Nuorena Joonas Konstig oli punkkari, joka halveksi länsimaista arvojärjestelmää – ”Pääsin oikeille raiteille isyyden myötä”, hän sanoo nyt

Vihreätukkainen, Sorbusta mieluummin kuin kiljua nauttinut punkkari ja arrogantisti käyttäytyvä nuori kapinallinen Joonas Konstig olisi tuskin aavistanut, että päätyy jonain päivänä kirjoittajana Sanan kolumnistiksi.

Lapsuudenkotiin tuli kyllä Sana. Tilaajana oli äidin Syssi-täti, Sirkka Paasivirta, joka teki elämänuransa lähetystyössä Ambomaalla, nykyisessä Namibiassa.

– En koskaan lukenut lehteä, katsoin sen olevan uskishommia. Suhtauduperuuin ylenkatsoen myös Syssi-tädin vakaumukseen, kirjailija tunnustaa työhuoneessaan Tapiolassa.

Yltiöyksilöllistä etiikkaa edustanut Konstig oli hylännyt uudesta uljaasta yli-ihmisestä puhuneen Friedrich Nietzschen tapaan menneen maailman arvot.

Kristinuskon nähtiin olevan valta-asemassa. Valta merkitsee sortoa, ja jokaisella edistyksellisellä on velvollisuus taistella sitä vastaan.

Espoon Kivenlahdessa keskiluokkaisessa perheessä kasvanut ja Tapiolassa lukionsa käynyt ”jyrkimmän linjan punavihreä vegaani” liikkui antikapitalistisissa piireissä.

Opiskellessaan Helsingin yliopistossa kulttuuriantropologiaa ja kirjallisuustiedettä hänellä vahvistui käsitys, että fasistinen kristinusko sortaa ihmisiä. Muut uskonnot sen sijaan saattoivat olla ”jännittävän kiehtovia”.

– Kristinuskon nähtiin olevan valta-asemassa. Valta merkitsee sortoa, ja jokaisella edistyksellisellä on velvollisuus taistella sitä vastaan.

”Leonard Cohen sanoi, että kirjailijalla on toinen silmä ajassa ja toinen ajattomassa. Lukemalla vanhoja ajattelijoita yritän katsoa nykyaikaa ulkopuolelta, etten olisi oman aikani vanki”, Joonas Konstig pohtii.

Harhapoluilta perheenisäksi

Maailmankuvan muuttaminen on työlästä.

– Täytyy tunnistaa ja tunnustaa virheelliset uskomuksensa, ja on keksittävä jotain parempaa tilalle.

Jos punkkari alkaa viettää tavallista työ- ja perhe-elämää, vanha viiteryhmä katsoo hänen pettäneen ja myyneen itsensä. Olla ”luopio” on tällöin jopa kurjempi kohtalo kuin olla jo alkujaan tylsä ”tavis”.

Parempi siis pysyä kypsyessään yhtä epäkypsänä kuin ennenkin…

– Tämä on umpikuja. Vaatii analyyttista ja armotonta asennetta, jotta pystyy kaatamaan vanhat peruskivensä alas.

Lasten ansiosta olen oppinut armollisemmaksi.

Mikä sysäsi muutosprosessiin päälle kolmikymppisenä?

– Lapset. Pääsin oikeille raiteille isyyden myötä. He tarjosivat minulle mahdollisuuden muuttua, kypsyä ja katsoa maailmaa muustakin kuin omasta näkökulmastani.

Isä alkoi miettiä, miten maailma voisi olla tulevaisuudessa vähän mukavampi paikka jälkipolville.

– Ymmärsin, ettei maailma lopu silloin kuin minä lopun.

Kasvuhaasteita tarjonneet kolme lasta auttoivat myöhemmin suuresti myös armon ajatuksen opettelussa.

– Lihaksiakin on harjoiteltava käyttämään. Lasten ansiosta olen oppinut armollisemmaksi.

Mitä on olla kristitty

Konstigin katsomuksellista murrosta kiihdytti romaani Perkele (Gummerus 2015). Sen hahmo Anna oli kristitty, ja kirjailija teki kovasti taustatyötä ymmärtääkseen, mitä kristittynä oleminen tarkoittaa.

Hän luki Tuomas Kempiläistä, Sören Kierkegaardia ja vanhoja teologeja, joiden ajattelu vei väkisin mukanaan.

Mies muistaa noilta ajoilta yön, jolloin hänen pieni lapsensa heräsi itkemään.

Ja kun joku sanoi perusteettomasti jotain kielteistä kristinuskosta, ajattelin että ”tuo on tyhmää ja jo Augustinus tajusi sen”.

