Lapsettomuus oli viedä uskon, mutta sitten Kati Kemppainen löysi uuden tavan elää Jumalan läsnäolossa

Nuori teologian opiskelija Kati Kemppainen janosi tietoa kristinuskosta ja hengellisyydestä, joita hän halusi käsitellä intellektuaalisesti ja analyyttisesti.  Tämä osa hengellistä elämää on kannatellut teologian tohtoria ja Suomen Lähetysseuran missiologian erityisasiantuntijaa näihin päiviin asti. Jossain vaiheessa mukaan alkoi kuitenkin hiipiä kaipaus johonkin muuhun, enempään.

Usko ei ole irrallista muusta elämästä. Kemppaista ja hänen puolisoaan kohtasi lapsettomuus. Suuri kokonaisvaltainen isku ja käännekohta pakotti häntä tarkastelemaan myös suhdettaan Jumalaan.

– Minulle koitti sielun pimeä yö, Jumala kuoli minulta. Vuosia koin, että Jumala oli poissa, kunnes kokemuksellisella tasolla ja kelttiläisten rukousten kautta Hän alkoi näyttäytyä ja herätä henkiin elämässäni. Fatalistinen ajatus siitä, että usko on otettu minulta lopullisesti pois, alkoi murtua, ja uskon maailma laajentua tiedollisesta, intellektuellista mystilliseen sanojen tuolla puolen olevaan.

Kehollisuus uudisti uskon

Kemppaiset muuttivat Iringaan, eteläiseen Tansaniaan. He kävivät usein Dar es Salaamissa, jossa Kati Kemppainen löysi kirjakaupasta ohuelle ja halvalle paperille painettuja kristillisen spiritualiteetin klassikkoja eri aikakausilta.

– Minulle avautui Lectio Divina – 500-luvun meditatiivinen lähestymistapa Raamattuun. Raamattua voikin myös katsella lukemisen lisäksi. Sitä voi katsella!

Tansaniassa Kemppainen alkoi joogata itsekseen, koska tiesi sen tekevän hyvää keholleen. Hän oppi syvää ja tietoista hengitystä ja huomasi, että harjoiteltuaan varttitunnin hänessä heräsi halu rukoilla. Päivittäiseksi harjoitukseksi muotoutui jooga- ja hengitysharjoitus, Päivän Sanan lukeminen ja niiden päätteeksi Lectio Divina.

– Ymmärsin ja kokemuksellisesti tunsin, että se mitä teen kehollani, vaikuttaa mieleeni, henkeeni ja sieluuni niin, että olen vastaanottavaisempi rukoukselle ja Jumalan läsnäololle. Tämä muutti oleellisesti suhtautumistapaani hengellisyyteen.

Se kaikki liittyi siihen, miten minä elän Jumalan läsnäolossa, olipa kyse sitten rukouksesta, hengittämisestä, joogasta, tai mistä tahansa.
– Kati Kemppainen

Kemppainen sairastui BMS-kipuoireyhtymään (Burning Mouth Syndrome), joka ilmenee jatkuvana särkynä pään alueella. Kun kipuspesialistit sanoivat, että lääketiede ei voi auttaa, psykiatri kehotti kokeilemaan tietoisuustaitojen harjoittamista kivun hallintaan.

– Lähdin kokeilemaan minulle suositeltua mindfulness-harjoitusta, sillä olin valmis kokeilemaan kipuun ihan mitä tahansa. Harjoittelu vaikutti ensin sekundääriseen kipuun, mielen tuottamaan reaktioon, kuten huoli tai pelko – ja sen jälkeen itse fyysiseen kipuun. Johduin pohtimaan, mitä tämä merkitsee hengellisesti.

Kemppainen opiskeli kristillisen Hiljaisuuden joogan® ohjaajaksi ja Mindfulnessohjaajaksi (CFM®).

– Se kaikki liittyi siihen, miten minä elän Jumalan läsnäolossa, olipa kyse sitten rukouksesta, hengittämisestä, joogasta, tai mistä tahansa.

Sivuhenkilöiden silmin

Kirjassaan Tarinoita toisilta (SLS, 2023), Kemppainen eläytyytiuk Raamatun henkilöiden ajatuksiin ja kohtaloihin. Eri aikatasoilla liikkuvat kertomukset avaavat niiden ihmisten näkökulmaa Jeesus Nasaretilaiseen, jotka esiintyvät Uuden testamentin kertomuksissa usein ilman nimeä, sivuhenkilön roolissa – silti aivan keskeisinä hahmoina tarinoiden kannalta.

