Pääkirjoitus | Ihminen kykenee luomaan vain välinearvoja

Mitkä asiat ovat sellaisia, että niillä on itseisarvo?

Itseisarvon vastinpari on välinearvo. Välinearvo voi olla vaikkapa ruoalla, joka vie nälän ja tuottaa nautintoa. Tai se voi olla liikunnalla, joka edistää terveyttä ja voi myöskin tuoda harjoittajalleen nautintoa.

Voimmeko tästä päätellä, että nautinto on itseisarvo? Tai että terveys on itseisarvo?

Terveys varmasti onkin itseisarvo… Vai onko se kuitenkin välinearvo? Sillä ilman sitä muiden asioiden toteuttaminen voi olla vaikeaa, joskus jopa mahdotonta. Nautinnon kokeminenkin voi vaikeutua ilman terveyttä…

Nautinto voi toki olla tärkeää sinänsä. Ei kuitenkaan ole samantekevää, mitä käytämme nautintomme välineinä. Jos esimerkiksi nautimme päivittäin polttamalla tupakkaa, vaikutamme haitallisesti omaan terveyteemme. Tai jos nautintomme sivutuotteena satutamme jotakuta toista, emme kunnioita hänen ihmisarvoaan.

Totuuden itseisarvoisuus on toisaalta hyvin kyseenalainen. Ihminen on mestari kertomaan niin kutsuttuja valkoisia valheita tai olemaan kertomatta jotakin, joka hänen mielestään voisi olla haitallista itselle tai jollekin toiselle.

Mutta entä, jos me emme olisi nauttimassa, hiihtämässä jykevien mäntyjen lomassa tai vetämässä keuhkoihimme kevään raikasta ilmaa, olisiko metsällä itseisarvo?

Tai olisiko jälkeemme jäävällä taiteella itseisarvo, jos kukaan ei olisi sitä katsomassa, kuuntelemassa, tuntemassa?

Tuntuisi itsekkäältä ajatella, että nautinto olisi korkein arvo, että se olisi lopullinen päämäärä, jota kohti kulkea.

Kauneus? Totuus? Hyvyys? Olisiko tämän kolmikon jäsenistä itseisarvoiksi?

Yllä mainitut usein tarkoittavat eri ihmisille erilaisia asioita. Kaikilla niistä on myös välinearvoa, sillä kauneus tuottaa meille nautintoa, totuudessa pysyminen helpottaa elämäämme, ja hyvän tekeminen tuottaa meille usein tyydytystä.

Totuuden itseisarvoisuus on toisaalta hyvin kyseenalainen. Ihminen on mestari kertomaan niin kutsuttuja valkoisia valheita tai olemaan kertomatta jotakin, joka hänen mielestään voisi olla haitallista itselle tai jollekin toiselle.

Entäpä yhteinen hyvä? Sen eteen toimiminen, jopa uhrautuminen saattaa… niin… tuottaa nautintoa, koska se tuntuu hyvältä teolta.

Olemme jälleen kompastumassa samaan asiaan: siihen mikä yksilöstä tuntuu hyvälle. Tai minkä hän kuvittelee tuntuvan hyvälle.

Tunnettu preussilainen filosofi Immanuel Kant kannatti velvollisuusetiikkaa. Siinä moraalisesti oikeat teot perustuvat velvollisuuteen ja järjen käyttöön, eivät nautinnon tavoitteluun.

On eri asia, mitä ihminen tavoittelee, kuin mitä hän käytännössä tekee. Tavoitteiden olisi syytä olla sellaisia, joiden toteuttaminen ainakin suurelta osin on käytännössä mahdollista. Enkä jaksa uskoa, että kukaan ihminen todellisuudessa elää vain velvollisuuksien ohjaamana. Ja filosofia, jolla ei ole käytännön sovelluksia, on tyhjä.

Jos ihminen itse luo arvonsa itsestään käsin, voiko mikään olla itseisarvo? Siis sellainen, joka on riippumaton yksilön kokemuksista ja tunteista.

Ehkäpä on ajallemme oireellista, että niin monia valintoja tuntuu ohjaavan nautintohakuisuus. Toisaalta se, että meillä on mahdollisuus siihen, kertoo, että asiamme ovat melkoisen hyvin. Meidän ei tarvitse käyttää kaikkea aikaamme perustarpeista huolehtimiseen kuten niin monien sukupolvien ennen meitä.

Lopulta nautinto on kuitenkin vain hetken hulmahdus. Nautinnolla on myös taipumus olla hetkellinen, se pakenee nurkan taakse nopeasti sen jälkeen, kun joku sen saa kiinni. Voiko se siten olla varsinainen itseisarvo?

Ehkä katson väärään suuntaan. Ehkä itseisarvoiset asiat tulevat meidän ulkopuoleltamme ja meistä riippumatta.

Jos ihminen itse luo arvonsa itsestään käsin, voiko mikään olla itseisarvo? Siis sellainen, joka on riippumaton yksilön kokemuksista ja tunteista.

Jos otamme Luojan luomistyön todesta, itseisarvoksi nousee tuon työn kunnioittaminen. Sen näkeminen toisissa ihmisissä, tätä planeettaa kanssamme asuttavissa muissa eliöissä ja ylipäänsä koko luomakunnassa.

Kuten nimikin kertoo, luomakunta on Luojan luoma. Ja siihen on jokin syy.