– Sen sijaan että olisin miettinyt ”voi hemmetti, mitä sä taas huudat”, ajattelin, että tyttärellä on hätä. ”Voi rakas, kaikki on hyvin.” Mietin, oliko kristittyjen ajattelijoiden lukeminen vaikuttanut asennoitumistapani muutokseen.

Jossain vaiheessa vuosien pohdintaprosessia Konstig huomasi samastuvansa kristittyihin. Jos uutisissa kerrottiin Lähi-idässä tuhotusta kirkosta, se teki pahaa.

– Ja kun joku sanoi perusteettomasti jotain kielteistä kristinuskosta, ajattelin että ”tuo on tyhmää ja jo Augustinus tajusi sen”.

Punkkarivaiheesta jäi päälle se, ettei Konstig välittänyt siitä, mitä mieltä muut olivat. Liian pitkälle viety individualismi on ”monen nykyihmisen tragedia”. ”Olemme vain yksinäisiä atomeita”.

Pelastin mielenterveyteni

Joonas Konstig vaihtoi vähitellen jyrkät mielipiteensä klassisiin, kestäviksi ja hyväksi havaittuihin arvoihin. Hän halusi kokeilla elää ihmisiksi siten kuin asia on aiemmin kulttuurissamme ymmärretty.

Vuosi herrasmiehenä -kirja (WSOY 2017) on hulvaton ihmiskoe ja kuvaus siitä, miten keskisormea porvareille ja maailmalle nuorempana näyttänyt taiteilija harjoittelee hyviä käytöstapoja, etikettiä ja etiikkaa. Lähtökohta ei ollut häävi. ”Sä oot kyllä niin kaukana herrasmiehestä kuin olla voi!” vaimo kommentoi kirjahanketta.

Konstig oli aikanaan jättänyt väliin vanhojen tanssit ja armeijat, ja mitä ilmeisemmin myös Käytöksen kultaisen kirjan, mutta nyt hän opetteli tanssimaan ja käyttäytymään kadettikoulun opettajan johdolla.

Kaikella kamppailulla oli tarkoituksensa.

Hän alkoi pukeutua siististi, harrasti perinteisiä herrasmiesten lajeja, kuten ratsastusta ja miekkailua, ja teki vapaaehtoistyötä seurakunnan diakoniassa.

– Pelastin mielenterveyteni juurruttamalla itseni länsimaiseen kulttuuriperimään ja hyvän ihmisen ihanteeseen.

Vuosi herrasmiehenä oli toisaalta elämän vaativin vuosi niin henkisesti, fyysisesti kuin sosiaalisestikin.

– Oman harhapoluille lähtemisen myöntämisessä oli ehkä kovin työ.

Kirjailija vertaa herrasmiesvuotta merkitykseltään toiseen elämänsä huippuvuoteen 2008, jolloin valmistui yliopistosta, julkaisi esikoisteoksen ja sai ensimmäisen lapsen.

– Kaikella kamppailulla oli tarkoituksensa.

Törmäilemme pimeässä

Käänteentekevän kirjan jälkeen Joonas Konstig teki hämmentävän havainnon.

– Ihmiset uskalsivat sanoa ensimmäistä kertaa, mikä minussa oli ollut aina vikana. Se oli todella silmiä avaavaa!

Entinen kirjoittamisen opettaja totesi, että ”kyllähän sinä olit aina lahjakas kirjoittaja, mutta tunnuit niin ylimieliseltä, etten halunnut sanoa sitä sinulle”.

Vanha ystävä sanoi, että ”olen iloinen sun puolesta, on tosi hienoa, ettet sä ole enää niin raskas ihminen”.

Kun törmää seinään, se helpottaa, kun tietää edes vähän missä on. Jos me aikuiset emme anna lapsille palautetta ja rajoja, he jäävät törmäilemään pimeään.

Kaveri kommentoi, että Joonas oli ollut ”tosi veemäinen tyyppi”.

– Totuudellinen palaute tekisi monelle hyvää, mutta harva sitä haluaa kuulla.

Ei se Joonaskaan, joka inhosi kaikkia auktoriteetteja ja kieltoja.

Nyt hän näkee, että nuorten kapina on rajojen kokeilua ja sen etsimistä, miten maailmassa kuuluisi elää.

– Nuori testaa ja hapuilee pimeässä huoneessa, onko tässä seinä vai ovi. Kun törmää seinään, se helpottaa, kun tietää edes vähän missä on. Jos me aikuiset emme anna lapsille palautetta ja rajoja, he jäävät törmäilemään pimeään.

