Äidin kuolema ja oma sairaus eivät lannistaneet muusikko Lauri Mattilaa: ”Näen valtavaa johdatusta elämässäni”

”Muistan kirkkaasti hetken keväällä 2016, kun istuin armeijan upseerioppilaana Masi-miehistönkuljetusajoneuvossa, rukoilin hiljaa mielessäni ja tein uskonratkaisun. Se hetki kantoi minua, kun koin pian sen jälkeen elämäni raskaimmat menetykset.

Vanhempani erosivat, kun olin lukiossa. Välit isään säilyivät läheisinä, vaikka asuin enemmän äidin ja isäpuoleni luona. Muodostimme äidin kanssa hyvän tiimin.

Olen hyvin perhekeskeinen ihminen, sekä äidin että isän suvut ovat minulle läheisiä ja tärkeitä. Serkut ovat parhaimpia kavereitani ja vietämme muutenkin suvun kanssa todella paljon aikaa yhdessä.

Juuri näihin aikoihin tapahtui se hetki, kun istuin Masin kyydissä ja rukoilin. Tunsin silloin, että Jumala kosketti minua.

Sukuni vaikutus hengelliseen kasvuuni on ollut merkittävä. Tiesin jo nuorena, että Jumala on olemassa ja rakastava, mutta Hän jäi jotenkin etäiseksi. Kuulin kavereiltani Vivamon Raamattukylässä todistuksia siitä, miten Jumala oli toiminut heidän elämässään ja olin iloinen heidän puolestaan, mutta en kokenut samaa omassa elämässäni.

Lapsuuden suuri unelmani oli tulla aikuisena laulajaksi, mutta samalla epäilin omia kykyjäni. Ajattelin, etten ole riittävän taitava ja että aina on joku muu minua parempi. Unelma jäi taka-alalle. Elämä oli muutenkin kivaa ja harrastusten täyttämää.

Armeijan harmaissa

Olen sairastanut reumaa kolmevuotiaasta saakka. Sen takia oli pitkään epävarmaa, pääsenkö armeijaan. Olisin saanut vapautuksen, mutta halusin sinne, koska tunsin sukuni arvostavan armeijan käymistä ja pidin sitä kunnia-asiana.

Etenin armeijassa reserviupseerikouluun (RUK), joka oli ollut tavoitteeni alusta asti. Olin niin ylpeä ja iloinen siitä, että terveyteni kesti ja saavutin unelmani. Muistan ajatelleeni, että kylläpä nyt menee hyvin ja kaikki haaveeni toteutuvat.

Juuri näihin aikoihin tapahtui se hetki, kun istuin Masin kyydissä ja rukoilin. Tunsin silloin, että Jumala kosketti minua. Tajusin, että kaikki ne vuodet, jolloin olin odottanut Jumalalta jotain merkkiä, niin Hän olikin ollut koko ajan vierelläni. Ymmärsin, että minun täytyy tehdä päätös lähteä seuraamaan Jeesusta, ja tein sen siinä hetkessä.

Kolme päivää ennen leikkausta rakas äitini menehtyi täysin yllättäen.

Sen jälkeen alkoi rytistä.

Reumani alkoi voimistua. Nilkasta meni rikki alempi nilkkanivel ja kyynärpään niveliin sattui niin paljon, että heräsin öisin kipuun. RUK:n tupakaverini auttoivat minut alas yläpunkasta, koska olin aivan romuna. En olisi halunnut mennä varuskuntasairaalaan, koska pelkäsin lääkärin arviota, joka olikin juuri niin musertava kuin pelkäsin. Alempi nilkkanivel oli rappeutunut ja murtunut ja se piti leikata ja luuduttaa. Edessä olisi kahden kuukauden sairasloma. Pahinta oli kuulla lääkärin arvio, etten tulisi enää koskaan juoksemaan.

– Ilman Jeesusta elämäni olisi voinut mennä vaikka kuinka pahasti pieleen, Lauri Mattila sanoo.

Suuri menetys

Minulla oli enää 70 päivää armeijaa jäljellä, kun minut kotiutettiin. Pettyneenä pakkasin kamani ja lähdin. Jäin odottamaan leikkausta, jota siirrettiin muutaman kerran.

Kolme päivää ennen leikkausta rakas äitini menehtyi täysin yllättäen.

Makasin liikkumattomana kipsi jalassa kaksi kuukautta ja surin.

Muistan, kuinka istuin isovanhempieni luona pianon eteen ja yritin soittaa, mutta en vain pystynyt painamaan koskettimia.

Löysin itseni tilanteesta, jossa minulta oli riistetty kaikkein tärkeimmät elämäni tukipilarit. Kun minulla oli ollut aiemmin harmeja ja vaikeuksia, purin ne urheilemalla ja puhumalla äidin kanssa. Myös musiikki oli minulle tärkeää ja jaoin äidin kanssa rakkauden siihen. Lauloimme paljon yhdessä.

Tunsin äidin myötä menettäneeni musiikin. Muistan, kuinka istuin isovanhempieni luona pianon eteen ja yritin soittaa, mutta en vain pystynyt painamaan koskettimia.

