Johannes Ojansuulle pääsiäinen on elämänasenne

Huomenna meillä on pitkä päivä ja pitkä ilta ja vielä pidempi yö. Tyhjyys alkaa tuntua.

Näin kirjoitti viime vuonna kiirastorstain iltana hämeenlinnalainen filosofi ja opettaja Johannes Ojansuu perustamassaan Facebook-ryhmässä Pääsiäinen elämänasenteena.

Jotenkin uupunut olo ollut koko hiljaisen viikon. Väsyneenä sanoihin, ei sanoihin yleensä, vaan omiinsa. Kuin haluaisi hiljentyä pois omasta itsestään, vapautua pois minuutensa taakan alta. Yksi pieni oivaltava hetki oli eilen, kun olimme laulamassa virsiä paikallisessa olutravintolassa. Huomasin laulavani sanoja, joita en voinut allekirjoittaa. Kunnes sitten tajusin: ei minun tarvitse allekirjoittaa mitään, olla samaa mieltä mistään, sovitella itseäni sanojen sisään vaan pelkästään olla seurakuntani keskellä, sen yhteisen kaipuun äärellä, jota kenties ja tuskin, kukaan ihminen osaa koskaan oikealla tavalla sanoittaa.

Kirjansa Pyhyys – rajalla oleva ihminen (WSOY 2004) Ojansuu kertoo kirjoittaneensa, koska halusi selvittää ja sanoittaa oman suhteensa kristinuskoon. Hän tarkastelee pyhyyttä tapana kohdata se, mitä ei voi hallita. Ihminen tavoittelee totuutta, mutta oikeassa olemisen vaatimus estää lähestymästä sitä.

– Kirjaprojekti oli terapeuttinen paneutuminen omaan historiaan ja kristinuskoon. Sen yhteydessä tunnistin, kuinka merkityslatautunut ja minulle henkilökohtaisesti tärkeä pääsiäinen on. Filosofina olen kiinnostunut merkityksistä, enkä voi ohittaa pääsiäisen tarinaa. Jos vähänkin perehtyy pääsiäisen tematiikkaan, se ei voi olla koskettamatta, Ojansuu toteaa.

Kohdata oma kuolevaisuus

Enemmän, kuin historialliset yksityiskohdat esimerkiksi siitä, mihin Jeesus on haudattu, Ojansuuta kiinnostaa pääsiäisen kertomuksen vaikutukset ihmisen psyykessä. Kristinuskon ydinkertomuksen kautta voi tarkastella psyyken kerrostumia. Se on kuva syvimmästä mahdollisesta traumasta, hylätyksi tulemisesta, mutta myös uuden mahdollisuuden saamisesta. Kukaan ei voi välttyä näiltä teemoilta.

Ojansuusta on merkittävää, että pääsiäinen sallii meidän kohdata kokonaisvaltaisesti oma kuolevaisuutemme ja hylätyksi tulemisen pelkomme. Kristus jakaa sen meidän kanssamme. Se on kristinuskon iso ja vaikeasti sanoitettava mysteeri.

– Osallistumme yhteiseen tarinaan, jonka lataus saa meidät kokemaan itsessämme pitkäperjantain toivottomuuden. Samaan aikaan kertomuksessa on toivon rakenne, se ei pääty ristille. Pitkänperjantain ydin ei kuitenkaan ole tuleva lohdutus vaan aito, ihmisen ydintä koskettava pelko yhteyden menettämisestä.

Tulla sinuiksi pääsiäisen kanssa

Johannes Ojansuun isä kuoli pääsiäisenä, 54-vuotiaana. Pääsiäisen riitit liittyivät ensin isän muistelemiseen ja luopumisen käsittelemiseen. Ojansuu kävi ortodoksikirkossa pääsiäisyön palveluksessa, paastosi ja poltti kynttilöitä.

– Olen oppinut ajattelemaan paastoa luopumisessa olemisena, hän huomauttaa.

Palveluksessa käyminen, pääsiäisruoka ja tietynlainen estetiikka kuuluvat Ojansuun juhlaperinteisiin. Varsinkin musiikin merkitys on suuri. Siinä se, mitä ei voi sanoa, muuntuu eläväksi kokemukseksi. Sama toteutuu ehtoollisessa, jossa nyt jo edesmenneet läheiset ovat läsnä. Enää hänen ei tarvitse erikseen ryhtyä pääsiäisenviettoon. Kun sen on tehnyt niin monta kertaa, sielu tietää valmistautua – ja se vain tapahtuu.

– Olen aika sinut pääsiäisen kanssa. Vaikka on isoja painavia teemoja, pääsiäiseen liittyy myös suunnaton ilmavuus.

