Sienten lumoissa

Sienet ovat hyviä kommunikoimaan ja kuljettamaan ravinteita kasveille. Ne heijastavat metsien monimuotoisuutta, mikä taas on paras takuu luonnon vastustuskyvylle.

Vihreällä sammalella nököttää kullankeltainen kanttarelli.

Sammalpeitteen alla kulkee viestejä, joita ei voi kuulla. Kasvit siellä kommunikoivat keskenään kemiallisesti sienirihmastojen ja kasvien juurien symbioottisen mykorritsan eli sienijuuren avulla. Yli 400 miljoonaa vuotta sitten alkunsa saanut verkosto on välttämätön noin 85–90 prosentille maailman kasvilajeista.

Näiden ällistyttävien seikkojen ajatteleminen saa kumartumaan kunnioituksella mättäälle ja tarttumaan hellin käsin kanttarelliin eli keltavahveroon – tai suppilovahveroon, joka on syyskuun puolenvälin jälkeen ylivoimaisesti kerätyin ja suurelle osalle sienestäjistä tärkein ruokasienilaji. Suppis antaa satoa pakkasten ja lumen tuloon asti.

Molemmat vahverot ovat herkullisia ja turvallisia ruokasieniä sekä sisältävät proteiinia, kuituja, vitamiineja ja maaperästä ottamiaan kivennäisaineita.

Metsään siis! Kanttarelleja voi etsiskellä koivujen läheisyydestä mieluiten lehtipuuvaltaisissa metsissä ja lehdoissa, mutta myös kuivilla mäntykankailla.

Suppilovahveroita on sammaleisissa, tuoreissa havumetsissä esimerkiksi polkujen reunoilla, mutta myös korpimetsien rahkasammalikoissa. Ensin sieniä ei meinaa millään löytyä, mutta kun silmä tottuu ja näkee yhden, pian ne leviävät mattona ympärillä.

Sienten säilöminen kannattaa, sillä niistä voi tehdä monenlaisia maukkaita ruokia ja niissä on paljon tärkeitä ravintoaineita.

Sieniä voi säilöä usealla tavalla. Niitä voi kuivata, pakastaa, suolata, marinoida ja hapattaakin.

Suomen sieniseuran sivuilla www.funga.fi on paljon kiinnostavaa ja tärkeää tietoa sienestyksestä innostuneille.

Riitta-Sisko Keinonen