Kari Kuula | Kauneudesta saa nauttia

Kristitty riemuitsi vaatekaupassa. Nyt löytyi upea asu. Kyllä katseet sunnuntaina kääntyvät kirkossa.

Mutta voi. Pyhänä luettiin Jumalan huolenpidosta. ”Älkää kantako huolta hengestänne, siitä mitä söisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisi. Onhan henki enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet” (Luuk. 12:22–23). Pala nousi kristityn kurkkuun. Näinkö ulkoiseen mieleni kiinnittyy? Vaatteetko paljastavat aatteeni?

Moni muukin on kokenut samanlaista ristiriitaa. On opittu, ehkä jo lapsuudessa, että ulkonainen kauneus on pinnallista maailmallisuutta. Tosi kristitty ei sellaisesta välitä, vaan keskittyy sisäiseen sydämen ihmiseen. Silti vaatteet, korut ja itsen laittaminen kiinnostavat ja näihin haluaa panostaa. Onko minussa jotakin vikaa?

Syö ja nauti

Raamattu ei aseta sisäistä ja ulkoista kauneutta vastakohdiksi toisilleen. Kristitty saa viehättyä molemmista. Eihän kauneus ole pelkästään sisäistä, vaan sillä on ulkoisetkin ilmenemismuodot. Ajatellaan vaikka kirkkotaidetta.

Ihmisen ruumis on Pyhän Hengen temppeli. Siitä kuuluu pitää huolta liikkumalla ja syömällä terveellisesti. Koska se on temppeli, saa sitä myös kaunistaa. Niinkin kunnioitamme kehoamme ja kohtelemme sitä hyvin.

Paavali kehotti ajattelemaan myös sitä, mikä on ”kaunista” (Fil. 4:8). Koko luomakunta on mykistävän kaunis, kun sitä katsoo oikealla tavalla. Niinpä luodessaan kauneutta ihminen jatkaa Jumalan luomistyötä – on kyse sitten laulusta, taiteesta tai mistä tahansa kauniista. Myös vaatteista ja kehon hoitamisesta. Tähänkin sopii Paavalin ohje: ”Syöttepä siis tai juotte tai teettepä mitä tahansa, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi” (1. Kor. 10:31).

Toki pukeutumisella voidaan kerätä arvostusta ja viestiä paikasta sosiaalisessa hierarkiassa. Vaate on väkisinkin viesti. Siksi on hyvä kuulostella omia motiiveja. Haenko toisten huomiota väärällä tavalla? Olenko liian tietoinen herättämästäni vaikutelmasta? Orjuutanko itseäni ulkonäölläni ja pukeutumisellani?

Näistä karikoista huolimatta kristitty saa iloita kauneudesta, omasta ja toisten.

Sano peilille: olen kaunis

Kreikan kielen sanalla kalos on puhutteleva kaksoismerkitys. Se tarkoittaa sekä hyvää että kaunista. Ne kun kuuluvat pohjimmiltaan yhteen. Ulkoinen kauneus on kaunista vain silloin, jos sen mukana tulee myös eettinen hyveellisyys. Vilpillinen kaunotar ei voi olla aidosti kaunis ja itsekeskeinen komistus on ruma.

Sama ajatus on läsnä Uuden testamentin kohdissa, joissa puhutaan hyvästä. Hyvä on myös kaunista eli ehjää, harmonista ja suloista. Kaikkein suurin kauneus asuu tietenkin Jumalassa, jota luodun maailman kauneus heijastaa: ”Jokainen hyvä anti ja täydellinen lahja tulee ylhäältä, taivaan tähtien Isältä” (Jaak. 1:17).

Raamatun luomiskertomuksen mukaan Jumala katseli luomistöitään ja totesi, että ”niin oli hyvä” (1. Moos. 1). Kaikki luotu on siis kaunista. Se koskee myös ihmistä. Jokaisen pitäisi sanoa peiliin katsoessaan: ”Olen kaunis”.

Samalla tämä on kasvutehtävä, sillä en aina näe itsessäni kauneutta. Niinpä minua kutsutaan etsimään sitä ja katsomaan itseäni kuten Jumala katsoo – täynnä hyvää tahtoa ja rakkautta.

Osa 12/24
Tässä sarjassa poimitaan Luukkaan evankeliumin parhaita aarteita. Sanoma Jeesuksesta hoitaa sydäntä ja avaa mielen valtaville näköaloille. Teologian tohtori Kari Kuula johdattaa evankeliumin syvempään ymmärtämiseen.