Raskaita menetyksiä elämässään kokenut runoilija Tomi Kontio, 57, puhuu ”Jeesus-veljestään”, jolta hän saa lohtua silloin, kun ei saa sitä kanssaihmisiltään

Korkea kaunokirjallinen taso ja tekstin syvänä pohjavirtana kulkeva kristillinen spiritualiteetti yhdistyvät harvakseltaan, mutta toteutuessaan se tuottaa riemastuttavia löytöjä lukijalle, todistaa Tomi Kontion, 57, tuotanto.

Monipuolisen kirjoittajan teksteistä voi nostaa erityisesti esiin kahdeksan runokokoelmaa, romaanin Uumen (1995) ja Finlandia Junior -palkitun Keväällä isä sai siivet -teoksen (2000).

Hengellisestikin hyvin herkkävaistoiset taiteilijat eivät voine välttää katsomuksellisten kysymysten kohtaamista.

– Jumala-suhde ja kristillinen kuvasto tulevat esiin jokaisessa runokokoelmassani, hän myöntää.

Sama pätee tuoreeseen kirjaan Tunturin luokse, rakkaan (Teos). Se juhlistaa tyylikkäästi 30-vuotista kirjailijanuraa.

– Tämäkin on hyvin hengellinen kirja. Käyn siinä läpi myös omaan erooni liittyvää luopumista ja siitä selviämistä.

Lyhyt on ihmispolon lento

”Niin lyhyt on pitkäkin elämä, mutta jos valo edes kerran kulkee sydämen läpi, on kuin ihme koskettaisi, kuin pienen linnun neitsytlento, tunne että nyt jokin kantaa vaarojen yli, elämääkin korkeammalle”, Kontio kirjoittaa.

– Nuoruudessa minulla oli ylivertaisuuden ja kuolemattomuuden tunne: minä selviän kaikesta! Mutta maailma on kova paikka elää, ainakin kotiseudullani.

Itä-Helsingin rosoisten kerrostalokorttelien kasvatin moni lähisukulainen ja ystävä on heittänyt henkensä lyhyen ajan sisällä. Ystävistä ehkä paras kuoli ennenaikaisesti toissa pitkänäperjantaina.

Sisko sai lohtua tiedosta, että pääsee Taivaan Isän tykö.
– Tomi Kontio

Isosiskon menehtyminenkin tuntui ennenaikaiselta. Tomi oli juuri silloin Intiassa.

– Ennen lähtöä olin siskon tupareissa. Hän oli iloinen matkastani ja sanoi, että minun pitäisi bongata tiikereitä ja elefantteja. Oli hirveää kuulla siskon kuolemasta niin kaukana.

Synnynnäinen sydänvika rajoitti siskon elämää. Hänellä oli onneksi uskonsa.

– Sisko sai lohtua tiedosta, että pääsee Taivaan Isän tykö.

– Suurimpien elämänkysymysten edessä koen rakkautta. Myös armo, anteeksianto ja nöyryys ovat minulle keskeisiä asioita. Anteeksisaaminen ei saa johtaa siihen, ettei meidän pitäisi pyrkiä hyviin tekoihin, Tomi Kontio sanoo.

Viekää tuhkatkin kuolinpesästä

Velipuoli, jonka Tomi oli nähnyt viimeksi 1970-luvulla, onnistui tappamaan itsensä päihteillä.

– Espoon poliisista tullut soitto tuntui karmaisevalta, vaikkei minulla ollut suhdetta häneen.

Verisukulaisen piti järjestää perunkirjoitus ja hautajaiset ja tutkia, onko asunnossa mitään arvokasta. Ei ollut.

Huoneistossa haisi ruumiille, joka oli ollut tv-liitteen päivämäärästä päätellen lattialle lyyhistyneenä tapaninpäivästä liki helmikuun loppuun.

Kehitysvammaisen isoveljen ja jo iäkkään äidin kuolemat tuntuivat luonnollisilta, mutta hyvin surullisilta. Äiti sai olla toiveensa mukaisesti kotona loppuun asti.

Huoneisto oli likainen ja pinttynyt. Ei yhtään taulua tai kuvaa, ei verhoja – vain hernekeittokuppi, pätkä HK:n sinistä, tuhkakuppi ja epämääräistä romua. Käyttökelvoton sohva ja tahrainen sänky.

– Lisäksi löytyi sossulta saatu tv, seurakunnan joulutervehdys ja lompakko, josta minua tuijotti isäni näköinen alkoholisoitunut ukko.

