Elämäni sanat | Jorma Hynninen: Jätkä puhuu liian suoraa ja miettii vasta jälkeen päin, mitä tuli sanottua

Luopuminen

– Kun ikävuosia on jo 83, silloin on jo hyvin paljon elämässä takanapäin. Koko elämä on mielestäni oikeastaan luopumista, vaikka ei haluaisikaan, lausuu Jorma Hynninen.

Kaksi kertaa Hynninen on joutunut syvimmän luopumisen tuskan kouriin. Hän on menettänyt kaksi itselleen rakasta henkilöä, poikansa Markon vuonna 2005 ja ensimmäisen vaimonsa Reetan vuonna 2017.

– Ne ovat suurimmat luopumiset, joita elämässäni on ollut, Hynninen toteaa.

Vaikka ei olekaan verrattavissa läheisen menetykseen, myös mittavan laulajanuran päättyminen oli suuri luopuminen. Hänen viimeinen esiintymisensä oli ystävänsä metropoliitta Arsenin puistokonsertissa Kuopiossa kesällä 2024, jolloin ohjelmistossa oli Antonín Dvořákin hengellisiä lauluja. Arseni on Suomen ortodoksisen kirkon piispa, joka toimii Kuopion ja Karjalan hiippakunnan metropoliittana.

Aika ajoin itsekin vanhoja nauhoituksia kuullessaan ihmettelee, onko tämä sama mies. Silti voi esiintyä ja käyttää sitä ääntä, joka jäljelle jää.

– Meillä oli myös yhteinen taidenäyttely Saarijärvellä, Hynninen kertoo miehiä yhdistävään kuvataiteen tekemiseen viitaten.

Myös laulajan työkalu eli ääni muuttaa ikääntyessä muotoaan, mikä sekin vaatii sopeutumista ja omanlaistaan luopumista.

– Aika ajoin itsekin vanhoja nauhoituksia kuullessaan ihmettelee, onko tämä sama mies. Silti voi esiintyä ja käyttää sitä ääntä, joka jäljelle jää. Ehkä jotakin lisää tulee sinne ajatus- ja tunnepuolelle.

Vaikka laulajan ura tuli päätökseensä, luominen on yhä tärkeää Hynniselle, joka löysi luovuutensa kouluikäisenä kuvataiteen kautta.

– Oppikoulun jälkeen tavoitteeni oli tulla kuvataiteilijaksi, mutta elämän käänteet, tai johdatus, vei muualle kuin olin ajatellut eli laulamiseen.

Käännekohta oli se, että Hynninen ei päässyt opiskelemaan Ateneumiin vaan opiskelutaival alkoi Heinolan seminaarissa, jossa hän löysi laulamisen.

– Kuvataideharrastus on kuitenkin säilynyt näihin päiviin asti, ja se on minulle nykyään tärkein luovuuden alue. Sitä luovuutta on pakko jollakin tavalla toteuttaa.

Ihmettely

Hynnisen toiseksi sanakseen valitsema ihmettely liittyy muun muassa luontoon ja omaan uraan. Monet esiintymispaikat ja yhteisöt, jotka matkan varrella tulivat eteen, olivat ihmeellisiä.

– Tänä päivänä pelottaisi, jos joutuisi sellaisiin paikkoihin. Silloin nuorena ne tuntuivat luontevilta.

– Ei millään olisi voinut uskoa, että sieltä Savon maaseudulta, Sorakosken kylän laitamilta, pikku mökistä olisi lähtenyt kasvamaan sellainen elämäntehtävä ja elämäntyö. Se on suuri ihmettelyn asia.

Hynninen kertoo, että hänen lapsuutensa oli yksinäinen. Hänen sisaruksensa olivat paljon vanhempia ja kotitalo syrjässä.

Kun kysyin, saanko tilata ABC-maalauskoulun, äiti vastasi, että ilman muuta, hankitaan vain rahat siihen.

– Itse piti mielikuvituksen avulla keksiä tekemistä ja kuvitella asioita. Se vaikutti taiteilijan ammatin valikoitumiseen.

Myös luonnon ihmettely on ollut Hynnisen elämässä läsnä.

