Viime kesänä meillä oli, rohkenisinko sanoa, kansainvälistä tasoa kohti pyrkivä kokoussarja, ns. juhlatelttakierros. Julistuksesta vastasi lähinnä joku kokeneempi ja vanhempi pappismies. Lisäksi tilaisuuksissa oli mukana viiden teologian ylioppilaan muodostama, laulava ja soittava musiikkiryhmä. Sen jäsenistä yksi oli solisti, yksi violisti, yksi trumpetisti ja yksi urkuri. Viimeksi mainitun soittimena oli Amerikan suomalaisten tätä tarkoitusta varten lahjoittamat ns. elektroniurut. Ryhmä muodosti lisäksi mieskvartetin”.

Menneet vuosikymmenet ovat tuottaneet melkoisen määrän musiikkia, niin kuoroja kuin lauluryhmiä sekä solisteja. Samalla järjestö on antanut mahdollisuuden lukuisille musiikin tekijöille esiintyä tilaisuuksissaan. Historiasta löytyy jopa ensimmäisenä Suomessa järjestetty gospel-musiikin festivaali, jota tuolloin syksyllä 1971 kutsuttiin tosin nimellä Hengellisen nuorisomusiikin festivaali.

1.11. 1966 – Opiskelijatyö ottaa uuden suunnan

Marraskuun 1. päivä 1966 oli tiistai. Kansan Raamattuseuran historiassa se oli yksi merkittävimpiä päiviä, mutta tapahtumapaikkana tällä kerralla Berliini, silloisessa Länsi-Saksassa.

Loka-marraskuun vaihteessa tuona vuonna pidettiin toisen maailmansodan jälkeen ensimmäinen maailmanlaaja evankelioimista käsittelevä kongressi. Se oli itse asiassa ensimmäinen askel myös myöhemmin Suomessa järjestettävän Ev73 kongressin syntymiseksi. Suomesta Berliinissä oli mukana muutama suomalainen, heidän joukossaan nuoret pastorit Pentti Hakala ja Kalevi Lehtinen, joka oli tuolloin 30-vuotias.

Tuo kohtaaminen vaikutti Kansan Raamattuseuran tulevaisuuteen enemmän kuin ehkä mikään muu sen jälkeen.

Miehet seurasivat kiinnostuneina suuren maailma näkyjä ja haasteita. Kalevi Lehtinen kiinnitti jo kongressin alkuvaiheessa huomiota uuden amerikkalaisen evankelioimisjärjestö Campus Crusade for Christin johtajaan, tohtori Bill Brightiin. Muutaman päivän jälkeen hän päättikin mennä tätä tapaamaan.

Tuosta tapaamisesta muodostui alku sellaiselle prosessille, joka jatkuu yhä edelleen. Tuo kohtaaminen vaikutti Kansan Raamattuseuran tulevaisuuteen enemmän kuin ehkä mikään muu sen jälkeen. Myöhemmin syntynyt opiskelijatyö tuotti järjestölle myös kokonaisen sukupolven uusia työntekijöitä.

Ilman tuota tapaamista Berliinissä Kansan Raamattuseuralta uupuisivat aktiivisen opiskelijatyön ohella myös evankelioimiskongressi Ev73, Tässä Elämä-kampanja yhtä lailla kuin nykyiset The Four-lippikset ja t-paidat sekä merkittävä yhteistyö Euroopassa ja maailmalla.

Yksi Kansan Raamattuseuran innovaatio oli jo 1965 toimintansa aloittanut eläkeläisille suunnattu Vivamo-opisto. Sen monipuoliseen toimintaan kuului vuosikymmenien ajan seniorien henkinen ja hengellinen huolto. Tässä kuvasa Petri Laaksonen laulaa ja laulattaa salintäyteistä yleisöä.

31.7. 1973 – Evankelioimisjärjestöstä palvelujärjestöksi

Tiistai, heinäkuun 31. päivä 1973, oli lämmin, aurinkoinen kesäpäivä. Espoon Dipolissa oli alkamassa siihen mennessä laajapohjaisin kristittyjen yhteinen kokoontuminen Suomessa, Evankelioimiskongressi Ev73.

Valmistelut oli tehty huolella, ja aamupäivällä hieman kello 10 jälkeen Dipolin kongressisalin lavalle astui nuori, tuolloin 33-vuotias pastori Veli-Pekka Toiviainen, kongressin pääsihteeri ja Kansan Raamattuseuran apulaistoiminnanjohtaja.

Tämä kongressi ja sen seuraukset johtivat vähän myöhemmin Kansan Raamattuseuran evankelioimisjärjestöstä myös kirkon palvelujärjestöksi. Evankelioiminen haluttiin saattaa koko seurakunnan yhteiseksi tehtäväksi, ja yksittäinen seurakuntalainen Jeesuksen todistajaksi.

Perjantai-iltana, lokakuun 19. päivänä 1990, Leningradin 22 000-paikkainen Lenin-halli oli ääriään myöten täynnä.

Ev73:n seurauksena Kansan Raamattuseuraan syntyi Evankelioimistyön koulutuskeskus EVKO, jonka tehtävänä on ollut haastaa ja kouluttaa tavallisia seurakuntalaisia kertomaan evankeliumia Jeesuksesta. Tämän osaston viime vuosien merkittävintä antia on ollut koulutus nimeltä L10T.

Yksi Dipolin kongressin seurauksista nähtiin 1980-luvun alussa, kun Kansan Raamattuseuran ja lukuisten seurakuntien yhteistyönä toteutettu Tässä Elämä -puhelinkampanja tavoitti tuhansia suomalaisia evankeliumilla. Vuoden 1981 huomatuimmaksi julisteeksi mainittu Se Löytyi -juliste herätti kiinnostuksen ja silloin vielä täysin julkisilla puhelintiedoilla otettiin yhteyttä seurakuntalaisiin ja kutsuttiin mukaan seurakuntaan. Mukana olleiden seurakuntien jäsenmäärä oli yli puolet koko Suomen seurakuntalaisista.

