Kun Lari Launonen näki 3-vuotiaan Huugo-poikansa viimeisen kerran saattohoidossa, kuolema oli kuin syvä joki, jonka yli isä työnsi lapsensa

Synnytyssairaalassa se hetki, kun Lari Launonen tajusi, että esikoispojalla on jotain vikana, on mielen kylmäävä muisto. Se saa kulmiaan kurtistavan miehen vaipumaan syviin mietteisiin.

– Sinisen sermin takana synnytyslääkäri ja kätilö sanoivat toisilleen hiljaa ja huolta äänessä, että ”hoikka poika”.

Tuore isä tajusi jotain ongelmallista olevan siinäkin, ettei vauvan itkua kuulunut niin kuin tv-sarjoissa.

– Pojalla oli pöllämystynyt ja säikähtynyt ilme, mutta tämä ei sanonut mitään.

Pian valkeni, että syntymässä säikähtämiseen oli syytäkin.

Aineenvaihduntaan ja luiden haurastumiseen liittyvä sairaus mukolipidoosi johti jo alle nelivuotiaana Huugon keuhkojen toiminnan hiipumiseen – ja pieneen puiseen arkkuun vuonna 2022.

Helluntailaistaustainen teologi Lari Launonen oli nuorena kova gospelmies ja julistaja. – Vaikka evankelistan päiväni ovat takanapäin, haluan elää yhä taivastoivossa, kristillisen vision mukaista elämää.

Paha jättää poika kuoppaan

Tietoteoksessa Poikani, elä vielä ensi talvi – Lyhyen elämän filosofia (Otava, 2024) Lari Launonen kertoo Huugon tarinan riipaisevasti.

Uskonnonfilosofiasta väitellyt teologian tohtori kuljettaa henkilökohtaisten kokemustensa rinnalla perimmäisiin kysymyksiin pureutuvaa teologista ja filosofista pohdintaa, jonka ilmaisee terävästi ja lukijaystävällisen ymmärrettävästi.

Lukija saa seurata piinaavan tarkasti hauraan ja hennon pojan taivalta. Saattohoidon viime hetkillä Huugon hengityksen annetaan loppua.

Anestesialääkärin ja hoitajan katsoessa pikku potilasta, isän mieleen hiipii ajatus, että jos nämä vielä kumartaisivat tai niiaisivat, he näyttäisivät katolilaisilta hurskailta tekemässä kunniaa alttaritaulun pyhälle.

Launonen sanoo olevansa nyt ”jo täysin tolpillaan”, mutta koville kuolema otti.

Launonen kirjoittaa: ”Toki myös sairaalahuoneen ilmapiirissä voi aistia jotain pyhää. Olemmehan kuoleman porteilla. Mietin, ovatko nämä poikaamme rajan yli saattelevat kuolemanenkelit itsekin hetkellisesti siipi maassa.”

Launonen sanoo olevansa nyt ”jo täysin tolpillaan”, mutta koville kuolema otti. Lapsen jättäminen pimeään ja jäiseen maakuoppaan tuntui erityisen vastenmieliseltä.

Haudan partaalla hän tokaisikin saattoväelle: ”Pahaltahan se tuntuu oma poika kylmään kuoppaan jättää.”

– Korostan, että Huugolla oli myös aidosti hyvä elämä. Lyhyelläkin elämällä on merkityksensä, sanoo Lari Launonen.

Lyhyen elämän filosofia

Huugo jäi älyllisesti noin yksivuotiaan tasolle.

– Oli toisaalta lohdullista, ettei hänellä ollut suuria odotuksia ja toiveita tulevaisuuteensa suhteen. Kognitiivinen jälkeenjääneisyys oli sikäli siunaus.

Edesmenneen erityislapsen isä puolustaa vammaisten oikeutta syntyä ja elää.

Huugon vammaisuus ja sairaus eivät määritelleet tai pilanneet perheen koko elämää, vaan heillä oli paljon hienoja hetkiä.

– Korostan, että Huugolla oli myös aidosti hyvä elämä. Lyhyelläkin elämällä on merkityksensä.

Arki voi olla iloista ja kaunista myös vaikeasti sairaan ja vammaisen lapsen kanssa.

– Pikkuveljelläni on Downin syndrooma. Pidän vammaisen ihmisen elämää ihan yhtä arvokkaana kuin muidenkin.

