KIRJOITTAJA

Janne Villa Sana Janne Villa

toimitus@sana.fi

KUVAT

Vesa-Matti Väärä

Jaa artikkeli

Pyhä hetki | 05.01.2023 | 1/2023

Pyhiinvaeltajat aikamatkalla

Kristityn elämän voi nähdä pyhiinvaelluksena ajasta ikuisuuteen.

– Pyhiinvaellus on kiehtovaa aikamatkailua, jossa on tiivistetysti läsnä menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden jännite, kertovat Ilari Aalto ja Annastiina Papinaho.

Arkeologi Ilari Aalto, 32, ja pyhiinvaellustoiminnan projektipäällikkö Annastiina Papinaho, 37, opastavat innostavasti löytöretkille, joilla etsitään uusia mielenmaisemia ja tullaan ”pyhän yllättämäksi”.

Kaksikko julkaisi Larissa Riihihuhdan ja Usva Torkin kanssa kirjan Valo askeleillani: Pyhiinvaelluksella Suomessa (Kirjapaja 2022). Hienossa teoksessa valaistaan pyhiinvaelluksen ydinasioita sekä tiedolliselta että omakohtaisen kokemukselliselta kannalta.

Vieressämme virtaava Aurajoki ja Turun tuomiokirkko ovat oiva taustamaisema aikamatkailun asiantuntijoille. Aurajokilaaksossa sijaitsevat monet rautakautiset ja keskiaikaiset nähtävyydet, rauniot, kivikirkot, pyhiinvaelluspaikat ja -reitit.

– Aurajoen ja Raisionjoen varret ovat väärällään muinaiskohteita. Täällä on helppo pysähtyä menneisyyden äärelle, vastapäisessä Aboa Vetus Ars Nova -museossa arkeologina työskentelevä Aalto toteaa.

Historiallisilla paikoilla ja pyhiinvaelluksilla voimme asettautua ainutlaatuisella tavalla miettimään ajan virtaa.

– Mitä ja keitä on ollut ennen meitä, ja mitä on tulossa meidän jälkeemme?

Papinaho puhuu pyhiinvaelluksesta aikamatkana kohti tulevia sukupolvia, jotka kantavat tekojemme ja valintojemme seurauksia.

– Aikamatkailu on tosi kiehtovaa taaksepäinkin, mutta toivon että voisimme liittyä sukupolvien ketjuun myös siten, että varmistamme tulevien polvien ja luonnon elämän mahdollisuudet.

Hiljaisuuden liikkeen kasvatit

Annastiina Papinaho aloitti vuonna 2020 työn pyhiinvaellustoiminnan projektipäällikkönä, jonka palkan maksavat kirkko ja Turun kaupunki. Hän oli perustamassa Suomen ensimmäistä pyhiinvaelluskeskusta, jonka toimipiste on Turun tuomiokirkon sivukappelissa.

– Kaupungin ja kirkon yhteistyö on ollut saumatonta. Ihmisten hyvinvointia vahvistavaan pyhiinvaellustoimintaan yhdistyvät matkailuun liittyvät ja kaupungin vetovoimatekijät.

Papinaho kuuluu Hiljaisuuden Ystävät -yhdistykseen. Hän löysi tiensä retriittiin parikymppisenä, uupuneena uskontotieteen opiskelijana. Retriiteistä löytyi armoa ja lohtua aikana, jolloin yksi raskas asia oli siskon skitsofrenia.

– Sisko eli omissa maailmoissaan. Vasta vähän ennen kuolemaa vuonna 2012 mieli kirkastui ja häneen sai kontaktin.

Ilari Aallon avainkokemus oli 17-vuotiaana tehty matka ranskalaiseen Taizén luostariyhteisöön. Nuorukainen hiljentyi iltaisin kyläkirkossa.

– Yhtenä iltana koin voimakasta jumalayhteyttä. Se oli elämäni mieleenpainuvin mystinen kokemus, josta olen saanut myöhemmin kaikuja vaelluksilla.

Aalto on ollut lapsesta lähtien kiinnostunut kulttuurista, historiasta, arkeologiasta ja vieraista kielistä. Hän on halunnut ymmärtää, mitä on olla ihminen eri aikoina.

– Silmäni ovat avautuneet näkemään, että uskonto on keskeinen osa ihmisyyttä.

