Siunauksen signaaleja ilmassa

Hyviä uutisia kirkosta.

Luterilaisen kansankirkon byrokraattisessa ytimessä eli Kirkkohallituksessa Helsingin Etelärannassa on työhönsä sitoutunutta ja uudistushaluista väkeä, kertoo teologian tohtori Liisa Björklund.

– Kirkkoäidin helmassa on hommissa osaavia huippuammattilaisia ja monia syvällisiä ajattelijoita, joiden tavoitteena on avata ovia kirkon uudistumiselle ja yhteiskunnallisesti vakavasti otettaville sisällöille.

Kirkkohallituksen kehityspäällikkönä pari edellisvuotta ahertanut Björklund aloitti helmikuussa työn sosiaalietiikan asiantuntijana. Hän on aiemmin työskennellyt muun muassa Me-säätiön ja Helsingin Diakonissalaitoksen kehitysjohtajana.

Energinen ja nopeatoiminen strategi, tulevaisuuden visionääri ja tehokkaaksi tunnettu organisaattori on vakuuttunut siitä, että kirkolle ja sen työlle on tarvetta enemmän kuin aikoihin.

– Tämä positiivinen ja rohkaiseva viesti on hyvä kuulla.

Monet suomalaiset arvostavat kirkkoa ja näkevät sillä tärkeitä tehtäviä tulevaisuudessakin. Heikoimmista huolenpitämisen, lähimmäisenrakkauden, armon ja anteeksiannon tarve eivät ole hävinneet mihinkään.

Jos kaikki muu ihmisen ympärillä murtuu, kirkon toivotaan olevan se, joka ei hylkää. Se kohtaa kulloisenkin inhimillisen hädän.

– Kirkko ei auta voittojen toivossa vaan kristinuskon sanoman velvoittamana. Halu hakeutua hädän ääripäähän ja pysyä siellä ihmisten rinnalla on kirkon radikaali voima.

Uhkakuvista uuteen nousuun

Liisa Björklund on törmännyt toisinaan kristillisissä piireissä ajatukseen, että kirkon peli on menetetty ja tulevaisuus on kiihtyvää jäsenkatoa.

– Ehkä välillä on jääty jonkinlaiseen lamaantumisen tilaan. Nyt on aika korjata suuntaa.

Modernisaation, sekularisaation ja tieteen kehityksen myötä monia aiempia käsityksiä uskonnosta, moraalista, seksuaalisuudesta ja vaikkapa eläinten tietoisuudesta päivitetään.

– Se, mikä oli eilen hyväksyttävää, on tänään jotakuta kohtaan loukkaavaa ja toisin päin.

Pelkkien uhkien sijasta katse kannattaa kohdistaa miljoonia suomalaisia sisäänsä sulkevan ja muihinkin avoimesti ja lämpimästi suhtautuvan kristikansan mahdollisuuksiin palvella ihmisiä.

– Rakkauden ja armon sanomalle on aina tarvetta. Myös diakonian ja auttamistyön arvo korostuvat, kun ihmisiltä kysytään, mitä kirkko heille antaa.

Kirkosta etääntyneetkin ihmiset haluavat uskoa siihen, että yhteiskunnassa on taho, joka huolehtii silloinkin, kun mikään muu ei ole auttanut.

Turvan ja lohdun välittäjät

Liisa Björklund luotsasi viime vuonna työryhmää, joka laati kirkon tulevaisuusselonteon Siunauksen signaalit. Selonteon pääaineisto kerättiin ympäri Suomea ”signaalihuoneissa”, joissa yli 140 henkeä keskusteli arjen, elämän ja kuoleman perimmäisistä kysymyksistä.

Kirkko edustaa ihmisten mielissä turvaa ja lohtua, pysyvyyttä ja vakautta tänä epävarmuuksien aikana.

Signaalihuoneissa kysyttiin, mikä kristinuskossa tekee elämästä parempaa. Tavoitteena oli kuunnella ihmisiä tarkasti, ja käynnistää heidän ajatustensa kautta keskustelu kirkon tulevaisuudesta.

Oli hämmästyttävää, miten samanlaisia keskustelujen sisällöt olivat eri puolilla Suomea.

– Helsingissä ja Kainuussa nousivat esille samat teemat, esimerkiksi luonnon korostaminen hengellisessä elämässä ja huoli ilmastonmuutoksesta.

Arjen kristillisyydestä toivotaan vastavoimaa materialismille ja suorituskeskeisyydelle. Nykyinen elämänmuotomme ja luontosuhteemme nähdään kestämättömänä.

– Kirkko edustaa ihmisten mielissä turvaa ja lohtua, pysyvyyttä ja vakautta tänä epävarmuuksien aikana.

Ihmiset pelkäävät yksinjäämistä, kipeitä ihmissuhteita, sairauksia, kuolemaa, sotaa ja luonnon tuhoutumista. He kaipaavat läheisyyttä ja rakkautta, turvaa, toivoa ja lohtua.