– On monesti vaikea ottaa huomioon, että tämä on meidän yhteinen maailmamme eikä minun oma maailmani, Joonas Konstig sanoo.

Yhteen peluuta ja kikkailua

Takavuosina teräväkielisen miehen tavoitteena oli laukoa seurassa kuin seurassa sarkastisimmat ja älykkäimmät kommentit.

Hän mietti sosiaalisissa tilanteissa lähinnä sitä, mikä itsestä tuntuu kivalta ja mikä ei.

– Yleensä näytin tai sanoin kriittisen mielipiteeni. Huomattavasti vähemmän tuhoisaa olisi ollut kysyä itseltä, miten tästä tilaisuudesta saisi kaikille kivan ja hauskan.

Hän huomasi ihmisten viihtyvän sellaisen tyyppien kanssa, jotka tekevät työtä sen eteen, että muilla on mukavaa.

Saksan koneisto toimi täydellisesti: jokainen pelaaja piti oman tonttinsa ja pelasi yhteen. Brasilian taitavat yksilöt kikkailivat.

Muiden huomioiminen ei ole yksinkertaista.

– On monesti vaikea ottaa huomioon, että tämä on meidän yhteinen maailmamme eikä minun oma maailmani.

Tätä nykyä Konstigin toimintaa ohjaavat hyve-etiikka ja kardinaalihyveet pikemminkin kuin preussilais-kantilainen velvollisuusetiikka, jossa ”kaikki pitää tehdä niin kuin pitää tehdä”.

Hän viittaa vuoden 2014 jalkapallon MM-kisoihin, joissa Saksa nöyryytti isäntämaa Brasiliaa numeroin 7–1.

– Saksan koneisto toimi täydellisesti: jokainen pelaaja piti oman tonttinsa ja pelasi yhteen. Brasilian taitavat yksilöt kikkailivat. Molemmissa tyyleissä on puolensa, mitä tulee jalkapalloon ja elämään.

Ei-uskoville Joonas Konstig puhuu tätä nykyä kristinuskon puolesta kertomalla ensinnä, mitä hyvää se on saanut aikaan. Kristilliseltä pohjalta syntyneet koulut, sairaalat, orpokodit ja hyväntekeväisyystoimijat tuntuvat tänään itsestäänselvyyksiltä.

Nöyrryttävä oivallus

Joonas Konstigille oli havahduttavaa ymmärtää sekin, miten tyhmä ja epäkypsä oma asennoituminen oli ollut Syssi-tätiin.

– Tämä on kuvaava esimerkki siitä, miten nuori Joonas lähti teininä harhapoluille. Olin monessa asiassa ihan vietävissä, ja ajauduin kai huonoihin piireihin.

Konstig arvelee olleensa ”aika lailla väärässä kaikesta ikävuosina 17–30”. Hän ottaa työhuoneensa kirjahyllystä esiin albumin, johon on koottu valokuvia ja kirjallisia muisteloita Sirkka Paasivirran lähetystyöstä.

Sairaanhoitaja sijaisti sivutöikseen kätilöä ja lääkäriä, varmaan pappia ja psykologiakin.

Sekin on puhtaasti kristillistä perua. Sitä eivät mitkään 1700-luvun peruukkipäät keksineet tyhjästä.

– Kun palasin tähän kansioon, oli aika nöyrryttävää – ei nöyryyttävää – tajuta, miten paljon hyvää tuo nainen oli tehnyt maailman köyhille vakaumuksensa takia.

Ei-uskoville Joonas Konstig puhuu tätä nykyä kristinuskon puolesta kertomalla ensinnä, mitä hyvää se on saanut aikaan. Kristilliseltä pohjalta syntyneet koulut, sairaalat, orpokodit ja hyväntekeväisyystoimijat tuntuvat tänään itsestäänselvyyksiltä.

– Ateistit, jotka ajattelevat elävänsä uskonnon jälkeisessä ajassa, eivät tajua, kuinka monesta asiasta he saisivat olla kiitollisia kristinuskolle.

Meillä on myös synnynnäinen ihmisarvo.

– Sekin on puhtaasti kristillistä perua. Sitä eivät mitkään 1700-luvun peruukkipäät keksineet tyhjästä.

Olisin huijarisaarnaaja

Konstig on käynyt viime vuosina perheineen luterilaisen kotiseurakuntansa sunnuntaimessussa.

Hän on tehnyt monta kertaa Jeesuksen roolin perhemessun kuvaelmissa, viimeksi pääsiäisenä.

Saarnoja taitava sanankäyttäjä ei ole pitänyt.