Hautajaisiin osallistuivat Tomi ja tytär.

– Kukaan muu ei miestä kaivannut, vieraaksi jäänyt velipuoli huokaa.

Kehitysvammaisen isoveljen ja jo iäkkään äidin kuolemat tuntuivat luonnollisilta, mutta hyvin surullisilta. Äiti sai olla toiveensa mukaisesti kotona loppuun asti.

Älä jää hämärän peittoon

Läheisten kuolemat saivat kirjailijan miettimään vuonna 1996 kuollutta isää. Näyttelijä ja YLE:n lastenohjelmien tekijä Orvo Kontio on esiintynyt poikansa kirjoissa melko epäedullisessa valossa, joskin kuvaus on toki ollut etäännytettyä ja taiteellisesti värittynyttä.

Isä tuotti perheelle paljon pettymyksiä. Lasten kanssa leikkiessään ja puuhaillessaan hän oli mukava mies, mutta myös alkoholisti ja välillä väkivaltainen.

– Poliisit oli joskus pakko kutsua kotiin. Meteli oli niin hirveä, esineitä särjettiin ja tilanne oli uhkaava.

Tomi näkee silti lapsuutensa ”keskimäärin valoisana ja positiivisena”.

– Olen kiitollinen siitä, että sain rikkaan lapsuuden – osin tummilla reunoilla varjostettuna.

Työssään YLE:ssä isä hoiti säntillisesti, mutta kerran hän meni juovuksissa työpaikalle. Kontion kotiin tuli itkuinen puhelinsoitto kuvaussihteeriltä. Isä oli keksinyt humalassa hätävalheen, että Tomi oli kuollut.

Hän sanoi kuolevansa joko oman käden kautta tai muutoin. Aina sama virsi, se oli meille jopa vitsi.
– Tomi Kontio

– Isää oli lohdutettu ja ymmärretty koko päivän, mutta kun työtoverit soittivat osanottopuheluja, paljastui että minä olinkin elossa.

Tunteistaan ja taustastaan isä ei puhunut. Mahdollista hellyyttään hän osoitti puuhailemalla poikiensa kanssa, esimerkiksi rakentelemalla lennokkeja.

– En koskaan oppinut tuntemaan isääni, niin paljon jäi hämärän peittoon. Kuulin vain humalaisen sentimentaalisessa surussa sanottuja vaihtuvia tarinoita ja itsesäälissä ryvettyneitä letkautuksia.

Kuolemastaan Orvo Kontio puhui päissään. Joka ikiseen jouluun kuului toteamus, että ”tämä on viimeinen joulu, jonka teidän kanssanne vietän”.

– Hän sanoi kuolevansa joko oman käden kautta tai muutoin. Aina sama virsi, se oli meille jopa vitsi.

Lukuun ottamatta nuoruutensa bändivaihetta Tomi ei ole ”uppoutunut juopottelemaan” kuin satunnaisesti vanhojen kaverien kanssa.

– Olen myös yrittänyt puhua perheelle tunteistani ja välttää saattamasta lapsia traumojeni käsittelijöiksi.

– Vähän lapsellisesti näen yhä Jeesuksen hahmon sellaisena, että hän ojentaa kätensä ja sanoo, että täällä on turva, kirjailija kertoo ja ojentaa käsiään, sanoo Tomi Kontio.

Jeesus-veli on läheinen

Orvo-isä oli tiukka ateisti. Tomi taas oli lapsesta lähtien herkkä poika, jolla oli tarve käsitellä uskonnollisia kysymyksiä. Hän tunsi Uuden testamentin ja psalmit.

– Jotkut psalmit jäivät soimaan mieleen ja antoivat turvaa.

Lapsena Kuvaraamatusta tutuksi tullut Jeesus on ollut myöhemminkin tukena, myös miehen elämään kuuluvista kärsimyksistä, kiusauksista, lankeamisista ja syyllisyydentunteista selviämisessä.

– Lapsena koin kantavani maailman kärsimystä selässäni. Oli lohduttavaa, että Jeesus kantaa koko maailman synnit meidän puolestamme.

Jos kukaan muu ei ymmärräkään, yksi ymmärtää.

Muistan yhä sen tunteen, sahanpurun vintin lattialla ja ne raamatulliset sanat.
– Tomi Kontio

– Jos kaipaan lohtua, mutten saa sitä kanssaihmisiltä, saan sitä Jeesukselta.

Nasaretin mies näyttäytyy Raamatussa vähän kompleksisena hahmona.

