Simo Ellilä: Luontoon vaan, joka säällä!

Sää ei nyt herkkähipiäistä kutsu ulkoilemaan.

Asianajaja Simo Ellilä on kuitenkin lähtenyt maastoon kosteudelta suojaavassa goretex-asussa ja -kengissä. Hän on ajellut Nuuksion kansallispuistoon ja ehtinyt parkkipaikalta askeltaa 5,5 kilometrin matkan Helsingin Seudun Lapinkävijöiden mökille.

Selässä kulkee reppu, jossa on eväitä, tulentekovälineet, taukoa varten lisälämpöä antava untuvatakki sekä puhelin ja varavirtalähde.

Ellilä kertoo vuosien ajan tehneensä yhden työpäivän viikossa keskellä luontoa. Hän on asianajaja, joka ratkoo vaikeita riitatilanteita, etsii vastauksia asiakkaidensa kimurantteihin kysymyksiin ja pitää vakuuttavia loppupuheenvuoroja oikeussaleissa.

– Suunnittelen ja järjestelen työni niin, että voin pitää luontopäivän. Kyllä maastossa voi ihan hyvin käydä puhelinneuvotteluita ja valmistella puheenvuoroja. Tarvittaessa olen yhteydessä toimistooni ja pyydän sieltä jotakuta lähettämään tarvittavia tietoja sähköpostilla.

Monta hyvää vaikutusta

Ellilällä on monta syytä viettää tavanomaista poikkeavaa työpäivää.

– Olen huomannut, että luonnon keskellä ratkaisut syntyvät melkein kuin itsestään, paljon nopeammin, tuskattomammin ja luontevammin kuin toimistossa. Työteko on kaikkiaan tuloksekkaampaa. Olen rennompi ja hyvätuulisempi, myös kotiin lähtiessä, mies analysoi.

Monimuotoinen luonto on täydellinen vastakohta tiukan asiallisille lakikirjoille ja -pykälille. Maastossa liikkuminen hoitaa kuntoa, antaa silmille kaunista katseltavaa ja hengitettäväksi raikasta ilmaa.

Simo Ellilä on kokenut iän myötä herkistyvänsä luonnon keskellä yhä kokonaisvaltaisemmin ja syvemmin.

Koska asianajajan työarki on kiireistä, läheiset odottavat häneltä viikonloppuisin läsnäoloa ja yhteisiä hetkiä.

– On siis hyvä, jos saan yhdistettyä luontotyöpäivääni vielä treeniäkin – käveltyinä kilometreinä sopivasti vaihtelevilla poluilla.

Lounaaksi varatut eväät hän kuumentaa nuotiolla ja nautiskelee samalla elävän tulen räiskeestä.

– Syksyisin olen kerännyt mättäiltä suppilovahveroita ja paistanut ne saman tien syötäväksi.

Seurakunnasta se alkoi

Kiinnostus retkeilyyn heräsi 11-vuotiaana Vantaan seurakunnan järjestämällä eräretkellä. Vauhdittajana toimi äidin esimerkki. Tämä vietti mielellään aikaa Lapin luonnossa.

Simo Ellillä kouluttautui 17 vuoden iässä Suomen Ladun koulutuksessa eräoppaaksi ja on siitä lähtien vienyt ryhmiä luontoon, vaikka pääansiot ovatkin aina tulleet asianajajan tehtävistä.

Luonnon keskellä ratkaisut syntyvät melkein kuin itsestään.

Ellilä on ollut pitkään Vantaan seurakuntien yhteistyökumppani vaellusrippileirien järjestäjänä. Niitä on takana lähes 30.

– Leirit ovat sujuneet mukavasti. Luulen, että niille hakeutuvat nuoret, jotka viihtyvät luonnossa ja pitävät retkeilystä. Ongelmia ei ole järjestyksenpidossa ollut. Ja luontohan jo itsessään rauhoittaa.

Itselleen Ellilä ajattelee rippileirien olleen lahjaa.

