”Iän myötä jumalakuvassani korostuu oikeamielinen tuomari, joka tuomitsee vääryyden”, sanoo 70-vuotisjuhlakiertueelleen valmistautuva Jaakko Löytty

Tamperelaistunut laulaja-lauluntekijä Jaakko Löytty on tunnettu isosta ja kantavasta, karhean herkästä äänestä ja kovasta sanomisen palosta, mutta mies puhuu hiljaa ja rauhallisesti tehdessään välitilinpäätöstä vaelluksestaan.

Hän aloittaa äskettäin katsomastaan tv-dokumentista. Se kertoi hengenheimolaisesta, 1960-luvulla läpi lyöneestä folklaulajasta Joan Baezista.

– Minua hämmästytti hänen haurautensa ja se, miten Baez koki olleensa koko ikänsä muukalainen ja sivustaseuraaja. Minäkään en ole kotonani missään, seuraan maailman asioita kuin muukalainen, muusikko tunnustaa.

Juurettomuuden kokemuksesta kärsinyt lähetystyöntekijöiden lapsi oppi kävelemään Lontoossa ja puhumaan Etelä-Afrikassa. 12 ensimmäistä ikävuotta kuluivat pääosin Namibiassa.

Emme olleet Kaijan kanssa aikanaan seurakuntanuoria, mutta nyt otamme vahingon takaisin!

Löytty oli lähetystyössä Senegalissa vuosina 1988–1994. Siellä syntynyt laulu Helsinki–Dakar on hänen henkilöhistoriansa tulkinnan avainteos. Se kertoo viiltävästi vähintään kahden maan kansalaisen elämänkestävästä kodittomuudesta ja kaipuusta.

”Taakse tuhansien kilometrien, jäin lähtöruutuun tän seikkailun. Matkaa teen mä lailla muuttolintujen, tuulien teitä taas ajaudun. Saisinko vielä vinkin, mä eksyin uudestaan välille Helsinki ja Dakar. Jos kotiin löytäisinkin, jää sielu seilaamaan välille Helsinki ja Dakar.

Tässä rallissa mä kaiken menetin, on hyeenoillakin luolansa. Mä vaan menen taikka tulen takaisin, etsien rauhaa ja lepoa…”

Varttuneet seurakuntanuoret

Senegalin vuosien jälkeen Löytyn perhe, kirjailijavaimo Kaija Pispa ja kaksi tytärtä, asuivat 15 vuotta Kiikoisissa vanhassa kansakoulussa.

Sieltä tie vei Ylöjärven rivitalon kautta kolmioon Tampereelle, tarkemmin Pispalaan, ei harjun päälle vaan tasamaalle, äidinisän entiseen kotitaloon.

Maankiertäjä vaimoineen kuuluu Harjun seurakuntaan, jossa heidät on vedetty vapaaehtoistoimintaan ja keskustelupiireihin.

Alatie ei ole voittoisa vaan mutkikas tie. Se on hämäryydessä kulkemista. Alatieltä horjahtaa helposti.

– Emme olleet Kaijan kanssa aikanaan seurakuntanuoria, mutta nyt otamme vahingon takaisin! En ole esiintyvän taiteilijan roolissa, vaan samassa rivissä muiden kanssa, mikä on kivaa.

Taiteilijapariskunta herää harvoin aikaiseen aamujumalanpalvelukseen, mutta silloin tällöin he menevät Taizé-messuun.

– Se on mukava messu, kun ei ole saarnaa. Hiljaisuus ja yksinkertaiset laulut tekevät hyvää.

– 70-vuotiaalla on jo oikeus ajatella, että pääosa hommistani on tehty. En enää ala myydä itseäni esiintymään. Myös siirtyminen keikkapaikoille tuntuu aika ylivoimaiselta. Parasta olisi, jos joku tulisi hakemaan kotoa, kertoo kenties viimeiselle isolle kiertueelleen keväällä lähtevä Jaakko Löytty.

Alatieltä horjahtaa helposti

Löytyn körttiläiseen ”alatien ja ahdistuksen näkökulmaan” liittyy paradoksaalisesti kyky elää turvallisesti, vaikka elämässä on paljon epävarmuutta.

– Alatie ei ole voittoisa vaan mutkikas tie. Se on hämäryydessä kulkemista. Alatieltä horjahtaa helposti. Ei kuitenkaan lopulliseen kuiluun, vaan tielle on taas mahdollista palata.

