Pääkirjoitus: Väkivallan aalto

Palestiinalaisen terroristijärjestö Hamasin verinen ja vastenmielinen hyökkäys Israeliin oli uutinen, joka tavoitti varmasti lähes kaikki suomalaiset. Salassa valmisteltu operaatio tuli suurena yllätyksenä, ja Hamas käytti menetelmiä, joita se ei aiemmin ole käyttänyt. Se ylitti Gazan ja Israelin välisen rajan muun muassa varjoliitimillä ja otti kohteekseen siviileitä, jotka joutuivat silmittömän väkivallan uhreiksi.

Hamasin hyökkäys on paitsi syvästi tuomittava myös pitkällä tähtäimellä huolestuttava tapahtuma. Vastatoimena Israel pyrkii kitkemään Hamasin Gazasta, mikä aiheuttaa siviiliuhreja ja uutiskuviin nousevat jälleen lapsia käsivarsillaan kantavat palestiinalaiset, jotka ovat joutuneet äärijärjestön ihmiskilviksi.

Iskut ruokkivat katkeruutta, marttyyriutta – ja tuottavat lisää potentiaalisia rekrytoitavia äärijärjestöille. Hamas on osoittanut, että se ei paljon piittaa palestiinalaisten hengistä.

Hamas on osoittanut, että se ei paljon piittaa palestiinalaisten hengistä.

Julkisuudessa on spekuloitu myös sillä, mikä on taustavaikuttajien rooli. Se tosiseikka, että Hamas onnistui valmistelemaan salassa iskun, jonka tekijöiltä on vaadittu perusteellista kouluttautumista ja erikoisvälineiden käyttöä, kertoo, että se on saanut apua taholta, jolla käytössään paremmat resurssit.

Iran onkin Yahua Rahimin suulla kertonut ”seisovansa palestiinalaisten rinnalla, kunnes Palestiina ja Jerusalem on vapautettu”. Rahim on Iranin ylimmän johtajan, Ali Khamenein, neuvonantaja.

Iran tukee myös hyökkäykseen osallistunutta Palestiinalainen islamilainen jihad -järjestöä, ja myös rahoittaa ja koordinoi Libanonista toimivaa Hizbollah-järjestöä.

Venäjä kiistatta hyötyy Hamasin operaatiosta, koska se siirtää maailman huomion pois Ukrainasta. Lisäksi se saattaa osaltaan syventää jakolinjaa, joka jo nyt vetää amerikkalaisia kahteen leiriin. Mikäli alkaa vaikuttaa siltä, että Lähi-itä vaatii yhä enemmän Yhdysvaltojen huomiota ja resursseja, saattaa olla niin, että maa ei enää voi olla yhtä vahvasti läsnä Ukrainassa. Jo nyt Yhdysvalloissa on kova sisäpoliittinen paine siihen, että keskitytään muun maailman asioiden sijasta omiin asioihin.

Maailmassa on tällä hetkellä liikkeellä voimia, jotka vaikuttavat vaarallisilta, jopa pelottavilta. Kenties jotakuta pohdituttaa, löytävätkö nämä voimat toisensa, tai ovatko jo löytäneet.

Epädemokraattisten maiden, jollaisia esimerkiksi Iran, Venäjä ja Kiina ovat, on ollut vaikea löytää toisiaan strategisella tasolla. Myöskään Gazaa hallitseva Hamas ei ole demokraattinen päätöksentekijä. Kun jokainen haluaa olla suurin ja kaunein, yhteistoiminta on hankalaa. On vaikea löytää yhteistä säveltä, jos jokainen on tottunut sanelemaan. Nämä tahot saattavat löytää yhteisiä etuja joissakin asioissa, mutta on vaikea nähdä, että ne kykenisivät laajamittaiseen ja pitkäaikaiseen yhteistyöhön. Yhteinen vihollinen yhdistää vain tiettyyn rajaan asti.

Lähi-idän hiekoille on vuodatettu paljon verta, ja me kaikki varmasti toivomme, että väkivalta loppuisi. Emme voi juuri muuta tehdä kuin rukoilla ihmettä.