– Olen saanut tutustua vuosien varrella moniin pastoreihin ja käydä heidän kanssaan myös hengellisiä keskusteluja henkisessä kodissani, keskellä luontoa.

Ellilä pitää luomakuntaa hämmästyttävänä. Se on kaaos, joka kuitenkin on järjestyksessä.

– Sellainen on esimerkiksi lumihiutale, jossa on miljoonia, ihmeellisiä yksityiskohtia, joista muodostuu häikäisevän kaunis kokonaisuus.

Tervetuloa valo!

Seurakuntien retkiryhmiä Ellilä on vienyt myös eri puolella Suomea sijaitseviin kansallispuistoihin.

– Yhteistyökumppanina seurakunta on rauhallinen ja leppoisa organisaatio. Asioiden valmistelu ja tapahtumien suunnittelu vievät aikaa, mutta ei se suinkaan aina ole pahitteeksi.

Eräopas kannustaa ihmisiä lähtemään maastoon joka säällä ja kaikkina vuodenaikoina.

– Luonto yllättää! Itse pidän nykyisin sumuisista keleistä ja sateesta. Silloin maisema on arvoituksellinen, omanlaisensa – ja kulkijoita kansallispuistoissa aurinkokeleihin verrattuna huomattavasti vähemmän.

Keväällä voi ihastella vesistöihin itsestään ilmaantuneita avantoja, purojen pulppuilevia kiemuroita ja lehtipuihin puhkeavia silmuja.

– Nautin siitä, miten pimeys väistyy ja valon määrä lisääntyy.

Lempääläläinen eräopas ja teologi Sini Niemelä ajattelee, että luonnossa Jumala voi saada ihmisen tunteissa ja ajatuksissa tilaa.

Luonnon kauneus ja villeys koskettavat

Lempääläläinen eräopas ja teologi Sini Niemelä lähtee metsään ollessaan hyvällä mielellä tai kaivatessaan rauhaa.

– Välillä pysähdyn kuuntelemaan hiljaisuutta, rapsahduksia ja vaimeita kuusitiaisen ääniä.

Joskus mielen päällä on pohdittavaa tai tunteet kaipaavat tyyntymistä.

– Kun jalat vievät polulla eteenpäin, pähkäilen tai puhisen erilaisia asioita itsekseni ja Jumalalle, kunnes mielen kiire ja kiristys alkavat hellittää. Ajatukset jäsentyvät ja saan paremmin kiinni siitä, mitä sisälläni liikkuu.

Niemelä ajattelee, että Jumala voi saada ihmisen tunteissa ja ajatuksissa tilaa, kun luonnon kauneus ja villeys koskettavat.

Raamatussa kerrotaan tilanteista, joissa ihminen on luonnon keskellä ja olosuhteissa, joita hän ei pysty hallitsemaan: opetuslapset hädissään myrskyssä, Elia luolassa paossa, nainen kaivolla veden tarpeessa.

– Jeesus ajautui seuraajiensa kanssa tilanteisiin, joissa tuli nälkä, jano ja väsy. Niissä hetkissä hän näytti, että hän välittää meistä eikä pelkää niitä haasteita, joiden keskellä elämme.

Niemelä muistelee Karhunkierrosta siskonsa ja kahden ystävän seurassa.

– Olimme yhteensä ottaneet mukaamme vain kaksi rinkkaa, jotta jokainen saisi vuorollaan levätä kantamisesta. Valtavaaran alarinteessä kaveri kampesi selkääni kantamusta, joka oli minulle aivan liian painava. Onneksi ryhmä kannusti eteenpäin ja taakkakin keveni matkan varrella.

– Sen jälkeen olen katsonut erilaisin silmin Raamatun neuvoa, jonka mukaan meidän kuuluu tukea toisiamme. Silti jokaisella on oma kuormansa kannettavana.

– Luonnossa koettujen haasteiden ja onnistumisten kautta luottamus kasvaa toisiin ihmisiin ja omiin taitoihin – ja siihen, että Jumala pitää myös minusta huolen.