Pääkirjoitus: Onko sana vapaa?

Läntisessä maailmassa perustavanlaatuisena arvona pidetty sananvapaus on viime viikkoina ja kuukausina ollut monien keskusteluiden aiheena.

Suomen lainsäädännössä perustuslakiin kirjattua sananvapautta on rajoitettu silloin, kun sen käyttö loukkaa jotakin muuta lailla suojeltua, kuten oikeutta kunniaan tai yhteiskuntarauhaan. Eräs sananvapauden rajoitus koskee uskonrauhaa. Uskonrauhan rikkomiseen syyllistyy, jos ”julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä”.

Jos siis vaikkapa polttaa jonkin uskonnon pyhänä pitämän kirjan herjaamis- tai häpäisytarkoituksessa, syyllistyy uskonrauhan rikkomiseen. Jos toisaalta polttaa pyhänä pidetyn kirjan esimerkiksi osana poliittista protestia, kysymys ei enää ole yksiselitteinen.

Uskonrauhan rikkominen onkin rikoksena vaikea määritellä, sillä voi olla hankala saada selville epäillyn todellisia motiiveja. Ruotsissa Koraaneja polttanut Salwan Momika on kuitenkin kertonut motiivinsa. Hän polttaa Koraaneja omien sanojensa mukaan sen vuoksi, että kirja kehottaa väkivaltaan.

Momikan itsensä tausta on osittain hämärän peitossa, emmekä voi olla täysin varmoja, onko hänen ääneen lausumansa koko totuus taustalla vaikuttavista motiiveista.

Sen ei loppujen lopuksi pitäisi olla keskustelun ytimen kannalta edes oleellista. Keskiössä on se, miten omaa sananvapauttaan saa harjoittaa. Missä menee raja?

Kaikkien uskonrauhaa tulisi kunnioittaa.

On aivan selvää, että kaikkien uskonrauhaa tulisi kunnioittaa. Uskontojen pyhiä kirjoituksia tai kenenkään uskoa ei tulisi halveerata tai tahallaan loukata. Sen sijaan kritiikille tulee aina olla tilaa, eikä useinkaan ole helppo tehdä rajaa sen välillä, mikä on esimerkiksi kärkevästi esitettyä kritiikkiä ja mikä tahallista herjaamista. Vaikka kriitikko olisi mielestään maltillinen, hyvin vakavasti omaan uskontoonsa suhtautuva saattaa silti kokea hänen häpäisevän uskoa. Tämä vuoksi on väärin polttaa vaikkapa Koraani, joka tekona on sellainen, että varsinkin Momikan lailla Lähi-idästä tuleva tietää sen loukkaavan syvästi joidenkin tunteita.

On kuitenkin hyvä huomata, että vapaassa yhteiskunnassa tällainen on yksittäisen ihmisen teko, joka ei kuvasta koko yhteiskuntaa. Tällaisen teon perusteella yhteiskunnan, jossa polttaminen tapahtuu, ei tarvitse tehdä muuta kuin määrätä siitä lain mahdollisesti asettama rangaistus, mahdollisesti sakko.

Länsimaiden matka kohti yhä kasvavaa individualismia ja maallistumista on saanut vastinparikseen toisaalta monikulttuurisuuden ja toisaalta uudenlaisen konservatiivisuuden, joka kumpuaa sen omista perinteistä. Näkyviksi tulleet sananvapauden rajat ovat tehneet jälleen relevantin uskonrauhasta, jota oltiin jo kuoppaamassa.

Lopuksi pitäisi varmaan pidättäytyä ottamasta tähän Jeesusta mukaan, mutta otan kuitenkin. Jos nimittäin ihminen ennen toimintaansa asettuisi hetkeksi toisen asemaan, säästyttäisiin paljolta pahalta.