Ilkka Enkenberg: Kristinuskolla on hyvä vastaus kaipuuseen

Viestintäyrittäjä Ilkka Enkenbergin, 45, ideamoottori alkoi oitis raksuttaa, kun hän huomasi Sanan hakevan päätoimittajaa.

– Kielsin ensin ajatuksen, mutta pian paljastui, että tunsin vastustamatonta imua ja houkutusta tähän merkitykselliseen työhön.

Sana oli tullut teologille tutuksi yli 20 vuoden ajalta äidin tekemänä lahjatilauksena ja pari vuotta myös kolumnistina. Lehden ja sen julkaisijan Kansan Raamattuseuran arvoihin oli helppo yhtyä. Vivamokin oli tuttu paikka.

– Allekirjoitan ajatuksen kristillisyydestä, jossa pyritään rakentamaan siltoja ja mennään rakkauden ja armon kautta. Asioita katsotaan avarasti: liberaalit ja konservatiivit mahtuvat samaan yhteisöön.

Tunsin vastustamatonta imua ja houkutusta tähän merkitykselliseen työhön.

Lehden lähtökohta sopi mainiosti kaikenlaisten kristittyjen kanssa toimeen tulevalle miehelle, jolla ei ole ikinä ollut vain yhtä tiettyä hengellistä kotia.

– Pidän hienoina sellaisia yhteisöjä, joissa kaikki voivat tuntea itsensä tervetulleiksi.

Enkenberg on arvostanut aina Sanan inklusiivista, hyvinkin erilaisia ihmisiä ja kristittyjä sisäänsä sulkevaa linjaa.

– Lehteä pystyy lukemaan monenlaisesta elämäntilanteesta ja hengellisestä tai teologisesta katsomuksesta käsin.

 

Rakastavan katseen kautta

Mielessä pyörivät myös vastaväitteet: olisiko minusta kristillisen median luotsiksi? Matkan varrella oli tullut monesti mietittyä, onko kristinuskossa mitään järkeä, kuuleeko kukaan?

– Uskossa olen kuitenkin roikkunut aina kiinni. Yhteys yläkertaan on säilynyt, joskus vahvempana, joskus heikompana.

Joulukuussa työnsä aloittanut päätoimittaja näyttää valintaprosessin jälkeen vähän väsyneeltä mutta iloiselta ja huojentuneelta.

Yhteys yläkertaan on säilynyt, joskus vahvempana, joskus heikompana.

Mitä haluat Sanan kautta ensisijaisesti viestittää?

– Välitämme edelleen uskoa, toivoa, rakkautta ja armoa, armollista asennetta muita mutta myös itseä kohtaan. Ihmisiä katsotaan rakastavien silmien kautta.

 

Onnea ja syvää kärsimystä

Opettajaäidin ja mittamiesisän poika kasvoi Pyhtäällä Kotkan kupeessa. Hän kävi kesäisin kavereineen pyörällä uimassa ja isän seurassa ongella. Talvella rakennettiin kavereiden kanssa lumilinnoja ja -luolia.

Roolipelit ja lautapelit veivät teininä mukanaan. Monta eri soitintakin hän soitti.

Rippikoulun Ilkka kävi vasta aikuisena, sillä vanhemmat eivät laittaneet häntä sinne.

– Ehkä he ajattelivat, että voin myöhemmin ratkaista itse uskonasiat. Isä oli vielä siihen aikaan vähän uskonnonvastainen.

Onnellista perhe-elämää varjosti siskon sairastuminen leukemiaan.

– Kunto oli jo tosi heikko, kun äiti rukoili yhtenä iltana siskon puolesta sängyn vieressä. Seuraavana aamuna sisko oli ihan terve.

Lääkärit sanoivat, ettei tuollainen äkkiparantuminen ole mahdollista. Se vaikutti ihmeeltä. Suurina annoksia annetut solumyrkyt ja sädehoidot olivat kuitenkin tehneet tuhojaan. Aikuisena niistä seurasi kolme aivokasvainten leikkausta. Ne tuottivat elinikäisiä, vakavia vammoja.