Ehtoollinen on messun hyvin mietitty, dramaturginen kliimaksi, johon kaikki huipentuu.

– En luottaisi teologiseen lukeneisuuteeni. Perfektionistina minulla on korkea kynnys ja vaatimustaso esiintyä asiantuntijana, etten tunne itseäni huijariksi.

Järjen kautta pitkään kristillistä uskoa ja kulttuuria lähestynyt etsijä menee messussa mystiikan ja tunteen puolelle etenkin ehtoollista nauttiessaan.

– Ehtoollinen on messun hyvin mietitty, dramaturginen kliimaksi, johon kaikki huipentuu.

Joonas Konstig luki Uuden testamentin läpi kirjailijan silmin. Jos teksti olisi täyttä fiktiota, Jeesuksen hahmo osoittautuisi epäilemättä epäuskottavaksi, tyhmästi toimivaksi ja puhuvaksi. – Mutta hän ei ollut huonosti kirjoitettu hahmo, Konstig sanoo.

Raamattu vaarantaa ateismisi

Kristinuskosta kiinnostuttuaan Joonas Konstig teki kokeilun. Hän luki Uuden testamentin läpi kirjailijan silmin. Jos teksti olisi täyttä fiktiota, Jeesuksen hahmo osoittautuisi epäilemättä epäuskottavaksi, tyhmästi toimivaksi ja puhuvaksi.

– Mutta hän ei ollut huonosti kirjoitettu hahmo. En löytänyt evankeliumeista yhtään kohtaa, jossa Jeesus ei olisi ollut uskottava. Se oli ällistyttävää.

Konstig mietti, mihin pitäisi uskoa, jotta voisi katsoa olevansa kristitty. Hän löysi kaksi peruskriteeriä.

Olen ottanut periaatteikseni, etten valehtele, enkä hauku ihmisiä selän takana. Pidän minkä lupaan.

Ensinnäkin täytyy uskoa, että Jeesus on Jumalan poika ja Jumala itsekin.

– Sen uskominen oli minulle mahdollista luettuani evankeliumit.

Toiseksi täytyi uskoa, että Kristus on voittanut kuoleman ja noussut kuolleista. Hänen oli siis oltava enemmän kuin vain uskottava henkilöhahmo.

– Elin aikani läpi sitä ajatuskoetta ja totesin, että tämähän onnistuu. Jos nämä asiat ovat totta, kaikki muukin tulee niiden mukana kristinuskossa – ja kaikki on mahdollista.

Kehitystyö on kesken

Ulkopuolisen silmin evoluutio rääväsuisesta kapinallisesta kristityksi herrasmieheksi on edennyt suotuisasti jo hyvän matkaa. Joonas Konstig ei kuitenkaan väitä itseään vielä herrasmieheksi, mutta on konkreettisia asioita, joissa hän on jo muuttunut.

– Olen ottanut periaatteikseni, etten valehtele, enkä hauku ihmisiä selän takana. Pidän minkä lupaan.

Itsensä sivistämisen ja jalostamisen hanke jatkuu.

– En ole perillä, muttei tarvitse ollakaan.

Kuolleiden runoilijoiden seura

Robbie Williams esitti sisäoppilaitoksen inspiroivaa äidinkielen opettajaa elokuvassa Kuolleiden runoilijoiden seura, joka teki takavuosina suuren vaikutuksen Joonas Konstigiin. Espoolaisnuorukainenkin haaveili pääsevänsä tiedon, taiteen ja vapaan ajattelun lähteille.

Vanhan kirjallisuuden parissa parhaiten viihtyvä ja kuolleiden ihmisten ajatuksista innostuva kirjailija on löytänyt sittemmin seuraansa ja keskustelukumppaneikseen myös monia kristillisiä ajattelijoita.

Konstig rakastaa lukea muun muassa apostoli Paavalia, kirkkoisä Augustinusta ja ”ihanaa” Blaise Pascalia, jonka Mietteiden sivut ovat hiirenkorvalla.

– Kuinka kaukaa Augustinus puhuukaan minulle! Ja Dostojevskin tekstit avautuvat nyt ihan eri tavalla, kun en ole enää vastahangassa sen voimanlähteen ja maailmankuvan kanssa, josta hän ammensi.

Kristillinen usko tarjoaa henkisen yhteyden kauan sitten eläneisiin ihmisiin.

– Toinen vaihtoehto olisi katkaista ylimielisesti itsensä irti ajattelijoista, joille kristinusko oli peruskauraa. Minäkin olisin voinut jäädä siihen uskoon, että Dostojevski oli vähän tyhmä, kun se ei tajunnut, ettei Jumalaa ole.