Kemppainen yritti aluksi lähestyä inspiroitumista tieteellisesti, mutta koki lopulta, että ainut tapa kirjoittaa nämä ihmiset ulos on tunnustaa, että mielikuvitus sekä kaikki sisäinen tieto ja kokemus vaikuttavat voimakkaasti hänen kirjoittamisprosessiinsa.

– Tunnen Raamatun perin juurin. Olen lukenut sitä pienestä pitäen. Teologian opinnoissani ja tutkimuksessani olen perehtynyt eksegetiikkaan ja tiedetaustaan. Sitten meditoidessani ja rukoillessani alkoi tapahtua jotakin: mieleeni tuli hyvin elävästi ihminen ja hahmo, jokin kohta Raamatusta. Tämä henkilö mielessäni menin läppärin ääreen ja aloin kirjoittaa.

– Raamatussa kerrotaan vain murto-osa. Siinä on riittävästi asiaa, jotta opimme tuntemaan Jumalaa ja evankeliumin. Sen jälkeinen löytöretki voi tapahtua monin eri tavoin. On lupa kuvitella. Tarvitaanko siihen edes lupaa?

Hengellisyys ja identiteetti

Kati Kemppainen kyseenalaistaa opin korostamista kaiken yli. Hän pohtii, saattavatko jotkut ihmiset jopa välttää Raamattua väärin ymmärtämisen pelossa.

– On olemassa erilaisia käsityksiä ja näkökulmia. Voidaan ajatella esimerkiksi, että oppi on identiteettinäkökulma. Tai olisiko oppi meidän tiedollinen ymmärryksemme siitä, mitä me uskosta käsitämme? Mutta meidät pelastaa Kristus, ei se miten puhtaasti tai kenen mukaan opin olemme ymmärtäneet.

Kemppainen ei halua kuitenkaan repiä oppia ja uskon ydintä irti toisistaan, sillä intellektuellius voi antaa paljon uskoon. Ja toisilla enemmän kuin toisilla. Hänestä sellainen ihminen, joka ärjyy Jumalansa puolesta, pienentää tämän – Jumala ei tarvitse meitä itseään puolustamaan. Hän myös peräänkuuluttaa sen hyväksymistä, että ymmärrämme asioita monin eri tavoin ja meillä on myös eri määrät hengellistä resilienssiä, eli sitä, miten tässä hengellisessä ristiriidassa elämme ja kuinka paljon tarvitsemme rakennustelineitä ympärillemme.

Sana kietoutuu todellisuuteen. Me olemme yksi todellisuus.
– Kati Kemppainen

– Jos identiteetti on hauras, niitä tarvitaan. Jos se tarkoittaa minun näkökulmastani rajoittunutta tulkintaa, minun täytyy se kestää. Jos on resilienssiä ja rakenteet kestävät, on hyväksyttävä myös se.  Kun nämä kaksi keskustelevat, siinä keskustelee kaksi erilaista ihmistä ja tapaa käsitellä asioita, kaksi ihmistä, joilla on erilaiset identiteetit. Siinä mennään hyvin henkilökohtaiselle alueelle. Jos joudun teologiseen väittelyyn, en voi mennä toisen psykologiselle alueelle, Kemppainen toteaa.

Hän uskoo, että omaa hengellisyyttä ei voi eikä tarvitse irrottaa siitä todellisuudesta missä on: miten elämä ihmistä kuljettaa, missä hän asuu, mihin kulttuuriin kuuluu.

– Sana kietoutuu todellisuuteen. Me olemme yksi todellisuus.

Teologian tohtori Kati Kemppainen kirjoittaa Sanan ajankohtaista raamattuartikkelisarjaa, jossa hän lähestyy eläytyvien kertomusten avulla ulkopuolisuuden kokemuksia Raamatussa.

Todellisuus haastaa tavat

Ammattiteologina Lähetysseurassa Kati Kemppainen hoitaa lähetysteologiaan kuuluvaa tonttia. Hän kouluttaa paljon, tekee yhteistyötä, pitää puheenvuoroja, kirjoittaa linjauspapereita ja strategioita. Hänelle kuuluu teologinen osuus: ollaanko linjassa sen käsityksen kanssa, joka meillä tänä päivänä on.

Lähetysseuralla on kumppaneita Hongkongista Kolumbiaan. Tässä maailmassa eletään monen näköisissä todellisuuksissa. Kun Kemppainen käy esimerkiksi kouluttamassa täällä Suomessa, ihmiset ovat kiinnostuneita ja odottavatkin jotain erilaista. Mutta on taistelujakin käyty, mIndfulness ja jooga nostattavat vastarintaa. Mutta jos Kemppainen saa tilaisuuden kertoa asioista omasta kokemustaustasta käsin ja peilata teologisiin, psykologisiin ja biologisiinkin perusteisiin, valtaosa ymmärtää ja hyväksyy.

