Huovinen | Eino

Historian tuntemuksen suhteen olen harrastelija. Alan tutkijoita arvostan. Yksi heistä oli Eino Murtorinne, opettajani yliopistossa.

Tapasin Einon viimeisen kerran viime keväänä. Olin mennyt Töölön kirkkoon, jonne Eino oli tullut hiljaisen viikon ahtirukoukseen rouvansa Seijan kanssa. Tapansa mukaan he olivat iloisia, vaikka vähän murehtivat edessä olevaa putkiremonttia.

Sitä ihmettelimme, että Töölön kirkko, Einon ja Seijan kotikirkko, taitaa olla ainoa helsinkiläinen kirkko, jossa luetaan Jeesuksen kärsimyshistorian tekstejä. Mistähän tämä kertoo?

Kesäkuussa Eino kuoli. Tarkka tutkija lähti taivaan kotiin.

Einon kirjoitus oli kuin pienimuotoinen testamentti siitä, mitä historioitsija ajatteli.

Mieleeni palasivat ne raamatunkohdat, joita Töölön ahtikirkossa oli luettu. Illan aihe oli ”Jeesus tutkittavana”. Johanneksen evankeliumi kertoo Jeesuksen ja Pilatuksen vuoropuhelusta. Muistamme Pilatuksen huudahduksen ”Mitä on totuus?”

Eino oli tutkija, joka tavoitteli sitä, mikä on totta. Uransa aikana hän pohti sitä, miten kunkin aikakauden aatteelliset virtaukset sopivat tai eivät sovi siihen, mitä kristillinen usko on. Tästä Pilatus ja Jeesuskin puhuivat. Maalliselle ruhtinaalle Jeesus sanoi: ”Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta… Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten tullut tähän maailmaan, että todistaisin totuuden puolesta.”

Samassa kuussa, kun Eino kuoli, julkaistiin Kanava-lehdessä hänen viimeinen kirjoituksensa. Siinä Eino mietti, miten kansankirkon tulee elää omassa ajassaan, mutta säilyä omana itsenään. Tyylinsä mukaisesti Eino kirjoitti harkitusti, matalalla profiililla, mutta selkeästi. Itsestäänselvyyksiin hän ei tyytynyt. Totuutta on tavoiteltava.

Einon kirjoitus oli kuin pienimuotoinen testamentti siitä, mitä historioitsija ajatteli.

”Lukuisat modernit aloitteet kirkon uudistamiseksi ja nykyaikaistamiseksi näyttävät johtaneen siihen, että kansankirkosta on haluttu tehdä kokonaan uusien aatteiden toteuttamiskenttä ja sen sanoma on pyritty muuttamaan omien toivomusten mukaiseksi.”

Rohkenen ajatella, että Eino halusi kuulua sellaiseen kirkkoon, joka vaihtuvien ideologioiden keskellä pitäytyy Jumalan sanaan ja sakramentteihin.

”Kansankirkon uudistamiseen on monesti katsottu kuuluvan, että sen velvollisuutena olisi alistua maan yleisen mielipiteen sanelemaan linjaan ja ratkaisuihin ja suunnata toimintansa sen mukaisesti. Kirkon hyväksyttävyyden ehdoksi on tullut ajatus, että kansankirkon pitäisi alistua eräänlaiseen yhteiskunnan myötäjuoksijan rooliin ja kavahtaa yleisistä käsityksistä ja ihanteista poikkeavan sanomansa julkituomista.”

”Monet kansankirkon hyvääkin tarkoittavat uudistajat ovat ajautuneet uusimuotoisen valtiokirkon ihailijoiksi, ja sanan ja sakramenttien kirkko on ohentunut pelkäksi moraalisen sanoman julistajaksi.”

Rohkenen ajatella, että Eino halusi kuulua sellaiseen kirkkoon, joka vaihtuvien ideologioiden keskellä pitäytyy Jumalan sanaan ja sakramentteihin. Niiden kautta meille välittyy armo, toivo ja tulevaisuus.

Kirjoittaja Eero Huovinen on helsinkiläispoika, teologi, eläkepiispa ja vaari.