Koronapandemia ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ovat tuoneet kärsimyksen ja vastuun toisista ihmisistä ja yhteisöistä käsinkosketeltavan lähelle. Pääsiäinen kutsuu oman syntisyyden tunnistamiseen ja sitä kautta parannuksen tekoon. – Parannus ei ehkä koske niinkään omaa parantumistamme, vaan toimiamme yhteisen parannuksen eteen. Parannuksen tekeminen tarkoittaa, että suhteemme toiseen, muihin ihmisiin ja ennen muuta heikoimmassa asemassa oleviin muuttuu, Johannes Ojansuu pohtii.

Antaa totuuden päästää valo sisään

Ojansuu puhuu pääsiäisen sanoman eri tasoista. Yksi niistä on yhteisöllinen ja poliittinen, sillä ihmisyyteen kuuluva ikävöinti liittää meidät toisiimme ja antaa perustan uuden alun mahdollisuudelle.

– Pääsiäinen sanoo: Katso ihmistä. Ja tämä ei ole aina niin miellyttävää, mutta kyse ei olekaan lohdutuksesta, vaan ihmisen tarpeesta olla totta. Juuri tämä on se voima, joka pääsiäisestä hehkuu.

Filosofi ottaa esimerkin taiteesta, jossa hän toteaa ihmisen saavan parhaimmillaan mahdollisuuden nähdä sekä itsensä että ihmisyyden uudessa valossa.

– Kun yksilö kasvaa lähemmäs itseään, ei niinkään tulla paremmaksi versioksi, vaan kohti paljautta. Anteeksianto ja uudestisyntyminen on sen hyväksymistä, kuka olen. Jos koen omakohtaisesti pääsiäisen, kohtaan sen, missä minua armahdetaan. Armossa tulen hyväksytyksi ja saan voiman kohdella muita samalla tavalla.

Kristillinen perinne, eikä pelkästään kristillinen vaan myös sekulaari, on ottanut käyttöönsä mielenkiintoisia ristiin liittyviä ilmaisuja, esimerkiksi miten jokaisella on ”oma ristinsä kannettavanaan”.

Itse olen miettinyt tätä joskus paljonkin, mitä tämä oikeastaan tarkoittaa, ja mitä se tarkoittaa minulle? Onko kyse oman tuomionsa, syyllisyytensä kantamisesta, kuten ehkä monesti ajatellaan, vai onko kyse itse asiassa jopa päinvastaisesta asiasta? Jeesushan kantaa ristiä syyttömänä eli toisin sanottuna hän kantaa sitä vihapuheiden, panettelujen taakkaa, jonka kohteeksi hän joutui. Hän kantaa ristiä, jonka maailman epäoikeudenmukaisuus ja vääryys juuri hänen kohdalleen toi.

Tätäkö ristin kantaminen on? Että voi olla kostamatta? Että voi sanoa ”anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät”?

Nähdä maailma armon kautta

Pääsiäisen sisäistäminen on siis psyykkinen prosessi, joka auttaa ymmärtämään omaa itseä ja sitä, mitä on olla ihminen. Ojansuun mukaan sen tuottama hedelmä on ymmärrys siitä, miten tärkeää on nähdä maailma armon kautta.

– Parhaimpina hetkinä ymmärrän, että jokainen on rikki ja toimii siitä käsin. Jopa Putin. Silloin toivon, että armon määrä on avaruudellinen. Jos elämässä on armollisuuden eikä vihan vire, on vaikea lähteä vetämään ihmistä ristille.

Ojansuu työskentelee lukion filosofian lehtorina ja näkee päivittäin nuorten maailman armottomuuden. Elämässä pärjäämisen paineet ovat kovat. Samoin sosiaalisen median ja siihen liittyvän sosiaalisen koodiston luomat. Harha-askeleita on varottava, sillä pienestäkin virheestä teilataan.

Filosofi ja opettaja puhuu paljon hyväksymisestä: itsensä, historiansa ja todellisuuden. Sitä hän toivoo nuortenkin maailmaan.

– Hyväksyminen on teko, toisen hyväksi tekemisen teko. Paheksunta sen sijaan toimii kohti ilmiantoja, huhupuheita, oman valta-aseman lujittamista, en se minä ollut -ajattelua.

Ojansuu on huolestunut kaiken humaanin alasajosta ja pitää tärkeänä läntisen kristillis-humanistisen kulttuurin ja perinteen vaalimista.

Jos ihminen kadottaa armon ajatuksen, olemme hukassa.

– Jos ihminen kadottaa armon ajatuksen, olemme hukassa. Armollisuuden ajatus suuntautuu menneisyyden lisäksi myös tulevaisuuteen. Se synnyttää kokemuksen osallisuudesta, joka taasen toimi lääkkeenä tuomiohenkisyyttä vastaan.