– Kristus on kirkkain kuva siitä, millainen Jumala on. Siihen on hyvä nojautua ja luottaa, Launonen toteaa.

Taivastelun sietämätön keveys

Launosilla lienee ollut tavallista enemmän sosiaalisia, henkisiä ja hengellisiä resursseja kohdata kuolema. Isovanhemmat, lähisukulaiset ja ystävät tukivat heitä tiukasti.

Kumpikin puolisoista kasvoi helluntailaissuvussa, jossa uskoa, toivoa ja rakkautta on riittänyt näihin päiviin asti.

– Minun hengellisyyteni oli kyllä aika kyynistä Huugon sairaalajaksojen aikana. En oikein jaksanut uskoa rukouksen vaikuttavan mihinkään – asiat menevät niin kuin ne menevät.

Launonen omaksui lapsena uskon, että kuoleman jälkeen seuraa ikuinen yhteys Jumalaan ja toisiin ihmisiin.

Kärsimyksen teologisiin ongelmiin vastaavilla teodikea-selityksillä on oma paikkansa, mutta ”kukaan täysipäinen ei tule esittämään niitä sairaan ihmisen sängyn vierelle”.

Hän kirjoittaa epäilleensä viime vuosina välillä, ettei tulossa ole muuta kuin olemattomuuden sietämätön keveys. ”Kenties kaikki taivastelut ovat vain selviytymistaisteluun varustetun älykkään nisäkkään itsepetosta, joka auttaa häntä työntämään syrjään tietoisuuden omasta kuolemastaan.”

Launonen kokee, että kuolema vetää maton altamme. Se osoittaa ihmiselämän ohimenevyyden, katoavaisuuden – ja monesti myös mielettömyyden.

Emme mitenkään löydä ongelmatonta teologista selitystä kaikelle kärsimykselle vaikkapa Ukrainassa.

Kärsimyksen teologisiin ongelmiin vastaavilla teodikea-selityksillä on oma paikkansa, mutta ”kukaan täysipäinen ei tule esittämään niitä sairaan ihmisen sängyn vierelle”.

Kärsimyksen kovin hinta

Launosen mielestä teodikean suurin ongelma on kärsimyksen kova hinta. Voiko kaikki inhimillinen kärsimys muka olla sen myötätunnon, sankaruuden ja muun hyveellisyyden arvoista, jota tuo kärsimys – suhteellisen harvoin – saa ihmisistä esiin?

– Ajattelen kuitenkin, että Huugon elämällä kaikkine kärsimyksineen oli merkitys, vaikken voi isänä sitä vielä ymmärtää.

Kristilliseen taivasoppiin kuuluu usko siihen, ettei tuonpuoleisessa ole kipua tai kärsimystä. Mutta missä Huugo on nyt, kirjailija kyselee. ”Missä on hänen ydinminänsä, kutsutaan sitä nyt vaikkapa sieluksi? Onko hän tiedottomassa tilassa, ehkä unessa, vai sittenkin tietoinen? Jos hän on tietoinen, millaisessa paikassa hän on ja kenen kanssa?”

Kuolema on kuilu tämän maailman ja tuonpuoleisuuden välillä. Kyseessä ei ole vain nokkaunet, jonka jälkeen olemme välittömästi rakkaidemme kanssa.

Hissin luota isää ei enää otettu mukaan sille matkalle, kirjaimellisesti kylmään kyytiin.

Kuolema katkaisee kaiken, millä on meille maan päällä merkitystä. Se tekee lopun ihmissuhteista.

Lari Launoselta jäi näkemättä esikoisensa kasvu ja kehitys, ja se on hänelle hyvin surullinen tosiasia.

– Moni kokee, että suhde kuolleeseen läheiseen jatkuu. Minä en ole kokenut näin tunnetasolla.

Saattohoidon loputtua Launonen vertasi kuolemaa syvään jokeen, jonka ylitse lähetti poikansa työntäessään sairaalan sänkyä viimeisen kerran.

Hissin luota isää ei enää otettu mukaan sille matkalle, kirjaimellisesti kylmään kyytiin.

– Minun hengellisyyteni oli kyllä aika kyynistä Huugon sairaalajaksojen aikana. En oikein jaksanut uskoa rukouksen vaikuttavan mihinkään – asiat menevät niin kuin ne menevät, Lari Launonen sanoo.

