”Valkoinen lumi oli värjäytynyt ruudista ja verestä” – näin Neuvostoliitto pommitti Helsinkiä 80 vuotta sitten

Päivi Aho muistaa joskus lapsena isänsä Matti Nuortevan kertoneen, että tämä oli sota-aikana nähnyt venäläisten hyppäävän pois palamaan syttyneestä lentokoneesta. Tapahtuman tarkempi asiayhteys jäi kuitenkin vielä silloin vaille selitystä.

– Isä totesi, että tämän tilanteen näkeminen johti siihen, että hänen koko loppu ikäänsä leimasi ajatus: elämä on Jumalalta saatu kallisarvoinen lahja, eikä yhtään hetkeä siitä kannata tuhlata. Isä ja äiti olivatkin aina puuhaamassa jotain, harvoin he esimerkiksi istuivat sohvalla lueskelemassa, ennen kuin vasta aivan vanhuusvuosinaan, Päivi Aho kertoo.

Suomessa sota nähtiin itsenäisyystaisteluna, mutta myös ateistisen valtion hyökkäyksenä kristillistä vakaumusta vastaan.

Sota-ajan kokemukset näkyivät myös toisessa asiassa. Isä tykkäsi kovasti leikkiä ja touhuta neljän lapsensa kanssa. Omassa lapsuudessa leikit olivat jääneet vähiin, kuten niin monilla muillakin sotavuosien lapsilla.

– Isä sanoikin usein, että hän halusi antaa meille onnellisen lapsuuden, joka häneltä itseltään katkesi sotaan. Silloin oli ollut pakko aikuistua ja kantaa vastuuta jo nuoresta pitäen.

Kuva nuoresta Matti Nuortevasta on otettu toukokuussa 1943. Seuraavan vuoden helmikuussa hän joutui ilmatorjuntatehtäviin. Kuva: E. Lantto.

Sotilaspojat taisteluissa

Vuonna 1928 syntynyt Nuorteva oli 11-vuotias talvisodan syttyessä. Yhteiskunnan siirryttyä sotavaiheeseen koulut suljettiin. Lukuisten helsinkiläislasten tavoin myös Matti lähti äitinsä ja pari vuotta vanhemman veljensä Pekan kanssa maaseudulle turvaan. Lyhyen rauhan jälkeen elämä jatkui taas pääkaupungissa.

Suomessa sota nähtiin itsenäisyystaisteluna, mutta myös ateistisen valtion hyökkäyksenä kristillistä vakaumusta vastaan. Kevättalvella 1944 Neuvostoliitto pyrki erityisesti Helsinkiin kohdistuneilla kolmella hyökkäyksellä pakottamaan Suomen rauhansopimukseen.

Suurhyökkäystä osattiin odottaa, sillä Neuvostoliiton tiedustelukoneita oli havaittu kuvaamassa pääkaupunkiseutua. Kaupungin ilmatorjunta oli hyvällä tolalla, mutta miehistöpulan vuoksi sen palvelukseen tarvittiin sotilaspoikia.

Yksi osuman saanut nelimoottorinen pommikone lensi savuten patterin yli ja mies hyppäsi sen ovesta ulos. Perässä seurasi vielä muita miehiä, joilla ei edes ollut laskuvarjoja.

Nuorteva oli 15-vuotias koululainen Suomalaisen Yhteiskoulun lukiossa. Rehtorin kehotuksesta Matti ja hänen veljensä ilmoittautuivat ilmatorjuntaan Viikkiin, joka oli yksi Helsingin neljästä johtopatterista. Poikien tehtäväksi tuli syöttää kranaatteja ilmatorjuntatykkejä operoiville miehille.

Historiankirjoituksessa on myöhemmin todettu, että vaikka valtaosa sotilaspojista joutui tehtäväänsä kylmiltään, oli heidän työllään suuri merkitys Helsingin puolustamisessa. Vuonna 1994 Helsingin ilmatorjuntarykmentti järjesti 50-vuotisjuhlaseminaarin, jonka yhdeksi puhujaksi Matti Nuorteva pyydettiin.

