50-vuotias piispa Teemu Laajasalo: ”Maailma on sairas, jos ihmiseen ei saa suhtautua myönteisesti”

– Rehellisesti sanottuna minulla on ikäkriisi, tunnustaa Teemu Laajasalo Vanhan kirkkopuiston laitamilla, kivenheiton päässä työpaikastaan tuomiokapitulissa.

Koronan ja Venäjän sodan vuodet tuntuvat tuoneen Helsingin hiippakunnan piispan olemukseen vakavuutta ja armon julistukseen syvyyttä.

Viriili viisikymppinen on silti säilyttänyt, ehkäpä humoristisesta pohjavireestään ja tv-koomikon taustastaan johtuen, tietyn pönöttämättömän poikamaisuuden ja veijarimaisuuden, vaikka oli jo varhain valmis luopumaan nuorelta näyttämisestä.

– Pukeuduin 20-vuotiaana pukuun. Mielestäni vaikutin tyylikkäältä englantilaiselta herrasmieheltä, mutta taisin näyttää nuorelta mormonilta. Esteettisesti olen ollut pikkuvanha, toivottavasti en sielullisesti, Laajasalo sanoo.

Piispa pyrkii pidättäytymään käyttäytymästä kuin keski-ikäinen mies, joka yrittää esiintyä itseään nuorempana.

50-vuotiaan tehtävänä on luopuminen. Se on aika pysäyttävä ajatus.

– Siinä on jotain kiusallista, kun kaljunsa peittävä eno vetää räppilaineja juotuaan sukujuhlissa muutaman lasia liikaa.

Laajasalokin taitaa juoda liian paljon. Vanhan liiton kirkonmiehet tapasivat siemailla ennen muuta kahvia, välillä viiniä ja oluttakin, mutta tämä kevytkokiksen ystävä kiikuttaa kassissaan viittä Zero-pulloa.

Hän ei ole huolissaan purukalustostaan, vaan otsa kurtistuu vuosien vinhasta kulusta. Ikäänsä miettiessään mies kaivoi esiin lukion kehityspsykologian kirjan ja katsoi, löytyisikö siitä kehitystehtäviä keski-ikään.

– 50-vuotiaan tehtävänä on luopuminen. Se on aika pysäyttävä ajatus.

– Kasteen hetkellä me katsomme pientä pötkyläistä täynnä kiitollisuutta, rakkautta ja ihmetystä. Jumala katsoo minua keski-ikäistä samanlaisten lasien läpi silloinkin, kun en ole mielestäni rakkauden arvoinen, uskoo Teemu Laajasalo.

Tankki täynnä äidinrakkautta

Piispakauteen on osunut myös äidin kuolema vuonna 2021.

Laajasalo arvelee, että vanhempien varaukseton rakkaus on suurin selittävä tekijä sille, millainen pojasta tuli, hyvässä ja pahassa. Äiti rohkaisi aina, kehui silloinkin, kun siihen ei ollut objektiivisessa mielessä perusteita.

– Äidinrakkaus on kuolemaa väkevämpi, se on lähimpänä Jumalan rakkautta. Sitä on annosteltu minuun niin paljon, ettei tankki ole vieläkään tyhjä.

Kansan Raamattuseuran piirissä vaikuttaneella äidillä oli iloinen ja vahva usko.

– Hän opetti Jumalan olevan kiltti Taivaan isä, joka tykkää sinusta hirveästi riippumatta siitä, miten olet pärjännyt. Se lapsenusko kantaa tänäänkin.

Lempeän kristillisen kotikasvatuksen täydensi Vivamossa käyty hengellisesti hieno ja samalla hauska rippikoulu, jossa oli ”potkua ja jytyä”. Laajasalon lapsetkin kävivät Vivamon riparin 2020-luvulla.

– Seurakunnan kaitsijalla olisi hyvä olla karismaa ja voimaa tekemiseen, mutta sen karisman pitäisi olla toisten palveluksessa, ei itseä varten, ja voima pitäisi kohdentaa seurakunnan saavutuksiksi eikä omiksi.

Uusien alkujen ihana voima

Opettajaäiti uskoi uusien alkujen voimaan, ja sitä ”kristinuskon ihanaa asiaa” poikakin on jo tähän ikäänsä tarvinnut.

Luterilainen on samanaikaisesti syntinen ja vanhurskas.

– Kristinuskon käänteentekevä ajatus on uusien alkujen antaminen nimenomaan syntisille, Laajasalo sanoo.

Toisin ajattelevat ne, joiden mielestä virheitä tehneiden ei tule saada uutta tilaisuutta.

