Parit-näytelmä on tutkielma inhimillisestä rakkaudesta

Mitä ehtoja aikakaudet ovat asettaneet rakastamiselle ja avioliitolle? Sitä pohditaan uudessa suomalaisessa näytelmässä Jyväskylässä.

Kirjailija Pirjo Hassisen oman romaaninsa pohjalta näytelmäksi käsikirjoittama Parit on tutkielma rakkaudesta kolmessa sukupolvessa. Hassiselle rakkauden perusyksikkö on aina pari, jolla hän ei tarkoita vain pariskuntia, vaan erityyppisiä ihmissuhteita.

Parit on tutkielma rakkaudesta kolmessa sukupolvessa.

Teini-ikäinen Leena saattelee vuonna 1938 tuberkuloosiin sairastuneen äitinsä Kinkomaan parantolaan Jyväskylän kupeeseen ja muuttaa itse äidin sisaren luo, Grahneille, Jyväskylän keskustaan. Kesän ja alkusyksyn aikana Leenan elämä mullistuu täysin. Leenasta tulee osa Grahnin perheen tragediaa, johon kuuluvat pojat, jotka eivät sopeudu isän asettamiin rooleihin. Alfred-isä ottaa Leenan kuin omaksi tyttärekseen ja sitoo testamenttimuutoksella tämän kohtalon.

Leenan elämää muovaa kuitenkin eniten kokemus siitä, mitä on olla kuolevan äidin lapsi. Osat vaihtuvat ja Leena toteaa rakastaneensa äitiään kuin lastaan, ei niin kuin tytär.

Yksi tarinan tutkimuskohteista on se, miten muut suhteet vaikuttavat parien välisiin asioihin. Kukaanhan ei elä vain omaa elämäänsä.

Kolme rakkauden vuosikymmentä on romaanissa otsikoitu uhrautuvuuden, intohimon ja kvartaalien aikakausiksi. Leena uhrasi oman rakkauselämänsä yleisen hyvän puolesta. Seuraavassa sukupolvessa hänen lapsensa Olli etsii uutta nautintoa, kun puoliso on lakannut olemasta ”kiinnostava”. 2010-luvulla Ollin tytär ja tämän puoliso miettivät suhdettaan osana epävarmaa maailman- ja luonnontilaa. Hassisen mukaan nykyrakkaus toteutuu usein itsetarkkailun tilassa, suhdetta punnitaan ”kvartaaleittain”, siihen ei heittäydytä loppuelämäksi.

Herkkänä ihmiskuvaajana tunnettu Hassinen ei sano, millaista rakkauden erilaisissa ihmissuhteissa pitäisi olla ja miten tuskan voisi välttää. Näytelmän henkilöiden tarinat kutoutuvat toisiinsa ja taakat kasaantuvat. Ihmispolot koittavat elää elämäänsä. Porukan ikävin tyyppi pyytää yllättäen raastavan kipeässä, mutta kuitenkin inhimillisessä, kohtauksessa yleisöltä anteeksi olemassaoloaan.

Näytelmän henkilöiden tarinat kutoutuvat toisiinsa ja taakat kasaantuvat. Ihmispolot koittavat elää elämäänsä.

Estradilla nähdään hienoja kohtauksia ja hyviä näyttelijäsuorituksia, erityisesti nuorta Leenaa esittävä Elina Saarela on aito ja koskettava tunteissaan. Ihmiskohtalot eivät tahdo kuitenkaan täysin juurtua roolihahmoihin, sillä kabareetyyliset hassuttelevat välinumerot tuntuvat ylimääräisiltä ja vievät syvyyttä keskeisiltä teemoilta. Näyttelijät näyttävätkin pääsevän paremmin itse tarinan imuun, kun kerronta rauhoittuu.

Kirjailija on tehnyt paljon taustatyötä. Paikallinen historia ja paikat tuovat kertomukseen autenttisuutta ja kiinnostavuutta, myös muualta tulleelle katsojalle. Näytelmän nähtyäni tuntui merkitykselliseltä ajella katsomaan Muuramen Kinkomaan kylää ja Päijänteen rannalla sijaitsevaa parantola-aluetta sekä Museoviraston suojelemaa päärakennusta.

KUVA: Parit nostaa rakkauden esiin sekä uutta luovana että tuhoavana voimana. Jyväskylän kaupunginteatterin ohjelmistossa olevan näytelmän on ohjannut Sakari Hokkanen. Nuorta Leenaa esittää Elina Saarela ja vanhaa Anneli Karppinen. Äidin kuoltua Leena on elänyt jo yhden kuluttavan elämän. Hänestä kuitenkin tulee vielä vaikuttava tiedenainen, joka on äitinä ja isoäitinä mukana seuraavien sukupolvien elämässä.