Kansan Raamattuseuran mukana syntyi myös uusi lehti.

19.10.1990 – Ystävyys, yhteistyö ja avunanto -ilta

Elokuussa 1987 Kansan Raamattuseuran roolia sillanrakentajana kysyttiin jälleen. Amerikkalainen evankelista Billy Graham oli tulossa pitämään missiota Helsingin Olympiastadionilla. Väkeä oli sittemmin koolla yli 180 000. Kokousten juontajana toimi Tapio Aaltonen, Billy Grahamin tulkkina Kalevi Lehtinen, musiikkityöryhmää veti Hannu Nyman, ja jotta yleisöä saatiin paikalle, bussikuljetuksista vastasi Olli Luoma, kaikki nämä Kansan Raamattuseurasta.

Kyseinen missio synnytti useiden vuosien aikana järjestettyjen paikallisten ja alueellisten missioiden sarjan. Puhujana oli useimmiten Kalevi Lehtinen, ja käytännön rakentamisesta ja vapaaehtoisten kouluttamisesta vastasi seurakuntien kanssa Kansan Raamattuseura.

Mutta samaan aikaan ympäröivässä maailmassa tapahtui suuria. Neuvostoliitto oli tullut tiensä päähän, ja syntyi Venäjä. Tuon lyhyen vapaan vaiheen aikana niin venäläiset kuin suomalaisetkin kristityt käyttivät tilaisuuden hyväkseen. Yhtenä sellaisena syntyi unelma Missio Leningradista – ja se myös toteutui.

Perjantai-iltana, lokakuun 19. päivänä 1990, Leningradin 22 000-paikkainen Lenin-halli oli ääriään myöten täynnä. Kalevi Lehtinen kuvasi myöhemmin iltaa yhdeksi elämänsä mieleenpainuvimmista.

Kun hän esitti ihmisille kutsun tulla lavan eteen ja ilmaista näin halunsa lähteä seuraamaan Jeesusta, Lehtinen kirjoitti: ”Muutaman sekunnin ikuisuudelta tuntuneen hiljaisuuden jälkeen alkoi kymmenen tuhannen ihmisen vakava vaellus kohti puhujalavaa. Emme milloinkaan ole kokeneet tällaista Jumalan nälkää. Jäät lähtivät rytinällä. Seitsemänkymmentä vuotta suljettuna olleet padot murtuivat.”

Näihin aikoihin Kansan Raamattuseuran evankelistaksi kutsuttiin entinen elinkautisvanki Reijo ”Klinu” Loikkanen, joka asettui Pietariin tekemään vankilatyötä.

Neuvostoliiton hajoaminen ei mahdollistanut ainoastaan Missio Leningradia, vaan ohi kaikkien strategioiden itäiseen naapuriin avautui ovia, joista oli mentävä sisälle. Nopeasti luotiin yhteydet Inkerin ja Viron kirkkoihin. Kansan Raamattuseura tarjosi apunaan muun muassa raamatunopetusta. Missioita toteutettiin niitäkin Viron Haapsalussa ja Pärnussa.

Näihin aikoihin Kansan Raamattuseuran evankelistaksi kutsuttiin entinen elinkautisvanki Reijo ”Klinu” Loikkanen, joka asettui Pietariin tekemään vankilatyötä. Loikkasen maine kulki edellä ja kasvoi. Tunnettu lääkäri Ilkka Taipale kyseli eräässä tilaisuudessa maamme vaikuttajilta, kuka on tunnetuin suomalainen Venäjällä. Erilaisten arvioiden jälkeen Taipale ilmoitti ykskantaan, että tunnetuin on Klinu Loikkanen.

Loikkasen toiminta laajeni Muurmanskiin, ja hänen rinnalleen lähtivät evankelista Ilkka Puhakka ja muusikko Pepe Tolonen. Kun mukana oli myös Loikkasen vaimo Kerttu, oli Karhukopla koossa.

Vielä monia vuosia myöhemmin, aina pitkästi 2000-luvulle asti, Kansan Raamattuseura teki sikäläisen yhteistyöjärjestön kanssa katulapsityötä. Kaikki tämä siis lähti ilman, että sitä olisi missään kokouksissa etukäteen suunniteltu tai asetettu strategiseksi tavoitteeksi. Kansan Raamattuseuran joustavuutta kuvaa valmius olla käytössä, kun kyse on evankeliumin eteenpäin viemisestä.

Kansan Raamattuseuran opiskelijatyön alun voimakkaaseen laajenemiseen vaikutti yhteistyö amerikkalaisen Campus Crusade for Christ -järjestön kanssa.

20.7.2025 – 80 vuotta ilosanoman vuoksi

Kun ensi heinäkuussa pysähtyy ja katselee taaksepäin 80-vuotiaan Kansan Raamattuseuran vaiheita, piirtyy katselijan eteen uskomattoman rikas ja monimuotoinen yhden kristillisen järjestön historia. Tällaisessa lyhyessä pinnan raapaisussa voi nähdä vain pienen, joskin merkittävien hetkien historian.

Hengellisen herätyksen keskelle syntynyt järjestö on seurannut uskollisesti alkuperäistä näkyään. Ensin se puettiin vanhemman raamatunkäännöksen sanoilla muotoon ”Tarjolla pitäen elämän sanaa”. Tänään tuo ajatus on tiivistetty sanoihin ”Elämme armosta – kerromme Jeesuksesta”.