– Luonto on aina ollut tärkeä ja ehkä tänä päivänä vielä entistä tärkeämpi minulle.

Hynnisen lapsuudenkodissa oli myönteinen suhtautuminen kulttuuriin, mikä ei ollut itsestään selvää Savon syrjäkylällä sijaitsevassa maalaistuvassa, mikä sekin on ihmettelyn aihe.

– Kun kysyin, saanko tilata ABC-maalauskoulun, äiti vastasi, että ilman muuta, hankitaan vain rahat siihen.

– Kuvataideharrastus on kuitenkin säilynyt näihin päiviin asti, ja se on minulle nykyään tärkein luovuuden alue”, Jorma Hynninen sanoo.

Itsetunto

Oppikoulu ei tahtonut nuorelta Hynniseltä sujua. Hän jäi luokalle ja joutui siirtymään takaisin kansakouluun. Sisarensa innoituksesta hän pyrki uudelleen oppikouluun ja pääsi. Itsetunto joutui kuitenkin kovalle koetukselle.

– Kansakoulussa olin ollut luokan parhaita, enkä sitten pärjännytkään. Siihen aikaan oli häpeä jäädä luokalle.

Itsetunto rakentui onneksi myös muutoin kuin koulun kautta, ja eräs sitä rakentanut asia oli hiihto, jossa Hynninen pärjäsi hyvin. Hän voitti jopa oppikoulun mestaruuden.

– Sain vakuutuksen, että pystyn suoriutumaan vaativista asioista.

Myöhemmin elämässä hän joutui esiintyvänä taiteilijana ja erilaisten laulujuhlien taiteellisena johtajana tilanteisiin, joissa vaadittiin vahvaa itsetuntoa.

– Näissä tilanteissa itsetunto myös kehittyi ja saattoi kehittyä vääräänkin suuntaan, Hynninen toteaa.

En silti väitä, että olisin moraalisessa kunnossa, nämä ovat ihanteita.

Hänen mukaansa menestys tuo tullessaan jotakin turhaa, mikä ei aina tunnu läheisistä hyvälle.

– Itsetunnon ja itsekkyyden raja on vaikea. Rajan kurissa pitäminen ei ole helppo homma.

Elämässä tapahtuu kuitenkin usein jotakin, joka palauttaa maan pinnalle. Hynninen siteeraa saksalaisrunoilija Eduard Möriken sanoja, joissa tämä pyytää ”Liebes oder Leides”, rakkautta tai kärsimystä.

– Mutta molempia kohtuullisesti, ei kumpaakaan liian paljon. Elämä on näiden kahden ääripään varassa, niitä molempia oikeaan elämään ilmeisesti täytyy sisältyä, jotta ihminen pysyisi jollain tavalla moraalisessa kunnossa. En silti väitä, että olisin moraalisessa kunnossa, nämä ovat ihanteita, Hynninen hymähtää.

Jätkä

Hynninen pitää itseään ”aivan tavallisena jätkänä”, joka asustelee Leppävirran syrjäkylällä ja elää uuden puolisonsa kanssa tavallista elämää, joka poikkeaa hyvin paljon aiemmasta. Hynninen on naimisissa Johanna Tuomen kanssa, joka myös teki uransa oopperalaulajana.

– Jätkän hommiin kuuluu risukoiden raivaaminen ja polttopuiden teko. Meillä on pikkuisen maata ja metsää.

Mutta jätkyys ei tarkoita vain käsillä tekemistä vaan kuvastaa myös luonteenlaatua.

–  Jätkä sanoo turhan paljon liian suoraan asioita ja liian varmana omista mielipiteistään ja miettii vasta jälkeenpäin, mitä tuli sanottua.

Jätkän luonne tulee Hynnisen mukaan ilmi esimerkiksi parisuhteessa, ja hänellä onkin antaa siihen liittyen vinkki.

Ainakin ennen vanhaan jätkä teki työnsä hyvin. Isäni teki aina työtä ja oli silti isä.

– Tämä on tärkeä ja vaikea asia ymmärtää. Väistämättä ollaan välillä asioista eri mieltä ja tekisi mieli sanoa oma mielipide, vaikka olisi hyvä ajatella ”mitä väliä” tai ”antaa olla”. Minusta tämä on aviopareille hyvä neuvo siitä, miten parisuhdetta hoidetaan, Hynninen ohjeistaa nauraen.

