Kirjavinkit kesäiltoihin – Avaa kansi ja astu sisään!

”Tietämättömyys on voimaa”

Nyt on hyvä tilaisuus tarttua klassikkoon. George Orwellin (1903–1950) dystopiaa Vuonna 1984 pidetään universaalina varoituksena totalitarismista. Kirja on julkaistu vuonna 1949.

Päähenkilö Winston Smith työskentelee Totuusministeriössä, joka väärentää historiaa Puolueelle ja systemaattisesti palvotulle Isoveli-nimiselle diktaattorille edulliseksi.

Jokaisessa asunnossa oleva kaksisuuntainen teleruutu lähettää propagandaa ja valvoo kansalaisia. Vallankäytön keinot ovat loputtomat. Aina, kun lukija luulee, että tämän pahempaa ei voi enää olla, mennään pohjasta läpi. Ajatuskin päivittäisestä aivopesuhetkestä, ”kahdenminuutinvihasta”, saa läähättämään. Kansalaisilta vaaditaan ”todellisuudenhallintaa” ja ”kaksoisajattelua”, joilla perustellaan mikä hyvänsä absurdi mielettömyys. Oma muisti on resetoitava kerta toisensa jälkeen ja ilmeet hallittava, ettei jää kiinni ajatusrikoksesta. Uudiskieli riisuu kaikki Puoluetta kyseenalaistavat sanat. Hulluksihan tässä tulee!

Orwell itse on sanonut romaanin kuvaavan keskitetyn talousjärjestelmän seurauksia sekä muistuttavan siitä, että kukaan ei ole turvassa totalitarismilta, ellei sitä vastusteta.

George Orwell: Vuonna 1984. Suomentanut Raija Mattila. WSOY 2024. 

Riitta-Sisko Aartolahti

Amerikka maallistuu vähitellen

Toimittaja Anna-Sofia Bernerin uutuuskirja vie lukijan matkalle Yhdysvaltoihin ja kertoo, mitä maassa oikein tapahtuu. Teos koostuu kymmenestä eri teemoihin keskittyvästä luvusta, joista kukin valaisee amerikkalaista kipukohtaa. Kirjassa käsitellään niin rasismi, väestökehitys, puolueet kuin uskontokin.

Bernerin mukaan amerikkalainen uskonnollisuus voi näyttää hieman ristiriitaiselta. Maa on perustettu uskonnonvapauden periaatteelle, mutta silti uskonnollisuus näkyy presidenttien ja kansalaisten puheissa, lippuvalassa ja tievarsien jeesuskylteissä. Amerikkalaiset ovat olleet eurooppalaisia uskonnollisempia, mutta sekin on muuttumassa. Vuonna 1990 vain seitsemän prosenttia amerikkalaisista oli uskonnottomia, nyt heitä on lähes 30 prosenttia, ja jokainen sukupolvi on edeltäjäänsä maallistuneempi.

Berner on työskennellyt pitkään Helsingin Sanomissa. Hän toimi Washingtonissa kirjeenvaihtajana ja asui Yhdysvalloissa vuodet 2017–2021.

Anna-Sofia Berner: 10 haavaa Amerikan sydämessä. Otava 2024.

Sari Tikkanen

Rajaseudun itku

Talvi- ja jatkosodan välinen aika Aunuksen Karjalassa näyttäytyy ristiriitojen repimänä. Paikallisten elämä on rajankäyntiä suomalaisten miehittäjien ja Neuvostoliiton vakoojien katseiden alla.

Kanta-Suomesta opettajaleiriltä palaava Larja palaa taisteluissa vaurioituneeseen kotikyläänsä, ja huomaa kelpaavansa vain apulaiseksi kotikylän koulussa. Omat vanhemmat on viety Gulagiin, yhteisö etsii identiteettiään.

Larjassa kamppailevat ikävä neuvostojoukkoihin lähetettyä sulhasta Misaa ja heräävä kiintymys ja rakkaus miehittäjiin kuuluvaa Tuomasta kohtaan. Larja käy rajaa myös opettajankutsumuksensa ja buaboltaan perintönä saamansa itkunlahjan välillä. Valitako tieto ja järki vai runous ja tunne?

Kirjailijan perusteellinen taustatyö esimerkiksi karjalaisen itkuvirsiperinteen parissa tuottaa tulosta. Pasifistinen romaani kertoo ilman sodankäynnin kuvausta, miten hirveä tragedia ihmisyydelle sota on.

Merja Mäki: Itki toisenkin. Gummerus 2024.

Riitta-Sisko Aartolahti

Martti J. Karin viimeiset sanat

Ukrainan sodan aikana suomalaisille tutuksi tulleen tiedustelueversti evp:n ja Jyväskylän yliopiston työelämäprofessorin elämäkerta kertoo siitä, kuinka laiskasta lukiolaisesta tuli himo-opiskelija, joka eteni lopulta suomalaisen tiedustelun kovaan ytimeen. Kurinalaisesti kieliä opiskellut Martti J. Kari taisi lopulta sujuvan venäjän lisäksi puolan, ranskan, saksan ja ruotsin kielet. Laskuvarjojääkärikurssinsa priimus työskenteli pääosan urastaan armeijan leivissä, ja komea ura päättyi eläköitymiseen pääesikunnan apulaistiedustelupäällikön tehtävistä. Työura jatkui kyberturvallisuutta käsittelevän väitöskirjan parissa ja yliopistoprofessorina.