– Isä kutsui meidän koko perheen tilaisuuteen ja siellä ensimmäisen kerran saimme kuulla, mitä hän oli kokenut tuona helmikuisena yönä. Se oli järkyttävää, Aho muistelee.

Helsingissä Viikin pellolla on muistomerkki ilmatorjuntapatterista, jolla puolustettiin Helsinkiä venäläisten pommituksilta. Päivi Ahon isän, Matti Nuortevan työ vei hänet takaisin samalle alueelle: hän teki pitkän uran Helsingin yliopiston Viikin kampuksella maatalous- ja metsätieteen professorina.

Taivaan täytti kirkas valo

Suurpommitusten kolmesta iskusta viimeisin, 26.2.1944 oli rajuin. Juuri silloin Nuorteva oli Viikin tykeillä harjoittelemassa. Helsinkiin tuli ilmahälytys ja siirryttiin tositoimiin. Edessä oli yli kymmenen tuntia kestänyt hurja yöllinen taistelu.

Viholliskoneiden lähestyessä tykeistä ja pommikoneista kuului valtava meteli. Taivaan täytti kirkas valo, joka syntyi palopommeista ja palavasta kaupungista.

Nuori Matti näki, että ainakin kahdeksan konetta syöksyi alas. Yksi osuman saanut nelimoottorinen pommikone lensi savuten patterin yli ja mies hyppäsi sen ovesta ulos. Perässä seurasi vielä muita miehiä, joilla ei edes ollut laskuvarjoja. Se veti vakavaksi. Sillä hetkellä vaarallinen vihollinen muuttui ihmiseksi, joka kamppaili hengestään.

Oli rankkaa kuulla isän kertovan, miten seuraavaksi hän sai upseerilta tehtäväkseen kerätä toisen sotilaspojan kanssa ruumiinpalasia upseerin antamaan keksilaatikkoon.
– Päivi Aho

– Isä kertoi, miten kesken kiivaimman taistelun tykillä sattui onnettomuus ja räjähdyksen aiheuttama ilmanpaine lennätti hänet parinkymmenen metrin matkan. Hän ilmeisesti menetti hetkellisesti tajuntansa eikä heti ymmärtänyt, mitä oli tapahtunut. Valkoinen lumi oli värjäytynyt ruudista ja verestä, ja havahduttuaan hän huomasi vieressään manttelin hihan, jonka toisesta päästä pilkisti esiin kämmen ja toisesta lapaluu.

Lataaja oli kuollut heti ja pari muuta miestä oli haavoittunut vaikeasti. Pienempikokoisena Matti oli lentänyt kauas ja saanut kylkeensä sirpaleen, joka tosin oli pysähtynyt vaatekerrokseen vammaa aiheuttamatta. Hänellä itsellään oli varjelus mukanaan.

– Oli rankkaa kuulla isän kertovan, miten seuraavaksi hän sai upseerilta tehtäväkseen kerätä toisen sotilaspojan kanssa ruumiinpalasia upseerin antamaan keksilaatikkoon. Vaikka elettiin sota-aikaa, oli se lapselle varmasti liikaa, Aho sanoo.

– Järkyttävistä tapahtumista huolimatta raskainta oli ilmeisesti se, että Matti ja hänen veljensä kokivat epäonnistuneensa tehtävässään. Tosiasiassa ilmatorjunta oli toiminut hienosti.