Löytyllä on ollut lapsuudesta lähtien taipumusta masennukseen ja ahdistukseen. Kipu on ollut pahimmillaan sietämätön.

Heidän turvattomuuden tunteensa heijastui ja siirtyi minuun, ja olen kantanut itsekin aina sitä perusturvattomuutta.

– Monesti on ollut vain pakko odottaa, että ahdistus menee joskus ohi. Vanhoissa biiseissäni on paljon sitä ahdistusta.

Kun Löytty aloitti työn körttiläisten Herättäjä-Yhdistyksessä vuonna 2001, sairasloman tarve tuli pian.

– En päässyt sängystä ylös. Kymmenen vuotta myöhemmin minulla tilttasi yhden työkaverin kanssa ja jouduin taas vuoteenomaksi. Olin työyhteisössä liian kulmikas ja se ajoi ahtaalle.

Löytty kävi kolmivuotisen terapian, joka oli Kaija-vaimonkin mielestä miehen pelastus. Terapiassa muusikko palasi mielessään monesti ahdistuksen alkulähteille. Ambomaalle.

Varamies ikävöi ja ahdistuu

Kun polvenkorkuinen Jaakko-poika oli valmistautumassa lähetystyöntekijävanhempiensa kanssa Ambomaalle eli nykyiseen Namibiaan lähtöön, isältä kysyttiin, miten te pärjäätte matkalla tuntemattomaan.

– Isä vastasi, että onneksi meillä on tämä varamies mukana. Olin jo pienenä vanhemmilleni ja pikkuveljilleni turva ja perheen koossapitävä voima.

Vanhemmat tukeutuivat liikaakin esikoiseen.

– Heidän turvattomuuden tunteensa heijastui ja siirtyi minuun, ja olen kantanut itsekin aina sitä perusturvattomuutta.

Minun oli pakko antaa lopullinen anteeksianto, mutta varmaan nuo kokemukset kaihertavat mieltäni loppuun saakka.

Varhaislapsuus Afrikassa oli onnellista aikaa, koska isän pappisseminaari ja vanhemmat olivat lähellä, mutta lähetyslasten koulukotiin muuttaminen oli ”järkytys”.

Vanhempia oli mahdollista nähdä vain nelisen kertaa vuodessa.

– Swakopmundin koulu oli kuin vankilasaari, jonne meidät lapset oli suljettu. Ei sieltä päässyt karkuun.

Äidin ja isän lohduton ikävöinti kanavoitui mielen ja sielun syvärakenteissa vihlovaksi kaipuuksi ja epämääräiseksi angstiksi.

Isä pyysi vielä vähän ennen kuolemaansa anteeksi sitä, etteivät he ymmärtäneet, miten rankkaa lasten oli elää erossa vanhemmistaan.

– Minun oli pakko antaa lopullinen anteeksianto, mutta varmaan nuo kokemukset kaihertavat mieltäni loppuun saakka.

Liian varhain jalustalle

Jaakko Löytty ei kiistä tulkintaa, että hän taisi saada jo viimeistään 1980-luvulla kirkollisella musiikkikentällä samankaltaisen varhaiskypsän luottomiehen roolin kuin lapsuudenperheessään.

Suomigospelin kivijalka, kantaisä ja Grand Old Man…

– Jouduin edustamaan kirkossa liian aikaisin sellaista roolia, jonka täyttämiseen minulla ei ollut vielä kapasiteettia. En tiedä, mikä tarve ihmisiä on nostaa jalustalle.

Isoksi vanhaksi mieheksi kutsuminen kiusasi tuolloin nuoreksi itsensä kokenutta miestä. Häntä nimitettiin gospelvaariksikin jo alle nelikymppisenä.

– Pidin itseäni epäkypsänä ihmisenä ja myös muusikkona. Täysipäiseksi aikuiseksi kasvamiseni tapahtui vasta paljon myöhemmin. Ikä on tuonut jonkin verran tyyneyttä ja lempeyttä itseäni kohtaan.

Hukkumisvarmuus riittää

Ei Löytty sentään liian lempeästi ala hempeillä itseään arvioidessaan. Joillakin uskovilla on pelastusvarmuus. Hänellä on – körttiläisen kärjistetysti sanottuna – hukkumisvarmuus.

– Leppilammen Jukka hermostui minuun täydellisesti, kun puhuin hukkumisvarmuudesta, eikä Simojoen Pekkakaan ymmärtänyt koskaan koko asiaa.