Annastiina Papinaho ja Ilari Aalto istuvat penkissä Turun tuomiokirkossa kääntyneinä katsomaan taaksepäin niin, että alttari näkyy taustalla. Sana-lehti

Kansallispyhättömme Turun tuomiokirkko on keskeinen pyhiinvaelluskohde, mutta hengellisesti virvoittavia vaelluksia voi tehdä kaikkialla Suomessa, painottavat Annastiina Papinaho ja Ilari Aalto. – Vaellus voi olla yhtä vavahduttava, aito ja oikea niin itseä puhuttelevassa luontokohteessa kuin historiallisilla reiteillä.

 

Menneiden polvien uskon patina

Keskiaikaisten kirkkojen rakentajista väitöskirjaa tekevä arkeologi on kiinnostunut kirkon rikkaasta liturgisesta perinteestä. Tutkimusmatkoillaan hän tapaa ennen pyhätöistä lähtöään laulaa latinaksi jonkin liturgian osan.

– Ne ovat hienoja hetkiä. Tuntuu, etten ole yksin. Paikkoihin, joissa on rukoiltu paljon, on muodostunut aistittavissa oleva uskon patina. Paikan henki.

Edesmenneet kilvoittelijat ovat jättäneet jäljen pyhän paikan ilmapiiriin, joskus myös konkreettisen puumerkin tai raapustuksen.

Silmäni ovat avautuneet näkemään, että uskonto on keskeinen osa ihmisyyttä.

Papinahostakin on hauska ajatella menneitä polvia, jotka rukoilivat, kiittivät, siunasivat ja pyysivät kaikkea hyvää.

– Jo vuosisatoja sitten ihmiset vaelsivat tälle Tuomiokirkolle samanlaisten huolien kanssa kuin me nyt. Tuntuu kuin he olisivat tukena ja tuuppaisivat eteenpäin: nyt on sinun vuorosi kulkea näillä paikoilla.

Nainen tunnistaa varsinkin vanhoissa kirkoissa rukouksen hengen.

– Niissä tulee jännä fiilis. Kun astuin Vadstenan luostarikirkkoon, iho meni kananlihalle. Mihin pitkään perinteeseen sainkaan liittyä!

Rukousrytmi kirkastaa mieltä

Historian elävöittämistä harrastava Ilari Aalto noudattaa muutamana päivänä vuodessa keskiaikaista hetkirukousperinnettä dominikaanien sääntökuntakaapuun pukeutuneena.

– Monta kertaa päivässä toistuvat hetkipalvelukset vaikuttavat ihmismieleen. Pidän tunteesta, kun pääsen soljumaan virran mukana rukouksen rytmissä.

Annastiina Papinahokin on oivaltanut rukousrytmin merkityksen.

– Aiemmilla sukupolvilla oli järkeä pitää erillään pyhä ja arki, lepo, työ ja paaston aika. Meillä nämä menevät sekaisin, kun virikkeitä, painetta ja kiirettä tulee joka suunnasta.

Päivästä täytyy tietoisesti erottaa hiljentymisen ja arjen pyhittämisen hetkiä. Hänelle lukeminen, kirjoittaminen ja keramiikkaharrastus tarjoavat sellaisia.

Pyhiinvaellustoiminnan projektipäällikkö ja perheenäiti tekee lähes päivittäin pieniä irtiottoja.

– Hiljentymisen fiiliksessä kävellen tehty 2,5 kilometrin työmatka Tuomiokirkolle tuntuu arjen pieneltä pyhiinvaellukselta.

Arkeologi Ilari Aalto pyhiinvaeltajan asussa kumartuu rukoukseen Turun tuomiokirkossa.

Muutamana päivänä vuodessa Ilari Aalto elävöittää keskiaikaa pukeutumalla pyhiinvaeltajan asuun (kuvassa) tai kerjäläisveljen sääntökuntakaapuun. Kirkoissa hän laulaa latinaksi liturgian osia ja eläytyy keskiajan ihmisen kokemuksiin.

 

Kauhean kiehtova salaisuus

Teologi Rudolf Otton mukaan pyhyyden kokemus on ”kauhistuttava ja kiehtova salaisuus”. Mysteeri herättää kunnioitusta ja pelkoakin.

– Pyhän käsite sisältää jo itsessään kunnioituksen. Jos pyhään ei liittyisi kunnioitusta, olisiko se edes pyhää, Papinaho kysyy.

Pyhyyden kokemukset auttavat oivaltamaan, että elämässä on läsnä jotain paljon itseä suurempaa: Jumala.

– On tervettä tajuta, etten ole maailman napa, vaan minun pitää kunnioittaa pyhää, toisia ihmisiä ja luontoa.

Aalto tuntee usein pyhiinvaelluksilta palatessaan oman pienuutensa.