– Kristinuskon sanoma tarjoaa tulevaisuudessakin elämään syväulottuvuuden, joka maadoittaa, rauhoittaa ja kannattelee tavalla, mihin mikään muu ei pysty ja riitä.

Elämän ajoittainen järjettömyys, epäoikeudenmukaisuus, sodan kauhut, irrallisuus, tyhjyys, yksinjääminen, häpeä ja syyllisyys, viha ja ahdistus, joiden keskellä ihmiset elävät, eivät ole kirkolle vieraita.

– Kirkko on tulevaisuudessakin suomalaisille uskon, toivon ja rakkauden edistämisen yhteisö ja yhteiskunnan kantava voima, Kirkkohallituksen sosiaalietiikan asiantuntija Liisa Björklund toteaa.

Jeesus ei saarnaa korvasyyhyyn

Signaalihuoneiden dialogien toteuttamisessa Liisa Björklund hyödynsi Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran kehittämiä malleja. Lähtökohtana oli, että arvokasta aineistoa saadaan, kun eri tavoin ajattelevat käyvät vuoropuhelua yhdessä.

– Kehitimme kuuntelevan kirkon työkalun: ei vain heikkoja signaaleja vaan siunausten signaaleja – eli etsimme ajan merkkejä, jotka voisivat koitua siunaukseksi ihmisille ja koko kirkolle.

Jeesusta ei tunnettu ”korvasyyhyyn” saarnaajana, vaikka hän kysyikin ihmisiltä, mitä nämä haluavat. Siunauksen signaalien keräämisessä sovellettiin samaa asennetta.

– Jeesus sanoi: ”Mitä haluat minun tekevän sinulle?” Hän ymmärsi viestinnässään ja vuoropuhelussaan ihmisten kokemusmaailmaa ja arjen kontekstia. Mekin halusimme kysyä, miten voisimme kirkkona parhaiten palvella ihmisiä tässä ajassa.

Myös kirkosta vieraantuneet ja etäällä olevat ihmiset, joiden ääntä haluttiin kuulla, lähtivät keskusteluun. He vastasivat yllättävän mielellään, kun heille esitettiin elämän suuria kysymyksiä.

– Voisimmeko jatkossakin tehdä enemmän työtä tavoittaaksemme niitä, joilla on nyt pitkä matka kirkkoon? Voisimmeko lähestyä heitä rohkeammin ja kutsua keskustelemaan?

Elämän perimmäiset pohdinnat askarruttavat lähes kaikkia.

– Kirkon työntekijät yllättyivät: näinkö helppoa olikin päästä keskustelemaan armosta, kuolemasta, kaipuusta ja siitä, minkä varaan tulevaisuususko voisi rakentua.

Tasa-arvo edistyy vähitellen

Liisa Björklund on kehittänyt työkaluja myös kirkon työn yhteiskunnallisen vaikuttavuuden arvioimiseksi ja vahvistamiseksi. Hän uskoo, että paljon erilaista hyvää monilla työsaroilla tekevän kirkon toiminnassa voitaisiin olla vielä tavoitteellisempia ja kunnianhimoisempia.

Toisaalta kirkon ei pidä koskaan menettää pitkää aikaperspektiiviä, jonka oma historia, usko ja teologia mahdollistavat.

– Kaikkea hyväksi havaittua ei tarvitse yrittää virittää vimmatusti tai muuttaa tehokkaammaksi. Kirkon konetta ei tarvitse trimmata kvartaaliharppauksiin.

On ymmärrettävä, mitä kirkko tavoittelee pidemmällä aikavälillä, ja mikä tekee siitä kestävän jatkossakin.

Ikiaikaisen instituution sanomassa, organisaatiokulttuurissa ja sen kantamassa perinnössä on valtavasti arvokasta vaalittavaa – sekä sydämellään työtä tekeviä huippuammattilaisia, seurakuntalaisia ja luottamushenkilöitä, jotka varmistavat näin tapahtuvan.

Kristinusko on ollut ja on vastedeskin suomalaisille suuri siunaus.

– Kirkko on siunausten suuri signaalikeskus, jonka kautta Jumalan moninaisia siunauksia välitetään eteenpäin ihmisille.

Tämän kevään aikana Kirkkohallituksen sosiaalietiikan asiantuntija laatii kirkon toiminnallista tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa. Tarkoituksena on pitää entistäkin parempaa huolta siitä, tasa-arvoperiaatteet ja syrjimättömyys huomioidaan.

– Kaikkien ihmisryhmien tulisi kokea, että heitä kohdellaan yhdenvertaisesti. Tämä kirkolliskokouksen antama tehtävä on vaativa ja välttämätön.

Kirkkohallitus tarjoaa kristillisille toimijoille pikemminkin itsearvioinnin välineitä ja kehittymisen mahdollisuuden kuin uudistusvaatimuksia. Minkään herätysliikkeen tai hengellisen ryhmän ei tarvitse muuttaa sen ohjeistuksen mukaan omia oppejaan.