Kun Mel Gibson vieraili kesäkuussa Suomessa, elokuvatähden muistutettiin möläytelleen takavuosina rasistisia ja antisemitistisiä hölmöyksiä humalassa. Taiteilija oli raitistunut ja parantanut tapansa, mutta hänestä ei saisi kirjoittaa vieläkään positiivisia juttuja.

Meistä ei saa tulla vain yläviistosta opettavia hyvän elämän saarnaajia, jotka kertovat, miten muiden pitää elää.

– Olen rasismin ja antisemitismin vastustamisen suhteen aika tiukka poika, mutta maailma on sairas, jos ihmiseen ei saa suhtautua myönteisesti, mikäli tämä on joskus käyttäytynyt kännipäissään huonosti, piispa pohtii.

Kun kompastut, et saisi enää nousta ylös… Mokanneen yksilön mitätöiminen ja ”canceloiminen” esitetään jopa hyveellisenä.

– Mutta mitä hyveellistä siinä on? Se on sairasta pikkusieluisuutta ja anteeksiantamattomuutta. Syyttäjä ajaa usein omaa agendaansa alhaisin ja pahantahtoisin keinoin. Työssäni olen tavannut useita julkisuuden henkilöitä, jotka ovat joutuneet mediamyrskyn silmään, omien tai läheistensä virheiden takia. He ovat kiittäneet Laajasaloa, joka on antanut yllättäen tukensa viesteillä ja soitoilla.

Piispa kommentoi tajunneensa, ettei ihmisen ahdistusta ja tilannetta voi arvioida ulkonaisten tekijöiden perusteella. Monenlaista kärsimystä koetaan niin Myllypuron ruokajonossa kuin Kaivopuiston hienostokortteleissa.

– Kirkon on oltava kaikkien ihmisten puolella. Emme näe toisten kurjuutta ulospäin, emmekä tiedä, mitä taakkoja kukin kantaa.

– Teologian päivänselviä perusoppeja on, että hyvää on tehtävä ja pahaa vältettävä. Mutta evankeliumi ei ole lakia, vaan sitä että olemme Jumalalle rakkaita tuhlaajapojan tavoin, virheistämme huolimatta, Laajasalo sanoo.

Perkeleellinen omavanhurskaus

Kristittyjen täytyy varoa, ettei evankeliumin julistus typisty laiksi, Teemu Laajasalo sanoo siemaisten mietteliäänä mustaa juomaansa.

Ajan hengen mukaisessa, myös maallisessa lakihenkisyydessä ”perkeleellisintä” on, että omavanhurskas ihminen kuvittelee kiipeävänsä hyvillä teoillaan taivaaseen. Ei siihen Jeesusta tarvita.

– Teologian päivänselviä perusoppeja on, että hyvää on tehtävä ja pahaa vältettävä. Mutta evankeliumi ei ole lakia, vaan sitä että olemme Jumalalle rakkaita tuhlaajapojan tavoin, virheistämme huolimatta, Laajasalo sanoo.

Syntisyydestä itsensä kiinni saava saa armahduksen, syyllisyyttään katuva saa vapahduksen ja tekopyhyytensä tajuava saa uuden alun.

– Meistä ei saa tulla vain yläviistosta opettavia hyvän elämän saarnaajia, jotka kertovat, miten muiden pitää elää. On kerrottava, että Kristus rakastaa syntistä ja Jumala on hyvä silloinkin, kun ihminen on mahdottoman paha.

– Olen iloinen siitä, että osaan nyt nähdä itseni koomisena ja keskeneräisenä, Laajasalo sanoo.

Oodi tulikuumille nuorille

Papiksi 22-vuotiaana vihitty Laajasalo on nähnyt kirkon jäsenmäärässä ison muutoksen.

– Toisaalta tämä on naurettavan lyhyt aika kirkon historiassa. Jengiä tulee ja menee – jokainen meistä on täällä vain oman pienen aikansa.

Moni katsoo, että kirkossakin kaikki oli ennen paremmin. Kristinusko voi kuitenkin tuntua taas hetken kuluttua kansalaisista täysin relevantilta ja kiinnostavalta.

Piispa on havainnut signaaleja innostavasta hengellisestä liikehdinnästä. Rippikoulut vetävät hyvin ja nuoret miehetkin kiinnostuvat uskonasioista.

Monikulttuuristuminen haastaa miettimään suomalaisten uskonnollista identiteettiä.

Suomessa kristinusko näyttäytyy monelle kahleena, mutta kauempaa katsottuna sen sanomassa voi olla hillitöntä potkua, joka luo ihmeellisellä tavalla uutta kulttuuria.

– Nyt voimme nähdä uusin silmin, miten moni asia meidän mahtavassa yhteiskunnassamme on seurausta kristillisistä arvoista.