Parinkymmenen vuoden takaisessa Sanan haastattelussa Löytty määritteli pelastusvarmuuden paikalleen jämähtämiseksi. Huutia sai ”armon omistava luokka”, joka uskoo olevansa jo perillä.

”Armon omistaminen tekee kilvoittelun merkityksettömäksi. Kun kaikki on jo kerran maksettu, maailmassa ei ole enää tarvetta todelliselle muutokselle”, Löytty jyrisi.

Hän on yhä samalla linjalla.

– Olen perusrakenteeltani hauras ja rosoinen, ja pystyn elämään tässä epävarmuudessa. Selviytymiseni täältä iankaikkisuuteen ei ole itseni varassa. Jumala tietää, minä en.

Viime aikoina Jaakko Löytty on tehnyt tekstejä Petri Laaksoselle, Severi Laaksolle ja indonesialaistaustaiselle Maco Oeylle.

Oletan oikeamielisen Jumalan

Uskonasioista laulaminen ja saarnojenkin pitäminen on ollut Jaakko Löytyn leipätyötä, mutta omasta henkilökohtaisesta uskosta puhuminen tuntuu heränneestä ”liian hurskaalta ja varmalta”.

– Niin kuin Jumalan olemassaolo olisi minun uskomisestani kiinni! Tuntuu turvallisemmalta sanoa, että minä oletan Jumalan olevan.

Millainen Jumala oletetusti on?

Parhaat oivallukset tulevat jostain sielun sopukoista. En ole niin fiksu, että olisin itse keksinyt niitä, mutta alitajunta on merkillinen asia, siellä on aineksia vaikka mihin.

– Nuorempana puhuin taivaan Isästä, jossa oli lempeyttä. Iän myötä jumalakuvassani korostuu oikeamielinen tuomari, joka tuomitsee vääryyden. Toivon hänen olevan myös armahtava.

Väitetystä hukkumisvarmuudesta huolimatta sadat Löytyn laulut kertovat varsin vakuuttavasti ja valoisasti Luojasta, johon voi luottaa, kuten uusimman Vihdoinkin vapaa -levyn nimikappale.

”Olen armahdettu syntinen, enkä uuvu alle taakkojen, vapaana nyt lennän alla auringon. Vihdoinkin vapaa, kiitos kaikkivaltiaalle.”

Oivalluksia sielun sopukoista

Taiteellisesti ja henkisesti hyvässä vireessä olevan Löytyn luomistyö jatkuu. Tällä vauhdilla tuhannen tehdyn laulun rajapyykki tulee hyvinkin vastaan.

Etenkin tekstien kirjoittaminen on paljon helpompaa kuin nuorempana, jolloin hänen piti taistella ankarasti saadakseen lauluja aikaiseksi.

– Parhaat oivallukset tulevat jostain sielun sopukoista. En ole niin fiksu, että olisin itse keksinyt niitä, mutta alitajunta on merkillinen asia, siellä on aineksia vaikka mihin. Sisälläni on uskonnollistakin ulottuvuutta.

Tarvon aika tuli elokuussa täyteen, ja voi tulla minullakin kohta.

Löytty on tehnyt viime aikoina tekstejä myös Petri Laaksoselle, Severi Laaksolle ja indonesialaistaustaiselle Maco Oeylle.

Nyt työn alla olevan ”jonkinlaisen välitilinpäätöslevyn” kaikki kappaleet on tehty yhdessä jonkun toisen taiteilijan kanssa.

Mukana on syöpää sairastaneen rokkipappi Tarvo Laakson (1955–2023) viimeisillä voimillaan luoma sävellys.

– Sen saaminen levylle tuntuu erityisen arvokkaalta.

En ole valmis kuolemaan

Omankin elämän rajallisuus tuntuu entistä selvemmin.

– Kaijan kanssa puhumme vanhuuden vaivoista: milloin mikäkin paikka kolottaa ja univaikeuksien kanssa kamppaillaan. Ennen kirjoitin lauluja pitkin yötä, nyt vain virka-aikaan.

Vanhemmat ovat kuolleet parin vuoden sisällä, muusikkoystävistä ja ikätovereista Tarvon lisäksi rumpali Seppo Rauteva.

– Tarvon aika tuli elokuussa täyteen, ja voi tulla minullakin kohta. Tiedän, että olen seuraavien joukossa. Tähän liittyy kuolemanpelkoa. En ole ollenkaan valmis kuolemaan.