Toisaalta eri toimijoille täytyy tarjota mahdollisuuksia avartaa ajatteluaan ja lisätä luottamusta, ettei kristinuskon sanoma häviä tieteen ja ihmisoikeusajattelun kehityksessä.

– Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden käsitteet ovat kirkossa rasittuneita, koska ne kytketään suoraan avioliittokäsitykseen tai johonkin opilliseen jumiin.

Esimerkiksi uskonnonvapaus, luonnon hyvinvointi, ilmastonmuutos ja eläinten oikeudet otetaan huomioon entistä vahvemmin. Vielä työpöydällä olevassa Kestävä kirkko -hankeideassa yritetään saada näkyville kirkon työn hyvät vaikutukset muun muassa luomakunnan suojelemiseksi ja heikommassa asemassa olevien ihmisten auttamiseksi.

– Diakonia ei edellytä ihmisen muuttumista paremmaksi, jotta hän ansaitsisi hyvän ja ihmisarvoisen kohtelun. Jokainen nähdään jo lähtökohtaisesti arvokkaana sellaisena kuin hän on, Liisa Björklund korostaa.

Moniääninen menestystarina

Teologian tohtori Liisa Björklund pitää Suomen luterilaista kirkkoa suorastaan menestystarinana. Eri herätysliikkeet ja ryhmittymät ovat enimmäkseen pysyneet sen sisällä ja kyenneet käymään keskustelua, vaikkei yksimielisyyttä kaikesta ole saavutettukaan.

– Meidän ei kannata jumittua mielessämme vain jäsenmäärän laskuun, keskenkeräiseen avioliittokysymykseen tai kirkon sisäiseen kuplautumiseen ja opillisiin riitoihin, jotka kuormittavat, turhauttavat ja surettavat monia.

Kristinusko on vaikuttanut merkittävästi siihen, miten ihmiset kohtelevat Suomessa toisiaan.

Kristikansa on moniääninen ja moniarvoinen, kuten ylipäänsä kansa, jonka se sulkee sisäänsä. Suomessa reilusti yli kolme miljoonaa ihmistä kuuluu yhä yksinomaan luterilaiseen kirkkoon, ja monet muutkin kristilliset yhteisöt ovat hyvin elinvoimaisia.

– Tätä monimuotoisuutta voi pitää myös onnistumisena vääjäämättömän sekularisaatiokehityksen keskellä. Tätä ei useinkaan osata nähdä ja arvostaa.

Valtavalla joukolla kristittyjä on halu tehdä hyvää ja moraalinen motivaatio rakastaa lähimmäistä, sosiaalieetikko korostaa.

– Kristinusko on vaikuttanut merkittävästi siihen, miten ihmiset kohtelevat Suomessa toisiaan.

Suomalaisen kristillisen kulttuurin syviä arvoja ollaan kuitenkin haastamassa. Monien mielestä nämä juuret, hengellinen perintö ja traditio voitaisiin unohtaa, ikään kuin niillä ei olisi enää merkitystä.

Jotkut kirkollisten piirien perinteet ovat toki varmaan rajoittaneet ihmisten elämää ja vapautta väärälläkin tavalla, Björklund myöntää.

– Mutta paljon on sellaista hyvää, mistä meidän pitäisi viisaasti pystyä pitämään kiinni.

Jeesukseen kiteytyvä Jumalan suuri kertomus antaa yhä esikuvan sellaiselle hyvyydelle, jota tämä maailma tarvitsee.

– Moraalinen motivaatio tehdä hyvää kumpuaa samasta juuresta.

Toivo yli hädän äärirajan

Diakonian asiantuntija toteaa, että diakonia on ollut alusta lähtien yksi kirkon työn kulmakivistä, jota useimmat ihmiset arvostavat, katsomuksesta riippumatta.

– Kristitynkin ohjenuora on kultainen sääntö. Tee toiselle niin kuin toivoisit itsellesi tehtävän. Älä tee toiselle niin kuin et tahtoisi itsellesi tehtävän.

Toiminnan sisällön määrittää tuen tarpeessa olevien ihmisten tilanne. Ihmisten ja luonnon hätään on reagoitava tuorein tavoin.

– On etsittävä aina uusia keinoja vastata heikoimmassa asemassa olevien tarpeisiin.

Tehtävänä ei ole vain auttaa yksilöä vaan myös pureutua yhteiskunnan rakenteisiin. Jokaiselle on tarjottava ihmisarvoinen huominen.

– Kirkon pitää pysyä ajassa kiinni niin, että se löytää ihmisten luokse ja tunnistaa inhimillisen hädän juurisyyt.

Kirkko voi olla myös auttamisjärjestelmää uudistava voima. Ihmislähtöisellä, ihmisiä kuuntelevalla ja kohtaavalla työotteella on radikaali vaikutus.

Kohtalonyhteys inhimillisen hyvinvoinnin ja luonnon välillä on asia, jota kirkko voi pitää sanomansa pohjalta esillä.

– Tämä sanoma on kipeän ajankohtainen.