– Osalla on niin vankka oma vastarinta hyväksyä erilaisuus toisessa, että jää tunne, että on tullut tuomituksi. Olen kuitenkin huomannut, että kestän sen. Täytyy olla rehellinen ja puhua asioista niiden oikeilla nimillä, jooga esimerkiksi ei ole pelkkää venyttelyä. Kyseessä on toisin muotoiltuna tietoisuustaitojen äärelle johdattaminen. Hidas harkittu liike. Kun lähestyn sitä lääketieteen ja psykologian kautta, saavun myös hengelliseen johtopäätökseen, että tämä kaikki on vaikuttanut rukouselämään.

Kokemus maailman laajentumisesta voi siis kasvattaa hengellistä resilienssiä, mutta myös lujittaa poteroa.

Kansainvälinen kokemus ei ainoastaan näytä erilaisia tapoja, vaan Kemppaisen mukaan todellisuus, jos sille on avoin, kyseenalaistaa väistämättä omia tottumuksia.

– On rankka kokemus, kun mennään aivan perusteisiin ja oletusasetukset murtuvat. Olenko minä kenties ymmärtänyt väärin? Mitä sitten seuraa? Ensin purkaminen osiin ja sitten uuden synteesin rakentaminen. Siinä alkaa kasvaa ymmärrys, että elämme ristiriitaisissa maailmoissa, jotka ovat kaikki yhtä aikaa olemassa

– Kansainvälisyys ei ole ainoastaan pinnallista: Ooh – näillä on erilaista musiikkia, ooh – näillä on tätä yhteisöllisyyttä. Se menee hyvin paljon minän ja uskon perusteisiin, eivätkä altistumiset aina ole onnellisia. Voi myös kyynistyä tai voi linnoittautua entistä lujemmin omaan oikeassa olemiseen. Tai on pakko päästä pois.

Jumalallinen hengitys

Kokemus maailman laajentumisesta voi siis kasvattaa hengellistä resilienssiä, mutta myös lujittaa poteroa. Mitä Raamattu on? Entä mitä on Jumalan Sana? Kemppainen kysyy ja vastaa: Jumalan Sana on eläväksi tullut Jeesus Nasaretilainen, ja Raamattu on todistusta tästä tapahtumasta. Uskon kohde on Kristus, joka löytyy Raamatusta, mutta ei rajoitu siihen.

Tuleeko kolmiyhteinen Jumala johonkin kulttuuriin lähetystyöntekijöiden kautta, vai onko Hän aina toiminut kaikissa kulttuureissa ja uskonnoissa? Kemppainen kysyy, onko Jumala vain kristittyjen omaisuutta, ja toimiiko Hän vain niiden rajojen sisällä, mikä on kristittyjen kirkko.

– Jos hyväksyy Jumalan suvereniteetin yli meidän kirkkorajojemme, uskomustemme, uskojemme ja oppiemme, meidän on pakko opetella ajattelemaan avarammin. Mitä se merkitsee? Voiko Jumala ilmoittaa itsensä hindulle, muslimille? Mutta se voi olla ajatuksena niin pelottava, että käännyn siitä pois ja sitoudun ennemmin oikeaksi oppimaani oppiin, tuntemaani oikeaan tapaan lukea Raamattua.

Se että me hengitämme, on kehollinen toimenpide, mutta myös mieleen vaikuttava sarana mielen ja kehon välillä. Hengellinen näkökulma tähän on, että se on jotakin jumalallista.
– Kati Kemppainen

Kati Kemppainen palaa ihmiskunnan alkukertomukseen. Luomiskertomuksen mukaan Jumala puhalsi meihin elämän henkäyksen: meissä puhaltaa Jumalasta lähtöisin oleva henkäys, olemme hänestä lähtöisin ja häneen palaamme.

– Se että me hengitämme, on kehollinen toimenpide, mutta myös mieleen vaikuttava sarana mielen ja kehon välillä. Hengellinen näkökulma tähän on, että se on jotakin jumalallista.

– Kyllähän nyt jokainen osaa hengittää! me ajattelemme. Eräs joogatunnille tullut totesi, että ”voi kun joku olis mulle jo nuoruudessa sanonut jotain tästä hengittämisestä”. Se on juuri tätä luotuisuutta. Jokaisessa ihmisessä kulkee sama Jumalan puhaltama henkäys.