– Minulle on mysteeri, miksi Jumala paransi ihmisen sellaiseen elämään, joka on jatkuvaa kamppailua.

Ehkä asia selviää jonain päivänä, mutta nyt sitä ei voi ymmärtää, veli miettii vakavana ja surullisena.

– Onko Jumalan mittakaava niin erilainen, että ihminen voi tajuta tällaisista asioista jotain vasta tuonpuoleisessa? Sekään ajatus ei kyllä lohduta tämänpuoleisessa.

Siskon kohtalo on sellainen vertailukohta, etteivät omat vaikeudet tunnu mainitsemisen arvoisilta.

– En voi sanoa, että minulla olisi ollut erityisen rankkoja vaiheita. Saan olla kiitollinen, että elämäni on mennyt ihan kohtuullisesti.

 

Vapaaksi turhista rooleista

”Pohjalta nousuun” -tyylistä selviytymistarinaa mistään Enkenbergin elämänvaiheesta ei tarvitse kirjoittaa.

– En ole kauheasti vetänyt koskaan edes viinaa, enkä käyttänyt huumeita. Haasteeni ovat liittyneet lähinnä omaksi itseksi kasvamiseen.

No, pitkän parisuhteen päättyminen tuntui toki aikanaan raskaalta.

– Onneksi sain lähdettyä suhteesta, joka ei ollut minulle hyväksi.

Oman tahdon ja äänen löytäminen ja turhista rooleista vapautuminen ottivat yllättävän pitkän ajan. Se vaati kasvamista rehellisemmäksi sekä itselle että muille.

– Niihin aikoihin mietin, että tällaiseltako tuntuu olla vihdoin 35-vuotiaana henkisesti aikuinen.

Kaikkien diplomaattiseksi ja mukavaksi kaveriksi luonnehtima Ilkka tunnistaa olleensa aina aika kiltti ja joskus liian miellyttämishaluinen. Hän on aistinut turhankin herkästi toisten tunteet ja ottanut ne kantaakseen.

– Perusvireeni on, että minusta olisi kivaa, jos kaikilla olisi kivaa, mutta se ei saa tapahtua enää omalla kustannuksellani. Vasta myöhään aikuisena löysin, mihin haluan vetää rajani.

Hän haluaa kasvaa henkisesti elämänsä loppuun saakka.

– Juuri nyt tuntuu kuitenkin aika hyvältä olla minä.

Minusta olisi kivaa, jos kaikilla olisi kivaa, mutta se ei saa tapahtua enää omalla kustannuksellani.

Onnellisuuteen vaikuttaa olennaisesti graduvaiheessa Helsingin teologisen tiedekunnan metodikurssilta löytynyt ”ihana ja kaunis vaimo”.

– Istuimme vierekkäin ja nauraa käkätimme. Professori joutui sanomaan, että pitäisi olla hiljempaa. Lähetimme hänelle myöhemmin hääkuvamme.

Ihanneminää raadollisempi isä

Enkenberg bongattiin Sanan kolumnistiksi tämän teoksesta Isäkirja – tositarinoita, jotka jokaisen miehen tulisi lukea (Readme.fi 2020). Se on kirjoitettu yhdessä Markus Forsellin kanssa.

Perhe-elämään vaimojensa rinnalla tasaveroisesti osallistuvat miehet käsittelevät sympaattisesti isyyteen liittyviä tunteitaan ja kokemuksiaan.

Ilkka kertoo kauniisti isyyden onnesta. Kolmen poikansa kanssa hän on kokenut rakkauden, joka on ”jotain puhdasta, jollain lailla itsekkyydestä vapaata”.

”Elämäni parhaita hetkiä ovat olleet sellaiset, joissa olen peitellyt pienen nukkumaan ja hellitellyt häntä. Juuri ennen nukahtamista pieni käsi on noussut silittämään isän kättä.”