– Se on erittäin hyvä tunne, joka liittyy armollisuuteen. Suuri oivallus on, ettei ihmisen tarvitse olla itseään suurempi, vaan voin olla tasan niin pieni kuin olen.

Terve pyhän pelko liittyy siihen, että Jumalaa on mahdotonta käsittää.

– Ihminen haluaisi ymmärtää kaiken. On pelottavaa mutta myös vapauttavaa hahmottaa oma rajallisuutensa.

Suuri oivallus on, ettei ihmisen tarvitse olla itseään suurempi, vaan voin olla tasan niin pieni kuin olen.

Papinaho aistii Jumalan armollisena, elämää kannattelevana voimana.

– En koe Jumalan painavan ihmistä alaspäin. Siitä syystä minun ei tarvitse pelätä, mutta hänen selittämätöntä ja salattua puoltaan voi vain kunnioittaa. Niin kuin luonnonvoimia ja myrskyä, jotka ovat välillä pelottavan hurjia.

Arjen kohottava mielentila

Suomeen on syntynyt uusia pyhiinvaellusreittejä, ja vanhoja reittejä on kaivettu esiin. Kaikkialla maassamme on kristillisiä, historiallisia ja luontokohteita, jotka herkistävät ja avaavat Papinahon aistit.

– Luontokohteissa, vaikka jonkin veden äärellä, voi tulla yhtä huikaiseva olo kuin Hattulan Pyhän Ristin kirkossa. Niissä saa mystisen kosketuksen pyhästä.

Kukin vaeltaa voimiensa mukaan. Olennaista ei ole matkan pituus tai paikka, vaan mielentila: halu olla pyhiinvaeltaja.

– Fyysinen liike on vahva apukeino, mutta matka tapahtuu ennen kaikkea pään sisällä. Kohteet voivat olla hyviä ankkureita ja kiintopisteitä, jotka auttavat henkisen vaelluksen tekemisessä, Aalto vinkkaa.

Hän lisää, että pyhä yllättää, missä tahansa. Pyhää kokemusta ei voi pakottaa, vaikka tekisi mitä hengellisiä harjoituksia. Toki tilaa pyhän kokemiselle tulee kristillisen perinteen viitoittamin keinoin.

– Pyhän yllättävyys ja ennakoimattomuus ovat totta. En voi ajatella, että ”nytpä lähden kohtaamaan pyhän”. Merkityksellisiä kokemuksia kohti voi kyllä kulkea rukousten siivittämänä, Papinaho vahvistaa.

Arjen keskellä voi pysähtyä mielessään vaeltamaan pyhiin. Hengellisen elämän hoitaminen ja antautuminen Jumalan johdatukselle tukevat tätä pyrintöä.

Pyhän yllättävyys ja ennakoimattomuus ovat totta.

Vanhat kelttikristityt käyttivät käsitettä ”ohut paikka” kuvatessaan tiloja, joissa pyhä yllättää tai tuntuu olevan lähellä. Se paikka voi olla myös merkityksellinen kohtaaminen, yhdessä jaettu hiljaisuus tai mielen täyttävä kiitollisuus ja ilo.

– Nämä hetket antavat voimia jatkaa kuormittavaakin vaellusta.

Papinaho kulkee askel askeleelta kohti huolettomuutta ja vapautta.

– Kohti sitä, että tällaisena riitän. Sitä, että kullekin päivälle riittävät sen päivän huolet.

Ilari Aalto pitelee kädessään rukousnauhaa. Sana-lehti

Pyhän kaipaus ei katoa

Vaikka kirkko on monelle nuorelle aikuiselle vieras, useimmat pohtivat Papinahon mukaan elämän merkitystä ja tarkoitusta – onko jotain ihmistä suurempaa. He haluavat uskoa, että hyvä ja valo voittavat.

– Hengellistä janoa on tosi monella, mutta ehkä he eivät tiedosta, mikä on oman kaipuun suunta, Aalto arvelee.

Aikamatkailun ammattilaiset uskovat, että kristilliset perinteet tarjoavat relevantin vaihtoehdon kulutuskulttuurin ja ilmastokriisin keskellä eläville ihmisille. Pyhyyden taju edistää elämänmuodon yksinkertaistamista.

Pyhiinvaellus on kohtuuden kulttuuria. Siinä yhdistyvät rukouselämä ja kamppailu kestävämmän elämäntavan puolesta, Papinaho visioi.

– Siinä kamppailussa pyhä suojaa meitä. Kun ymmärrämme itsessämme, luonnossa ja kaikkeudessa olevan pyhän, voimme suuntautua varjelemaan elämän pyhyyttä.

