Kuula | Paavalin mielestä Kristus oli niin hyvä lääke, että sitä varten täytyi keksiä vaikea sairaus: synti

Sanotaan suoraan. Paavalin syntipuhe näyttää mustavalkoiselta. Paha muualla, hyvä meillä. Kuulostaa epärealistiselta. Tuskin ei-kristityt olivat niin syvästi turmeltuneita kuin Paavali väittää.

Osaselitys Paavalin ankaralle syntipuheelle löytyy retoriikasta.

Ulkopuolisista puhuessaan apostoli maalaa leveällä pensselillä eli liioittelee. Näin saarnaajat ovat tehneet kautta aikojen. Hyvä retoriikka on värikästä. Paavalikin kuvaa uskosta osattomat paljon synkemmin sävyin kuin mitä hän pohjimmiltaan ajattelee.

Kristuksen valossa muu pimenee

Lisäksi Paavalin teologian lähtökohta selittää hänen tapaansa puhua synnistä. Hän lähtee liikkeelle Kristuksessa tarjotusta pelastuksesta. Kristus on eräänlainen valtapiiri tai voima, joka ottaa haltuunsa Jeesuksen omaksi tulevan. Me elämme nyt ”Kristuksessa”, ja toisin päin, Kristus elää meissä.

Jos pelastus on Kristuksen valtapiiriin tulemista, pelastuksen ulkopuolella täytyy olla toisenlainen valtapiiri. Sen Paavali mieltää synnin valtapiiriksi.

Synti onkin hänelle ensisijaisesti valta tai puolipersoonallinen voima. Siksi hän käyttää kreikan kielen syntiä tarkoittavaa sanaa hamartia melkein aina yksikössä. ”Kaikki, niin juutalaiset kuin kreikkalaisetkin, ovat synnin vallassa.” Kristityt puolestaan ovat ”kuolleet pois synnistä”, he ovat ”päässeet vapaaksi synnin orjuudesta”.

Jos pelastetut tulevat Kristuksen valtapiiriin, heidän täytyi sitä ennen olla pahan valtapiirissä.

Syntivallan ydin liittyy jumalasuhteeseen. Synti pimentää ihmisen jumalatajun, jolloin hän torjuu todellisen Jumalan ja keksii tilalle omia jumaliaan. Synti ei siis ole Paavalille ensisijaisesti moraalinen vaan hengellinen ongelma.

Siksi Paavali voi sumeilematta syyttää kaikkia ihmisiä syntisiksi. Hän tarkoittaa sillä jumalatajumme epävirittyneisyyttä.

Mutta ikään kuin sivutuotteena apostolin retoriikkaan tulee myös moraalinen synti. Hän olettaa automaattisesti, että hengellisen syntisokeuden lisäksi myös loputtomat tekosynnin riepottelevat ihmisiä. Niinpä Paavali kuvailee ei-uskovien moraalia paljon synkemmin sävyin kuin miltä se näyttää objektiivisesti katsottuna.

Toisin sanoen Kristuksen valossa kaikki muu näyttää pimeältä.

Ratkaisusta ongelmaan

Sanotaan sama toisella tavalla. Välillä Paavalin ajattelu etenee ratkaisusta ongelmaan. Hän lähtee liikkeelle ratkaisusta, Kristuksesta, josta käsin hän päättelee ihmisten ongelman.

Kristuksen kautta kaikille ihmisille tarjotaan pelastavaa jumalayhteyttä. Niinpä kaikkien ihmisten jumalayhteyden täytyy olla lähtökohtaisesti rikki.

Näin Kristus-ratkaisusta seuraa syntiongelma.

Ja jos Kristus vapauttaa synnistä, seuraa tästä, että kaikkien täytyy olla synnin vallan alla. Jos Kristus on sovittanut synnit kärsimällä ankarasti, syntien täytyy olla raskaita. Jos pelastetut tulevat Kristuksen valtapiiriin, heidän täytyi sitä ennen olla pahan valtapiirissä.

Näin Kristus-ratkaisusta seuraa syntiongelma. Toki synti on aivan todellinen ongelma, sitä ei voi kiistää. Silti tästä ratkaisusta ongelmaan -ajattelusta seuraa helposti se, että ongelmaa kuvataan ylikierroksilla. Ihmiset nähdään syntisenä massana.

Todennäköisesti Paavalin lukijat tajusivat tämän. He näkivät, etteivät heidän uskosta osattomat läheisensä olleet niin rappiolla kuin mitä Paavali antoi välillä ymmärtää. Eivätkä he itse olleet niin pyhittyneitä kuin Paavali oletti.

Tämä on Kari Kuulan sarja Aarteita Paavalin kirjeistä, osa 25/30.