”Haaveissani on eloisa konserttitoiminta ja uudenlaiset ohjelmaformaatit”, sanoo tuore Vivamon johtaja Elina Vettenranta

Kun Elina Vettenranta muuttokuormineen saapui Kemistä Etelä-Suomeen ja laski jalkansa Vivamon kamaralle, hän palasi kotiin, rakkaisiin maisemiin. Lohjanjärven ranta on tammikuussa 2024 kenties kylmä ja tuulinen, mutta se tuli Elinalle tutuksi jo lapsuuden auringon ja riemun täyteisillä uimaretkillä, kun hänen vanhempansa tekivät Kansan Raamattuseuran opiskelijatyötä ja toivat lapset mukanaan Vivamossa vieraillessaan.

– Muistan uimisen ja juoksentelun pitkin laajaa nurmikenttää ja heinälatoja muiden lasten kanssa.

Perhe asui välillä kuusi vuotta Ruotsissa ja muutti takaisin Suomeen, tarkemmin sanottuna Lohjalle, kun Elina oli 12-vuotias. Vettenrannan äiti ja isä, Riitta ja Tapio Aaltonen toimivat molemmat erilaisissa Kansan Raamattuseuran tehtävissä, ensin opiskelijatyössä ja lopulta molemmat aikansa toiminnanjohtajina. Tapio Aaltonen oli myös Sanan päätoimittaja vuodesta 1993 vuoteen 1997.

Pariskunnan lapset olivat mukana raamattukonferensseissa ja työntekijäpäivillä, kasvattivat juuria Vivamon maaperään. Elina saikin maistaa KRS:n työtä hyvin kirjaimellisesti jo nuorena.

Olin silloin vähän arempi, enkä halunnut laulaa julkisesti.

– Siskon kanssa autoimme lähettäjäkirjeiden postituksessa nuolemalla kirjekuoria kiinni olohuoneen lattialla, jossa niitä oli isot pinot, Vettenranta nauraa.

Vettenrannan lapsuudenperheessä harrastettiin ahkerasti musiikkia, ja Elinan soittimeksi valikoitui huilu. Hän kävi musiikkileireillä, missäs muualla kuin Vivamossa, ja osallistui Vivo–orkesterin toimintaan. Orkesterista kehittyi vuosien saatossa varsinainen ammattimuusikoiden hautomo, ja siellä soittimien seassa hän tapasi myös ensimmäistä kertaa nykyisen miehensä Karri Perälän.

– Kaikki ympärillä olevat näkivät, että välillämme oli väreilyä.

Vielä silloin elämä kuitenkin kuljetti heitä eri suuntiin.

Orkesteritoiminnan lisäksi Vivamo tuli Elinalle tutuksi myös rippileirien ja isostoiminnan kautta, ja kesätyökin löytyi vastaanottotiskin takaa. Mutta sitten oli aika muuttaa muualle opiskelemaan.

– Tärkeintä on tutustua ihmisiin, rutiineihin ja vallitsevaan kulttuuriin. Uudistusten aika on sen jälkeen, sanoo Elina Vettenranta.

Sai kruunun päähänsä

Vettenranta avioitui Timo Vettenrannan kanssa ja opiskeli itsensä vaatesuunnittelijaksi.  Vantaan käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa. Hän otti myös yksityisiä laulutunteja. Kipinä laulamiseen oli vahva, sitä olivat ruokkineet esimerkiksi kevyen musiikin laulajat, joita Elina oli nähnyt ruotsinlaivoilla, kun perhe oli kuuden vuoden Ruotsin-jakson aikana kulkenut lahden yli. Vettenranta kuitenkin vältteli oman äänensä esilletuontia.

– Olin silloin vähän arempi, enkä halunnut laulaa julkisesti.

Helsingissä asuneeseen perheeseen syntyi ensimmäinen lapsi vuonna 1995, ja tie vei Keniassa lähetysprojektissa vietetyn vuoden jälkeen Tampereelle, jossa perheeseen syntyi toinen lapsi. Vettenranta oli kotiäiti, mutta vuodet olivat täysiä, sillä hän muun muassa opetti samalla vaateompelua kansalaisopistossa ja opiskeli avoimessa yliopistossa sosiaalipsykologiaa ja sosiologiaa.

Ruvettiin harjoittelemaan tangoja, ja ihastuin niihin tosi kovasti, siinä oli jotain samaa kuin hengellisessä musiikissa, joku samanlainen tunteen palo ja voima.