Lohtua rajan molemmin puolin

Millainen suhde jumaluusoppineella on nyt Jumalaan?

– Kyllä me pärjäillään, sanotaan näin.

Raamattu antaa aineksia erilaisille jumalakuville.

– Jumala näyttäytyy ankarana ylimielisiä ja ylpeitä kohtaan, mutta Jeesus antaa armon nöyrille ja hauraille. Hän ottaa kärsivän olkapäilleen ja myös kuolee puolestamme.

Launonen luottaa edelleen Jumalan hyvyyteen, koska Jeesus on hyvä ja armollinen.

Olen nykyään aika huono rukoilija, mutta kun vien poikani päiväkotiin, yritän kotimatkalla aina vähän rukoilla.
– Lari Launonen

– Kristus on kirkkain kuva siitä, millainen Jumala on. Siihen on hyvä nojautua ja luottaa.

Vaikka Raamattu ei anna selvää vastausta kärsimyksen ongelmaan, Jumala itse on tullut Jeesuksessa osalliseksi maailman kärsimyksestä.

– Kristus lupaa meille lohdutuksen ja oikeudenmukaisuuden rajan tuolla puolen, toisin kuin materialistinen maailmankuva.

Elämän jatkumisesta tämänpuoleisessa Jumalan maailmassa muistuttaa kolme kuukautta Huugon kuoleman jälkeen syntynyt Elo.

– Olen nykyään aika huono rukoilija, mutta kun vien poikani päiväkotiin, yritän kotimatkalla aina vähän rukoilla.

Kiirastulesta kiitollisuuteen

Launonen ei kaunistele raakarehellisessä kirjassaan itseään, vaan tekee havaintoja esimerkiksi siitä, ettei osaa surra samalla tavalla kuin muut. Hän ei harrasta itkemistä, pikku poikkeuksia lukuun ottamatta.

Kirjoittaja tekee kriittisiä ja aika armottomiakin huomioita elämän ja kuoleman ankarista lainalaisuuksista ja sellaisista uskonnollisista ajatuskuluista, joita pitää kestämättöminä.

Hän ei kuitenkaan halua kylvää epäilystä uskovien keskuuteen tai aiheuttaa ahdistusta, kuten yhdessä arviossa sanottiin kirjan mahdollisesti tekevän.

– Perheemme on käynyt kiirastulen läpi. Tämä kokemus sai minut kertomaan vaikeista ajatuksista, tunteista ja syvistäkin epäilyistä, kirjailija kuittaa hymähtäen.

Perheen rutiineihin kuuluu käydä Elon kanssa kiitollisena läpi läheiset, mummot, vaarit ja Huugo, jonka kuvia on keittiön hyllyllä.

Kitkeryys ja katkeruus on kaukana Launosen ajattelun ja uskon ytimestä. Suomen Akatemian hankkeessa Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa työskentelevä tutkijatohtori korostaa olevansa hyvin kiitollinen elämästään: vaimosta, läheisistä ja kiinnostavasta työstä.

– Erityisen kiitollinen olen kaksivuotiaasta Elosta, jonka touhuja on todella hauska seurata, mutta olen kiitollinen myös Huugon lyhyestä elämästä.

Paavi Franciscuksen kuvalla varustettuun t-paitaan pukeutuneella helluntailaisteologilla on Vatikaanista ostettuna rukoushelmet. Toinen helmi on rukous läheisten puolesta.

Perheen rutiineihin kuuluu käydä Elon kanssa kiitollisena läpi läheiset, mummot, vaarit ja Huugo, jonka kuvia on keittiön hyllyllä.

– Toivo on tärkeä ohjenuora, koska vanhemmuuteen sisältyy suuria riskejä ja jatkuvaa huolta. Jos lapsi syntyykin terveenä, tämän eteen voi tulla myöhemmin monia karikkoja, Lari Launonen sanoo.

Toivo on riskipelin ohjenuora

Ihmiskunnan historiassa iso osa lapsista on kuollut jo vauvana tai viimeistään ennen teini-ikää.

– Huugo liittyy siihen suureen joukkoon.

Joidenkin mielestä maailmaan ei kannata tehdä lapsia, koska elämään kuuluu kärsimyksen ja kuoleman lisäksi niin paljon uhkia, ekokatastrofeja ja sotia.