Nainen tietää nuorilla polvilla olevan paljon huolta ja ahdistusta tulevaisuudesta. Kirkolla on tarjota heille sellaista uskoa ja toivoa, joka ei ole löysää ja turhaa sanahelinää.

– Se on myös radikaalia toivoa, joka johtaa parhaimmillaan toimintaan, Aalto lisää.

Kirkko oli muinaisuuden tutkijan mukaan jo varhaisina vuosisatoinaan radikaali toimija, voimakas hyvyyden, oikeudenmukaisuuden ja kohtuullisuuden edistäjä. Hän ei näe syytä, miksei se voisi olla sitä nytkin.

– Kristinuskolla on niin vahvat juuret, ettei niitä noin vain katkaista. Toki usko vähän muuttuu ajan myötä, mutta mikäpä maailmassa olisi muuttumatonta.

Optimisti Papinaho uskoo kristinuskon kestävän ajan haasteet.

– Soisin tietysti, että yhä useampi voisi löytää tiensä pyhän äärelle ja oivaltaa olevansa hengellinen ihminen.

Kolminaisuus liikuttaa meitä

Pyörittyämme Aurajoen rantamilla pääosin pyhän kokemisen ympärillä, on vielä kysyttävä, miten Pyhä Kolminaisuus liittyy edellä sanottuun.

Laajasti sivistynyt, sanavalmis ja sydämenasioistaan inspiroivan pulppuavasti ja positiivisesti kertova kaksikko hiljenee hetkeksi.

Filosofian maisteri Aalto tuumii, etteivät teologitkaan ole osanneet ilmaista kovin kattavasti ja yksiselitteisesti käsitystä Kolminaisuudesta.

– Sanon wittgensteinilaisittain, että pyhä, jota kohti vaellamme, Kolminaisuus, pakenee kaikkia vajavaisia sanojamme.

Teologiaakin opiskellut filosofian maisteri Papinaho muotoilee, että Kolmiyhteinen Jumala kutsuu muutosmatkalle ja liikuttaa meitä.

– Jeesus on tie, jota kristityt ovat aina kulkeneet. Jeesus johtaa meitä järisyttävällä tavalla elämänmuodon muutokseen, joka voi tuntua pieneltä ja huomaamattomaltakin liikkeeltä.

Kolmiyhteinen Jumala kutsuu muutosmatkalle ja liikuttaa meitä.

Sen tien kulkeminen on myös turhien asioiden ja väärien ajatusrakennelmien riisumista, Aalto täydentää.

– Vaelluksilla, vaikka vain päivän mittaisilla, määränpään näkeminen ensi kerran on aina sykähdyttävä ja pyhä hetki. Silloin loppumatka on kevyempi kulkea. Vaellusta aloittaessa ei kyllä ole välttämättä selvää, mikä on se määränpää.

Kristilliseltä kannalta vaelluksemme on lopulta kotimatka, Papinaho kommentoi.

– Jo hyvin varhainen ajatus kirkossa oli, että koko kristityn elämä on pyhiinvaellusta kohti taivaan kotia, Aalto summaa.

Annastiina Papinaho Turun tuomiokirkossa - Sana-lehti

– Pyhiinvaeltajan on itse lähdettävä matkaan, otettava ne ensimmäiset, kaikista vaikeimmat askeleet ja uskaltauduttava tielle. Ja pysähdyttävä välillä tarkistamaan, onko suunta oikea, Annastiina Papinaho neuvoo.

 

Annastiina Papinaho 

Arkeologi Ilari Aalto Turun tuomiokirkossa - Sana-lehti

– Missään nimessä pyhiinvaellus ei ole pelkkää self helpiä. Se asettaa meitä oikeaan suhteeseen toisten ihmisten, luomakunnan ja pyhän kanssa, korostaa Ilari Aalto.

 

Ilari Aalto

 

Hyvä lukija

Kiinnostuitko? Tutustu Sanan digitilaukseen 1 € / 1 kk. Voit perua tilauksen milloin hyvänsä.

Saat kaiken tämän:

* Samat sisällöt kuin printtilehdessä + vain verkossa julkaistavat jutut
* Printtilehden näköislehden
* Artikkelit ääneen luettuina
* Sanan arkiston

Sana tekee tärkeää ja merkityksellistä journalismia. Se on mahdollista ainoastaan tilausmaksujen avulla. Meidän ajassamme Sanan merkitys ainoastaan kasvaa.

Sinä voit osaltasi mahdollistaa laadukkaan kristillisen journalismin myös tulevaisuudessa.

Tilaa Sana.

Ilkka Enkenberg

Ilkka Enkenberg

Päätoimittaja

Jaa artikkeli