Hän hakeutui jälleen myös laulutunneille, mutta opettaja epäili, olisiko hänellä jo ennestään taitavalle äänenkäyttäjälle uutta annettavaa. Sen sijaan opettaja ehdotti, että tämä voisi hakeutua Tangomarkkinoille kilpailemaan tangokuningattaren tittelistä.

– Ruvettiin harjoittelemaan tangoja, ja ihastuin niihin tosi kovasti, siinä oli jotain samaa kuin hengellisessä musiikissa, joku samanlainen tunteen palo ja voima.

Vettenranta otti haasteen vastaan ja löysi tangosta kiehtovan tavan ilmaista itseään. Ensimmäisellä yrittämällä hän pääsi tangokilpailussa 20 parhaan joukkoon ja päätti yrittää uudelleen.

Toisella kertaa hän ylsi finaalin varasijalle, ja kolmannella kerralla hän panosti kaikkensa voittaakseen.

Vettenrannan sisko on psykologi Ilona Rauhala, joka toimi hänen henkisenä valmentajanaan kolmannella yrittämällä. Yhteistyö oli hedelmällistä, lisäksi Vettenranta oli varmasti myös kehittynyt esiintyjänä, sillä vuonna 2006 hänet kruunattiin tangokuningattareksi.

Elina Vettenranta ja Karri Perälä tutustuivat nuorina Vivo-orkesterissa, mutta päätyivät yhteen vasta vuosikymmenten kuluttua.

Ei kosketusta itseen

Seuraavat vuodet pitivät sisällään paljon tanssilavakeikkoja, mutta tähtien loisteessa oli varjonsa. Vettenranta kärsi arvottomuuden ja riittämättömyyden tunteista, mikä johti vääränlaiseen huomion hakemiseen ja muiden miellyttämiseen. Vuosien aikana sisälle kertynyt paha olo alkoi oireilla.

Hän kadotti kosketuksen itseensä. Lisäksi muusikon elämä oli kuluttavaa, mikä näkyi esimerkiksi keikkapaikkojen takahuoneissa. Vuonna 2017 Vettenranta kertoi Sanan haastattelussa pyyhkineensä kyyneleitä juuri ennen lavalle astumistaan: ”Vaikka olen ollut välillä ennen esiintymistä ihan rikki, olen aina suoriutunut keikoista. En murru väärissä paikoissa enkä voi tehdä ohareita, kun ihmiset ovat tulleet kuuntelemaan minua.”

Joka päivä ihmettelemme sitä, että meillä on kaikilla elämänalueilla niin voimakas yhteys.

Tanssilavojen kiertäminen oli lopulta Vettenrannan elämässä raskas vaihe, eikä hän voinut viihteeseen keskittyvässä ravintolamaailmassa hyvin. Hän palasi opiskelemaan ja valmistui sosionomiksi vuonna 2016. Opintojen loppusuoralla hän aloitti myös Kansan Raamattuseuran kaupunkityöntekijänä Tampereella.

Varsinainen raskaiden vuosien kulminaatiopiste oli kuitenkin vielä edessä. Se koitti, kun Vettenrannan pitkä avioliitto tuli päätökseensä. Se oli kova paikka sinnikkäälle naiselle, joka koki ainoaksi vaihtoehdoksi jättää kaiken Jumalan käsiin ja viettää aikaa rukouksessa.

Omien sanojensa mukaan Vettenranta on kaksi kertaa ”käynyt läpi terapiapläjäyksen” ja oppinut tunnistamaan omia tunteitaan. Tällä hetkellä Vettenranta opiskelee itse kognitiivista lyhytterapiaa.

Ihan tavallinen usko

Eräs syy, miksi Elinasta ja Karrista ei tullut paria jo nuoruudessa, Vivo-orkesterin aikana, oli se, että Karri ei silloin ollut uskossa. Elina puolestaan halusi uskovan miehen. Kun Vettenrannan avioeroprosessi oli jo menossa, hän kohtasi Karrin uudelleen. He tapasivat sattumalta Tampereen Messukylän Majatalo-illassa, jossa Karri oli keikalla. Karrin ei alun perin edes pitänyt juuri sinä iltana olla yhtyeessä, mutta hänet houkuteltiin soittamaan.

Vanha ihastus leimahti nopeasti uudelleen.

– Joka päivä ihmettelemme sitä, että meillä on kaikilla elämänalueilla niin voimakas yhteys. Pienetkin riitamme pyrimme sopimaan mahdollisimman nopeasti.

Nykyään Karri on ”enemmän uskossa” kuin Elina.

– Koin aluksi vähän jopa riittämättömyyttä Karrin rinnalla, koska hän on tullut kokemuksellisesti uskoon, puhuu kielillä ja kokee Jumalan läsnäolon usein vahvasti.

