Siunauksen signaalit

Kirkolliskokouksessa käsiteltiin tulevaisuusselontekoa Siunauksen signaalit. Siinä erilaisia ihmisiä oli kutsuttu niin sanottuihin signaalihuoneisiin kertomaan itselleen tärkeistä elämänkatsomuksellisista asioista ja kirkkosuhteestaan. Näin haettiin tietoa siitä, millaista tulevaisuutta kohti kirkkomme on menossa. Siunauksen signaalit on hyvä projekti. Sitä pitää kuitenkin parantaa, koska siitä puuttuu teologinen kysymyksenasettelu.

Selonteossa tosin sanotaan, että se on vasta alku kirkon tulevaisuuden hahmottamiselle ja teologinen työskentely alkaa myöhemmin. Metodi kuitenkin vaikuttaa tuloksiin. Käytetyt käsitteet vaikuttavat siihen, millaista materiaalia saadaan. Siksi teologinen työskentely ei voi alkaa vasta tulosten analysoinnista. Se vaikuttaa jo siinä, millaista materiaalia saadaan.

Tein seuraavia havaintoja selonteon metodista.

1. Selonteko ei kertomansa mukaan pyri edustavaan otokseen kansasta. Miten tuloksiin vaikuttaa se, että vastaajiksi on tietoisesti valittu kirkon liepeillä tai ulkopuolella olevia ihmisiä? Miksi ei ole kysytty muilta herätysliikkeiltä kuin körteiltä?

2. Keskeiseksi käsitteeksi valittu ”siunaus” on teologisesti epäselvä. Siinä ei tehdä eroa sen suhteen, että ihminen voi olla maallisen hyvän kannalta siunattu mutta silti vailla varsinaista siunausta eli uskoa Kristukseen.

3. Kaikki spiritualiteetti on samalla viivalla, riippumatta siitä, millaisesta perinteestä se nousee. Kirkkomme on kuulemma moniääninen ja palvelee kansaa, johon mahtuu monenlaisia näkemyksiä. Mutta missä mielessä kirkkomme pitää olla moniääninen ja missä ei? Miten luontoon liittyvä hengellisyys suhtautuu kasteen, ehtoollisen, rukouksen ja Raamatun sanan tuomaan hengellisyyteen? Eikö näitä olisi pitänyt miettiä jo kysymysten muotoilemisessa?

4. Selonteon keskeisiä käsitteitä ovat ”pieni”, ”arki” ja ”lähellä”. Niitten vastakohdaksi on nostettu ”asiantuntijapuhe” ja ”akateemisuus”. Kirkollinen teologia on unohdettu. Sekin on eräänlaista asiantuntijapuhetta, ymmärrystä etsivää uskoa, jolla on lähes 2000 vuotta pitkä traditio. Siinä kehittyneet kysymyksenasettelut ovat taatusti tärkeitä sen miettimisessä, miten ihmiset kohtaavat Jumalan tulevaisuuden kirkossa. Nyt kaikki tuollainen on sivuutettu. Ratkaisu vertautuu siihen, että ydinvoiman tulevaisuuden hahmottamisessa jätettäisiin fysiikan käsitteet sivuun ja operoitaisiin ”pienillä” ja ”arkisilla” käsitteillä.

Teologisen kysymyksenasettelun puutteesta huolimatta Siunauksen signaalien taustalla on jonkinlaista teologiaa. Se näyttää seuraavanlaiselta: ihmisten luontaisessa hengellisyydessä on kaikki se, minkä kautta spiritualiteetti toteutuu. Se on vastoin kirkkomme tunnustusta. Reformaatiossa oli kyse sen tajuamisesta, ettei meistä ihmisistä itsestämme löydy eväitä aitoon spiritualiteettiin. Ei niitä löydy myöskään luonnosta. Aitoon spiritualiteettiin tarvitaan Jeesusta, hänestä kertovaa Raamatun sanomaa ja muita armonvälineitä, joiden avulla Pyhä Henki herättää meissä hengellisesti kuolleissa jumalasuhteen. Tämäkin on otettava huomioon, ainakin siinä vaiheessa kun ”signaalihuoneet” tuodaan seurakuntien työkaluksi. Muuten kirkkomme lakkaa olemasta kirkko ja muuttuu kansalaisten uskonnonhuoltolaitokseksi.