Tuntea suuri neuvottomuus

Herääminen aamuun pitkäperjantain jälkeen. Lauantai, välipäivä. Ojansuu on kiinnostunut päivästä, jolloin ei tapahdu mitään. Jeesus on kuollut, hylkääminen on totaalista.

– On avoin kysymys, mitä tarkoittaa, kun kaikki toivo on mennyt. Missä minä olen silloin? Entä ukrainalaiset, jotka viettävät jatkuvaa pitkäperjantaita? Tietämättömyyden ja suuren neuvottomuuden päivää ei muistella. Se ei ole pyhäpäivä. Silloin ollaan hukassa kaikki.

Hylätyksi tulemisen kokemus on herkimpiä asioita ihmisen elämässä.

Filosofille kristinuskon ydin on hetki ennen Jeesuksen kuolemaa. Ihmisen kirkaisu keskellä pimeyttä ja epätoivoa: Jumalani, miksi minut hylkäsit?

– Hylätyksi tulemisen kokemus on herkimpiä asioita ihmisen elämässä. Ja Jumala itse sanoo nämä sanat ristillä. Ihmisen eksistenssin perusta on kysymys siitä, miksi tulin hylätyksi. Jeesus menettää ristillä henkensä tietoisena, että hän on hukkaan joutunut, hänet on uhrattu. Vain tämän kokemuksen kautta olen voinut ymmärtää oman suhteeni kristinuskoon.

Filosofia koskettaa Simone Weilin ajatus siitä, että se tapa, jolla me Jumalan koemme, on hänen poissaolonsa.

– Se on sukua ihmisen rakkaudenkaipuulle. Jumalan poissaolon kokeminen ei saa minua kieltämään vaan kaipaamaan, ojentautumaan kohti. Jumalan poissaolon tunnistaminen on minulle merkittävä kokemus Jumalan olemassaolosta.

Voi tätä herkistettyä aikaa. Kaikki niin lähellä, kosketuksen sisäpuolella, ymmärryksen hatarimmassa pisteessä. En enää tiedä mitä minulle tapahtuu. Siihen jään, aavistetun ilon odotukseen.

Olla uusi mahdollisuus itselle ja muille

Johannes Ojansuu elää ja hengittää pääsiäistä vuoden jokaisena päivänä. Hän kertoo oppineensa katsomaan katoavaisuuden peilin kautta kaikkea mitä tapahtuu. Mitä se sitten tuo hänen elämäänsä?

Ojansuu menee hiljaiseksi. Hän katsoo oman kaipuunsa ja katoavaisuutensa peiliin ja vastaa sitten, että kukaan meistä ei ole se mikä kuvittelee olevansa – meissä on muutakin, viimeiseen saakka jotakin toisenlaista. Ja vaikka ihminen on traaginen olento, on hänessä aina myös jotakin viatonta ja puhdasta. Ylösnousemuksen valo ei osu pelkästään ihmisen syntisyyteen vaan myös siihen, mikä meissä on turmeltumatonta.

– Olla osa pääsiäisen kertomusta ei ole vain yksityinen asia, vaan katumuksella ja parannuksella on myös kollektiivinen, yhteisöä lujittava ulottuvuutensa. Pelastumisen ydin ei ole suhde itseen, vaan suhde toiseen. Menet kohti psyyken parantumisen kokemusta. Joudut hukkaamaan itsesi pitkäperjantain kollektiiviseen haavaan. Ylösnousemuksessa tulet vielä kerran nähdyksi uudessa valossa. Se, että ihminen saa uuden mahdollisuuden, on kristinuskon suuri ydin, synnit on pyyhitty pois. Anteeksiantamisen ja -saamisen kokemus saa ison peilin ylösnousemuksessa.

Ylösnousemus: taas uusi mahdollisuus nähdä sekä maailma, että itsensä, edes hitusen uudella tavalla. Näin sen olen ajattelut. Tämän mahdollisuuden suojelua ja ylläpitoa voidaan kutsua rakkaudeksi. Hyvää pääsiäistä kaikille.

Kursiivilla merkityt lainaukset ovat Johannes Ojansuun merkintöjä Pääsiäinen elämänasenteena -Facebook-ryhmästä.

Johannes Ojansuu (s. 1961)

·       Filosofi, opettaja ja kirjailija

·       Filosofian lehtorina Hämeenlinnassa

·       Vetänyt hämeenlinnalaisessa olutravintola Birgerissä Perjantai-Parlamentteja vuodesta 2007 vierainaan valtakunnallisia tieteen, taiteen, uskonnon ja politiikan vaikuttajia.

·       Teokset: Pyhyys: Rajalla oleva ihminen (WSOY 2004), Lankeemus (WSOY 2008), Katoavaisuuden aineisto (Into 2014)