– Torjun jotkut ristiriitaiset jutut, jotka eivät vastaa kuvaa Jeesus-veljestäni. Vähän lapsellisesti näen yhä Jeesuksen hahmon sellaisena, että hän ojentaa kätensä ja sanoo, että täällä on turva, kirjailija kertoo ja ojentaa käsiään.

Hahmolle on selityksensä. Kontion kaksoset näkivät 13-vuotiaina yhtenä yönä saman unen. Tomi ja Timo kertoivat sen aamulla toisilleen vuoron perään.

He olivat peloissaan polvillaan pimeällä ullakolla. Yhtäkkiä vihreän kirstun takaa ilmestyi kirkas Kristus-hahmo, joka kohotti kätensä poikien ylle ja sanoi: ”Älkää peljätkö!”

– Uni oli vavahduttava kokemus! Siinä oli paljon lämpöä ja kaikki pyhyyden ainekset. Muistan yhä sen tunteen, sahanpurun vintin lattialla ja ne raamatulliset sanat.

Lopulta on kohdattava itsensä

Skeptikko voisi varmaan selittää tuon unen psykologiset taustatekijät, Tomi Kontio arvelee. Hän tuntee ateistisen aatemaailman opiskeltuaan seitsemän vuotta Helsingin yliopiston teoreettisen filosofian laitoksella.

– Siellä suhtauduttiin pilkallisesti uskoon, eikä uskossa olevia filosofisia ajattelijoita otettu vakavasti. Epäusko on ollut välillä läsnä minunkin elämässäni. On lohdullista, että myös Jeesusta koeteltiin.

Runoilijan kirjoittama Psalmi on suunnattu ”niille, jotka loistivat, ja yhä ja vielä”. Paljon nähneille, kylliksi kokeneille ja riittävästi kulkeneille heitetään haaste: ”loistimmeko me hämärän läpi, kosketimmeko, yli tyhjien, tyhjien aikojen?”

Viiden lapsen isänä oleminen on ollut Tomi Kontiolle kirjoittamistakin tärkeämpi tehtävä. Isän rooli tulee kauniisti esiin kahdessa kaunokirjallisia keinoja hyödyntävässä tietokirjassa.

Kontion Jeesus-kuvan ytimessä ovat rakkauden kaksoiskäsky ja Vuorisaarna.

– Minä olen virheitä tekevä. Vältän sanaa synti, mutta olen tehnyt paljon syntiä. Jeesus on rakkauden, turvan ja lohdun antaja, joka pitää puoliamme ja antaa anteeksi.

Tomi Kontio toivoo voivansa jakaa ihmisille ymmärrystä, armoa ja rakkautta. Itselleenkin on opittava antamaan anteeksi.

”Lopulta on kohdattava itsensä, kaikki se vimma ja hurjuus, syvällä värähtelevä, pelon rajaama ja pelon rajaton.”

Luonnon lempeä Luoja

Viiden lapsen isänä oleminen on ollut Tomi Kontiolle kirjoittamistakin tärkeämpi tehtävä. Isän rooli tulee kauniisti esiin kahdessa kaunokirjallisia keinoja hyödyntävässä tietokirjassa.

Luonnon ja erävaelluksen ystäville erinomaisen antoisissa teoksissa Suomen kansallispuistot (Vuoden matkakirja 2020) ja Erämailla – Tarinoita ja tunnelmia pohjoisen Lapin kiveliöiltä (Avain 2023) Kontio vaeltaa kuopuksensa kanssa. Kirjailija pohtii suhdettaan poikaansa ja isäänsä.

Hämmästelen luonnon ihmeitä ja suuruutta, Linnunrataa ja tähtitaivasta, joista näemme aikojen taakse. Laulujoutsenia, taivaanvuohia ja Aamos-pojan tunturissa bongaamaa keräkurmitsaa.
– Tomi Kontio

Erämaassa ei näyttäydy ankaran vanhatestamentillinen, vaan luonnon pienten yksityiskohtien kautta lähestyttävä ja lempeä Jumala.

– Luonnon voi ajatella henkivän hänen suunnitelmaansa. Vaellukset ovat minulle myös hengellisiä kokemuksia ja kilvoittelua, kaiken ylimääräisen turhan ja epäoleellisen karsimista.

Uskonnollista kokemusta lähestyvä luontomystiikka jäsentyy ”maailmankuvan mukaan kristillisin sanoin ja kristinuskon pohjalle”.