Musiikin ilo löytyy

Kaikkien muutosten keskellä sain mahdollisuuden vaihtaa paikkakuntaa. Muutin syksyllä 2016 Turusta Helsinkiin, kun pääsin opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Päätös opiskelualasta syntyi nopeasti. Minulla ei ollut voimavaroja panostaa hakuprosessiin, mutta pääsin silti sisään.

Opiskelukaverit olivat kivoja, mutta ala ei tuntunut yhtään siltä, mitä ajattelin työksi tekeväni tai mitä odotin elämältä, mutta jatkoin opintoja silti.

Hain Australiaan vaihtoon ja innostuin siellä biisienkirjoittamisesta. Asuin samassa kommuunissa toisen vaihtarin, suomalaisen Marko Makkosen kanssa. Hän oli aloitteleva räppäri ja innostuimme tekemään yhdessä musiikkia.

Sisäänpääsyyn vaadittiin sosiaali- ja terveysalan tutkinto, juuri se, minkä olin pitkin hampain suorittanut.

Olimme sopineet, että tuotamme kappaleet itsellemme muistoksi. Suomeen palattuamme etsimme tuottajaa biiseillemme, mutta kaikki tekijät olivat tosi kalliita. Onneksi kaverimme Lasse Kortelainen vinkkasi tuottajatuttavastaan Joona Pirilästä, jonka kanssa meillä klikkasi heti ja siitä alkoi tiivis yhteistyö. Joona tuotti meidän Australian matkan ”päiväkirjan”, eli Largo-yhtyeen kappaleet.

Koko tämän ajan minussa oli kytenyt haave tehdä kristillistä musiikkia. Kerroin unelmastani Joonalle hieman epäröiden ja sanoin, ettei ehkä vielä tänä vuonna, mutta vaikka vuoden päästä. Joona sanoi siihen: ”joo sopii, mutta aloitetaanko jo ensi viikolla?” Aloimme työstää yhdessä esikoislevyäni.

Lauri Mattila pääsi opiskelemaan sairaanhoitajaksi, mutta tunsi vielä etsivänsä omaa paikkaansa työelämässä. Nyt hän opiskelee musiikkiterapeutiksi.

Toteutuvia unelmia

Suoritin sairaanhoitajakoulutuksen loppuun ja tein myös alan töitä valmistumisen jälkeen.

Kyselin joskus työkavereiltani, onko tämä heidän unelmatyönsä. Harvalla oli se tunne, ja tunsin itsekin vielä etsiväni paikkaa työelämässä musiikin teon lisäksi.

Palaset loksahtivat paikalleen, kun innostuin musiikkiterapeutin koulutusohjelmasta. Se tuntui heti omalta alalta. Sisäänpääsyyn vaadittiin sosiaali- ja terveysalan tutkinto, juuri se, minkä olin pitkin hampain suorittanut. Opiskelen alaa parhaillaan ja valmistun musiikkiterapeutiksi parin vuoden päästä.

Sain suoritettua myös armeijan loppuun koronakeväänä 2020 ja saavutin unelmani vänrikin ”natsoista”.

Itse en olisi ikinä voinut uskoa, mutta Jumalalle kaikki on mahdollista.

Julkaistuani debyyttisingleni Avaat uuden sivun minuun otti yhteyttä Verkosto-seurakuntayhteisön pastori Marko Huhtala. Hän oli kuullut kappaleeni Radio Deillä ja tunnistanut minut Verkostokollektiivin vapaaehtoiseksi. Verkoston silloinen musiikkikoordinaattori Sakari Heikkilä oli siirtymässä toisiin töihin, joten tehtävään etsittiin uutta tekijää.

Olin jo unohtanut Raamattukylän vapaaehtoistöissä heränneen, lukioaikaisen haaveeni siitä, miten siistiä olisi työskennellä joku päivä seurakunnassa musiikin parissa. Nyt ilokseni tämäkin haave oli toteutumassa. Itse en olisi ikinä voinut uskoa, mutta Jumalalle kaikki on mahdollista.

– Lapsuuden suuri unelmani oli tulla laulajaksi, mutta samalla epäilin omia kykyjäni, Lauri Mattila sanoo.

Kriisin jälkeen

Esikoislevyni Taivaassa ilmestyi syksyllä 2022. Olen päässyt muutamille keikoille kohtaamaan ihmisiä, esittämään kappaleitani ja kertomaan tarinani. Työskentelen Verkosto-seurakuntayhteisön musiikkikoordinaattorina ja tunnen saavani kasvaa siellä hyvin monella tavalla, myös musiikintekijänä.

Kun katson taaksepäin, näen valtavaa johdatusta elämässäni siinä, miten olen selvinnyt kriisin jälkeen ja löytänyt oman paikkani maailmassa. Uskonratkaisu auttoi suuressa surussani. Minulla oli joku, jolle pystyin huutamaan tuskaani ja joku, jonka syliin mennä, kun ikävöin äitiä.

Ilman Jeesusta elämäni olisi voinut mennä vaikka kuinka pahasti pieleen. Tunnen, että sain elämääni uuden peruskallion, uskon. Se, miten elämäni on järjestynyt, kertoo Jumalan suuresta huolenpidosta ja rakkaudesta.”