Nykynuoret voivat löytää kristinuskon puhtaalta pöydältä ja vailla tarvetta toipua ahtaasta uskonnollisuudesta.

– Tämä on oodi nuorille: Meillä on kasvamassa sukupolvi, joka on tulikuumaa laavaa, kuten Esa Saarinen sanoisi.

Armoton aikamme on piispan mielestä täynnä ”tunkkaista lakihenkisyyttä ja farisealaista pikkusieluisuutta”.

– Se saattaa synnyttää uudenlaista armon ja Hengen nostetta. Nuoret tarvitsevat Kristuksen iloista ja vapauttavaa evankeliumia.

– Äidinrakkaus on kuolemaa väkevämpi, se on lähimpänä Jumalan rakkautta. Sitä on annosteltu minuun niin paljon, ettei tankki ole vieläkään tyhjä, Laajasalo tunnustaa.

Kristinuskon radikaali voima

Laajasalosta on hämmästyttävää, miten radikaalisti kristinusko voikin edustaa vapautta niille, jotka elävät erilaisissa kulttuureissa.

– Suomessa kristinusko näyttäytyy monelle kahleena, mutta kauempaa katsottuna sen sanomassa voi olla hillitöntä potkua, joka luo ihmeellisellä tavalla uutta kulttuuria.

Lähetysjärjestöjen kokouksessa Kyproksella suomalaispiispa kuunteli, miten evankeliumi oli muuttanut Syyriasta, Libanonista ja Libyasta tulleiden naisten elämän. Hän miettii, miten evankeliumi voisi tuottaa sekulaarissa länsimaailmassa samanlaisia käänteentekeviä muutoksia.

– Pelkoa ja toivottomuutta on paljon täälläkin.

Kasvusta, kompastelusta ja vuosirenkaista johtuen havaitsen itsessäni uutta nöyryyttä.

Laajasalo vieraili taannoin Lähi-idän maissa, joissa ei ollut kummoisiakaan naisten oikeuksia, ei oikeusvaltiota, ei luottamusta viranomaisiin, ei vapautta eikä tasa-arvoa.

– Tällaisia hyvinvointivaltioita kuin Pohjoismaissa on vähän. Onko se sattumaa, että maailman onnellisimmilla mailla on umpiluterilainen tausta?

Kirkot ovat tehneet työnsä hyvin, sillä täällä on sisäistetty ajatukset yksilön vapaudesta, oikeuksista, tasa-arvosta ja demokratiasta.

– Voimme olla kiitollisia ja ylpeitä tästä yhteiskunnasta ja kristillisestä kulttuurista, joita kannattaa vaalia, Laajasalo toteaa.

Kristityt voivat olla yhä se voima, joka muuttaa maailmaa.

– Meidän ei pidä lipua historian veneessä lastuna laineilla tai mukautua maailman menoon.

Teemu Laajasalo on kevytkokiksen suurkuluttaja.

Meidän ei pidä puristaa mailaa

”Täältä lähtee!”- ja ”takki auki” -asenteilla aikanaan edennyt piispa tuumii olleensa takavuosina ”varsin hyväitsetuntoinen”.

– Se oli hauska piirre nuoressa miehessä, mutta olen iloinen siitä, että osaan nyt nähdä itseni koomisena ja keskeneräisenä, Laajasalo sanoo.

Epätäydellinen elämä opettaa.

– Kasvusta, kompastelusta ja vuosirenkaista johtuen havaitsen itsessäni uutta nöyryyttä.

Teemu Laajasalo sanoo rakastavansa Kristusta ja kirkkoa, jonka työtä haluaa tehdä parhaalla osaamisellaan.

– Ymmärrän olevani vain yksi lenkki pitkässä ketjussa. Se antaa kivasti perspektiiviä. Ei pidä luulla itsestään ihan hirveästi.

Esikuvallisuus saattaa olla myös sen ääneen sanomista ja todeksi elämistä, että on itsekin armon varassa.

Viisikymppinen kirkonmies luottaa omien visioidensa ja fantasioidensa sijasta hyvän Jumalan lupauksiin. Varsin taitavaksi vuosien saatossa kehittynyt saarnaaja ja puhuja haluaa julistaa evankeliumia sopivan häpeämättömästi.

– Ei korskeasti, rempseästi tai tyhmästi, vaan iloisesti ja rohkeasti. Toimin omine heikkouksineni ja vahvuuksineni Kristuksen asialla.

Hiippakunnan esipaimenelle olisi hyväksi olla ”töpeksimättä kovasti virassa ja elämässä”.

– Esikuvallisuus saattaa olla myös sen ääneen sanomista ja todeksi elämistä, että on itsekin armon varassa.