Lasten kautta hän on joutunut kohtaamaan myös oman raadollisuutensa ja huomaamaan, kuinka kaukana ihanneminästään onkaan.

– Soimaan itseäni välillä armottomasti, kun olen hermostunut lapsille liian pienestä. Armollisuus itseä kohtaan on tärkeä taito opetella, Ilkka huokaa.

Isäkirjan toinen tekijä Markus Forsell antaa ystävästään armollisen todistuksen: ”Reilu tyyppi, rehellinen ja avoin. Puheissa kuuluu oikeudenmukaisuus, idearikkaus ja jotain minua hämmentävää: tunteikkuus.”

Forsell luonnehtii Enkenbergiä läsnä olevaksi kaveriksi, joka kysyy kiinnostuneena, mitä toiselle oikeasti kuuluu – ja jää kuuntelemaan vastausta. Päätoimittaja ”puhuu tunteistaan kiertelemättä, kuin se olisi jotain ihan normaalia ja arkista”.

Perheraamis pitää tiellä

Enkenbergin tärkein uskonnollinen viiteryhmä on Kirkkonummen seurakunnan yhteydessä toimiva raamattupiiri. Hänen vaimonsa perusti sen toisen esikoista odottavan äidin kanssa 13 vuotta sitten.

Perheraamis kokoontui ensin kodeissa ja sitten seurakunnan tiloissa, jonne oli järjestetty lastenhoito.

– Lapset eivät enää tule jalkoihin pyörimään.

Viimeksi on käyty läpi Vanhaa testamenttia, jossa on myös vaikeasti ymmärrettäviä ja ristiriitaisia näkemyksiä. Osa Raamatun ongelmista jää mysteereiksi, teologi tuumii.

– Kuulun siihen nykykristittyjen joukkoon, joka pyrkii tulkitsemaan kokonaissanomaa Jeesuksen ja armon valossa. Etsin rakastavan Jumalan ääntä. Tärkeintä on rakkauden ja hyväksymisen pohjavire – se että publikaanikin pääsi porukkaan.

Ilkka Enkenbergiä elähdyttää erityisesti heikompien, lasten ja pienten puolelle asettuminen.

– Sallikaa lasten tulla… Tämä on inspiroivin lempitekstini, jonka sanoma on todella lähellä itseäni.

Etsin rakastavan Jumalan ääntä. Tärkeintä on rakkauden ja hyväksymisen pohjavire – se että publikaanikin pääsi porukkaan.

Ison kirjan hahmoihin hän ei tohdi samaistua tai verrata itseään.

– Kyllähän vaikka kolme kertaa mestarinsa kieltäneessä Pietarissa on jotain syvästi inhimillistä ja koskettavaa, mutta ei minun varaani kirkkoa rakenneta.

Emme kauhean hurskaita ole

Jumalan rakkaus ja armo ihmisiä kohtaan kulminoituu Enkenbergin mukaan Kristuksessa. Jumala on ihmisenä joukossamme.

– Hän tietää tuskamme ja vajavaisuutemme, senkin, että joku päätoimittaja kuvittelee nyt olevansa tyytyväinen itseensä, vaikkei mitään syytä olisi.

Jumalan läsnäoloa Ilkka soisi kokevansa enemmänkin.

– Kristinuskon ytimessä on yhteys toiseen persoonaan.

Olisi hienoa oppia elämään siten, ettei rukous alkaisi ja loppuisi, vaan yhteys ylöspäin olisi jatkuvasti avoinna. Rukous virtaisi kuin hengitys muiden ajatusten lomassa.

– Monen meistä on vaikea kokea sellaista yhteyttä. Ihminen ei voi sitä täysin omasta aloitteestaan saavuttaakaan.

Jumalanpalveluksessa Enkenbergin pariskunta käy satunnaisesti kotiseurakunnassaan Siuntiossa.