Jätkän identiteetti on Hynnisessä syvällä. Hänen isänsä oli metsätyönjohtaja, jonka kautta nuori Jorma pääsi jätkien töihin, muun muassa propsien kuorintaan.

– En ole kuitenkaan tavoitellut mitään hienompaa kuin elämä on antanut. Ehkä se jätkyys näkyy siinäkin.

Mutta on jätkänä olemisessa hyviäkin puolia.

– Ainakin ennen vanhaan jätkä teki työnsä hyvin. Isäni teki aina työtä ja oli silti isä. Sunnuntaisin hänellä oli tapana ottaa minut syliin keinutuolissa ja lukea ääneen Tarzan-romaania.

Elämä on opettanut oopperalaulajalle parisuhdeviisauden ”antaa olla”.

Läheiset

Hynnisen läheisimpään piiriin kuuluvat puoliso, lapset, lapsenlapset ja lasten puolisot. Hän kokee, että ura ja jätkän luonne ovat vaikeuttaneet kiintymyksen osoittamista.

– Jätkä on siinä mielessä omalaatuinen persoona, että se osaa päästää tunteensa paremmin irti niissä esityksissä. On paljon vaikeampi osoittaa herkkyyttään käytännössä. Taide on purkaustie tunteille. Kankealla tavalla yritän kuitenkin myös oikeassa elämässä osoittaa tunteita.

Hynninen on kiertänyt maailman suuria oopperataloja maineikasta Metropolitania myöten, ja ammatti vei hänet myös useiden laulujuhlien taiteelliseksi johtajaksi.

– Ura vei niin voimakkaasti, että koko perhe oli omistautunut minun uralleni. Ensimmäinen vaimoni oli käytännön asioiden hoitaja. Usein mietin, olisinko voinut olla parempi isä.

Lapset ovat kuitenkin vakuuttaneet Hynniselle, että hän oli riittävän hyvä. Molemmat Hynnisen tyttäret, Ursula ja Laura ovat muusikoita, toinen kanttori ja toinen harpisti.

Olen sitä mieltä, että kaikilla ihmisillä on usko johonkin asiaan. Se on pakko, kaikki uskovat johonkin asiaan.

– He tottuivat lapsesta lähtien kuulemaan musiikkia ja luulivat, että tämä on normaalia, Hynninen kommentoi.

Kun lapset olivat oopperassa mukana, Laura halusi aina mennä haastattelemaan harpunsoittajaa väliajalla.

– Hänen piti kuitenkin odottaa 10–11- vuotiaaksi, ennen kuin hän sen harpun sai.

Läheisistä läheisin, Hynnisen ensimmäinen vaimo Reetta kuoli syöpään, ja kuolema oli Hynniselle kova kolaus. Pariskunta oli pitänyt yhtä oppikoulusta lähtien.

–  Johanna oli pelastaja, joka tuli elämääni vuosi Reetta-vaimoni kuoleman jälkeen, hän sanoo nykyiseen puolisoonsa viitaten.

Usko, toivo, rakkaus

Raamatusta tuttu sanakolmikko on Hynnisen tärkeiden sanojen listalla, ja jokaisella niistä on hänelle merkitys.

– Olen sitä mieltä, että kaikilla ihmisillä on usko johonkin asiaan. Se on pakko, kaikki uskovat johonkin asiaan, Hynninen sanoo lujasti.

Hänen mukaansa riippuu kasvuympäristöstä, mihin tuo usko suuntautuu.

– Omalla kohdalla usko on muuntautunut elämäkokemusten kautta, mutta se on ollut vahva perusta, johon voi tukeutua. Iltarukous ja aamurukous antavat turvallisen tunteen, että en ole yksin. On suurempi voima, joka pitää johdatusta yllä. Siihen kuuluu tuskaa ja rakkautta, kärsimystä ja onnea.

Kristinusko tuli Hynnisen elämään kodin perintönä. Körttiläisyys oli vahvaa hänen lapsuutensa kotiseudulla, lisäksi hänen aikanaan kristinusko oli koulussa läsnä, ja Heinolan seminaarissakin se oli pohjavireenä.

