Pääkirjoitus | Totuus

Onko sillä väliä, jos vähän narraa? Moni on varmasti elämänsä aikana joutunut turvautumaan valkoiseen valheeseen, jottei esimerkiksi läheiselle tulisi paha mieli. Ehkä on joutunut muuntelemaan totuutta, kun on suojannut jotakuta toista. Tilanne saattaa pyhittää keinot esimerkiksi silloin, kun piilottelee ihmistä maassa, jossa hän joutuu vainotuksi vakaumuksensa takia. Kun poliisi tulee oven taakse kyselemään, ei varmasti halua paljastaa piileskelijää ja itseään, piilottelijaa.

Missä menee raja? Milloin valehtelu on perusteltua?

Poliitikot ympäri maailman tekevät monenlaisia lupauksia vaalien alla. Silloin puhutaan niin totta kuin osataan ja pystyään. Jos tekee paljon lupauksia, ihmiset ehkä unohtavat niistä ainakin osan, jos oma puolue pääsee valtaan?

Valta ja vastuu mielletään yleensä pariksi. Mutta mitä vastuu oikeastaan on? Kenelle poliitikko on vastuussa? Maan kansalaisille? Niille, jotka häntä äänestivät? Jos hän pelottelee sillä, mitä tapahtuisi, mikäli hänen kilpailijansa pääsisivät valtaan, hän ehkä voi vahvistaa omaa valtaansa. Ja sillä vallalla voi tehdä hyviä asioita. Sitten jonakin päivänä.

Vaan mitäpä, jos tällaisesta toimintatavasta tulee valtavirtaa ja jos kaikki muut toimisivat samalla tavalla? Luottaako kukaan enää keneenkään? Onko sanoilla enää merkitystä, ja onko maailma silloin parempi paikka kuin ennen?

On puhuttu paljon totuudenjälkeisestä ajasta. Sosiaalinen media levittää tehokkaasti salaliittoteorioita, ja toimimalla hajottavasti on mahdollista saada paljon huomiota, seuraajia ja mainostuloja.

Yhdysvaltojen presidentiksi toista kertaa noussut Donald Trump vähät välittää totuudesta. Hän tarttuu asioihin, joiden avulla voi mustamaalata, pelotella tai muutoin vaikuttaa ihmisiin siten, että hänen valtansa kasvaa. Hän ei ole ainoa tällä tavoin toimiva johtaja, mutta suurvallan presidenttinä hän on näkyvin.

Tämä ei tarkoita, etteikö Trump voisi saada aikaan asioita, joista on iloa ja hyötyä. On kuitenkin kiistämätöntä, että hänen tapansa manipuloida ihmisiä ja käyttää valtaansa vaikuttaa monien muiden tapaan viestiä ja hallita. Se vaikuttaa niin kutsuttuun ajan henkeen, jonka ilmentymänä häntä voinee myös pitää.

Luottamuksen ja sopimusten rapautuminen luo tilaa pelolle, joka puolestaan on tehokkain keino hallita ihmisten mieliä.

 

Luottamuksen ja sopimusten rapautuminen luo tilaa pelolle, joka puolestaan on tehokkain keino hallita ihmisten mieliä. Silloin voidaan osoittaa: tuolla on vihollinen, mutta minä voin suojella teitä siltä. Antakaa valta minulle, niin teen sen. Toki johtajat ovat toimineet tällä tavoin maailman sivu, mutta nykyhetkessä se kulminoituu Trumpiin, joka sekoittaa sopimuspohjaiseen maailmanjärjestykseen tottunutta läntistä maailmaa.

Länsimaisten arvojen juuret ovat syvällä kristinuskossa. Rehellisyyden ja tasa-arvon ihanteet, pyyteetön heikommassa asemassa olevan auttaminen ja monet muut meille tärkeät asiat linkittyvät kristillisyyteen. Jossain kohdin, esimerkiksi alussa mainitsemassani tilanteessa vainottujen piilottamisesta, voimme joutua pohtimaan, mikä arvo on toista tärkeämpi. Demokraattisissa valtioissa tällaiseen ei kuitenkaan tulisi olla aihetta.

Meidän tai suomalaisten poliitikkojen ei tarvitse lähteä kopioimaan toimintatapoja muualta. Maailma tarvitsee totuutta, ja rehellisyys voi olla myös keino erottua.