Pääkirjoitus | 1930-luvullakin kaikki alkoi kumartelusta

Yhtäkkiä maailma on täynnä kumartelua. Monet kumartavat jostakin syystä Kremlin suuntaan. Siellä istuu Venäjän hallitsija, joka on pitkään ja hartaasti rakentanut kuvaansa vahvana johtajana.

Myös Yhdysvaltojen johtaja odottaa kumartelua. Valtaa rakastava presidentti on nopeassa tahdissa saanut esimerkiksi upporikkaat ja vaikutusvaltaiset sosiaalisen median toimijat kumartamaan itseään.

Kun yhdellä ihmisellä on liikaa valtaa, alamaisten on pakko kumartaa, jos he haluavat jatkaa elämäänsä kuten ennenkin. Toisin tekeminen vaatii rohkeutta, on oltava valmis luopumaan omista eduista, jostakin, mihin on tottunut. Ja saavutetuista eduista luopuminen on ihmiselle vaikeaa, jopa vaikeampaa kuin vapaudestaan luopuminen.

Ihmiselle on vaikea toimia vastoin omaa lyhyen tähtäimen etua ja eri tavoin kuin ympärillään olevat.

Vahvan johtajan kaipuu ja kumartelu on kovin tuttua ihmiskunnan historiasta. Ennen kaikkea arvaamattomista ja vallastaan humaltuneista valtiojohtajista tulee mieleen 1930-luku, jonka tapahtumat kaikki varmasti tuntevat melkoisen hyvin.

Erityisesti minulle tulee mieleen Neuvostoliitto ja Stalinin terrori. Vainoharhainen johtaja sai kokonaisen maan pelkäämään. Ihmiset ilmiantoivat naapureitaan ja sukulaisiaan, jotka saatettiin viedä Siperian pakkotyöleireille vähäisimmästäkin syystä.

Neuvostoesimerkin lisäksi tunnemme hyvin Saksan ja Italian tapahtumat. Usein on kysytty, miten on mahdollista, että tavalliset saksalaiset osallistuivat hyökkäyssotaan ja joukkotuhontaan. Kaikki alkoi kumartelusta, siitä, että ei uskallettu tehdä toisin. Ihmiselle on vaikea toimia vastoin omaa lyhyen tähtäimen etua ja eri tavoin kuin ympärillään olevat.

Demokratia on länsimaissa testissä, jollaista ei ole nähty 80 vuoteen. Euroopassa nousussa ovat Venäjä-mieliset johtajat, ja maailman vanhin demokratia natisee liitoksistaan valtameren takana.

Yhdysvaltalaiseen demokratiaan kuuluu myös ajatus siitä, että presidenttien päätökset joutuvat aikanaan testiin erilaisissa oikeusasteissa, viimekädessä korkeimmassa oikeudessa.

On kuitenkin myös rohkeita ihmisiä. Trumpin virkaanastujaisissa osan huomiosta varasti episkopaalipiispa Mariann Edgar Budde, joka ripitti presidenttiä tämän linjauksista. Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että kaksi kolmasosaa vuonna 1776 annetun Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajista oli episkopaaleja.

Yhdysvaltalaiseen demokratiaan kuuluu myös ajatus siitä, että presidenttien päätökset joutuvat aikanaan testiin erilaisissa oikeusasteissa, viimekädessä korkeimmassa oikeudessa. Tilanne ei siten ole toivoton, vaikka taivaalla onkin tummia pilviä.

On myös merkillepantavaa, että Trumpia vastaan nousi kristitty nainen. Meidän ihmisten ei kuulu olla kumartelun kohteena vaan meidän ihmisten kuuluu kumartaa sitä ainoaa, jolle se kunnia kuuluu, Jumalaa.