Helsinki ei tuhoutunut

Tykkipatterit sijaitsivat kaupungin ympärillä ja sen edustan saarilla. Ville Jalovaara toteaa tuoreessa kirjassaan Helsinki 1944 Taistelu pääkaupungista (SKS 2023), että Helsingin pelastumisessa oli kyse sekä ilmatorjunnan onnistumisesta, että Neuvostoliiton kaukotoimintailmavoimien taidonpuutteesta. Paremmin koulutetut ja kokeneet lentäjät olisivat lentäneet IT-tulen läpi kaupunkiin pudottamaan pomminsa. Toisaalta ilman Helsingin ilmatorjunnan voimakasta sulkutulta pääkaupungille olisi voinut käydä huonosti.

Jälkikäteen on arvioitu, että Helsingin pommituksiin osallistui saman verran pommikoneita kuin seuraavana vuonna brittien ja yhdysvaltalaisten toteuttamaan Dresdenin hävitykseen. Sen jäljiltä saksalaiskaupunki oli savuavana rauniona ja kuolonuhrien määrän oletetaan olleen kymmeniä tuhansia.

Lapsille oli järkyttävää istua pommisuojissa, kuulla räjähdyksen ääniä ja kohdata aikuisten pelko. Elämä oli uskon varassa, ja monissa suojissa rukoiltiin kiivaasti, kun ainoana vaihtoehtona oli jättäytyä Jumalan haltuun.

– Isä kertoi meille, että pommitusyön jälkeen he menivät katsomaan kaupungin tuhoja ja halusivat myös nähdä koulunsa, joka oli saanut osuman. Itkua tuhertaen he olivat silloin rehtorilta pyytäneet anteeksi, etteivät pystyneet suojelemaan paremmin Helsinkiä ja kouluaan. Silloin rehtori oli sanonut: ”Voi hyvänen aika, olitteko te pojat yöllä taisteluissa! Pääasia että säilyitte hengissä, nämä muut vauriot ovat kaikki vain materiaa, eivätkä tärkeitä”. Se lause muutti veljesten käsityksen tiukasta rehtorista.

Rautatieasema, Helsingin yliopiston päärakennus ja lukuisat asuinrakennukset olivat vaurioituneet. Muistona suurpommituksista on säilytetty edelleen nähtävissä olevat sirpalevauriot muun muassa Paavalin kirkon pääoven pylväissä ja Kolmen sepän patsaassa.

Venäläisten pommikoneet tekivät tuhojaan Tehtaankadulla Helsingissä. Kuva: E. Hedenström.

Muistot nousevat pintaan

Suomessa sodan ja sen seurausten historiankirjoitus ja julkinen muistelu keskittyivät pitkään rintaman tapahtumiin ja poliittisiin tilanteisiin. Sen sijaan tunteille tai sodan aiheuttamien traumojen käsittelyyn ei ollut sijaa tai osaamista. Rankassa arjessa katse oli pakko suunnata tulevaisuuteen ja maan jälleenrakennukseen. Vasta myöhemmin on alettu puhua sodan aiheuttamasta ylisukupolvisesta traumasta.

Lapsille oli järkyttävää istua pommisuojissa, kuulla räjähdyksen ääniä ja kohdata aikuisten pelko. Elämä oli uskon varassa, ja monissa suojissa rukoiltiin kiivaasti, kun ainoana vaihtoehtona oli jättäytyä Jumalan haltuun.

Ihmisellä voi olla omat keinonsa selvitä henkisesti, eivätkä kaikki trauman kokeneista saa mielenterveyden häiriöitä.

Matti Nuorteva oli sulkenut mielestään muistot tuon pommitusyön tapahtumista, mutta kokonaan niitä ei voinut tukahduttaa. Vain muutamia vuosia sitten hän kertoi tyttärelleen ensimmäisen kerran tilanteesta, jossa unohdukseen sysätyt muistot olivat aivan yllättäen nousseet voimalla pinnalle.