– Ei meidän perhe kauhean hurskas ole, mutta yhteinen iltarukous lasten kanssa on perinne, josta pyrimme pitämään kiinni.

Pitkälle pyhityselämässä edennyttä uskonsankaria Ilkka Enkenberg ei halua esittää. Hän antaa itsestään kuvan suhteellisuudentajuisena ja tasapainoisena luterilaisena, joka ottaa uskonsa kohteen vakavasti mutta itsensä kyllin kevyesti.

 

Kristinuskon kyllästämä maa

Ilkka Enkenberg luki teologisessa pääaineenaan kirkkohistoriaa. Hän arvelee palavan kiinnostuksensa menneisyyttä kohtaan nousevan jo lapsuuden ritarileikeistä. Taru sormusten herrasta on luettu moneen kertaan.

Aikuisena hän on ollut erityisen kiinnostunut 1800-luvusta, jolloin Suomi ”brändättiin tietoisena projektina”.

Ennen Sanaan saapumista yrittäjän päätehtäviä oli tuottaa Iltalehden Historia-liitettä. Myös Enkenbergin tietokirjoista suurin osa käsittelee historiaa.

Hän katsoo, että suomalaiset elävät yhä syvällä luterilaisen arvopohjan ja perinteen virrassa.

– Me olemme vahvasti luterilaisuuden hapattamia, hyvällä tavalla enimmäkseen. Myös sekulaarien ihmisten arvot ovat pitkälti kristillisiä. Olisi hienoa, jos kristinuskon merkitys kulttuurimme pohjavirtana tunnistettaisiin.

Esimerkiksi pyrkimys ihmisten tasa-arvoon nousee suoraan kristillisistä arvoista. Missään muussa maailman kulttuurissa tai uskonnossa ei ole vastaavaa tasa-arvoa kuin luterilaisissa pohjoismaissa, päätoimittaja huomauttaa.

– Monissa piireissä kristinuskoa ollaan silti pintapuolisesti heivaamassa syrjään. Kulttuuriperinteen ja historian tuntemus on ohutta. On vaikea nähdä, miten yhteiskuntamme on kristillisten arvojen kyllästämä.

Missään muussa maailman kulttuurissa tai uskonnossa ei ole vastaavaa tasa-arvoa kuin luterilaisissa pohjoismaissa.

Päätoimittaja näkee, että ihmisillä on kaikkina aikoina pohjimmiltaan hengellisyyden eli Jumalan kaipuu, josta kaikki uskonnotkin kumpuavat. Se kaipuu ylittää kulttuurirajat, sillä sen takana on yksi yhdistävä tekijä ja lähde.

– Kokemukseni on, että kristinuskolla on tähän kaipuuseen hyvä vastaus. Toivon, että voisimme auttaa muitakin löytämään sen.

Sanan päätoimittajalla riittää tässä työsarkaa, joten lukijoiden siunaukset ja rukoukset tehtävässä onnistumisen puolesta tulevat tarpeeseen 2020-luvun haastavassa katsomuksellisessa tilanteessa.

ILKKA ENKENBERG

• Asuu erityisopettajana ja taiteilijana työskentelevän teologivaimon ja kolmen koulupojan kanssa Siuntiossa.
• Työskennellyt aiemmin kustannustoimittajana, mainostoimistossa ja vuodesta 2009 yrittäjänä Tarina-akatemiassa, joka tekee markkinointia ja viestintää.
• Kirjoittanut 10 tietokirjaa. Keskeisiä töitä myös Maailman Historia -lehden toimittaminen ja Iltalehden Historia-liitteen tuottaminen.
• Harrastuksia: rumpujen soittaminen bändissä ”pääosin omaksi iloksi”. Kajakilla melominen ja luonnossa liikkuminen. Romaanin kirjoittaminen. Lautapelit, roolipelit ja strategiapelit. Kuntoilu ja koripallon peluu kaverien kanssa ”sikäli kuin polvet kestävät”.