Kristittyjen piiristä pitää kuulua voimallisia inhimillisiä innostuspuheenvuoroja, mutta on muistettava, että kirkko toimii Kristuksen voimassa.

– Meidän ei tarvitse puristaa mailaa.

– Ymmärrän olevani vain yksi lenkki pitkässä ketjussa. Se antaa kivasti perspektiiviä. Ei pidä luulla itsestään ihan hirveästi, Laajasalo sanoo.

Häpeämättömän hieno horisontti

Teemu Laajasalo puhuu toistuvasti evankeliumin voimasta, joka mullistaa niin kristityn kuin kirkonkin perspektiivin.

– Frank Sinatra muotoili viimeiseksi jääneessä lauluesityksessään The Best Is Yet to Come, että paras on vasta edessä.

Kaanaan häiden iloisessa hengessä paras viini tarjotaan viimeiseksi. Taivastoivo on lohdullinen lähtökohta elämälle. Horisonttiin katsoessa kristityllä on oikeutus nähdä asiat armollisessa valossa.

Me haluamme, että meidät muistettaisiin vähän parempana kuin vain oikein – hyvällä ja myötämielisesti

– Kaikki ei ole tässä. Silloinkin kun kynnämme sonnassa tai olemme kyykyssä ja muiden mankeloimana, meillä on toivon perspektiivi. Nousemme vielä kerran! Me haluamme, että meidät muistettaisiin vähän parempana kuin vain oikein – hyvällä ja myötämielisesti, Laajasalo näkee.

– Me kaipaamme suurisieluisuutta, joka kyllä näkee puutteemme ja keskinkertaisuutemme, epäonnistumisemme ja virheemme, mutta pystyy myös näkemään niiden yli, hän sanoo.

Pyyntö ei liene kohtuuton, sillä kristillisen uskon pohjalta kaikki kanssaihmiset tulisi pyrkiä näkemään Jumalan kuvina eli parhain päin.

Kaikkiaan reilun kolmen kolalitran jälkeen sopii siis päätellä, että paras on vielä tämän virkavuosiltaankin nuoren piispan edessä.

Erimielisten pyhien yhteys

Piispa huolehtii kansankirkon koossa pysymisestä.

– Toivon, rukoilen, kehotan ja pyydän, ettei kukaan lähtisi kirkosta pois oman ehdottomuutensa takia! Emme tarvitse puhdasoppisia tosiliberaaleja tai tosikonservatiivisia tunnustuskirkkoja, vaan erilaisuuden sietokykyä.

Nuorten kirkkosuhteen kannalta keskeinen kysymys liittyy avioliittokäsitykseen.

– Nuorille on ihan sama, mitä kirkossa puhutaan kaikkien ihmisten rakastamisesta, ellei tätä kysymystä ratkaista.

Teemu Laajasalo on ollut aina liberaali seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolustaja, mutta hän on puolustanut myös vanhauskoisten konservatiivien tilaa toimia. Hän lausui vuonna 2011 Sanassa, että ”sisällissota loppuu, kun myönnytyksiä tehdään puoleen ja toiseen: liberaalien on saatava vihkiä homoja ja konservatiiveilla on oltava oikeus olla vihkimättä”.

Keväällä 2024 piispat ehdottivat kahden avioliittomallin rinnakkaista hyväksymistä.

– Ehdotustamme voi kutsua kompromissiksi, lehmänkaupaksi tai diplomaattiseksi malliksi. Minä kutsun sitä pyhien yhteydeksi.

Kristittyjen ei kannata tuhlata voimiaan sisäisiin paineihin, jolloin kadonneiden lampaiden etsimisen sijasta ”näykimme pässeinä toinen toisiamme”, vaan kiinnittäytyä Kristukseen ja luottaa hänen vetävän tätä erimielisten ihmisten porukkaa.

Laajasalon optimismia lisää se kirkon työntekijöiksi rekrytoitava raikas nuorten joukko, joka ei ole ”väärällä tavalla jyrkkä mihinkään suuntaan”. Heitä pitäisi tukea eteenpäin seurakuntanuorivaiheesta lähtien.

– Meillä on joka kesä armo uus’. Aina tulee uusia riparilaisia, joista voimme kasvattaa isosia, apuohjaajia ja vastuunkantajia.

Tästä mainiosta joukosta kannattaisi rekrytoida myös tulevia pappeja, jotka osaavat parhaiten puhutella oman ikäisiään ihmisiä.

– Vanhempia alanvaihtajia liittyy paljon papistoon, mutta meiltä alkavat puuttua nuoret papit. Missioni on saada vihittyä papeiksi hyviä tyyppejä tästä ikäryhmästä.