Viime vuosina antinatalismi eli lisääntymisvastaisuus on kasvanut voimakkaasti. Sen mukaan elämän alkaminen on aina onnettomuus.

Kansakunnan kannalta olisi kuitenkin suotavaa, että lapsia syntyisi Suomeen sitä mukaa kuin kansalaisia kuolee.

Lapsi tuo päiviin paljon sellaista merkitystä, mitä esimerkiksi oma akateeminen puuhasteluni ei tarjoa.
– Lari Launonen

Meillä on syytä sitoutua toivoon niin ilmastonmuutoksen estämisen kuin lasten tulevaisuuden suhteen, koska nämä päämäärät ovat niin arvokkaita, uskonnonfilosofi päättelee.

– Toivo on tärkeä ohjenuora, koska vanhemmuuteen sisältyy suuria riskejä ja jatkuvaa huolta. Jos lapsi syntyykin terveenä, tämän eteen voi tulla myöhemmin monia karikkoja.

Useimpien vanhempien perusasenne on silti toiveikas. Elämä voi olla riittävän hyvää, ja siksi maailmaan uskalletaan saattaa lisää lapsia.

– Tässä ajatuksessa on kristillinen pohjavire. Lapsi tuo päiviin paljon sellaista merkitystä, mitä esimerkiksi oma akateeminen puuhasteluni ei tarjoa.

Lokakuussa Launosen perheeseen on määrä syntyä kolmas lapsi. Tällä kertaa tyttö.

Kuoleman jälkeinen jää mysteeriksi

Vaikka Lari Launonen ei nykyään itseään sellaisena pidä, ulkopuolisen silmin hän vaikuttaa olevan uskonnonfilosofina aito apologeetta, kristinuskon älyllinen puolustaja.

– Jotkut uskovaiset saattavat kokea kirjani liian repivänä ja toivoa vahvempaa vakaumuksen osoittamista, mutta ajattelen, että tällä tarinalla on tietty evankelioiva ja apologeettinen funktio.

Tieteen näkökulmasta puhe ylösnousemuksesta tai taivaasta on vaikeasti perusteltavissa. Launonen uskoo silti, että Jeesuksen ristinkuolemalle ja ylösnousemukselle on myös älyllisiä perusteluja.

– Idea ruumiin ylösnousemuksesta tuntui toisaalta sitä oudommalta, mitä enemmän mietin Huugon ylösnousemusruumista. Sairaus vaikutti solutasolla koko olemukseen.

Eikö kuolemasta saatavan voiton kaltaisiin uskon salaisuuksiin voisi suhtautua pyhinä mysteereinä, joihin järki ja tiede eivät ulotu?

– Moni kiertää kiusalliset ja vaikeat kysymykset puhumalla uskon mysteeristä, Launonen napauttaa, mutta myöntää taivaan taitavan jäädä itselleenkin mysteeriksi.

Vaikeita kysymyksiä ei saa lakaista maton alle sanomalla niitä mysteereiksi. Totuuden tavoittelu vaatii pyrkimystä omien ajatusten johdonmukaisuuteen.
– Lari Launonen

Kristinuskossa on tieteellisesti selittämättömiä, todistamattomia ja ratkaisemattomia kysymyksiä. Älylliset jännitteet ovat aina keskellämme.

Älyllisellä ja moraalisella olennolla on silti velvollisuus tarkastella uskomuksiaan kriittisesti.

– Vaikeita kysymyksiä ei saa lakaista maton alle sanomalla niitä mysteereiksi. Totuuden tavoittelu vaatii pyrkimystä omien ajatusten johdonmukaisuuteen.

Kristityn ei tarvitse pelätä kuolemaa, mutta ”arkun päällä täytyy ottaa hattu pois kunnioituksesta”. Kuolema herättää aiheellisesti vavistusta.

Uskonnonfilosofi uskoo, että Kristus on ylittänyt elämän ja kuoleman rajan, jotta se on jälkeen tulevillekin mahdollista.

Jeesuksen voitto kuolemasta on kirkastunut Launoselle kristinuskon ydinsanomaksi. Hänellä on vahva toivo, että tämä realisoituu aikojen lopussa kuolleiden ylösnousemuksessa.

– Meidän merkitykselliset asiamme ja ihmissuhteemme palautetaan kerran.