Kirjassa Kari kertoo omasta vakaumuksestaan muistelemalla Sana-lehdelle antamaansa haastattelua. ”Uskoni on vakaata laatua. Se ei ole julistavaa vaan sellaista, joka on ja elää hiljakseen. (Sana 22/2022)”

Karin aggressiivinen ja parantumaton eturauhassyöpä paljastui kesällä 2018. Sairaalapappina työskentelevä Niina-vaimo saattohoiti miestään viimeiset kuukaudet. Kirjassa paljastetaan Karin viimeiset sanat ennen kuolemaansa.

Laura Halminen ja Martti J. Kari: Käsikirjoitukset eivät pala. Docendo 2024.

Sari Tikkanen

Näe minut!

Köyhän irlantilaisen suurperheen pieni tytär elää yhden kesän maaseudulla äidin sukulaisten luona, missä likaisena ja resuisena saapunut lapsi kohdataan lempeydellä – toisin kuin kotona, jossa yksilö hukkuu raskaaseen arkeen.

Pienoisromaani on kuin kämmenellä lepäävä jalokivi tai helmi, sitä syvempi ja monisävyisempi, mitä kauemmin sitä katsoo. Kerronta on suoraa ja toteavaa, draamaa välttelevää, mutta kyse on tyynen pinnan alla suurista asioista: rakkauden tarpeesta, osattomuudesta ja johonkin kuulumisen ja nähdyksi tulemisen kaipauksesta. Moneen kertaan palkitun Claire Keeganin tekstin tunneilmastosta tulee mieleen Riitta Jalosen kirkas ja herkkä ilmaisu. Lapsi näkee ja kertoo, lukija kokee hänen sielunsa ja laskee yhteen lapsen sanoittamia tilanteita ja aikuisten reaktioita.

Teoksesta filmatisoitu elokuva Hiljainen tyttö oli Irlannin Oscar-ehdokas toissa vuonna.

Claire Keegan: Kasvatti. Suomentanut Kristiina Rikman. Tammi 2024.

Riitta-Sisko Aartolahti

Lotta salaisella komennuksella

Kun jatkosota alkoi, helsinkiläinen Eila Tiuri (1917–2010) opiskeli Ateneumin Taideteollisessa keskuskoulussa keraamikoksi. Koulujen ja oppilaitosten sulkeuduttua Tiuri ilmoittautui elokuussa 1941 lotaksi ja sai Unikko-sisarensa kanssa komennuksen apuhoitajaksi Jyväskylään. Sieltä heille tarjottiin salaista komennusta, jota kuvattiin vaikeimmaksi tehtäväksi, mihin lotta voi joutua. Lotat kuljetettiin Lappeenrantaan hoitamaan sotavankeja.

Tiurin päiväkirjamerkintöihin perustava kirja kertoo nuoren naisen sotakokemuksista. Lukijaa hämmästyttää Tiurin valoisa suhtautuminen elämään, vaikka sota yksipuolisti ruokavalion niin, että terveys kärsi, ystäviä ja tuttuja kaatui sodassa ja isänmaa oli suuressa vaarassa. Raskas työ hoitajanakin tuntui tärkeältä tehtävältä, kun isänmaa kutsui. Sotavankeihin suhtauduttiin sairaalassa kuin tavallisiin potilaisiin. Hoitajat ja sotavangit opettelivat toistensa äidinkieltä, jotta vammat saatiin hoidettua.

Tiuri kertoo jännittäneensä sodan syttymistä niin, että sai vapinakohtauksia, mutta sodan sytyttyä kaikki pelko haihtui, eikä hän pelännyt kertaakaan sotaa, pommituksia tai edes omaa hengenmenetystään. ”Sitä tunsi itsensä niin vähäiseksi suurten asioiden rinnalla”, hän sanoo.

Arki jatkui, yhteiskunta toimi ja iloisia hetkiä riitti jokaiselle päivälle.

Eila Tiuri: Lottana sotavankisairaalassa. Gummerus 2024.

Sari Tikkanen

Vapauden ketju

Suosittelen tätä kuvakirjaa kaikille ihmisille noin viisivuotiaasta eteenpäin.

35 vuotta sitten noin kaksi miljoonaa ihmistä vaati vapautta ja muutosta muodostamalla 600 kilometriä pitkän ihmisketjun Tallinnasta Riian kautta Vilnaan.

Sinä päivänä kertoo lapsen havainnoin lämpimästä elokuun päivästä, jona etsitään hukassa olevaa avainta, äiti paistaa munkkeja, papat istuvat varjossa pelaamassa shakkia ja jäätelökauppiaalla on hiki. Kummisetä opettaa piiritansseja, Irina värkkää helminauhaa, vesi kannetaan ketjussa kaivolta ammeeseen, kirjaimetkin asettuvat mutkitteleviksi sanajonoiksi kirjan sivuille. Sinä päivänä ihmiset tarttuvat toisiaan kädestä ja tapahtuu jotain ihmeellistä.

”Lukko kuin lukko aukeaa, kun löytää oikean avaimen”.

Eppu Nuotio & Sanna Pellicioni: Sinä päivänä. S & S 2024.

Riitta-Sisko Aartolahti