Pääkirjoitus: Nykymaailmassa ihmisen suhdetta eläimiin on arvioitava uudelleen

On kutkuttava tunne, kun tietää, että paras ystävä on tulossa kylään. Välillä pitää katsoa ikkunasta, näkyykö häntä jo pihatiellä, joko kohta päästään riemuitsemaan yhdessä. Kun sitten saapuu, sydän täyttyy ilolla, joka saa hyppimään ilmaan ja pitämään ääntä niin, että kaikki muutkin tietävät kuinka parasta elämä on juuri nyt!

Mikään ei Luasta ole parempaa kuin päästä juoksemaan koiraystävänsä Millan kanssa ympäri pihaa niin kovaa kuin neljästä tassusta lähtee. Koiraystävysten leikki on puhdasta iloa, myös ktoinen atselijalle.

Minun näkökulmastani on aivan selvää, että koiramme on yksilö, persoona, jolla on oma tahto, tunteet ja joka pystyy kokemaan iloa, kipua, surua. Se ei osaa puhua, mutta tunteitaan se ilmaisee monin tavoin.

Lua on myös empaattinen. Se näkee, jos joku lauman eli perheen jäsenistä on surullinen. Silloin se tulee lähelle ja lohduttaa. Kertoo surulliselle, että minä rakastan sinua, minulle sinä olet tärkeä.

Maailman monimutkaistuessa ja valinnan mahdollisuuksien lisääntyessä nykyihminen joutuu pohtimaan erilaisia asioita kuin edelliset sukupolvet.

Sanan printtilehden numeron 18 teemana on eläimet ja luomakunta. Se on varsin laaja aihe, jonka keskiöön nostimme viimeisten vuosien aikana käydyn yhteiskunnallisen keskustelun perusteella eläinteologian. Lähipäivinä julkaisemme tällä sivustolla lisää tätä aihepiiriä koskevia artikkeleita.

Olen pohtinut eläinten arvoa ja tuotantoeläinten asemaa monta kertaa. Tiedän, että esimerkiksi sika on älykäs ja tunteva eläin siinä missä koirakin. Tiedän myös sen, että ihmiskunnan historiassa on aikoja ja paikkoja, kun lihansyönti on ollut välttämätöntä. Myös eläimet syövät toisiaan.

Maailma on muuttunut sadassa vuodessa pitkin harppauksin. On eri asia pitää tuhansia vain lihantuotantoa varten jalostettuja broilereita pienessä tilassa lihomassa kuin omistaa pari lehmää ja metsästää vapaana luonnossa elänyttä riistaa. Maailman monimutkaistuessa ja valinnan mahdollisuuksien lisääntyessä nykyihminen joutuu pohtimaan erilaisia asioita kuin edelliset sukupolvet.

Ja ihan perimmäisessä mielen nurkassa taitaa painaa myös ajatus huoltovarmuudesta.

Kaikesta huolimatta syön edelleen lihaa, ajoittain myös teollisesti tuotettua lihaa. Se on osittain omaa laiskuutta, sillä on paljon helpompaa ja halvempaa täyttää perheen nälkäisten nuorten vatsat kantamalla kaupasta kotiin jauhelihakastikkeen ainekset kuin keksiä sellaisia kasvisruokia, jotka kelpaisivat kaikille.

Osittain syön lihaa sen vuoksi, että pidän sen mausta. Ja ihan perimmäisessä mielen nurkassa taitaa painaa myös ajatus huoltovarmuudesta. Jos jokin katastrofi kohtaa maatamme, miten pystymme tuottamaan määrän ja monipuolisuuden huomioon ottaen tarpeeksi ravintoa kaikille?

Entä mitä tarkoittaa se, että meidät on asetettu viljelemään ja varjelemaan? Toivon, että Sana tarjoaa ravintoa ajatuksille ja näkökulmia siihen, miten kristitty voi tarkastella luomakuntaa ja eläinten asemaa ja merkitystä luomakunnan osina.