Kari Kuula | Ristin kantaja kieltää itsensä eikä usko epäuskoaan

Jotkut kristityt eivät suuremmin kysele hengellisen mielenrauhan perään. Usko on heille mutkatonta. Syvää epävarmuutta kokeva katselee heitä kadehtien. Pääsisipä itsekin yhtä selville vesille.

Useimmiten uskovan tie on kuitenkin takkuisempi. Tähän liittyy Jeesuksen sana rististä: ”Joka ei kanna ristiään ja kulje minun jäljessäni, ei voi olla minun opetuslapseni” (Luuk. 14:27).

Korvassasi sirisee

Ristin kantaminen viittaa Jeesuksen seuraamisen vaikeuteen. Se tuo mukanaan kuorman. Alkukielessä puhutaan omasta rististä. Kukin kantaa omaa ristiään ja kiipeää omaa ylämäkeään vastaan.

Ylämäki löytyy pohjimmiltaan omasta sisimmästä. Sieltä nousevat ankarimmat uskon esteet. Siksi Jeesus liittää ristiin itsensä kieltämisen: ”Joka tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua” (Luuk. 9:23).

Älä usko kaikkia sisäisiä ääniä. Toki tunnistat itsessäsi epäilyn, mutta älä tottele sitä. Se on kuin sirinä korvassa. Jokaisen korva sirisee hieman, jos sitä keskittyy kuuntelemaan. Me ohitamme sen luonnostamme ja suuntaamme huomiomme normaaleihin ulkomaailman ääniin.

Ota epäily samalla tavalla. Sekin kulkee mukana, mutta ohitat sen.

Itsen kieltämisen monta ulottuvuutta.

Itsensä kieltäjä tajuaa, että meissä asuu kaksi ihmistä, vanha ja uusi.

Vanha kavahtaa uskoa tuonpuoleiseen. Se suuntautuu vain tämänpuoleiseen, sen maailmankatsomus on materialistinen. Se poimii kulttuuristamme uskon vastaisen informaation ja kuljettaa ajattelua skeptisiä polkuja pitkin.

Uusi minä tarttuu näkymättömään ja tunnistaa Jumalan todellisuuden myös näkyvässä. Mutta se ei tee sitä omassa voimassaan, vaan Pyhän Hengen vaikutuksesta. Siksi uskon asenteessa on jotakin meille vierasta. Tutumpi ääni meissä soittaa agnostisempaa nuottia: ei siitä Jumalasta voi tietää.

Siksi Jeesus kutsuu seuraajaansa kieltämään itsensä. Älä tottele vanhan ihmisen ajatusratoja.

Voiko ajatuksia pakottaa?

Mutta miten ajattelua tai tunteita voi määrätä? Enhän voi puristaa itseäni pitämään totena sellaista, jonka tajuan mahdottomaksi. En voi päättää olla sitä mieltä, että kuu on juustoa, koska tiedän, ettei se ole sitä. Eikö tämä päde myös uskoon?

Oletetaan, että minun käsitykseni mukaan uskonasioista ei ole kunnollista näyttöä ja että jotkut seikat puhuvat vahvasti uskoa vastaan. Voinko silloin vain päättää, että minun mielestäni Jumala on? Vieläpä kristinuskon Jumala, ja muu siihen liittyvä. Voinko uskoa Jumalaan, vaikka toisaalta en usko?

Kyllä voit, sanoo itsensä kieltämiseen ja oman ristin kantamiseen kutsuva Jeesus.

Itsensä kieltäjä nimittäin tunnustaa ymmärryksensä puutteellisuuden. Jokin minussa torjuu uskon, koska en ymmärrä sitä kovin hyvin. Epäily ei johdu siitä, että tiedän uskon erehdykseksi. Se johtuu tiedon puutteesta. En vielä tiedä uskosta tarpeeksi. Enkä tule koskaan tietämään.

Jumalan todellisuus on niin valtava maailma, että se jää väkisinkin meille mysteeriksi.

Epäuskoa kantamaan

Suhtaudun siis kriittisesti epäuskooni. En usko sen puhetta. Uskoa vastustavat ajatukseni kun nousevat tiedon puutteesta.

En silti voi sammuttaa niitä kuin kattolamppua. Niinpä minun on suostuttava kantamaan epäuskoakin mukanani. Vaikka se painaisi kuin Golgatan risti.

Onneksi suuri ristinkantaja Jeesus kantaa sitä kanssani.