Luulen, että hänen varhaislapsuutensa ennen sota-aikaa oli niin turvallinen ja onnellinen, että se loi vahvan pohjan kestää isojakin kolhuja.
– Päivi Aho

– Isä oli tulossa kotiin kaupungilta, ja kävellessään hän havaitsi erään rakennuksen seinään maalatun Hangon keksin mainoksen – siis sen perinteisen nauravan naaman. Silloin isälle yhtäkkiä palautui mieleen tuo yö, ja kuinka hän oli joutunut keräämään keksilaatikkoon tykkimiehen ruumiinkappaleita. Hän oli ruvennut itkemään. Kun hän pääsi kotiin, meidän äitimme oli vastassa ja näki, että isä oli itkuinen. Onko jotain ikävää tapahtunut, kysyi äiti. On, jotain aivan hirveää, vastasi isä, mutta siitä on jo yli 40 vuotta.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Nuorteva kertoi edes vaimolleen lapsuuden kokemuksestaan. Veljensä kanssa he eivät koskaan kunnolla puhuneet asiasta. Ilmatorjuntarykmentin esitelmätilaisuuden jälkeen hän kuitenkin alkoi avoimesti kertoa ihmisille, että oli ollut mukana ilmatorjunnassa.

Matti Nuorteva 90-vuotiaana kunniamerkit rinnassa. Veteraanitoiminnassa mukana ollut Nuorteva oli ylpeä rintamasotilastunnuksestaan ja tammenlehvämerkistään. Kuva: Päivi Aho.

Aika tekee tehtävänsä

Päivi Aho arvelee, että ehkä vuosikymmenten puhumattomuus ja eräänlainen unohdus suojelivat hänen isänsä mieltä, kunnes aikaa oli kulunut tarpeeksi ja hän pystyi käsittelemään asiaa ilman kaiken nielemää ahdistusta.

Sotakokemukset vahvistivat jo entuudestaan arvomaailmaa, jossa koti, isänmaa ja uskonto olivat keskeisimpinä.

– Nuo arvot näyttelivät hänen elämässään aina suurta roolia, ja monet käytännön asiat perustuivat niihin. Olen välillä myös pohtinut, miten isän kokemukset olisivat heijastuneet hänen käytöksessään ja ehkä vaikuttaneet meihin lapsiinkin. Isä oli kuitenkin aina hyvin tasapainoisen oloinen. Luulen, että hänen varhaislapsuutensa ennen sota-aikaa oli niin turvallinen ja onnellinen, että se loi vahvan pohjan kestää isojakin kolhuja.

Sodan kauhut alkoivat tunkeutua vahvoina isän mieleen ihan viimeisinä vuosina, kun hänellä alkoi olla dementiaa.
– Päivi Aho

Monien vielä elossa olevien, sodan kokeneiden elämään sodan pelko ja epävarmuus iskivät uudestaan Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Pintaan nousivat lapsuuden traumat, joita ikäihmisillä muistisairaus usein pahentaa. Heinäkuussa 2023 kuollut Matti Nuorteva vietti viimeisen elinvuotensa Kaunialan sairaalassa.

– Sodan kauhut alkoivat tunkeutua vahvoina isän mieleen ihan viimeisinä vuosina, kun hänellä alkoi olla dementiaa. Lopulta sotajutut olivat lähes jokapäiväisiä. Hän myös välillä luuli, että olemme edelleen sodassa Venäjän kanssa. Sota on hirveää, hän usein toisteli.

Helsingin keskustan pommitukset

Toisen maailmansodan aikana Helsinkiä pommitettiin useaan otteeseen. Eniten tuhoa ja kuolonuhreja aiheutui vuoden 1944 helmikuun kolmessa erillisessä suurpommituksessa. Venäläiset hyökkäsivät yhteensä yli 2000 lentokoneen voimalla ja pudottivat noin 16 000 pommia. Suurpommituksissa kuoli 150 henkeä, joista valtaosa oli siviilejä. Rakennuksista noin kuusi prosenttia tuhoutui tai sai vaurioita. Yhteensä toisen maailmansodan pommituksissa Helsingissä kuoli 351 henkeä.