Helmikuussa 70 vuotta täyttävä Löytty epäilee keväällä alkavaa juhlakiertuetta viimeiseksi itse järjestämäkseen isoksi voimainponnistukseksi. Kyllä hän silti esiintyy edelleen mielellään, jos keikoille kysytään.

– Ihmisille laulaminen ja laulujen tekeminen tuntuu nautinnolliselta. Keikoille matkustamista en enää meinaa jaksaa.

Jaakko Löytty tunnustaa olevansa ujo. – Isoissa tilaisuuksissa pelottaa, etten pysy ihmisenä kasassa, selkäranka ei pidä minua pystyssä, voimat eivät riitä… Semmoista se on, hän sanoo.

Selviämme samassa liemessä

Körttiläinen alatien usko ei jää vellomaan epämääräiseen epätoivoon. Elämän ahdistukset ja epäilyt ovat aitoja, mutta toinen todellisuuskin muistuttaa olemassaolostaan.

– Toivo on vahva ja kaunis sana. Siitä täytyy pitää kiinni.

Toivo liittyy oletetun Jumalan ohella siihen, että selviämme kyllä yhdessä eteenpäin.

– Meitä alatien kulkijoita yhdistää se, että me olemme kaikki samassa liemessä.

Vihdoinkin vapaa -laulussa suomigospelin ikikapinallinen isähahmo esittää rohkaisevan vision:

”Hän luo uuden taivaan, uuden maan, onhan kaikki hänen vallassaan. Uusi luomispäivä jälleen valkenee. Vihdoinkin vapaa, kiitos kaikkivaltiaalle.”

Pasifisti puolustaa planeetta Maata ja tasa-arvoa

Parikymmentä vuotta sitten Jaakko Löytty suomi Sanassa musiikkiteollisuuden viihdekoneistoa, jossa ”musiikki käy mauttomaksi ja mitäänsanomattomaksi, kun siitä puuttuu suola”.

Hän näkee ongelman entistä suurempana sekä suomigospelissa että koko kirkossa. Yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja maailmanparantamisen palo on hiipumassa.

– Me, jotka olemme yhteiskunnallisesti orientoituneita, olemme vähemmistö, joka jää täydellisesti jalkoihin. Se tuntuu musertavalta.

Kun joku esittää kirkon suunnasta vähänkään fiksumman kannanoton, vastaukseksi tulee niin raju viharyöppy, että kaunis ajatus hautautuu.

– Anonyymin haukkumisen, järkyttävien änkyrämielipiteiden ja ruman vihapuheen takia moni ei enää jaksa osallistua keskusteluun.

Tasa-arvo, oikeudenmukaisuus, rauha ja rasismin vastustaminen ovat Löytyn lauluissa toistuneita teemoja.

Ukrainan sodan takia tuntuu kyllä jopa irvokkaalta olla pasifisti.

1960-luvun kansalaisoikeusliikkeen ja Martin Luther Kingin innoittama gospelkonkari on pysynyt uskollisena nuoruutensa ihanteille ja välttänyt kyynisyyden kuoppaan lankeamisen.

Vihdonkin vapaa -levyn nimikappaleella kuullaan katkelma Kingin I have a dream -puheesta. Albumin vahvimpiin lauluihin lukeutuu myös poliisien Yhdysvalloissa tappaman mustan George Floydin viime henkäyksistä kertova En voi hengittää.

– Ajattelin nuorena olevani köyhän ja sorretun asialla. Viime vuosina ilmastonmuutoskysymykset ovat nousseet pintaan.

Ympäristönsuojeluun liittyvät tuoreet laulut Planeetta maa sekä Viljellen ja varjellen. Rauhanasiakin on edelleen tärkeä.

– Ukrainan sodan takia tuntuu kyllä jopa irvokkaalta olla pasifisti. Nuorena Vietnamin sotaa oli helppo vastustaa, mutta kyllä minussa elää edelleen Kingin ajatus väkivallasta kieltäytymisestä.

 ”Tässä toivoa Toivon pojille, valon tyttärille lohtua. Kaiken yllä on suuri luojamme, rauha tulee meille taivaasta… Yhteisvoimin te kyllä jaksatte olla rauhanrakentajina”, Löytty rohkaisee laulussaan Ohikulkija.

– Kirkon täytyisi toitottaa kautta maailman kovempaan ääneen Jeesuksen opetusta, että autuaita ovat rauhantekijät.