– Suurimpien elämänkysymysten edessä koen rakkautta. Myös armo, anteeksianto ja nöyryys ovat minulle keskeisiä asioita. Anteeksisaaminen ei saa johtaa siihen, ettei meidän pitäisi pyrkiä hyviin tekoihin, Tomi Kontio sanoo.

Kosketa ja varjele vaeltajaa

Erämaat ja pohjoisen maisemat tuottavat taiteilijalle vavisuttavia nöyryyden ja kauneuden kokemuksia.

– Hämmästelen luonnon ihmeitä ja suuruutta, Linnunrataa ja tähtitaivasta, joista näemme aikojen taakse. Laulujoutsenia, taivaanvuohia ja Aamos-pojan tunturissa bongaamaa keräkurmitsaa.

Vaikeissa maastoissa poikansa kanssa vaeltanut Kontio rukoilee aika ajoin, että matkassa olisi mukana varjelusta.

”Kulje kanssani nämä laaksot, siteeraa psalmia, se saa minut itkemään olkaasi vasten kuin värähtelevä puro. Kosketa kädelläsi, varjele.”

Keskustelu Korkeimman kanssa on jatkuvaa pohdiskelua.

– Joskus saatan parahtaa Jumalalle suorempiakin viestejä. Vaelluksella usein vain sopottelen mielessäni, että toivottavasti pojalle ei tapahdu mitään pahaa.

Rukoilija-runoilija pyrkii siihen, ettei pyydä paljonkaan itselleen, vaan toivoo hyvää muille ja kiittää mahtavista asioista, joita pääsee kokemaan.

Porttojen ja putoajien ystävä

Tomi Kontio on elänyt koko ikänsä alueilla, joilla asuu monia systeemistä syrjäytyneitä. Lapsena lähes kaikkien kavereiden isät olivat alkoholisteja, joiden toilailuille naureskeltiin. Äitien juomista hävettiin.

Ystävissäkin on niitä, jotka eivät ole ”tuottavia yhteisön jäseniä, mutta he ovat tärkeitä itsessään”.

Tomia on aina puhutellut suuresti se tapa, jolla toisten jalkoja pessyt Jeesus hyväksyi hairahtuneet sielut.

Tämä tuntuu omituiselta. Jeesus hyväksyi myös syrjäytyneet, portot ja väärään kansallisuuteen kuuluvat.
– Tomi Kontio

– Tärkeä osa kristillistä näkemystäni on se evankeliumin sanoma, että kaikki ovat tervetulleita hänen tykönsä. Alkoholisteilla ja asunnottomillakin on ihmisarvonsa.

Kirkko tekee paljon hyvää, mutta uskonnollisissa yhteisöissä esiintyy myös torjuvaa suhtautumista heikkouteen ja erilaisuuteen.

– Tämä tuntuu omituiselta. Jeesus hyväksyi myös syrjäytyneet, portot ja väärään kansallisuuteen kuuluvat.

Hengen valoa ja väristyksiä

Kirjailija käy kirkossa, vaikka hänen on joskus vaikea kuunnella niitä saarnoja, jotka ”eivät ole antoisia”.

– Mutta ehtoollisen sakramentissa pääsen aina Jumalan yhteyteen ja joskus minulle tulee kyyneleet silmiin. Koen rituaalin niin tärkeänä ja niin vahvasti.

Kuopuksen konfirmaatio Myllypuron kirkossa oli koskettava tilaisuus.

– Saan aina välillä hengellisiä väristyksiä. Esimerkiksi kirkkomusiikkia kuunnellessa saatan huomata kyynelehtiväni hallelujan kohdalla.

Kristus on minulle edelleen valo, joka loistaa. En voi tätä selittää älyllisesti.
– Tomi Kontio

Tomi Kontio epäilee, ettei monikaan tunnista häntä kristityksi, mutta risti on tatuoitu ranteeseen – ja se kulkee aina mukana.

– Miten sentimentaalisesti suhtauduinkaan nuorena kommunikaatioon yläkerran kanssa! Nyt elän etsien lohtua ja armoa. Kristus on minulle edelleen valo, joka loistaa. En voi tätä selittää älyllisesti.

”On armollista, ettei tarvitse sanoa mitään. Ei meitä kilometreistä ja askelista, ei edes sanoista muisteta, vaan siitä, kuinka olemme rakastaneet, kuinka paljon olemme rakastaneet tätä maata, ja sitä miten se ottaa vastaan meidän askelemme, kuin kävelisi vaaksan edellä, opastaisi, hieman salaa, vähin, huolehtivin elein.”

Runolainaukset teoksesta Tunturin luokse, rakkaan (Teos 2023)