Oppimista on myös se, että tulee oppia ymmärtämään sellaisia asioita, joista ei ehkä ole edes samaa mieltä. Kaikista kokemuksista täytyy oppia jotakin.

– Olen kasvanut helpommassa yhteisössä uskomisen kannalta kuin tämän päivän ihmiset, joille tarjotaan paljon monenlaista uskomista.

Hynnisen mukaan toivo liittyy tiiviisti uskoon.

– Usko ja rukous antavat toivon. Kun katsoo syntymävuotta ja kalenteria, niin eihän siellä voi olla kovin paljon aikaa jäljellä. Toivo auttaa siinä, että ei välitä siitä vaan elää niin kauan kuin rahkeet kestävät.

Suurin kaikista on kuitenkin rakkaus, kuten Paavalikin sanoo.

– Se on ihmisen elämän onni mutta myös ehkä suurin vaatimus. Tämä koskee ennen kaikkea suhteita läheisiin ihmisiin mutta myös suuremmassa mitassa.

– Oppimista on myös se, että tulee oppia ymmärtämään sellaisia asioita, joista ei ehkä ole edes samaa mieltä. Kaikista kokemuksista täytyy oppia jotakin.

Oppiminen / sietäminen

– Lapsena ja nuorena meille syötettiin asioita, joita opimme. Oppiminen oli myös menneen uran keskeinen asia, aina piti oppia uutta ja uutta. Se vei aikaa. Oppiminen kuitenkin palkitsi.

Kaikki tämä on Hynnisen mukaan oppimisen positiivista puolta.

– Oppimista on myös se, että tulee oppia ymmärtämään sellaisia asioita, joista ei ehkä ole edes samaa mieltä. Kaikista kokemuksista täytyy oppia jotakin.

Sietäminen puolestaan viittaa ennen kaikkea erilaisuuden sietämiseen.

Jos kunnioittaa toista ihmistä, auttamattomasti on sellaisia piirteitä, joita vaan tulee sietää.

– Se on loppujen lopuksi karkea sana. Jos ollaan rehellisiä, läheisten kanssa täytyy oppia sietämään määrättyjä asioita, muuten elämä ei pysy tasapainossa.

–  Jos kunnioittaa toista ihmistä, auttamattomasti on sellaisia piirteitä, joita vaan tulee sietää.

Eniten Hynninen kokee oppineensa vastoinkäymisten kautta. Hän viittaa niihin ”jalat maahan asettamisina”.

– Tulee oppia hyväksymään, mitä elämä tuo tullessaan. Se tuo sekä hyviä asioita mutta myös jarruttavia asioita, jotka ovat sitä oppimista, Hynninen pohtii.

Idoli

Hynninen kertoo, että hänellä on ollut ammattiinsa liittyviä idoleja, mutta ensimmäisenä tulee kuitenkin hiihtäjä Veikko Hakulisen nimi. Laulajan uraansa liittyen hän mainitsee muiden muassa Dietrich Fischer-Dieskaun, joka on kuuluisa liedmusiikin tulkitsija. Suomalaisista nousee esiin Matti Lehtinen, joka ei tehnyt itsestään numeroa.

– Se on monesti vaikeaa taiteen alalla työskenteleville. Matti Lehtinen oli eräänlainen idoli persoonana.

Piirtämiseen puolestaan innoitti Axel Gallen-Kallela. Hynninen pitää itselleen merkittävänä sitä, että sai urallaan esittää idoleitaan lavalla, esimerkiksi Kimmo Hakolan säveltämää Akseli-monologioopperaa, jossa sai mennä kuuluisan kuvataiteilijan rooliin.

Vincent van Goghin ja Aleksis Kiven kenkiin hän astui Einojuhani Rautavaaran säveltämissä oopperoissa.

– Jonkinlainen täyttymys, kuvailee Hynninen tilaisuutta asettua idoleidensa rooleihin.

Mitä Hynninen ajattelee siitä, että on varmasti itse ollut esikuva monelle?

– En minä sille mitään voi, hän naurahtaa.