En ole kokenut dramatiikkaa uskossani, mutta se on säilynyt tasaisen vahvana.

Elina on kasvanut uskoon jo lapsuudessa, eikä hänellä ole voimakkaita uskonnollisia kokemuksia. Muutaman kerran hän on sen sijaan saanut profetian jonkun toisen kautta.

– En ole kokenut dramatiikkaa uskossani, mutta se on säilynyt tasaisen vahvana. Rukous ja Raamattu kantavat minua.

Myös ystäviltä ja seurakuntalaisilta saadut rohkaisut ovat vahvistaneet uskoa vaikeina hetkinä. Eräs rohkaiseva hetki oli, kun Vettenranta oli juuri muuttanut Kemiin mentyään Karrin kanssa naimisiin.

– Ennen muuttoa seurakunnan vapaaehtoiset olivat alkaneet rukoilla puolestani. He olivat lukeneet minusta Sanaan kirjoitetun jutun, jossa kerroin muutostani.

Sen jälkeen käynnistyivät Majataloillat, joita Vettenranta alkoi pyörittää.

– Se oli minulle merkki siitä, että rukous kantaa ja Jumala on läsnä. Me saamme luottaa, että kaikki on Jumalan käsissä.

– Kun ihmiset etsivät paikkaa hengelliseen virkistäytymiseen, haluan Vivamon nousevan ensimmäisenä mieleen, Elina Vettenranta sanoo.

Täsmähoukutus iski

Kemissä Vettenranta työskenteli paikallisen setlementtiyhdistyksen maahanmuuttotyössä ja toimi KRS:n avustavana työntekijänä pitäen muun muassa Pekka Simojoen aikanaan alulle panemia, matalan kynnyksen Majataloiltoja.

Eräänä päivänä vuoden 2023 syksyllä hän kuitenkin näki ilmoituksen, jossa haettiin Vivamolle johtajaa.

– Kun näin ilmoituksen, se oli täsmähoukutus, enkä voinut olla hakematta sitä, Vettenranta naurahtaa.

Vaikka monilahjakas Vettenranta on luonut uraa niin tangokuningattarena, sosionomina kuin vaatesuunnittelijanakin, hänen sydämensä on aina palanut hengelliselle työlle. Hän kokeekin, että Jumala on johdattanut hänet tielle, joka johtaa nyt Lohjanjärven rantaan.

– Olen rukoillut vuosikausia, että saisin tehdä työtä Jumalan valtakunnan hyväksi. Nyt tunnen pääseväni toteuttamaan sitä unelmaa.

Vettenranta ajattelee, että hänellä on vahvuuksia, joista on apua Vivamon johtamisessa.

– Koen olevani hyvä organisoimaan, ideoimaan, olemaan läsnä ja luomaan yhteyttä. Lisäksi olen saanut palautetta, että olen hyvä juontaja.

Nöyränä mutta toiveikkaana otan vastaan tämän tehtävän.

Vettenrannalla on myös esimieskokemusta, jolle on käyttöä tuoreessa työssä. Hän haluaa puhaltaa keskuksen ohjelmatarjontaan uudenlaista liekkiä ja tuoda oman persoonallisen panoksensa Vivamon tarjontaan.

– Haaveissani on eloisa konserttitoiminta ja uudenlaiset ohjelmaformaatit. Myös luova toiminta voisi olla osa antiamme, Vettenranta visioi.

Vaikka odotukset ovat korkealla, Vettenranta asennoituu uuteen tehtäväänsä maanläheisesti. Hän tietää, että edessä on myös paljon opittavaa. Aivan ensimmäiseksi hän haluaa perehtyä Vivamon toimintaan ja henkilöstöön.

– Tärkeintä on tutustua ihmisiin, rutiineihin ja vallitsevaan kulttuuriin. Uudistusten aika on sen jälkeen.

Vettenrannan unelmana on nostaa Vivamon profiilia ja rakentaa siitä hengellinen keskus, joka tunnetaan ympäri Suomen. Hän haluaa tuoda Vivamoa näkyvästi esiin markkinoinnin keinoin.

– Kun ihmiset etsivät paikkaa hengelliseen virkistäytymiseen, haluan Vivamon nousevan ensimmäisenä mieleen.

Kotiinpaluun onni hehkuu Vettenrannasta.

– Nöyränä mutta toiveikkaana otan vastaan tämän tehtävän. Luotan, että Jumala kantaa minua matkan varrella, hän sanoo hymyillen.